perjantai 29. maaliskuuta 2013

Nyt on pitkäperjantai

Nousin jokin aika sitten iltaunihoureistani ylös. Nyt voisi kirjoittaa taas Jeesuksesta.

Tänään on pitkäperjantai. Sitä vietetään kristikunnassa pääsiäisaikaan sen muistoksi, että roomalaiset ensin ruoskivat Jeesusta Kristusta ja naulasivat hänet sitten ristinpuuhun roikkumaan. Jeesuksen kärsimys ja kuolema sovittivat ihmiset synnit. Näin jokainen joka perustaa suhteensa Jumalaan yksin Jeesuksen sovitustyöhön eikä mihinkään mikä on hänen omaansa saa vastaanottaa Jumalan työn hänen suhteensa. Lahjana.

Jeesus nousi sitten kolmantena päivänä kuolleista, ja myöhemmin mentyään pois hän lähetti oppilailleen Pyhän hengen, joka siivoaa ihmissielua moskasta ja laittaa uuteen järjestykseen.

"Hänet pitäisi kivittää kuoliaaksi" – nainen julkaisi kuvia rinnoistaan, muslimisaarnaaja raivostui silmittömästi

Tunisialainen muslimisaarnaaja vaatii, että 19-vuotias nainen kivitetään kuoliaaksi koska tämä syyllistyi uskonrauhan rikkomiseen laittamalla Facebook-sivuilleen kuvia itsestään rinnat paljaana. Tapauksesta kertoo Daily Mail.

Amina Tyler poseeraa kuvissa yläruumis paljaana, ja hänen rinnassaan lukee arabialaisella kirjoituksella "minun kehoni kuuluu minulle".

Tapaus on herättänyt kohua Tunisiassa. Ymmärrettävistä syistä, koska Tunisian valtauskonto islam on hirveän suvaitsevainen ja naisten ihmisarvon kunnioittamista puolustava rauhanuskonto.

Ja Daily Mailin sivuilta saat luettua alkuperäisen artikkelin ulkomaankielellä. Tissikuvia myös luvassa:

tunisialainen muslimisaarnaaja murhanhimoisena

Kyllä ortodoksinen kirkko on paha!

Suomen ortodoksisessa kirkossa ei ole tarvetta homo- tai naiskeskustelulle. Arkkipiispa Leo sanoo STT:n haastattelussa, että kirkon piirissä ei ole syytä muuttaa asennoitumista naispappeuteen tai tasa-arvoiseen avioliittoon.

Arkkipiispan mukaan on täysin mahdotonta, että ortodoksinen kirkko tulevaisuudessa siunaisi samaa sukupuolta olevan parin tai hyväksyisi naispappeja.


Oi, lue uudin kokonaisuudessaan tuolta:

Ortodoksisessa kirkossa ei keskustella naispapeista tai homopareista

Kyllä ortodoksinen kirkko on paha!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Suomen taloudelliset mahdollisuudet, sisältää linkin

Hieman mediakatsausta taas.

Hannu Visti oli blogiinsa kirjoitellut mielestäni varsin ansiokkaasti hieman siitä mitä olisivat Suomen todelliset taloudelliset mahdollisuudet. Oi, katso blogimerkintä:

Fiksut ihmiset, hölmö asetelma

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Puolueet moniarvoisemmiksi

Minusta puolueitten tulisi olla hiukan vähemmän sellaisia, että ne kilpailevat toistensa kanssa ennen kaikkea arvovaltakilpailun keinoin totuudesta ja reiluudesta hirveästi välittämättä (tällaisesta asenteesta George Orwell oli käyttänyt nimitystä "nationalismi").

Puoluetoimintaa koskevaan lainsäädäntöön tulisi sisällyttää kohta, jonka mukaan puolueitten jäsenille riittäisi puolueen aatteen kannattaminen. Päivänpolitiikan asioissa puolueen jäsen saisi olla aina eri mieltä puoluejohdon kanssa.

Hallitus ja sen muodostavat puolueet eivät myöskään saisi painostaa millään lailla hallituspuolueen jäseniä hallituksen päätösten taakse.

Pääsääntöisesti päätökset puolueen jäseneksi ottamisista samoin kuin puolueesta erottamisesta tulisi siirtää puoluehallituksesta ja puoluejohdosta alemmalle tasolle.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ensimmäinen afrikkalainen avaruudessa

Eteläafrikkalainen it-miljonääri Mark Shuttleworth on tunnettu siitä, että hän oli aloittanut Ubuntu-nimisen Linux-käyttöjärjestelmän levitysversion projektin ja perustanut säätiön ao. kehitystyötä varten.

Mark Shuttleworth on tunnettu myös siitä, että hänestä tuli vuonna 2002 ensimmäinen avaruudessa käynyt afrikkalainen.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Elämäni ensimmäinen juurihoito...

Tänään oli kolmas ja viimeinen hoitokerta elämäni ensimmäiselle juurihoidolle. Hyvä että se on nyt ohi. Vain ensimmäisellä hoitokerralla koin kipua hampaassani, mutta se hoitui pois puudutuspiikillä. Muutenkin hoitokerta oli aika rankka, koska hoito oli intensiivistä ja se kesti lähes tunnin verran. Ja kun hoito ei ollut mitenkään tuttua, niin ihmettelin kovasti että mitä monenlaista ne suussani oikein tekivät. Niin, ja sen jälkeen suussani tuoksui/haisi erittäin vahvasti lääkkeelle.

Myöhemmillä hoitokerroilla oli helpompaa.

Ja seuraavaksi yritän pitää kaikki hampaat suussani ainakin viisikymppiseksi asti.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Näin Ziva David -unta

Perjantaina ja lauantain välisenä yönä näin unta jossa esiintyi Ziva David. Tämä on naispuolinen israelilaissyntyinen agentti NCIS-tv-sarjassa (NCIS = Naval Criminal Investigative Service = (Yhdysvaltain) laivaston poliisit).

Zivan lisäksi unessani oli joku nuorehko mies. Olin luovuttanut heille käyttöön pistoolit, Zivalle Glockin ja nuorehkolle miehelle Berettan. Nuorehko mies valitti sitä vääryyttä, että miksi juuri hänelle annettiin Beretta, kun hän olisi halunnut Glockin. Selitin hänelle sitten asian sanomalla, että koska Ziva David on kouliintuneempi aseenkäyttäjä, niin siksi annoin tälle Glockin, jossa käytetään suurienergisiä patruunoita.

Näin myös toista unta, jossa olin ilmeisesti Yhdysvalloissa, ja eräs poliisipäällikkö kiinnitti minut piiriinsä poliisiksi. Sanoin tälle, että eikö minun tulisi saada käyttööni joku manuaali, josta voisin opetella poliisin tarvitsemia tietoja. Poliisipäälliköllä kuten muillakin piirinsä poliiseilla oli henkilökohtaisena aseenaan jokin revolveri. Minä sanoin hänelle, että kyllä minullekin sopii revolveri henkilökohtaiseksi aseeksi.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Natsit olivat sosialisteja

Natsit eli kansallissosialistit olivat sosialisteja, eli kansallisosialismi on yksi haara sosialismin laajaa aatemaailmaa. Sosialismi-aatteitten laajan sateenvarjon alle ovat kuuluneet kansallissosialistien ohella mm. marxilaiset, marxistileninistit, maolaiset, Punaiset khmerit, arabisosialistit, sosiaalidemokraatit (tai sosialidemokraatit), anarkistit ja syndikalistit.

Ja pitää ilmeisesti hieman perustellakin väitettä kansallissosialismista sosialistisena aatteena:

1) Natsipuoleen virallinen nimi oli todellakin Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (alkup. saks. Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), ja sen kannattajat pitivät aatettaan työväenaatteena.

2) Natsit halveksivat yläluokan ja porvariston aristokraattisia, porvarillisia ja kristillisiä hyveitä ja aatemaailmoja.

3) Natsit alistivat Saksan elinkeinoelämän toimimaan valtion ohjauksessa ja valtion päämäärien hyväksi yksipuoluejärjestelmässä.

4) Natsit saivat aikaan eräänlaisen hyvinvointivaltion (joka ei kylläkään kuulunut kaikille maan asukkaille, mutta ovathan muutkin sosialistit osanneet sortaa ihmisiä).

Mutta tietenkään en tarkoita, että kansallissosialisteihin kuulumattomat sosialistit olisivat syyllisiä kansallissosialistien rikoksiin.

Joskus myös vihreän aatteen kannattajat luokitellaan sosialisteihin kuuluviksi. Natsit muuten olivat luonnon- ja eläintensuojelun suurenmoisia edelläkävijöitä. (Mutta en todellakaan syytä ei-kansallissosialistisia vihreitäkään natseiksi.)

Koska natsit olivat sosialisteja, niin siksi tuskin on sopivaa väittää uusnatsien olevan äärioikeistolaisia.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Äärikonservatiivi, erittäin lyhyt teksti

En kuitenkaan saa arvoa hyviltä ihmisiltä, joten päätinkin eilen sitten ryhtyä äärikonservatiiviksi. Se on niin kiva.

Helsingin Sanomat tuskin voisi löytää sanaa tai ilmaisua kuvaamaan minua nyt.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Paha sai yhden kerran palkkansa: Crassus ja Spartacus

Spartacus oli traakialaissyntyinen gladiaattori, josta tuli orjakapinan johtaja. Alun perin hän on saattanut olla joko sotavanki tai Rooman armeijan tukijoukoissa palvellut sotilas, joka oli tehnyt jonkin rikoksen. Vuonna 73 eKr. gladiaattorien kovasta kohtelusta vihastunut Spartacus päätti paeta Capuan gladiaattorikoulusta. Hän pakeni tovereineen Vesuviukselle, ja heihin liittyi lisää ihmisiä: orjia, gladiaattoreita ja plebeijeitä. Sekalaisesta monikansallisesta laumasta Spartacus muokkasi taistelukykyisen armeijan. Ensin häntä ja hänen joukkojaan vastaan Rooma lähetti voitonvarmana pienempiä armeijoita. Spartacus voitti ne. Tasavallan aikana Rooman valtakuntaa johti kaksi korkeaa virkamiestä, joita nimitettiin konsuleiksi. Spartacuksen armeija löi seuraavaksi häntä vastaan lähetetyt konsuleiden johtamat armeijat.

Spartacuksen armeija kasvoi. Hän itse olisi halunnut siirtyä joukkojensa kanssa pois Rooman valtakunnan alueelta perustaakseen ihanneyhteiskunnan, mutta hänen taistelijansa eivät siihen suostuneet. Siinä sitten sattui yhtä ja toista. Rooman rikkain mies Marcus Crassus oli kuitenkin koonnut, varustanut ja kouluttanut omilla varoillaan uuden armeijan, ja lopulta tämä hyvin valmisteltu armeija löi Spartacuksen ja hänen orja-armeijansa vuonna vuonna 71 eKr. Spartacuksen itsensä kerrotaan saaneen surmansa taistelussa. Myös suurin osa hänen miehistään kaatui, ja Marcus Crassus antoi naulata ristiin 6000 vangiksi saatua Spartacuksen taistelijaa Capuan ja Rooman välissä kulkevan Via Appian varrelle.

Vuosia myöhemmin, kun Julius Caesar ja Pompeius Magnus olivat saavuttaneet merkittävää vaikutusvaltaa tasavallan asioissa, Crassus päätteli, että hänenkin olisi saavutettava uusia sotilaallisia saavutuksia. Saatuaan vuonna 54 eKr. nimityksen Syyrian maaherraksi, hän päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja varusti 40 000 miehen armeijan, tavoitteenaan valloittaa itäinen Parthian valtakunta. Hän oli siihen aikaan jo kuusikymppinen.

Vuonna 53 eKr. idässä käytiinkin sitten Carrhaen taistelu. Parthialaisten jousiratsuväki ampui Crassuksen uupuneet ja janosta kärsivät legioonat neulatyynyiksi. Parthialaisilla riitti nuolia käytettäväksi hyvin pitkäksi aikaa. Tämä ei kuitenkaan vielä ratkaissut sotaa parthialaisten eduksi. Jatkuva nuolisade ei saanut Crassuksen armeijaa siihen kuntoon, että parthialaiset olisivat voineet tehdä suoran hyökkäyksen ja ratkaista taistelun raskaalla ratsuväellään. Mutta Crassus päättikin sitten perääntyä takaisin tasavallan alueelle. Parthialaiset hyökkäsivät perääntyvien legioonien kimppuun, ja saavuttivat yliotteen. Roomalaisten tappiot olivat noin 30 000 miestä. Taistelussa kuoli myös Crassuksen poika Publius Licinius Crassus. Marcus Crassus itse kuoli ilmeisesti taistelua seuranneiden rauhanneuvotteluiden yhteydessä. Hänen irtileikattu päänsä vietiin Parthian kuninkaalle.

...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Roomalainen tervehdys

Olen aina silloin tällöin tavannut tehdä nk. roomalaisen tervehdyksen. Jotkut aina erehtyvät luulemaan sitä natsi- tai fasistitervehdykseksi, mutta minä aina korjaan heiltä tällaiset luulot. Ei minusta oikeasti muinaisissa roomalaisissakaan ollut hirveästi hurraamista, mutta roomalaisen tervehdyksen harrastaminen on kuitenkin tuntunut minusta hieman korrektimmalta. Ja sitä paitsi olen tavannut harrastaa historiaakin.

Tänään sain kuitenkin tietää, että varsinaisesti tuota roomalaisena tervehdyksenä tunnettua ei olekaan historiallisesti ollut olemassa. Nyt joudun sitten luopumaan tervehdyksen käytöstä. Pitäkää tunkkinne, natsit, fasistit ja Hizbollahin jäsenet!

Englanninkielisen Wikipedian artikkelissa kerrotaan perusteellisesti tästä historianväärennöksestä. Oi, katso:

Roman salute

Suomenkielisen Wikipedian vastaava artikkeli on ikävä kyllä huomattavan paljon suppeampi. Oi, katso:

Roomalainen tervehdys

Mutta jos osaa muita sivistyskieliä, niin onhan tuolla erikielisiä vaihtoehtoja iso liuta.

Seuraavan linkin kautta pääset luultavasti katsomaan aitoja kuvia otsikon aiheesta:

sanoilla Roman salute kuvahaku Googlesta

Mitä, tuolla on kuvaa myös Star Trekistä!!

Nyt on rasisminvastainen viikko

Nyt alkoi rasisminvastainen viikko. Se kulminoituu YK:n rasisminvastaiseen päivään 21. maaliskuuta torstaina.

Mutta minä kyllä aion vastustaa rasismia ihan joka päivä.

Luopukaa ennakkoluuloistanne!

...Rasismina pidetään toisen ihmisen ihmisarvon kyseenalaistamista tämän rodun tai etnisen syntyperän perusteella. Nykyään tämän käsityksen rinnalla elää myös hieman älyvapaa käsitys, että kulttuurin arvosteleminen olisi myös rasismia. Tämän ajatuksen himmeyden saa itse kukin kyllä selville miettimällä hyvävelijärjestelmää, joka on myös kulttuuria. Jokainen voi tykönään miettiä, että onko sen arvosteleminen rasismia...

Minä olen muuten erään rasisminvastaisen puolueen kannattaja.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Turkistarhauksesta ynnä muusta

Parasta turkiksissa on se, että ne ovat luomua verrattuna keinokuituihin. Huonoa niissä on se, että turkiseläimet joutuvat elämään lajilleen epäluonteenomaisissa oloissa, jotka voivat aiheuttaa kärsimystä. Lisäksi voidaan kysyä, että eikö turkikset voitaisi hyvin korvata jollain muulla raaka-aineella.

Jos Suomessa lopetettaisiin turkisten tuotanto, se aiheuttaisi kuitenkin suorasti ja epäsuorasti lukemattomien työpaikkojen menetyksen, ja toiseksi, se aikaansaisi tuotannon siirtymisen maihin, joissa turkiseläinten hyvinvoinnista ei niin paljoa välitettäisi. Esim. Kiinaan.

Luonnossa eläimet elävät luonnonmukaisissa olosuhteissa. Tosin luonto ei ole mikään suuri ystävä eläimillekään. Luonnonmukainen elämä aiheuttaa eläimille kärsimystä. Ne näkevät nälkää ja kärsivät sairauksista. Petoeläimet raatelevat ja syövät saaliseläimiä, ja saaliseläimet kokevat ensin suurta stressiä ja sitten suuria tuskia. Näen myös sieluni silmillä vanhan nälkäänäkevän hylkeen, joka ei jaksa enää kunnolla saalistaa ja jonka lihaa ovat loiselävät syöneet. Tälläkin hylkeellä olisi voinut olla paljon mukavampaa ihmisen seurassa.

Ja jos jätetään turkiseläimet syrjään, ja puhutaan ravinnonhankinnasta. Ihminen periaatteessa tarvitsee ravintoonsa myös eläinkunnan tuotteita, vaikkakin ne voidaan käytännössä korvata pillereillä. Mutta miten luonnonmukaista sitten on korvata pillereillä liha, kananmunat, juusto ja maito? Nahka ja villakin ovat ihan tolkullinen asia. Jos eläin joka tapauksessa kuolee, niin eikö sen voi käyttää hyväksi post mortem? Eläimet eivät voi ainakaan lausua filosofista vastalausettaan asiaan. Ne eivät myöskään hautaa vainajiaan.

Minusta olisi kaikkein hienointa, jos voisin henkilökohtaisesti ampua eläimet, joiden lihan ja nahan haluan käyttää. Myöskin teurastaisin tappamani eläimet ruokakuntoon. Se jos mikä olisi eettistä. Olisin kosketuksissa siihen, mistä ruoka tulee.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Lyhyt mediakatsaus mm. vihaan, kulttuuriin, itsetuhoisuuteen ja Suomen Sisuun liittyen

Hieman mediakatsausta taas ja tällä kertaa parin jonkin verran arvostamani ihmisen blogeihin liittyen.

Tapio Tuuri julkaisi eilen blogissaan merkinnän, jossa hän puhuu monikulturistien yksisilmäisyydestä. Oi, katso blogimerkintä:

Mikä perkuleen yksikulttuurinen?

Ja Seppo Oikkonen on itse kerubi! Tuoreessa blogimerkinnässään hän kirjoittaa suvaitsevaistoon kuuluvien itsetuhoisuudesta. Oi, katso blogimerkintä:

Sisukasta demonisointia

Oikkonen ei puhu blogimerkinnässään mitään Jeesuksesta, mutta minusta suvaitsevaistoon kuuluvat tarvitsisivat Jeesuksen sydämeensä. Tuollainen viha syö ihmistä sisältä!

Bonuksena mainitsen vielä Muutos 2011:n oman pitkätukan Jiri Kerosen ansiokkaan blogimerkinnän:

Suomen Sisu kuuluu keskitysleirille

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Neekerialbiinoja murhataan Afrikassa

Ovatko neekerit maailman rasistisin geeniklusteri? Mustassa Afrikassa on joissakin paikoissa yleistä, että paikalliset asukkaat murhaavat albinismista kärsiviä lähimmäisiään. Albiinojen ruumiinosista tehdään mm. taikakaluja.

Seuraavan linkin takaa löytyy maailma.netin artikkeli albiinojen vainoista::

Vaalea ja vainottu Tansaniassa

Aihetta on käsitelty myös pahalla Hommaforumilla. Oi, katso:

Tansania: Rasismiaalto - albiinoja vainotaan, tapetaan talismaaneiksi

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Hallis Suomen Sisun suurkäräjillä

Loosimme johtaja kansanedustaja Jussi Halla-aho oli käynyt kansallismielisen kansalaisjärjestön Suomen Sisu ry:n suurkäräjillä 10.3.2013. Ne pidettiin Kirjan talolla Helsingin Kruunuhaassa.

Kirjan talon edusta oli eristetty mellakka-aidoilla. Järjestystä oli valvomassa kuusi autopartiollista poliiseja, ja se oli hyvä, koska aidan takana velloi viidenkymmenen mustiin pukeutuneen ruskeapaidan joukko, josta porukasta osa oli peittänyt kasvonsa. Kun Jussi Halla-aho kulki ohi, ja jesuiittamaisen työväenliikkeen tyypit tunnistivat hänet, niin he alkoivat käyttää natsi- ja kommunistihenkistä kieltä. He haukkuivat Hallista mm. seuraavin sanankääntein: "ihmissaasta, ihmissaasta", "natsit vittuun" ja "kuole Halla-aho". Hallis sai kuulla myös olevansa "natsihomo". Ääri-ihmiset olivat näinollen myöskin homofoobikkoja. He eivät olleet myöskään tehneet poliisille lain vaatimaa ilmoitusta älyttömästä "mielenosoituksestaan".

Ruskeapaidat vihaavat Jussi-Halla-ahoa, koska tämä kannattaa demokratiaa ja oikeusvaltiota ja ajaa Suomen kansalaisten etua, vastustaa poliittista väkivaltaa ja on muutenkin maltillinen rauhaa rakastava ihminen ja poliitikko.

Jussi Halla-aho kirjoitti suurkäräjäkäynnistään blogimerkinnän. Sen voi päästä lukemaan tämän(kin) linkin kautta:

Suomen Sisun suurkäräjät 10.3.2013

Varoituksen sana kuitenkin. Linkin avaaminen voi väärällä aallonpituudella olevalle aiheuttaa sen, että hänen omat suolensa syöksyvät kurkun kautta aivoihin ja kuristavat ne.

Douglas Adamsin syntymäpäivä

Googlen etusivu kertoi minulle juuri, että tänään on brittiläisen kirjailijan Douglas Adamsin (11.3.1952-11.5.2001) syntymäpäivä.

Adams tunnetaan tieteisparodisesta radiokuunnelmasta Linnunradan käsikirja liftareille (engl. alkup. The Hitchhiker's Guide to the Galaxy), jonka pohjalta hän myöhemmin kirjoitti kirjan. Sille Adams kirjoitti sitten neljä jatko-osaa, ja näin syntyi maailman ainoa "viisiosainen trilogia".

Olen itse lukenut noin seitsemään kertaan Linnunradan käsikirjan liftareille. Se on minusta todella mainio kirja täynnä älyllistä ilotulitusta.

Douglas Adams kirjoitti runsaasti muutakin, mutta en käsittele sitä tässä.

Kirjailija nimitti itseään "radikaaliksi ateistiksi". Tunnettu etologi, uskonnonvastainen polemisoija ja tieteen popularisoija Richard Dawkins oli Adamsin ystävä.

25. toukokuuta vietetään jälleen kansainvälistä pyyhepäivää Douglas Adamsin muistoksi. Tällä kertaa aion osallistua. Aion kirjoittaa siitä blogimerkinnän.

Mahdollisuuksien tasa-arvosta lyhyesti

Sääty-yhteiskunnassa ja yhteiskunnassa jossa raha ratkaisee käytännössä kokonaan yksilöitten menestymisen, sosiaalinen liikkuvuus on pientä. Yksilön kyvyt eivät useinkaan ratkaise tällaisessa yhteiskunnassa, mihin saakka hän voi päästä sosiaalisessa arvoasteikossa. Suomi taas on yhteiskunta, jossa on pyritty mahdollisuuksien tasa-arvoon. Suomessa on opiskelu periaatteessa ilmaista ja melko hyvälaatuistakin. Myöskin asiakaskunnalle huokea terveydenhuoltojärjestelmä parantaa yksilön mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien tasa-arvo tuo esiin yksilöitten välisiä eroja. Tällaisessa yhteiskunnassa on pitkälle ihmisestä itsestään kiinni, mitä hänestä tulee.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Asterix ja Hommaforum

Kaikkihan tietävät Asterix seikkailee -sarjakuvan, tai niin ainakin luulisin. Sarjakuvan tarinat sijoittuvat vuoteen 50 eKr., ja niiden pääosassa on pieni gallialaisten kylä, jota roomalaiset miehittäjät eivät ole kyenneet alistamaan. Kylän puolustuksen voima johtuu pitkälle tietäjä Akvavitixin valmistamasta taikajuomasta. Sarjakuvan nimihenkilöllä Asterixilla on ystävä Obelix, jossa taikajuoma vaikuttaa jatkuvasti koska hän oli pienenä pudonnut taikajuomapataan.

Suomessa vaikuttaa liike jonka kannattajia voi kutsua netseiksi, nuiviksi ja maahanmuuttokriittisiksi. Näiden ihmisten pyhä juoma on kilju, josta he saavat voimansa. Heidän keskuspaikkansa on Vihan punttisali -keskustelupalsta eli Hommaforum.

Hommaforumilla vaikuttaa moderaattorihenkilönä mies, joka käyttää nimimerkkiä "Miniluv". Kerrotaan, että "Miniluvissa" vaikuttaa jatkuvasti kilju, koska hän oli pienenä pudonnut kiljusammioon.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sveitsiläiset tahtovat pomojen bonuksille rajat

Sveitsissä järjestettiin sunnuntaina kansanäänestys pörssiyhtiöiden johtajien palkkioiden rajoittamisesta. Sveitsin kapitalistit noin yleensäottaen vastustivat lakihanketta kilpailukyvyn nimissä. Oi, katso uutinen:

Ja pomojen palkat saatiin kurin alaisiksi.

Näin toimii demokratia - Sveitsissä. Siellä ovat käytössä sitovat kansanäänestykset, joiden avulla kansalaiset voivat itse päättää laeista poliitikkojen päiden yli. Sveitsi ei edes kuulu EU:hun...

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Minusta on tullut setä!

Ja niin kotka on laskeutunut. Ei kun veljeni Samin ja hänen (kiinalaisen) vaimonsa Wein tytär Lili on syntynyt tänään klo 14.08.

Minusta on tullut setä.

Sami oli unohtanut viestiinsä asiasta laittaa tiedot, joten pyysin häntä sähköpostitse kertomaan strategiset mitat eli pituuden, painon ja silmienympäryksen.

Olen alkanut odottaa Samilta lisätietoja ja valokuvia.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hommaforumilla tunnettuja ihmisiä

Olen tietänyt pitkään, että muusikko Anssi Kela ja Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä Pertti Jarla ovat pahoja hompansseja eli hommaforumilaisia. Melko äskettäin olen saanut tietooni, että samaan joukkoon kuuluvat myös marxisti/rasismitutkija Vesa Puuronen ja poliittisen väkivallan teorian tunteva Dan Koivulaakso.

Oman teoriani mukaan, jos ihminen rekisteröityy Hommaforumin käyttäjäksi eikä välittömästi lakkauta rekisteröitymistään, niin kestää noin viikon ennen kuin muutokset ihmisessä tulevat peruuttamattomiksi. Viikon Hommaforumin rekisteröityneenä käyttäjänä ollut ihminen on pysyvästi paha hompanssi. Paluuta ei silloin ole.

Voiman paha puoli ei ole voimakkaampi, mutta se on nopeampi ja houkuttelevampi.