maanantai 29. huhtikuuta 2013

Syvähenkiseen elämään liittyen kaksi asiaa

Liityin äskettäin Electronic Frontier Finlandin (Effi) jäseneksi. Effi on osa kansainvälistä liikettä, joka ajaa ihmisten sähköisten oikeuksien ja sananvapauden toteutumista.

Effin sivuilla:

Effi sananvapaudesta

Effin kannanottoja tekijänoikeuteen liittyen

Effin etusivu

Toinen ehkäpä vähemmän tärkeä asia on se, että sain muutettua juuri statukseni Vihan punttisalilla eli Hommaforumilla nimelliseksi jäseneksi. Asia vaati hoituakseen yhteydenoton Hommaforumin ylläpitoon.

Hommaforumilla kun on sillä lailla kuviot, että ylläpito katsoo ihmisen olevan nimimerkki, vaikka nimimerkki olisikin sama kuin henkilön oma nimi, jos henkilö ei ole ensin esittänyt todisteita siitä, että hän on todella se joka sanoo olevansa. Itsensä olemassaolevaksi henkilöksi todistanut ihminen saa statuksekseen "nimellinen". Ennen olin nimimerkki "tomkedooni". Nyt olen siellä sitten virallisesti Tom Kärnä. Vaihdoin samalla myös vanhan siiseliavatarini kuvaan omasta naamatukkataulustani Kanada-hatulla.

Laitetaan tähän vielä linkki pahan Hommaforumin pääetusivulle:

Hommaforum

Niin, ja tähän loppuun sopii vielä Kyuu Eturautin tuoreen blogimerkinnän mainitseminen. Mies kirjoitti aiheesta vihapuhe. Oi, katso:

Viha tulee vihan luo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti