keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kansainvälinen pyyhepäivä ja eurovaalit

Suomenkielisen Wikipedian artikkeli toteaa kansainvälisestä pyyhepäivästä lyhykäisesti seuraavanlaista:
Pyyhepäivää vietetään vuosittain 25. toukokuuta Douglas Adamsin kunniaksi. Pyyhepäivän viettäjät kantavat koko päivän pyyhettä mukanaan. Pyyhkeellä viitataan Adamsin kirjan "Linnunradan käsikirja liftareille" ajatukseen, jonka mukaan linnunradan liftareiden tärkein esine on pyyhe, jonka ainainen matkassapitäminen on jopa elinehto.

Ensimmäistä pyyhepäivää vietettiin 25. toukokuuta 2001, kaksi viikkoa Douglas Adamsin kuoleman jälkeen.
Viime vuonna olin kyllä maininnut blogissani kirjailija Adamsin syntymäpäivän sekä siihen liittyvän pyyhepäivän, mutta en ollut huomannut sitten juhlistaa sitä, kun se päivä koitti. En nyt enää muista, että mitä sellaista silloin oli tapahtunut, mikä oli estänyt osallistumiseni tähän suureen ja merkittävään tapahtumaan.

Tänä vuonna kansainvälinen pyyhepäivä osuu sunnuntaille, ja koska sunnuntai merkitsee minulle kirjaimellisesti lepopäivää, niin siksi en tänäkään vuonna voi osallistua pyyhepäivän viettoon. Mitä järkeä siinä muka olisi, että pitäisin kotonani löhöillessäni, raahustaessani, tietokonetta käyttäessäni ja syödessäni ylläni tai vaikka harteillani pyyhettä?! Ei kukaan olisi ainakaan näkemässä sitä enkä minä itsekään sitä kauheasti arvostaisi.

"Linnunradan käsikirja liftareille" on Adamsin ensimmäinen teos hänen Linnunrata-kirjasarjassaan, jota on nimitetty maailman ainoaksi viisiosaiseksi trilogiaksi. Minusta ensimmäinen kirjoista on tavattoman hyvä, mutta sen jatko-osista en hirveästi välittäisi. Tulin nekin kyllä tietenkin aikoinaan lukeneeksi.

Jos nyt asioista mitään enää muistan, niin mieleeni painui silloin erinomaisina pyyhkeenkäyttötapoina seuraavat kaksi: Ensinnäkin kun pyyhe on märkä, niin sitä voi käyttää lähitaisteluaseena. Ja toiseksi se sopii suojautumiseen traalilaiselta sontiaismolottajapedolta (muistaakseni elukan alkukielinen nimitys on bugblatter beast of Traal): kun ihminen tai muu olento vetää pyyhkeen päänsä yli, niin traalilainen sontiaismolottajapeto luulee, että jos sen uhri ei voi nähdä sitä, niin sekään ei voi silloin nähdä uhria. Aika vähä-älyinen suurikokoinen maaeläin on kyseessä.

Traalilainen sontiaismolottajapeto tekee usein hyvää ruokaa turisteista, joten pyyhe voi olla tarpeen.

Tämän blogin nimi on muuten kopioitu yhdestä Adamsin kirjassaan esittämästä runosta.

Ja sitten toiseen aiheeseen. Tänä vuonna (2014) kansainvälisen pyyhepäivän yhteydessä tullaan pitämään myös eurovaalit. Minä tapaan kuitenkin käydä ennakkoäänestämässä aina kun se suinkin on mahdollista, ja tämä on toinen tärkeä syy sille, miksi en tänäkään vuonna pääse viettämään kansainvälistä pyyhepäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti