torstai 29. marraskuuta 2012

Kaamosmasennus lähti

Minäpä kerron teille nyt tarinan:

Olivatpa kerran kanadalaisen poliisijärjestön RCMP:n konstaapeli Benton Fraser ja hänen toverinsa, chicagolainen poliisi Stanley Kowalski. He olivat joutuneet liemeen eli rikollisten matkustajalentokoneeseen. Heillä alkoi olla henki höllässä joten he tekivät tempun ja hyppäsivät kumiveneessä lentokoneesta. He olivat sillä hetkellä keskellä ei mitään pohjoisemmassa Kanadassa. He tupsahtivat syvään, pehmeään lumeen ja selvisivät hengissä ja ehjinä putouksesta. Kowalski näki oudon ilmeen konstaapeli Fraserin kasvoilla. "Mitä sinä virnuilet!?" hän kysyi Fraseriltä. "Olen kotona!" tämä vastasi.

Tältä minusta tuntui tänä aamuna, kun astuin ulos kotitaloni ulko-ovesta. Lunta oli kaikkialla. Kaamosmasennus lähti.

Ranskaan oma moskeija homoille

Mohammed Ludovic Lütfi Zahed ryhtyi tutkimaan islamia 12-vuotiaana. Ensin hän viehtyi algerialaisista salafisteista, mutta otti heihin etäisyyttä näiden tekemien terrori-iskujen jälkeen. Vietettyään yön miehen kanssa Zahed tajusi olevansa homoseksuaali ja käyttäneensä islamia tunteidensa tukahduttamiseen.

Nyt Zahed aikoo avata Ranskan (maailman?) ensimmäisen homoille tarkoitetun moskeijan, jossa homot voivat järjestää turvallisesti ensin perjantairukouksia ja myöhemmin myös vihkiäisiä. Eikä tässä vielä kaikki, vaan uudessa moskeijassa miehiä ja naisia ei erotella eri paikkoihin kuten muuten on aina tehty.

Moskeija avataan marraskuun 30. päivä. Tila sijaitsee buddhalaistemppelin sisällä.

...
Tämän uutisen olin löytänyt Vihan punttisalin eli Hommaforumin ulkomaanosastosta. Jos uskallat, niin katso ja lue ketjua:

keskustelua aiheesta 'Ranska: Oma moskeija homoille'

Keskusteluketjun aloittaneessa viestissä mainitaan uutisen ulkomaankieliset lähteet. Jos olet niin höpö ettet uskalla mennä tuonne katsomaan, niin esitän ne tässä:

Mosque for gays to open in France (Hürriyet Daily News)

Muslim Man In France Seeks To Open Mosque For Gays (The Huffington Post)

Heteroseksuaalienkin kansoittamalla Hommaforumilla homoseksuaalien oma moskeija saa suurta kannatusta. Itsekin olen heteroseksuaali, ja täytyy sanoa, että minustakin tuo on loistava idea.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Maailmankansalaisperhe

Katselin viime viikolla Ylen Areenalta dokumenttia sikhiperheestä. Suku oli alunperin ollut tietenkin kotoisin Intiasta ja muuttanut Keniaan. Perheen isä oli menettänyt Keniassa afrikkalaistamistoimenpiteiden vuoksi työpaikkansa ja muuttanut siksi Britanniaan. Siellä hän oli solminut avioliiton sikhinaisen kanssa. Mies oli kolmenkymmenen vuoden ajan ajanut Lontoossa metroa. Perheeseen oli syntynyt kaksi tytärtä. Perheen äiti oli sitten saanut työtarjouksen Australiasta, ja perhe muutti sitten sinne. Tosin toinen tyttäristä meni pian naimisiin Britanniassa ja jäi täten sinne asumaan.

Jossain vaiheessa perheen isä sai toteutettua vanhan unelmansa ja houkuteltua vaimonsa lisäksi myös Australiaan mukaan tulleen tyttärensä lähtemään käymään kanssaan Intiassa, isien maassa. Käytiin sikhien pyhässä paikassa Amritsarissa, ja myöhemmin kavuttiin myös pyhälle vuorelle. Hauskaa oli dokumentissa nähdä, miten länsimaistunut perhe koki kulttuurishokkeja Intiassa ollessaan.

Pidin tästä perheestä. He vaikuttivat asiallisilta ja kunnollisilta ja hyvin länsimaiseen yhteiskuntaan integroituneilta, vaikka perheen isä pitikin kaiken aikaa sikhitapaan turbaania päässään. Englannissa elää kuitenkin iso liuta maahanmuuttajia ja näiden jälkeläisiä, jotka eivät ole osanneet tai halunneet tulla osaksi sitä yhteiskuntaa jossa he elävät ja jotka eivät kunnioita sitä kansaa, joka on heidät ottanut vastaan. Dokumentissa esiteltyyn perheeseen kuuluvat ovat mielestäni melko lailla ihannemaahanmuuttajia, ja heidänlaisiaan olisi hyvä olla enemmän.

...Olla osa yhteiskuntaa, ei taistella sen tuhoamiseksi.

Oi, katso sikhiperhedokumentti Ylen Areenalta:

Kolmas ulottuvuus: Vieras mieli

Dokumentti on 58 minuuttia pitkä. Ylen antaman tiedon mukaan se poistuu nähtäviltä 30.9.2015, joten sitä ennen kannattaa käydä tuolla, jos haluaa katsoa.

Vihaa leivän päälle

Levitin Vihaa leivän päälle. Seuraavaksi kävin lukaisemassa valittuja paloja Vihan punttisalilla eli Hommaforumilla ja lopuksi kävin lukemassa Pimeyden ruhtinaan Jussi Halla-ahon Scripta-blogin viimeisimmät.

Pian voinkin mennä nukkumaan (kello on 2.10).

Mitä ennen vanhaan laitettiin leivän päälle, ennen kuin oli keksitty Vihaa?!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Mikä minua inhottaa parlamentarismissa

Olin joitakin päiviä sitten julkaissut blogissani merkinnän Parlamentarismin korvaaminen toisella mallilla.

Se oli yhtä lukijaani ilmeisesti jotenkin ärsyttänyt, ja täytyy myöntää että se on omalaatuinen. Kirjoituksessa esittämääni mallia pidän kuitenkin aikuisen oikeasti parempana kuin nykyistä suomalaista enemmistöparlamentarismia, uskokaa tai älkää.

Parlamentarismissa minua inhottaa puoluevalta. Jos hallituksen muodostavilla puolueilla on takanaan enemmistö paikoista, niin hallitus voi painostaa sen muodostaneiden puolueiden kansanedustajat hallituksen haluamaan äänestyskäyttäytymiseen lainsäädännössä. Toiseksi tämä hallituksen rautakoura voi syrjäyttää koko vaalikauden ajaksi oppositiopuolueiden kansanedustajat lainsäädäntöön vaikuttamisesta hallituspuolueiden arvovallan julkisuuteen päin ylläpitämisen takia.

Kaksipuoluejärjestelmässä tuollaista voisi vielä jossain määrin ymmärtää, mutta Suomessa on sentään koko sen itsenäisyyden ajan ja vähän pitempäänkin vallinnut monipuoluejärjestelmä.

Itse olen pitkään arvostanut Sveitsin perinteistä mallia  Siinä neljä suurinta puoluetta muodostavat aina hallituksen. Varsinaista poliittista oppositiota ei ole, vaan kulloinkin ajankohtaisesta asiakysymyksestä riippuen mikä tahansa puolueista saattaa toimia oppositiossa enemmistöä vastaan. Minulle sopisi Sveitsin malli Suomeen sovellettavaksi aivan yhtä hyvin.

Sveitsiläisessä järjestelmässä on sellainenkin puoli, että se sisältää päättäjiä sitovat kansanäänestykset. Tarpeen vaatiessa tavalliset kansalaiset voivat toimia oppositiona ja ehkä saada oman kantansa kansanäänestyksessä laiksi asti.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kaksi liberaalia, vapaamielistä näkemystä

Liberaali haluaa alkuperäiskansojen kehittyvän vapaina ja monimuotoisina ja välttyvän ylhäältä ohjatulta väestönjalostukselta, sulauttamispolitiikalta ja ääriuskonnon ylivaltapyrkimyksiltä.

Liberaali vastustaa myös sitä, että enemmistön on pakko opiskella mikroskooppisen pienen vähemmistön kieltä.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Parlamentarismin korvaaminen toisella mallilla

Nykyisenkaltainen parlamentarismi, tai parlamentarismi ylipäätään, on minusta hieman ikävä juttu. Ehdotan tilalle seuraavanlaista mallia:

Yleisellä kansanvaalilla valittava presidentti olisi valtionpäämies.

Presidentin toimikausi olisi samanpituinen kuin eduskunnalla ja presidentinvaalit pidettäisiin eduskuntavaalien yhteydessä. Uusi presidentti astuisi aina virkaansa samaan aikaan kuin uusi eduskunta.

Olisi perustettu poliitikoista riippumaton perustuslakituomioistuin. Presidentti nimittäisi virkakautensa alussa yhden sen tuomareista. Sama henkilö presidenttinä ei saisi nimittää useampaa kuin yhtä henkilöä perustuslakituomioistuimeen, vaan eduskunta nimittäisi ne mitä istuva presidentti ei voisi nimittää.

Presidentillä olisi veto-oikeus eduskunnan päätöksiin. Eduskunta taas voisi kaataa presidentin veton kuudenkymmenen prosentin enemmistöllä.

Eduskuntavaalien jälkeen vanha hallitus olisi toiminnassa siihen asti kunnes saadaan nimitettyä uusi hallitus.

Perustuslain mukaan tulisi yrittää koota ensiksi laajapohjainen hallitus, jonka takana olisi vähintään kahdeksankymmentä prosenttia kansanedustajista. Jos tässä ei onnistuttaisi, presidentillä olisi oikeus nimittää mielensä mukaan joku puolueista, minkäkokoinen tahansa, hallituksenmuodostajapuolueeksi. Ko. puolueen kansanedustajat nimittäisivät silloin hallituksen oman mielensä mukaan. Hallitus ei olisi ikinä riippuvainen eduskunnan muodollisen enemmistön hyväksynnästä, eli parlamentarismia ei olisi, mutta kahden kolmasosan enemmistö kansanedustajista voisi kehoittaa presidenttiä määräämään uuden hallituksenmuodostajapuolueen. Mahdollista olisi myös eduskunnan eduskunnan kehoittaa itseään kahdeksankymmenen prosentin enemmistöllä muodostamaan uuden laajapohjaisen hallituksen niin halutessaan.

Hallitus ei voisi tehdä omia lakiesityksiä. Vain eduskunnan kahden kolmasosan enemmistön pyynnöstä se voisi tehdä sellaisen.

Hallitus ei myöskään saisi pakottaa tai painostaa kansanedustajia noudattamaan tahtoaan äänestyksissä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

D'Hondtin vaalitapa - Tom Kärnän muunnelma siitä

Suomessa sekä eduskunta-, kunnallis- että EU-parlamentin vaaleissa on käytössä D'Hondtin vaalitapa.

Se toimii siten, että puolueen tai vaaliliiton eniten ääniä saanut ehdokas saa vertailuluvuksi 1/1:n puolueen tai vaaliliiton saamista äänistä. Toiseksi eniten ääniä saanut saa vertailuluvuksi 1/2:n äänistä, kolmanneksi eniten ääniä saanut taas 1/3:n, neljänneksi eniten ääniä saanut saa 1/4:n jne. Vertailulukuun vaikuttavat siis sekä ehdokkaan saama henkilökohtainen äänimäärä että sen puolueen tai vaaliliiton saama äänimäärä, joka hänet on asettanut ehdolle. Vaalipiirin paikat jaetaan ehdokkaille sitten näiden saamien vertailulukujen koon mukaan.

Mielestäni D'Hondtin vaalitavassa on se hyvä puoli, että sen logiikka on helppo käsittää.

D'Hondtin vaalitapaa on nimitettu suhteelliseksi vaalitavaksi, vaikka tiukasti ottaen se ei sitä ole, se kun lievästi suosii suuria puolueita ja vaaliliittoja ja vastaavasti hieman sorsii pieniä puolueita ja vaaliliittoja.

Vaalitapa olisi kuitenkin helppo saada pienellä tempulla olemaan täysin suhteellinen. Vertailulukujen laskentaa voidaan muuttaa seuraavalla tavalla:

Se toimisi siten, että puolueen tai vaaliliiton eniten ääniä saanut ehdokas saisi vertailuluvukseen 1/1001:n puolueen tai vaaliliiton saamista äänistä. Toiseksi eniten ääniä saanut saisi vertailuluvuksi 1/1002:n äänistä, kolmanneksi eniten ääniä saanut taas 1/1003:n, neljänneksi eniten ääniä saanut saisi 1/1004:n jne.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ruotsin kieli - han ja hon

Ruotsi on maa, jossa on kokeiltu mm. "sukupuolineutraaleja" päiväkoteja. Jotkut siellä saavat kuitenkin myös järkeviä ajatuksia päähänsä, nimittäin sellaisenkin että on väärin että pitää käyttää kahta eri hän-pronominia - 'han' ja 'hon' - sen mukaan, onko puheen kohteena miespuolinen vai naispuolinen henkilö. Tällainen kahden eri hän-pronominin käyttö on erittäin yleistä indoeurooppalaisissa kielissä, ja minä olenkin hyvin iloinen siitä, että jotkut ruotsalaiset osaavat tällä tavalla älyllään todistaa, että Ruotsi ei ole maa joka on kokonaan luopunut korkeimmista kognitiivisista toiminnoistaan.

Ehkä on kuitenkin hieman keinotekoista ruveta ymppäämään ruotsin kieleen tällaista sille vierasta asiaa. Eikö olisi parempi, että ruotsalaiset luopuisivat kokonaan ruotsin kielen käytöstä ja rupeaisivat puhumaan sen sijaan suomea, joka on järkevä ja sukupuolisuuden kannalta melkoisen tasa-arvoinen kieli?! Jollekin Ruotsin ylänköalueelle voitaisiin perustaa reservaatti, jossa ainoana paikkana tulevaisuudessa puhuttaisiin ruotsia. Voitaisiin kouluttaa muutamia ylimääräisiä kielitieteilijöitä, jotka voisivat käydä ihmettelemässä reservaatin asukkaiden outoa kieltä. Reservaattiin voitaisiin järjestää myös luomuturismireissuja, joihin osallistujien tulisi mahdollisimman vähän vaikuttaa reservaattilaisten tapoihin ja kulttuuriin.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Fingerporin isä Pertti Jarla: "Jos rukous voisi todistetusti vaikuttaa, kääntyisin"

Sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla on uskonnoton ja kuuluu Vapaa-ajattelijoiden yhdistyksen hallitukseen. Kristillisten teekkareiden kerran vuodessa ilmestyvä verkkolehti 'Cross Section' julkaisi viime numerossaan artikkelin hänestä.

Artikkeli maalaa Jarlasta tasapainoisen ja tolkullisen ihmisen kuvan. Sitä lukiessani mietin, että kunpa tällaisia ihmisiä olisi enemmänkin vapaa-ajattelijoiksi itsensä identifioivien joukossa.

Seuraavan linkin takaa pääset lukemaan artikkelin. Oi katso:

Fingerporin isä Pertti Jarla: "Jos rukous voisi todistetusti vaikuttaa, kääntyisin"

Fingerpori on minusta myös hyvä sarjakuva.

Positiivinen erityiskohtelu lyhyesti

Positiivinen erityiskohtelu on alentavaa itsetietoiselle terveelle ihmiselle. Se kun vastaa vammaisen hoitoa.

Puukotan itseäni henkisesti

Nimeni on Tom Kärnä, ja haluaisin kertoa teille, että olen huono ihminen. Kuluvan vuoden 2012 toukokuussa olin aloittanut bloggaamiseni. Myöhemmin olin sekä muuttanut blogini nimen että muuttanut blogini sen nimen mukaiseen osoitteeseen. Olin luvannut lukijoille, etten hyvin pitkään aikaan muuttaisi blogini nimeä saatikka varsinkaan osoitetta.

Alunperin blogini nimi oli ollut 'Jumala on heikko ja voimaton maailmassa', joka nimi viittasi natsien tappaman pastori Dietrich Bonhoefferin yhteen varsin erikoiseen tekstiin. Siirrettyäni blogini uuteen osoitteeseen sen nimi oli siitä lähtien 'Me olemme kaikki syntisiä'. Nimi oli minusta huomattavan nerokas, koska tämä fraasi on hyvin tunnettu. Ja kumma kyllä kukaan ei ollut minua aikaisemmin ehtinyt ottaa sen mukaista osoitetta käyttöön Blogspot-palvelussa.

Aikaa myöten minulle kävi kuitenkin melko selväksi, että blogin uusi nimi ja osoite vieraannuttavat niitä ihmisiä joille kristinusko ei merkitse juurikaan mitään tai jotka jopa suhtautuvat kristinuskoon jonkin verran vihamielisesti. Ja toiseksi minusta tuntui, että ne ärsyttävät joskus myös kristinuskoon myönteisesti suhtautuvia, koska blogissani ei ole juurikaan Jeesus- ja kristinuskojuttuja yms. Ankaran sisäisen kamppailun jälkeen päätin vaihtaa vielä kerran sekä nimeä että osoitetta. Päätin myös, etten enää ikinä lupaa kenellekään, tai en ainakaan kenellekään blogini lukijalle, mitään kovin suuria. Lieventävänä asianhaarana tässä on se, että en aio hävittää 'Me olemme kaikki syntisiä' -blogiani aivan heti.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Äänestys: Miss Kämy 2012

Vihan punttisalin eli Hommaforumin Peräkammari-osaston keskusteluketjussa 'Äänestys: Miss Kämy 2012' on ollut nyt äänestys tämän vuoden Miss Kämystä. Ehdokkaita siinä on ollut seitsemäntoista (17). Äänestyksen otsikko kuuluu:

Kuka on Suomen kaunein kansallismielinen vuosimallia 2012?

Ketjun aloittaneessa viestissä lukee saatteeksi teksti: "On tullut aika valita, kuka on vuoden 2012 kaunein kansallismielinen. Hänet kruunataan uudenvuoden aikaan Miss Kämyksi 2012."

Ketju oli aloitettu ensimmäinen marraskuuta.

Sellaista. Minä äänestin Helena Erosta, tunnettua bloggaajaa, joka on myös ollut välillä Persujen kohukansanedustaja James Hirvisaaren puoluepoliittisesti sitoutumaton kohueduskunta-avustaja. Helena Erosessa on minusta paljon myös sisäistä kauneutta.

Monet muutkin ovat olleet samaa mieltä kanssani, sillä tällä hetkellä - 12.11.2012 - Helena Eronen on saanut kolmekymmentäneljä (34) prosenttia äänistä ja on ylivoimaisessa johdossa. Äänestys päättyy 1.1.2013.

Peräkammari-osastoa pääsevät lukemaan ainoastaan rekisteröityneet Hommaforumin käyttäjät. Ja kehoitan viattomia ihmisiä olemaan rekisteröitymättä sellaiseksi, sillä tällaisen ratkaisun tehnyt ihminen muuttuu noin viikossa hompanssiksi, jollaisia sivistyneet, edistykselliset ja mukavat ihmisystävät vihaavat. Ja on siitä pitäen myös vaarassa menettää työpaikkansa / opiskelupaikkansa / ystävänsä / sosiaalisen asemansa / lemmikkieläimensä yms. esim. Ja muuttuu kerrostalokyttääjien kohteeksi.

Jo rekisteröityneille käyttäjille, joille ei elämässä ole enää toivoa, voin kuitenkin tarjota tämän linkin ao. ketjuun, jos se ei siis ole vielä osunut silmiisi:

Kuka on Suomen kaunein kansallismielinen vuosimallia 2012? -ketju

Sen sijaan kaikki ihmiset pääsevät lukemaan Helena Erosen blogia, eikä se aiheuta myöskään minkäänlaista henkilökohtaista vaaraa! Minun pitää sitäkin vähän mainostaa aina välillä. Oi, mene ja katso:

Helena Erosen blogi

Kiitoksia mielenkiinnostanne tuotteitamme kohtaan.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Hatuilla ylikehittynyttä itsetuntoa

Muinaisessa Egyptissä faaraot kantoivat päässään kaksoiskruunua, joka koostui valtakunnan osien Ala- ja Ylä-Egyptin kruunuista. Nyt talvikauden alettua minäkin olen alkanut pitämään päässäni yhtäaikaisesti kahta hattua: alla on kevyt liikuntapipo ja sen päällä pidän Boonie-hattua.

torstai 8. marraskuuta 2012

Hommalaisilta sataa ymmärrystä Himaselle

Huippufilosofi Pekka Himanen, 39, oli istunut Helsingin keskustassa keskellä yötä kadulla kalsareissaan. Hän ajautui käsirysyyn ja sanaharkkaan poliisien kanssa. Nämä korjasivat Pekan säilöön.

Vihan punttisalilta eli Hommaforumilta satoi ymmärrystä Pekalle. Oi, katso keskusteluketju:

Hommaforumilaiset tykkäsivät filosofi Pekka Himasesta

maanantai 5. marraskuuta 2012

Miksi minä pidän Jeesuksesta

Kun Jeesus oli vauvaikäinen, häneltä nipsaistiin juutalaisen tavan mukaisesti esinahka pois.

Jeesus kuului keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen isänsä Joosef oli ammatiltaan rakentaja. Lähellä Joosefin ja Jeesuksen kotikylää Nasaretia sijaitsi kansainvälinen kaupunki Seforis, joka oli Jeesuksen opetellessa ammattiaan Joosefin töissä Galilean pääkaupunki. N. 18 jKr. pääkaupunki muutti Tiberiaaseen, mutta sillä ei ole tämän blogimerkinnän kannalta sen suurempaa merkitystä. Jeesus oletettavasti jatkoi ammattinsa harjoittamista edelleen Seforiksessa. Jossain vaiheessa iskä oli sitten kuollut.

Jeesus aloitti jossain vaiheessa julkisen toimintansa. Hän luopui leivän erinomaisen hyvin pöytään tuoneesta rakentajan ammatistaan ja ryhtyi kierteleväksi matkasaarnaajaksi, mikä oli aika rohkea temppu silloin kun ei ollut olemassa perustuloa tai muunkaanlaista julkista sosiaaliturvaa. Hän valitsi oppilaistaan kahdentoista luotetun miehen sisäpiirin.

Jeesus halusi tulkita juutalaista lakia ja sen sisältämää käyttäytymiskoodistoa siten, että se olisi siedettävämpi ja lempeämpi tavallisen juutalaisen kannalta. Kuitenkin opettamalla etiikan ulottuvan ihmisen sisimpiin vaikuttimiin asti, hän halusi kuulijoidensa lopulta tajuavan, ettei kukaan pysty pelastamaan itseään. Kaikki ovat syntisiä, myös kaikkein hurskaimmat.

Jeesus seurusteli yhteiskunnan hyljeksittyjen kanssa. Hän ei myöskään kieltänyt apuaan juutalaisen seurakunnan ulkopuolisilta, jotka olivat juutalaisen uskonnon mukaan saastaisia, ihmisiä joita ei saanut koskettaakaan ja joiden kotiinkaan ei saanut mennä vierailemaan.

Pyhässä kaupungissa Jerusalemissa sijaitsi siihen aikaan Herodes Suuren rakennuttama temppeli. Edellisen temppelinhän roomalaiset olivat joitakin vuosikymmeniä takaperin polttaneet. Juutalaiset tulivat kaikkialta maailmasta temppeliin uhraamaan eläimiä Jumalalle. Jeesusta otti kuitenkin päähän eläintenkaupustelijoiden hintakiskonta temppelin alueella. Kerran hän tekikin kantansa selväksi ja rötösteli hieman alueella protestiksi. Hyvä meininki!

Juutalaisten johtomiehiä vitutti se, että Jeesus opetti eri lailla juutalaista uskontoa kuin hyvä tapa edellytti. Lisäksi he myös pelkäsivät, että Jeesus johtaisi kansan kapinaan roomalaisia miehittäjiä vastaan ja roomalaisten vähemmän huumorintajuinen vastareaktio johtaisi juutalaiskansan tuhon omaksi.

Yhtenä pääsiäisenä, kun Jeesus oli pääsiäisjuhlilla oppilaittensa kanssa Jerusalemissa, yksi hänen oppilaistaan kavalsi hänet. Pappien johtamat sotilaat tulivat sitten vangitsemaan häntä puutarhasta, jossa hän oli. Oppilaista yksi haavoitti kuitenkin miekalla yhtä vangitsijoista. Jeesus käski pistää miekan pois ja paransi haavoittuneen. Hän sanoi: "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu." Jeesus oli sitä mieltä, että häntä ei saa puolustaa asein. Täytyy sanoa, että varsin terve näkemys uskonnonperustajalta!

Lyhyessä juutalaisten korkeimman neuvoston pitämässä oikeudenkäynnissä, johon ei päästetty Jeesuksen kannattajia mukaan, Jeesus tuomittiin jumalanpilkasta kuolemaan. Kuolemantuomion lailliseksi saamisen takia hänet vietiin sitten roomalaisen kuvernöörin luokse, joka tuomitsi hänet kuolemaan mutta aivan toisesta syystä. Jeesus ruoskittiin. Kuolemantuomio toimitettiin muille kuin Rooman kansalaisille Rooman valtakunnassa naulaamalla tuomittu ristinpuuhun roikkumaan. Se on oikeasti aika vittumainen tapa kuolla.

Jeesus kuoli ja eräs hänen kannattajansa antoi haudata hänet omaan sukuhautaansa. Mutta Jeesus olikin sellainen epeli, että hän heräsi henkiin. Hän tapasi seuraavaksi lähimmät oppilaansa, opetti heitä ja hänet otettiin sitten pois heidän näkyvistään. Ennen lähtöään hän lupasi oppilailleen lahjana Pyhän hengen, joka opettaisi heitä ja antaisi heille voimaa.

Jeesuksen lupaama Pyhä henki asettuikin oppilaisiin jonkin ajan kuluttua ja juutalaisten johtomiehiä ja roomalaisia viranomaisia viimeksi kuluneina viikkoina kovasti pelänneet oppilaat muuttuivat taas rohkeiksi.