maanantai 30. heinäkuuta 2012

Jutustelua Hommaforumista

Hommaforum, tuo kohuttu keskustelupalsta. Se perustettiin vuoden 2008 joulukuussa maahanmuuttoa ja monikulturismia koskevaa kriittistä pohdintaa varten. Lisäksi Hommaforumilla on pyrkimys tuoda esille epäkohtia ensisijaisesti Suomen poliittisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä, sekä virittää keskustelua näistä epäkohdista ja Suomen tulevaisuudesta.

Eräs Hommaforumin vastustaja oli nimittänyt sitä Vihan punttisaliksi. Minusta se on niin kiva nimitys, että itsekin käytän sitä siitä jatkuvasti.

Historiallisesti Hommaforum on Pimeyden ruhtinaan eli tohtori Jussi Halla-ahon Vieraskirjan suora seuraaja. Se on kuitenkin Jussi Halla-ahosta riippumaton.

Hommaforumiin pääsee kirjoittamaan rekisteröitymällä käyttäjäksi. Rekisteröityminen on ilmaista eikä se edellytä käyttäjältä muuta kuin Hommaforumin sääntöjen noudattamista ja hyvää käytöstä. Lukemaan pääsee vaikka ei olisi rekisteröitynytkään. Ainoa Hommaforumin osasto, jota rekisteröitymätön immeinen ei pääse lukemaan, on Peräkammari.

Hommaforumilla jöötä pitää joukko mainioita vapaaehtoisia palkattomia vapaaehtoistyöntekijöitä, joita kutsutaan moderaattoreiksi. Nämä yrittävät pitää huolta siitä, ettei keskustelun laatu laske kovin alas. Heidän keinoinaan ovat kehoitukset, väliaikaiset kirjoituskiellot ja varoitusten antaminen. Kolmesta varoituksesta käyttäjä lentää ulos foorumilta. Joskus ulos voi joutua jo aloituksessa tai jopa ennen aloitusta. Eräskin heppu tai naikkonen oli valinnut käyttäjätunnuksekseen 'svastikan', joka on hakaristi sanskritiksi. Siitä ei ylläpito tykännyt, vaan ihminen joutui heti ulos, ajatella.

Keskustelu Hommaforumilla on usein laadukasta, ja tämä johtuu osin moderaattorien ammattitaidosta. Sana on vapaa, mutta kohtuuton öyhöttäminen tai toisen ihmisen leimaaminen aiheuttaa sanktioita. Hommaforumin aatteen vastustajakin voi tunkea päänsä leijonan luolaan keskustelemaan. Tällaista ihmistä kunnioitetaan, jos hän välttää toisten leimaamista tyyliin "te olette kaikki rasistinazipaskoja" ja muistaa perustella väittämänsä.

Joskus Hommaforumilla käy niin, että joku asian vastustaja tulee laittamaan jotain älytöntä paskaa johonkin keskusteluketjuun ja lähtee sitten esittelemään omaa kirjoitustaan edistyksellisille ja humaaneille foorumeille, että katsokaa kuinka Hommaforumilla taas ollaan natseja. Tällaista toimintaa kutsutaan "väärän lipun operaatioksi".

Hommaforumilla käytetään jonkin verran omaa slangia. Esittelen seuraavassa muutamia ilmaisuja ja asioita:

maahanmuuttokriittinen = ihminen joka arvostelee maansa maahanmuuttopolitiikkaa

nuiva = maahanmuuttokriittinen ja isänmaallinen ihminen

netsi = maahanmuuttokriittinen ja isänmaallinen ihminen. Sana sai alkunsa siitä, kun Jussi Halla-ahon Vieraskirjassa eräs henkilö halusi haukkua jotain toista natsiksi, mutta tulikin haukkuneeksi netsiksi

siiseli = maahanmuuttokriittinen ja isänmaallinen ihminen. Ilmaisun käyttö sai alkunsa siitä, kun Osmo Soininvaaran blogin lukijakommenteissa eräs henkilö sanoi Jussi Halla-ahosta, että tämä on "hyväntahtoisen siiselin näköinen entinen kirkkoslaavin opettajani". Jussi Halla-ahoa voi halutessaan nimittää suursiiseliksi. Siiseli on myös netsien pyhä eläin, vaikka se ei asustakaan Suomen leveysasteilla

Mestari = Jussi Halla-aho. Tätä sanaa käytetään Mestarista, koska monet Jussi Halla-ahon aatemaailman vastustajat uskovat, että häntä nimitetään siksi sataprosenttisen tosissaan

tohtori Viha = Jussi Halla-aho

kilju = netsien pyhä juoma. Muistakaa kiljua valmistaessanne laittaa sekaan runsaasti hedelmiä tai marjoja, jotta kiljua voi nimittää viiniksi, sillä muuten sen valmistaminen on Suomessa kiellettyä

Cosmo Hunk = Panu Höglund, iirinkielisyysasiantuntija ja feminisminvihaaja, joka on tykännyt harrastaa fantasiointia väkivallan kohdistamisesta Perussuomalaisiin ja netseihin

asteroidi = entinen maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors. Halusi jättää Suomen historiaan jälkensä kuten hirmuliskojen aikakauden päättänyt kollega jätti maapallon historiaan jäljen

kissa ja lihanpala = uskonveljensä epäilemättä tunteva Australian korkein islamin uskonoppinut vertasi kerran muslimimiehiä hunnuttamattomien naisten parissa kissoihin, jotka nappaavat lihanpalan, jos se vain jätetään esille

monikulturismi = yhteiskunnan sisäisen luottamuksen heikentäminen ja kaaoksen aiheuttaminen tuottamalla maahan erilaisia keskenään pahasti ristiriidassa olevia arvojärjestelmiä

mokutus = monikulttuuriasian edistäminen

pelottavat puskat = erityisesti Kaisaniemen puistossa on pelottavia pensaikkoja. Sieltä naispuoliset saavat yllätysseksiä

kulttuurin rikastaminen = maahanmuuttajan suorittama rikos

VHM = Valkoinen Hetero-Mies = oikeaoppisen guiltologian kuningasvärisuora. Sortaa ja syrjii vähemmistöjä aboriginaaleista zuluihin. Hän, jonka tilillä ovat maailman synnit

työvoimapula = "koska [tarkemmin määrittelemättömässä] tulevaisuudessa uhkaa työvoimapula, on Suomeen saatava nyt lisää maahanmuuttajia" -argumentti

 ...Kerrotaan muuten, että Hommaforumin moderaattori nimimerkki 'Miniluv' olisi pienenä pudonnut kiljusammioon. Siksi kilju vaikuttaa hänessä jatkuvasti.

Maahanmuuttoaiheisesta sanakirjasta löytyy enemmän paikallisslangia: https://wiki.hommaforum.org/wiki/Luokka:Sanakirja

Hauskempi voisi olla kuitenkin lukea Hommaforumin/Vieraskirjan lyhyttä slangisanastoa, joka löytyy aiheenmukaisesta keskusteluketjusta Hommaforumilla. Siinä on vain sellainen paha puoli, että sitä lukemaan päästäkseen täytyy olla rekisteröitynyt käyttäjä, koska se sijaitsee Peräkammarissa: http://hommaforum.org/index.php/topic,31.0.html

Voit myös käydä lukaisemassa hieman tästä esityksestä eroavan kotisivujeni tekstin Hommaforum, "nuiva" keskustelupalsta

Olen muuten itsekin jonkin verran kirjoitellut Hommaforumille. Käyttämäni nimimerkki on tomkedooni. Viime aikoina en tosin ole jaksanut pahemmin sanoa Hommaforumilla enää juuri mitään. Monet muut ovat niin paljon minua kovempia keskustelemaan ja hölpöttämään, ettei viitsi. Kuitenkin ainakin pari kertaa viikossa vietän aikaa lueskelemalla Vihan punttisalia.

Ja tätä klikkaamalla pääset Hommaforumin etusivulle.

...
PS 29.9.2013: Olen viime aikoina eleskellyt Hommaforumilla omaa nimeäni käyttäen, kun olin tullut hankkineeksi nimellisen jäsenen statuksen.

PS 8.11.2015: Tosin olen sittemmin pitkälle jättäytynyt keskustelupalstalta pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti