torstai 29. tammikuuta 2015

Miten minustakin tuli nuiva

Olin pahalla Hommaforumilla vuoden 2010 marraskuussa kertonut itsestäni jotain itsensä esittelyä varten perustetussa keskustelusäikeessä, ja siinä yhteydessä olin kertonut myös siitä, miten oma nuivistumiseni oli aikoinaan tapahtunut. Ja kun viime aikoina olen törmännyt blogosfäärissä useaan kertaan samanlaiseen toimintakuvioon, niin päätin itsekin kirjoittaa asiaan liittyvän merkinnän. Pahalla Hommaforumilla olin ao. viestissä sanonut mm. seuraavaa:
Olen syntymäsuvaitsevainen. Olen pitkään myös ostellut Reilun kaupan banaaneja, kahvia ja teetä.

Mutta minulle kävi kuten Tiede-lehden kolumnistille Marko Hamilollekin, että kävin lukemassa Scriptaa ja huomasin, ettei Jussi Halla-aho olekaan paha mies, tai ainakaan kovin paha. Minusta kehittyi myös aikaa myöten vakaa nuiva.

Aikaisemmin äänestelin vaaleissa paljon Kristillistä Liittoa / Kristillisdemokraatteja, mutta puoluekantani on sittemmin vaihtunut melko vakaumuksellisesti Muutos 2011 -puolueeseen. Olen myös kristitty, ja uutta puoluekantaani auttaa kovasti se, että olen jo hyvän aikaa kannattanut uskonnollisten yhdyskuntien ja valtion eroa.

Kannatan sellaisten uskontojen kieltämistä, jotka itse eivät ole valmiita suomaan sitä ihmisille.
Tähän lainaamani itse-esittelyni pätkän viimeisessä kappaleessa oli sattunut ajatusvirhe. Sanalla "sitä" viittasin ilmeisesti uskonnonvapauteen.

Liitän tähän linkit vielä neljän muun ihmisen nuivistumisselvityksiin:

Takkirauta-blogia pitävä nimimerkkiä "Ruukinmatruuna" käyttävä buddhalainen metallinainen :
Kuinka ruukinmatruunasta tuli nuiva

Yrjöperskeles-blogin pitäjä:
Yrjöpä vaan hyvinniin, perskeles – Eli tarina siitä, kuinka pikku-Ykästä tuli iso, paha ja nuiva Yrjö

homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki (tämä on vanhempi blogimerkintä vuodelta 2008):
Miten minusta tuli nuiva

Jari Nyberg:
Miten minusta tuli nuiva

Lopuksi vielä kolme linkkiä tämän blogini sellaisiin teksteihin, jotka viittaavat tuossa omassa selvityksessäni mainitsemiini asioihin. Oi, katso:

Syksy Räsästä värisyttää Marko Hamilo

Jussi Halla-aho, pahuuden lähettiläs

Muutos 2011 -puolueesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti