tiistai 2. lokakuuta 2012

Kiinalaisen kulttuurin ylivoimaisuus lyhyesti

Kävin eilen vanhemman pikkuveljeni Samin luona. Sami on naimisissa kiinalaisen naisen Wein kanssa. Syötiin myös ruokaa ja minullekin tarjottiin.

Ruoan yhteydessä sain maistaa jotain varsin erikoista. Kyseessä olivat möykyt, jotka muistuttivat ulkonäöltään muotoiltuja keitettyjä kananmunia, joista kuoret on poistettu. Möykkyjen päällinen oli tehty riisistä. Möykkyjä oli kahta eri lajia. Toisen sisällä oli jotain tummanruskeaa, joka maistui hieman suklaalle. Toisen sisällä taas oli jotain vaaleaa, josta oli ehdottoman vaikea saada selvää. Sen maku muistutti epämääräisesti teetä. Veikkaisin kuitenkin, että kyseessä oli jonkinlainen levävalmiste. Voin olla kyllä väärässäkin.

Jälkiruokaan kuului tee. Se kaadettiin kiinalaisiin korvattomiin kuppeihin. Nautin sitä kolmen kupillisen verran. Tee oli aivan loistavaa. Kiinalainen teekulttuuri on valovuosien päässä suomalaisesta, omaa luokkaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti