torstai 30. toukokuuta 2013

Miten erottaa kiihkomuslimi maltillisesta muslimista

Seuraaviin kysymyksiin vastaamalla voi muslimi todistaa olevansa kiihkomuslimi tai maltillinen muslimi:
  • Hyväksytkö sen, että profeetta Muhammad ja hänen miespuoliset seuraajansa käyttivät naisia seksiorjina?
  • Onko niin, että toisuskoisilla, esim. kristityillä, juutalaisilla, buddhalaisilla, hinduilla, luonnonuskontojen kannattajilla ja ateisteilla ei ole samaa ihmisarvoa kuin muslimeilla ja heillä ei ole oikeuta tasavertaiseen kohteluun muslimien taholta?
  • Onko oikein, että profeetta Muhammadin kuoltua muslimiarmeijat lähtivät valloittamaan maailmaa miekalla islamille?
  • Oliko se oikein, että muslimien valloittamien kristittyjen asuttamien alueiden alkuperäisasukkaat joutuivat maksamaan raskasta ei-muslimeille tarkoitettua henkiveroa ja kokemaan muslimien taholta häirintää ja kiusaamista?
  • Onko niin, että islamin kannalta väärällä tavalla pukeutuneet naiset ja tytöt ovat huoria ja heitä tulee myös kohdella sen mukaan?
  • Onko oikein, että tapetaan tai tuomitaan vankilaan ihminen, joka on kääntynyt pois islamista?
  • Onko oikein, että Saudi-Arabiassa ihmisillä ei maan lain mukaan ole oikeutta kannattaa mitä tahansa uskontoa tai olla kannattamatta?
  • Onko muslimilla oikeus valehdella toisuskoiselle islamista islamin edun vuoksi?
  • Onko musliminaisella oikeus solmia avioliitto ei-muslimimiehen kanssa?
  • Pitäisikö miehen saada avioero helpommin kuin naisen?
  • Onko oikein kivittää sikoja ja koiria?
  • Oliko se oikein, että profeetta Muhammad meni naimisiin pikkutytön kanssa ja pani avioliiton täytäntöön tytön ollessa yhdeksänvuotias?

tiistai 28. toukokuuta 2013

Nepalissa etnistä syrjintää!!

Tuttuni on paraikaa käymässä Nepalissa. Hän on valkoinen länsimainen heteromies, jonka uskonnollinen tausta on kristinuskossa. Hän kauhisteli minulle juuri sähköpostissaan, että valkoisten miesten pitää Nepalissa maksaa paljon suurempia hintoja kaikesta kuin paikallisten. Ja kiinalaiset kuulemma pääsevät usein halvemmalla kuin valkoiset miehet.

Onkohan Nepalissa ylipäätään olemassa vähemmistövaltuutettua tai edes yhdenvertaisuusvaltuutettua?

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Olen sovinistisika!

Olin joitakin viikkoja sitten julkaissut blogissani merkinnän otsikolla Patriarkaatin kosto. Minulla oli syyni julkaista se aprillipäivänä. Tiukasti ottaen kun en ole ollut täsmällisen tiukasti ja pysyvästi sitä mieltä kuin olin kirjoituksessani ilmaissut.

En oikeasti kannata naisten äänioikeuden vähentämistä valtiollisissa vaaleissa. Se olisi aivan kohtuutonta, vaikka jotkut akat joskus ärsyttävätkin.

Kuitenkin, kun olen asiaa pohtinut, niin olen tullut siihen tulokseen, että en kannata sukupuolten välistä tasa-arvoa. Luonto on tehnyt mies- ja naissukupuolesta epätasa-arvoisia. Uskon kuitenkin, että Jumala on luonut ihmiskunnan jäsenet samanarvoisiksi ja että tämän tulisi näkyä jollakin lailla yhteiskunnassa yksilöitten tasa-arvoisuutena. Joka ihmisyksilölle kuuluvat samat oikeudet ja vapaudet, joita ei tule loukata.

Sukupuolten välisen tasa-arvon kannattaminen on maallistuneen protestantismin hedelmä, joka latistaa ihmisyhteisöä ja tekee mahdolliseksi tosiasiallisen matriarkaatin. Miehet ovat miehiä ja naiset ovat naisia, samanarvoisia mutta erilaatuisia. Ja tämä ei ole arvoarvostelma.

Kannatan myös sitä ajatusta, että pastorin virkaan ei tule naisen päästä. Uuden testamentin teksteillä ei ehdottomalla varmuudella voi tätä käytäntöä perustella. Minusta kuitenkin kielto naisille päästä pastorin virkaan merkitsee mahdollisuutta kristinuskolle: en usko että muotioikkujen perässä juokseminen auttaa kristinuskoa säilymään saatikka leviämään. Kuten olin sanonut em. kirjoituksessani, niin miessukupuolella myöskin on luontaista auktoriteettia eivätkä miehet ole samassa määrin kuin naiset tunteidensa vietävinä.

Ihmiskuntaa on aina vienyt eteenpäin miehinen voima. Jos naiset olisivat saaneet päättää asioista, me eläisimme edelleen ruohomajoissa.

Sukupuolten välisen tasa-arvon kiistäminen mahdollistaa esim. sellaisen asian kuin ritarillisuus ja yleensä henkisemmän kulttuurin.

...
PS 21.3.2014: Sarastus-verkkolehdessä on juuri julkaistu yhdysvaltalaisen Matt Forneyn tavallaan raikas artikkeli Ämmien planeetta, jossa annetaan ymmärtää, että sukupuolten tasa-arvo on huijausta.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Monien mustalaisten täytyy olla rikkaita!

Eräs tuttavani on tehnyt huomioita mustalaisten käyttäytymisestä siinä uimahallissa, jossa hän itse käy. Hän on tehnyt havainnon, että mustalaiset tapaavat jättää uimahallin pesuhuoneeseen alushousunsa, sukkansa ja pesuaineensa. Tavallisella ihmisellähän ei tällaiseen ole varaa. Monen mustalaisen täytyy tämän perusteella olla melko varakkaita. En toki väitä, että kaikki Suomen mustalaiset olisivat rikkaita.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Marxistileninistien terrorista lyhyehkösti

Neuvosto-Venäjän ja sen seuraajan Neuvostoliiton perustaja V.I. Lenin kannatti brutaalia terroria toisinajattelijoita vastaan. Hänen seuraajansa Neuvostoliiton johdossa, Josif Stalin, oli Leniniäkin häikäilemättömämpi ja psykopaattisempi. Mutta tavallaan pidän enemmän Stalinista kuin Leninistä. Ihan vain siitä syystä, että Stalin vainosi myös kunnon kommunisteja eikä pelkästään toisinajattelijoita. Saivatpa maistaa omaa lääkettään!

torstai 23. toukokuuta 2013

Virkamiehet tukemaan myös opposition työtä?

Kokoomuksen Lasse Männistö sai juuri aidon sosiaalisen järjen väläyksen. Hän nimittäin esitti eduskunnan kyselytunnilla, että oppositiolla tulisi olla paremmat mahdollisuudet kuin tähän asti valmistella esityksiään. Koko itsenäisen Suomen historian ajanhan hallituksen virkamiehet ovat auttaneet lainvalmistelutyössä ainoastaan hallituksessa edustettuina olevia puolueita. Itse olen samaa mieltä tästä, että asiaan pitäisi saada muutos. Jo järkikin sen sanoo! Ainakin jos se on sosiaalinen eikä perustu pelkkään arvovaltakilpailun ehdoin tehtävään politiikkaan.

Pääministeri Jyrki Katainen Kokoomus-puolueesta suhtautui esitykseen varovaisen myönteisesti: "Ei kai siinä mitään ongelmaa ole. Sehän voi olla ihan hyvä. Tämä on yksi tapa kehittää demokratiaa, ja sitten keskustelukin on varmasti jäsennellympää, kun meillä on samat laskentapohjat."

Harvoin on Kokoomuksen edustajilla aitoa sosiaalista järkeä, mutta paistaa se päivä joskus risukasaankin!

Seurakunnan haikailua

Kuten viitseliäimmät lukijani tietävät, olin aikoinaan ollut joidenkin vuosien ajan Suomen Vapaakirkon jäsen. Suomen Vapaakirkosta ei monikaan suomalainen tiedä mitään, joten kuvailen sitä lyhyesti. Se on kuin Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja Helluntaiherätyksen välimuoto. Tai kuten eräs vapaakirkollinen naistuttuni sanoi kerran vapaakirkollisista: "Me olemme vähän kuin helluntailaiset, mutta järkevämpiä."

Jos sinua kiinnostaa, niin voit lukea nettisivuiltani juttuni Suomen Vapaakirkosta ja suhteestani siihen.

Erosin aikoinaan Suomen Vapaakirkosta sen vuoksi, että en itse uskonut oppiin ikuisesta helvetinpiinasta ja saarnastuolista käsin se tuli mainituksi sen verran usein, että alkoi ärsyttää.

Melko äskettäin minusta on alkanut tuntua siltä, huolimatta em. puutteesta, että voisin nykyään jopa alkaa uudestaan käymään kirkossa. Aikoinaan olin kuulunut Vantaan Vapaaseurakunnan kalustoon melko perusteellisesti. Seurakunnassa käymisen esteenä on kuitenkin se, että minusta on tullut paikallisesti hyvin rajoittunut. Minua ei huvita matkustaa minnekään.

Vantaan Vapaaseurakunta sijaitsi aikoinaan itä-Vantaalla Hiekkaharjussa, ja siellä se sijaitsee edelleen. Useita vuosia sitten oli kuitenkin länsi-Vantaalle Martinlaaksoon perustettu Länsi-Vantaan vapaaseurakunta. Kävin siellä silloin kaverin kanssa yhden kerran. Martinlaakson toisen ostoskeskuksen, jos sitä siksi voi nimittää, alakerrassa sijainnut seurakunta joutui purkamistoimien vuoksi kuitenkin muuttamaan Myyrmäkeen. Sieltä se muutti lopulta Askistoon, jossa se on sijainnut viime ajat.

Askisto on minun henkiseltä puolelta rajoittuneen liikkumiskykyni kannalta hieman liian kaukana. Rukoilinkin tässä yhtenä päivänä, että Länsi-Vantaan vapaaseurakunta muuttaisi Pähkinärinteeseen.

Enpä olisi vielä kuukausi sitten osannut kuvitellakaan, että alkaisin haikailla vieläpä aivan pian takaisin vapaaseurakuntalaiselämään, nih!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kävin laama-, ei kun alpakkatilalla

Oli ollut tiedossa yhteinen alkoholinnauttimistilaisuus parin tutun kanssa tämän viikon torstaina, mutta se peruuntui. Harmistuin asian vuoksi ja siksi vetäisin viime yönä naamaani kolme hirveän kallista oluttani, jotka olin ostanut tilaisuutta varten. Tänä aamuna oli jostain syystä sitten vatsani hieman löysänä, joten ennen ulos lähtöä kävin istumassa pöntöllä lukemassa hyvää kirjaa. Sitten kävelin kerholle. Söin siellä lounaan ja sen jälkeen nautin kupillisen kahvia. Alkoi hieman tuntua taas vatsassa.

Pian lähdin yhdistykseni väen kanssa kävelemään Vihdintien varteen. Meidän oli tarkoitus mennä Ali-Ollin alpakkatilalle Nurmijärvelle. Meitä oli yhteensä kahdeksan, joista yksi oli järjestötyöntekijämme Jaana. Bussilla 339 matkasimme sitten Klaukkalaan. Vatsani ja suolistoni alkoivat käyttäytyä nyt vielä vähän pahemmin. Aloin olla huolestunut omasta voinnistani. Kuningaspultti kuitenkin piti matkan loppuun saakka.

Klaukkalan keskustasta kävelimme sitten alpakkatilalle. Hyvin nopeilla jaloilla, sellaisilla kuin minun, olisi hyvissä olosuhteissa matkan voinut taittaa ehkä viidessätoista minuutissa, mutta kun mukana oli hitaampaa väkeä, käveleminen kesti jonkin verran kauemmin. Yksi meistä myöskin käveli rollaattorin avulla. Kerran tein vahingossa ilohypyn, ja sen jälkeen olin iloinen siitä, että kuningaspulttini oli taas pitänyt.

Meidät otti vastaan paikan emäntä. Menimme ensin katsomaan nuorisoa, ei kun urospuolisia nuoria alpakoita, joista yksi oli pentu. Emäntämme kertoi meille alpakoistaan. Nämä eivät olleet mitään terapia-alpakoita, eli tulivat kyllä katsomaan meitä, mutta niiden kiinnostus meitä kohtaan oli vähäistä ja lyhytaikaista. Tuntui ensin hurjalta olla naamatusten alpakan kanssa, jonka suusta pilkisti kaksi isoa hammasta. Alpakat olivat kaikki kerittyjä. Niiden päälaella oli kuitenkin enemmän tai vähemmän "tukkaa". Otin valokuvia. Välillä jotkut alpakoista nahistelivat hieman keskenään. Kerran yksi sylkäisi toista naamalle. Uhrin tukkaan tuli ruohoa.

Seuraavaksi mentiin myymälään, jossa oli myynnissä monenlaista alpakoihin liittyvää: alpakkalankaa, alpakanlangasta tehtyjä nalleja, alpakasta tehtyjä vaatekappaleita ja alpakkapostikortteja. Ostin itselleni alpakkalangasta tehdyt sukat ja alpakkatilan mustan mainos-t-paidan. Paidoissa oli kokoja ikävä kyllä kovin puutteellisesti. Samassa mökissä oli onneksi myös WC, jota riensin käyttämään korjatakseni pois päiväjärjestyksestä kuningaspulttiongelman.

Välihuomautuksena voisin mainita, että olen ollut laamafani siitä alkaen, kun Saunalahti oli mainostanut liittymiään laamojen avulla. Itselläni muuten on Saunalahden liittymä käytössä. Saunalahden pitäisi pitkästä aikaa ruveta taas mainostamaan laamojen avulla, niin minä kokisin vähemmän kiusauksia miettiä toista operaattoria. Ali-Ollin alpakkatilalla ei ollut ainuttakaan laamaa, tietääkseni, mutta onhan alpakka sentään lähisukulaiskansaa.

Seuraavaksi mentiin katsomaan tyttöalpakoita. Nämä olivat meistä kiinnostuneita selvästi vähemmän kuin urospuoliset olivat olleet. Ne eivät tulleet kunnolla tarpeeksi lähelle, jotta niistä olisi voinut ottaa edustavan otoksen kuvia.

Tämän jälkeen käytiin ulkokatokseen pöydän ääreen nauttimaan kahvia ja raparperitorttua. Raparperitorttu oli järjettömän hyvää. Jaana otti toisenkin palan, ja niin minäkin rohkaistuin tekemään niin.

Lopuksi maksettiin käynnistä. Hintapuoli oli huokea. Olin muuten myös antanut nörtillisiä neuvoja emännälle heidän kotisivujensa ylläpitoa koskien.

Lähdimme kävelemään bussipysäkille. Suuren osan kävelymatkasta Jaana puhui jonkinlaista saksaa tietyn henkilö K:n kanssa, ja he näyttivät olevan kovin hilpeällä päällä, vähän liiankin. Noh, alpakkatila oli piristänyt.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Sankareitani

Ajattelin kertoa, ketkä tällä hetkellä elävistä ihmisistä ovat minulle sankareita:

Pimeyden ruhtinas ja tohtori Vihaksikin kutsuttu Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho, josta hänen oppilaansa käyttävät nimitystä "Mestari" (Jeesusta Kristusta on myös nimitetty Mestariksi, mutta siinä on pieni sävyero). Jussi Halla-aho on maahanmuuttokriittisen liikkeen Grand Old Man (anteeksi anglismi), joka on paininut Suomen maahanmuuttopolitiikan parantamiseksi jo silloin kun se ei ollut missään isommissa piireissä suosittua. Hallis asuu synkässä Eiran kellarilaboratoriossaan tehden tieteellisiä kokeita maahanmuuttajilla. Sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Paha keskustelupalsta Hommaforum, joka sattuu olemaan Suomen suurin poliittinen keskustelupalsta, on muuten käytännöllisessä mielessä miehen vuosientakaisen nettisivujen vieraskirjan jatkoa

Tapio Tuuri, entinen politiikantoimittaja ja SDP:läinen, joka on jo vuosien ajan vihapuhunut korkeampien arvojen puolesta blogissaan

Matti Nikki, mies joka on vastustanut KRP:n lapsipornon vastaista taistelua heikentävää nk. lapsipornosensuuria ja on joutunut kärsimään asian vuoksi. Nikki on muuten niitä harvoja henkilöitä Suomessa, jotka ovat saaneet oikeudessa tuomion huonosta parodiasta. Mies sai ihmisoikeusjärjestö EFFI:n Winston Smith -palkinnon vuonna 2010. Seuraava linkki hänen sivustoonsa toimii, mikäli operaattorisi ei ole vetänyt peittoa sen ylle:

Matti Nikin sivusto 

Ayaan Hirsi Ali, somalialaissyntyinen nainen, joka hylkäsi islaminuskon sen ihmisyydelle vihamielisten arvojen vuoksi ja ryhtyi ateistiksi. Aika paha! Hirsi Ali on toiminut ansiokkaasti ihmisoikeuksien puolesta

Rigoberta Menchú on guatemalalainen maya-intiaani ("maia", "maija", "maya", "maja", miten tämä lausutaan?) joka on kamppaillut intiaanien oikeuksien ja yleisten ihmisoikeuksien puolesta. Menchún tahto taistella intiaanien puolesta liittyy vahvasti hänen perheensä kokemiin vääryyksiin Guatemalassa tapahtuneissa intiaanivainoissa, jotka olivat voimakkaimmillaan 80- ja 90-luvuilla. Hänen isänsä poltettiin elävältä Guatemalan Espanjan suurlähetystössä vuonna 1980 ja samana vuonna maan sotilaat kiduttivat äidin kuoliaaksi. Myös sisaruksista suurin osa menehtyi. Menchú on toiminut muun muassa Guatemalan maatyöläisten liitossa CUC:ssa,  Guatemalan yhtyneessä oppositiossa RUOG:ssa sekä YK:n alkuperäiskansojen työryhmässä WGIP:ssa

Vaikka rotuja ei virallisesti pitäisi ollakaan, niin nyt kuitenkin jotkut ovat valmiita huutelemaan, että miksi listassani ei ole yhtään neekeriä tai edes itäaasialaista (jätämme australopidit, melanesialaiset, polynesialaiset, pygmit, bushmannit ja hottentotit nyt huomiotta). Joten on pakko jatkaa:

Piispa, arkkipiispa ja entinen Etelä-Afrikan kirkkojen neuvoston pääsihteeri Desmond Tutu, joka oli kotimaassaan Etelä-Afrikan tasavallassa rotusortohallinnon aikana vastustanut rotusortoa ja kaikissa puheissaan ja kirjoituksissaan pyrkinyt edistämään sovintoa. Hän oli myös myöhemmin johtanut totuuskomissiota, jonka tehtävänä oli tutkia apartheidin ajan mahdollisia ihmisoikeusrikkomuksia

Hei, nyt löysin yhden kauneusvirheen Desmond Tutussa. En kuitenkaan kerro mikä se on. Ja sitä paitsi tässä listassa pitää olla yksi neekeri. Olisin voinut korvata piispa Tutun Martin Luther Kingillä, mutta tämä petti vaimoaan kaiket päivät, joten en kehtaa. Feministeistä on jo muutenkin riesaa.

Aung San Suu Kyi, burmalainen burmalaisten ihmisoikeuksien puolesta toiminut nyt jo onneksi entinen poliittinen vanki, nykyinen kansanedustaja. Älkääkä käskekö minun nimittää Burmaa Myanmariksi. Se on brutaalin sotilashallinnon antama nimi.

Listaukseni on tietenkin kauhean rasistinen, koska siinä on kokonaista kolme suomalaista perunanenää ja lisäksi naisia on vähemmistö. Mutta lisätään listaan vielä kaksi perunanenää, joista toinen on kuitenkin onneksi nainen:

Linus Torvalds on Linux-käyttöjärjestelmän isä. Mies on tehnyt suunnattoman työn ihmiskunnan puolesta saamatta asiasta taloudellista korvausta. Palkkatyöllä hän on onneksi kuitenkin myöhemmin menestynyt runsaasti. Mies on niin kovin pätevä

Helena Eronen on entinen kohukansanedustajan kohuavustaja. Helena kannattaa raikkaita ja älykkäitä aatteita. Hän joutui ajojahdin kohteeksi kerran, kun oli julkaissut blogissaan satiirisen kirjoituksen

Helena Erosen blogiin Oho, hupsista pääset tätä linkkiä klikkaamalla.

Blogimerkintäni "Helena Eronen ja hihamerkkikausti" löytyy täältä.

Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren nettisivuilta löytyy kuvakaappauksena ao. Helenan kuuluisa hihamerkkikirjoitus (hänen blogialustansa ylläpito oli poistanut blogista tämän blogimerkinnän).

Näiden kahden listaaminen on myös rasismia, sillä he ovat kanta-asukkiperunaneniä. Mutta onneksi saan listaan lisättyä vielä yhden ei-perunanenän. Valitettavasti hän ei ole kuitenkaan nainen.

Arman Alizad on persialaissyntyinen vaatturi, tuottaja ja juontaja ja loistava Suomen kansalainen. Hänen perheensä oli joutunut pakenemaan Persiasta vuonna 1979 islamilaisen vallankumouksen takia. Ensin matka vei Yhdysvaltoihin, josta perhe muutti sitten Suomeen. Pidän Arman Alizadista. Koska hän ei ole kanta-asukkiperunanenä ja sitä paitsi ei täysin valkoinen mieskään, niin hän on kyennyt olemaan poliittisesti epäkorrekti aina sopimattomissa kohdissa. Hän ei varmaan myöskään pidä perhettään vainonneista kiihkoilijoista (anteeksi, muslimit!). Minä pidin hänen juontamastaan sarjasta Kill Arman jossa Alizad matkasi tapaamaan taistelulajien mestareita ympäri maailman ja kamppailemaan heitä vastaan. Ja sai aina ja joka kerta kunnolla turpiinsa näiltä. Rohkea mies

Syyllisyyteni on mittaamaton! Lisään listaan vielä yhden miehen joka sattuu myös olemaan valkoinen. Pidän varhaisesta markkinatalousteoreetikosta, skotlantilaisesta Adam Smithistä. Tämä vastusti taloudellisen vallan keskittymistä ja epäili kovasti yhtiöitä. Tosin hän ei elä enää, ja minunhan piti listata eläviä sankareita. Olkoon Adam Smith ajallinen poikkeus listauksessani

Sankareitani voisi löytyä vielä muitakin, mutta paras lopettaa tähän. En halua että tästä tulee pisin blogimerkintäni kautta aikojen...

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

"Mullokala seikkailee" aukaistu

Perustin linkkienviljelyä varten blogin. Se on nimeltään Mullokala seikkailee, ja tulen julkaisemaan siinä linkkejä blogin ulkopuolisiin nettisisältöihin. Linkkien kohteet tullevat olemaan ennen kaikkea uutisartikkeleita ja blogimerkintöjä. Joskus saatan selitellä blogissa enemmänkin linkin kohteen sisällöstä.

Pääset sinne seuraavan linkin kautta:

Mullokala seikkailee

PS 25.5.2014: Ja nykyään julkaisen siinä myös enemmän tai vähemmän viisaita lainauksia kaiken maailman ihmisiltä. Ja välillä ehkä vielä jotain muutakin.

Reilun kaupan cappuccino

Vuosien ajan olin tavannut nauttia Van Houtenin Reilun kaupan cappuccinoa. Nautin sitä ennen kaikkea palkitakseni itseni aina silloin, kun olin jaksanut ja viitsinyt lenkkeillä Lammaslammen ympäri. Ja tämä cappuccino oli myöskin aika hyvää. Äskettäin minua kuitenkin kohtasi katastrofi. Paikallinen eli Myyrmäen S-market lopetti Van Houtenin Reilun kaupan cappuccinon myymisen.

Olin melko äskettäin löytänyt jostain tiedon, että Lidlissä myytäisiin Reilun kaupan pikacappucinojauhetta myös. Yksi tuttuni oli sitten tuonut minulle Kaivokselan Lidlistä purkillisen Fairglobe-merkkistä cappuccinojauhetta. Tänään maistoin siitä tekemääni cappuccinoa. On ihan kelvollista. Saattaa vaatia sokerinlisäystä, mutta yritän kuitenkin välttää sitä. Lisäsin kuitenkin maitoa, sillä niin olen tavannut tehdä ennenkin. Lisämaito tekee mausta jotenkin pehmeämmän.

Minulle ei tuottaisi vaikeuksia hakea itsekin Reilun kaupan cappuccinojauhetta Kaivokselasta. Se toisi vain jonkin verran lisäkävelymetrejä samoilla reissuilla kun käyn Myyrmäessä. Toki reitille osuu yksi jyrkkä ylämäki. Yksi toinen tuttuni, jolla on auto käytössä, oli myös luvannut auttaa minua ainakin joskus cappuccinonhankinnassa. Jatkossa aion tutkailla asiaintilaa muistakin reittieni varrella olevista kaupoista.

...
Lisäys 20.5.2013: Reilun kaupan sivustosta voi sitten käydä kyttäämässä, että mitä Reilu kauppa on, jos asia ei ole yhtään tuttu.

89-vuotias mummini

Kävin tänään mummilassa juhlistamassa mummini 89-vuotissyntymäpäiviä. Mummilan tontti oli ihanan vehreä ja minä nautin suuresti kasvillisuuden tuoksusta. Suomen lippu liehui salossa.

Paikalla olivat yhtä lukuunottamatta mummilan vakioasukkaat koirat mukaanlukien. Paikalle saapui myös veljentyttäreni. Muitakin vieraita oli.

Kahvituksen yhteydessä oli tarjolla salaattia, suolaista piirakkaa ja sokerikakkua. Yksi vieraista ihasteli vihapuhepaitaani. Näytin hänelle myös kännykkäni taustakuvan, jossa näkyy Suomen ilmavoimien entinen tunnus.

Kahvituksen jälkeen jossain vaiheessa lähdin sisätiloista upealle vehreälle pihalle. Ilma oli mitä mainioin, ja osa porukasta oli ollut jo jonkin aikaa pihalla. Loputkin osallistujista saapuivat pikku hiljaa sinne.

Veljentyttäreni alkoi pian osoittaa selviä väsymyksen oireita, joten lähdimme jonkin ajan kuluttua pois ensin hyvästeltyämme mummin ja muut jäljelle jääneet ihmiset.

Taas jääkiekkoa, saatana!

Olin äskettäin kirjoitellut jääkiekkoon liittyen. Eilen lauantaina kulttuurielämäntuntijakollegani Janne tuli taas käymään. Hän tekee niin lähes joka lauantai, sillä me harrastamme lauantaisin kulttuurielämää. Paikalla oli eräs toinenkin kaverini.

Janne pakotti minut tälläkin kertaa katsomaan jääkiekkoa. Kyseessä oli Suomi-Ruotsi -ottelu.

Minä kärsin. Suljin aina välillä oikeanpuoleisen silmäni, jotta näkisin ottelua heikommin. Telkkari sijaitsi etuoikealla minusta.

Olen ehkä piilonationalisti, koska koin hieman tuskaa Suomen puolesta. Voi tosin johtua siitäkin, että tunnen tiettyä antipatiaa Ruotsia kohtaan.

Mutta minusta ammattilais- ja puoliammattilaisjääkiekot voitaisiin lopettaa. Silloin voittaisivat kaikki, myös Suomi.

...Unohdin jotain tärkeää, mitä minun piti laittaa tähän blogimerkintään.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Palkintoaterialla ravintolassa

Viime viikon keskiviikkona olin toimipistetoverini kanssa tutun yhdistyksen palkintoaterialla. Se tapahtui Tikkurilassa Mummola-nimisessä ravintolassa. Yhdistyksen aktiiveja oli kutsuttu paikalle enemmänkin. Me saimme valita kolmesta lounasvaihtoehdosta. Minä valitsin kasvistortillat. Olen viime aikoina kerran aikaisemminkin lounasravintolassa tilannut kasvisruokaa. Tämä tapahtui, kun olin Helsingissä auttamassa asiakasta tietokoneasioissa, ja tämä ensialkuun tarjosi minulle lounaan. Valitsin silloin ruoakseni kreikkalaisen salaatin. Minusta on tullut aivan kummallinen.

Mutta palatakseni itse aiheeseen. Kun ihmiset olivat valinneet ateriansa, me menimme hakemaan apetta seisovasta pöydästä. Em. toimipistetoverini oli valinnut ruoakseen pihvin. Seisovan pöydän luona hän päätteli, että alkukeitto kuuluu ateriaan. Kun olen itsestäni epävarma ravintolassa, minä usein matkin muita ihmisiä, ja niin minäkin latasin syvälle lautaselle hieman keittoa. Matalalle lautaselle latasin salaattia, leipäviipaleen ja tietysti kaksi kappaletta kasvistortilloja. Keitto oli todella maukasta. Siinä oli kasviksia ja ilmeisesti lisäksi kanaa muhennettuna joukkoon. Tortillatkin olivat ihan hyviä. Kun olin päässyt syönnissäni toiseen tortillaani asti, alkoi tulla jo ähky. Söin sen loppuun, mutta jätin suuren osan leipäviipaleesta syömättä.

Jälkiruoaksi olisi saanut kiisseliä ja kahvia, mutta minä ja toimipistetoverini emme jaksaneet ottaa kiisseliä. Nautimme ainoastaan kahvin.

Toimipistetoverini oli tajunnut jossain vaiheessa, että keitto ei ollutkaan kuulunut meidän aterioihimme. Hieman noloa, mutta ravintola ei liene paljoa kärsinyt tappiota meidän takiamme, koska jätimme sentään jälkiruokakiisselin pois ateriakokonaisuudestamme. Ja sitä paitsi nautimme keittoa molemmat vain vähän.

"Mummola" oli sikäli jännä nimi ravintolalle, että sen koko henkilökunta näytti koostuvan ulkomaalaisperäisistä ihmisistä. Oikeasti sen henkilökunnan olisi tullut koostua vähintään kuusikymppisistä harmaahiuksisista kanta-asukkinaisista. Joista osan hiukset olisi voitu värjätä, jos ei omaa harmaata olisi ollut riittävästi. Kerran tunnissa olisi voinut ikivanhan näköinen papparainen tulla keskelle salia mölyämään hetkeksi ja lyömään kepillään lattiaan.

Alakerrassa seisoi luonnollisen kokoinen keinotekoinen lehmä.

Yksi pöytämme aterioitsijoista sanoi minulle ja toimipistekollegalleni jälkeenpäin, että meidän ei olisi kannattanut tulla syömään lounasta sinne (asti), koska meidän toimipisteessämme on nykyään niin loistava kokki. Tämä oli kuitenkin hyvää vaihtelua meille, ja kuten toimipistetoverini asian koki, näkihän siinä ihmisiäkin sitten.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Uusi Boonie-hattu

Olen kertonut useamman kerran hatunkäyttökulttuuristani. Tänään menin Varustelekaan ostamaan uutta Boonie-hattua. Boonie-hattuhan on sellainen hyvin kevyt lierihattu, jonka lieri on epämuotoinen ja jossa on myös ritilöiden peittämiä tuuletusreikiä. Yhdysvaltain armeija oli ottanut hattumallin käyttöönsä Vietnamin sodan aikana, ja sittemmin hattu on levinnyt monen muunkin armeijan käyttöön. Boonie-hattu on kuitenkin melko epäsotilaallisen näköinen.

Viime kesästä alkaen olin käyttänyt mustaa Boonie-hattua. Olin tullut kuitenkin siihen tulokseen, että se on kesällä värinsä vuoksi liian kuuma, joten menin etsimään nyt vaaleampaa hattua. Valitsin hatun, jossa on aromaastoväritys. Ostin myös uudet shortsit, joissa on myös maastoväritys, joka on kyllä hieman outo: siinä on harmaita sävyjä ja valkoista. On vaikea käsittää, millaiseen ympäristöön naamioidutaan tuollaisella värityksellä. Ehkä kyseessä on kaupunkiväritys. Kaupassa oli myös myynnissä pitkät housut, joissa oli muuten sama väritys, mutta mukana oli myös jonkinlaista punaista. Se väritys oli vielä oudompi.

Ideologinen tunnustukseni Hommaforumilla

Pahalla Hommaforum-keskustelupalstalla oli eilen avattu keskusteluketju, jossa keskustelijat voivat kertoa ideologisesta suuntautumisestaan. Minä kirjoitin sinne seuraavanlaista:

"Minun ideologiani on Italian fasismi yhdistettynä demokratia-aatteeseen ja poliittisen väkivallan vastustamiseen sekä aimo annos traditionalismia. Mukaan kuuluvat myös laajan sananvapauden sekä uskonnollisten yhdyskuntien ja valtion eron kannattaminen. Ja rikkana rokassa vielä kristilliset arvot, vaikka ne voivat oikeastaan merkitä melkein mitä tahansa."

Minun tekstini julkaistui ketjun toisella sivulla. Ketjun ensimmäiselle sivulle pääset klikkaamalla seuraavaa linkkiä:

GALLUP: Tunnustatko jotain ideologiaa?

Unohdin muuten tekstissä mainita kannattavani päättäjiä sitovaa suoraa demokratiaa myöskin.

Osa lukijoistani luultavasti panikoi tehdessään näköaistiin perustuvan havainnon, että osa minun ideologiaani on Italian fasismi. Yhtä hyvin olisin kuitenkin voinut ilmaista sanomani sanomalla kannattavani korporativismia ja kansankokonaisuusajattelua. Ei aina tarvitsisi provosoida.

Britanniassa paljastunut pedofiili- ja raiskausrinki.

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" julkaisi blogissaan äskettäin merkinnän sellaisesta aiheesta, että Britanniassa on paljastunut pakistanilaisperäisten miesten pedofiili- ja raiskausrinki, jota brittiläinen yhteiskunta parhaansa mukaan pitkään yritti olla huomaamatta. Hieman rankka juttu. Oi, katso blogimerkintä:

Brittiaikuiset ovat hyödyttömiä

Blogini kaikki linkit lihavia

Bloggerin asetuksista löytyy sellainen kohta, jossa voi muokata koko blogin koodia. Laitoin sinne pari päivää sitten pienen CSS-tyylisäännöstömäärityksen, ja nyt blogini kaikki linkit näkyvät lihavoituina. Pidän tästä uudesta ilmeestä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Äänihuulien halvaantumista

Googlen toinen perustaja ja toimitusjohtaja Larry Page, 40 vuotta, on nyt paljastanut mikä häntä vaivaa. Häntä vaivaa vasemmanpuoleisten äänihuulten halvaantuminen. Lääkärit eivät löytäneet syytä, mutta 14 vuoden takaisella vilustumisella spekuloidaan.

Viime kesänä Page perui osallistumisensa Googlen yhtiökokoukseen ja oli pitkään sivussa.

Hän sanoo nyt olevansa täysin työkykyinen, "vaikka ääneni on aiempaa pehmeämpi".

Muuten koiralleni Elmeri Kärnälle (1993-2009) tapahtui myös äänihuulten halvaantuminen, kun hänestä oli tullut vanha ukko. Hän oppi aikaa myöten käyttämään ääntään jotenkuten, vaikka kovin vahvaksi se ei ikinä enää voimistunut.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Ulotetaan asevelvollisuus naisiinkin, toki

Piraattipuolueen puheenjohtaja Harri Kivistö on alkanut näköjään kannattamaan asevelvollisuuden laajentamista myös naisiin. Oi, katso blogimerkintä:

Asevelvollisuus myös naisille

Mutta on käynyt ilmi, että tohtori Viha, paha Perussuomalainen kansanedustaja Jussi Halla-aho on myöskin sitä mieltä, että nykymuotoinen pelkkiin miehiin rajoittuva asevelvollisuus on epätasa-arvoinen jäänne. On joutunut Harri Kivistö pahaan seuraan! Miten käy, erottaako Piraattipuolue nyt puheenjohtajansa, kun tämä kalastelee sameissa vesissä?!

Halliksen asevelvollisuusnäkemyksestä keskustellaan myös Tiede-lehden keskustelupalstalla. Oi, katso:

Halla-aho HS:lle: Myös naiset asevelvollisiksi

Minä haluaisin olla Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja

Katselin kulttuurielämäntuntijakollegani Jannen kanssa tänään jääkiekkoa, itse asiassa Suomi-Itävalta-ottelua. Hän pakotti minut tähän.

Ihme hiippareita siinä pelasi. Itävallan joukkueen paidassa oli keisarin kotka.

Kaikkea siinä tapahtui. Pidin enimmäkseen silmälasejani poissa silmiltäni ja välillä jopa silmiäni kiinni. Siitä huolimatta iljettävä äänimaailma kulkeutui korviini.

Väliajalla oli yksi tyyppi, jota kutsuttiin "aurinkokuninkaaksi". Toinen tyyppi taas sanoi sellaista, että "vapaa-ajan takia" hänen oli pakko ostaa lentokoneita.

Janne neljään otteeseen kirkui kuin heikkopäinen.

Onneksi minulla oli jonkinlainen kokovartalopuudutus oluen nauttimisen vuoksi. Ja aikaa myöten yhä enemmän myös voimakkaan savuisen viskin nauttimisen vuoksi.

Leo Tolstoi oli Venäjän-Japanin sodan aikana tuntenut vanhan miehen masennusta Venäjän kärsimien tappioiden takia. Tolstoi ei pitänyt, ja en myöskään minä pidä itseäni nationalistina, mutta kaiken aikaa varauduin siihen, että joutuisin kokemaan tuskaa Suomen tappion vuoksi.

Suomen joukkue kylläkin voitti Itävallan joukkueen pistein 7-2.

Pidän upean ruumiini yllä teepaitoja

Kesäisin verhoan upean yläruumiini teepaitoihin, joiden rintamukseen on painettu kuvia Suomen ilmavoimien toisen maailmansodan aikana käyttämistä hävittäjälentokoneista. Onko tällainen sitä kuuluisaa vihapuhetta? Jos on, niin jonain päivänä varmaan yhteiskunta toteaa minut kelvottomaksi ja taittaa minut sitten kahtia ja heittää menemään.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Yleinen rekisteröitymispakko nettiin, vaatii persu

(Mm.) Kokomustan Verkkouutisissa on sellaisesta ajankohtaisesta aiheesta juttua, että Perussuomalaisten kansanedustaja vaatii internettiin yleistä rekisteröitymispakkoa:

Perussuomalainen vaatii nettiin yleistä rekisteröitymispakkoa

Kansanedustaja Osmo Kokko (ps.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen anonyymista kirjoittelusta internetissä.

Kansanedustaja Osmo Kokko kuvailee kysymyksessään, että "omienkin havaintojen perusteella nykyajan anonyymi kirjoittelu internetissä on paikoin erittäin villiä, mautonta ja jopa lainvastaista".

Hänen mukaansa "monet julkisuuden henkilöt ja valitettavasti yksityishenkilötkin ovat joutuneet perättömien valheiden ja kunnianloukkausten uhreiksi internetin keskustelupalstoilla".

Kokko ihmettele kysymyksessään, miksi kaikille keskustelupalstoille ei vaadita rekisteröitymistä, joka vähentäisi asiattomia viestejä.

"Vain harva asiattomuuksia kirjoittanut joutuu poliisin kanssa tekemisiin ja vastuuseen sanoistaan", hän huomauttaa.

Kansanedustajan varsinainen kysymys on "mitä suunnitelmia hallituksella on tämän villin ja asiattoman anonyymin kirjoittelun suitsimiseksi ja onko hallituksella joitakin konkreettisia esityksiä asiattomien kirjoitusten vähentämiseksi internetissä, esimerkiksi rekisteröitymispakko".


Aikamoisia aivo-oksennuksia voivat päästellä suustaan ja näppäimistöltään joskus myös Perussuomalaisten korkeat edustajat. Vastaan itse Osmo Kokon kysymykseen siitä "miksi kaikille keskustelupalstoille ei vaadita rekisteröitymistä, joka vähentäisi asiattomia viestejä":

No siksi kun se vähentäisi aroista aiheista kirjoittamista. Jos aihe on arkaluontoinen, esim. jos haluaa puhua vaikeasta asiasta vauvapalstalla tai toisilla palstoilla vaikka sukupuolitaudeista tai mielenterveys- tai parisuhdeongelmista tai jossain vaikka arvostella valtaapitäviä taikka kertoa jonkin yrityksen lainvastaisuuksista, niin pakollinen rekisteröityminen vaikeuttaisi tällaista. Arempien ihmisten kirjoittamisinto voisi mennä lukkoon myös silloin kun ei kirjoita erityisen vaikeista aiheista. Erityisesti silloin kun pitäisi esiintyä omilla henkilötiedoillaan julkisesti. Aroista aiheista puhumisen estyminen voi aiheuttaa monessa ihmisessä myös sisäistä kiehumista, joka voi johtaa yhteiskunnalliseen epävakauteen. On paljon parempi, että ihmiset puhuvat tai vaikka huutavat kuin että he käyvät lähimmäisiin käsiksi. Meillä on ollut jo yksi vallankumous, emme tarvitse toista.

Jos halutaan mahdollisimman paljon ketään, varsinkaan vallanpitäjiä ärsyttämätöntä pliisua puhetta nettiin, rekisteröitymispakko kaikille keskustelupalstoille olisi silloin varmaankin asiallista, mutta itse pitäisin sellaista yhteiskunnallisesti vahingollisena. Lakia kirjoittelullaan rikkoneet voidaan kyllä saada vastuuseen sanoistaan jälkikäteen, ja jos ei saada, niin sen kanssa pitää sitten vain elää. Asioista pitää saada puhua, jos ei muuten niin vaikka nimimerkin takaa!

Tässä nähdään taas yksi esimerkki sille, miksi kannattamani puolue Muutos 2011 ei ole  aikeissa sulautua Perussuomalaisiin: Persuissa on liikaa sananvapauteen ja yksilönvapauksiin jonkin verran vihamielisesti suhtautuvia kukkahattutätejä ja -ukkoja. Tässä suhteessa Persut eivät eroa mitenkään esim. Vihreistä, vaikka heillä onkin Hallis.

Aihe on puhuttanut myös pahalla Vihan punttisalilla eli Hommaforum-keskustelupalstalla. Siellä näköjään netsit näyttäisivät olevan melko lailla sitä mieltä, että jotkut eivät ymmärrä internetin ja sananvapauden luonnetta. Oi, katso, jos uskallat:

Osmo Kokko (ps.) ja netin anonyymikirjoittelu

PS Hommaforumin perustajajäsen ja entinen vetäjä ja nykyinen Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila oli lausunut ao. keskustelussa Hommaforumilla näin: "Pitää jutella OK:n kanssa, kunhan seuraavan kerran nähdään".

II PS Osmo Kokon puoluetoveri kansanedustaja Olli Immonen oli lausunut Facebookissa loistavasti seuraavalla tavalla saatuaan tietää Kokon esityksestä: "Nyt täytyy kyllä antaa omalta osaltani täystyrmäys edustajakollegalleni tässä kysymyksessä. Vapaan internetin vahvana kannattajana en voi antaa tukeani millekään sellaiselle toiminnalle, jolla pyritään rajoittamaan internetin vapautta. Emme saa luisua pohjoiskorealaisuuteen." Immonen muuten osuvasti mainostaa nettisivuillaan Sananvapauden puolesta ry:tä.

Natsit, luonnonsuojelu ja pakanuus

Yksi blogosfäärin älykkäimmistä naisista, nimimerkki "Ruukinmatruuna", oli juuri julkaissut blogissaan hurjan merkinnän siitä, miten suuressa määrin luonnonsuojelu, pakanuus ja hindulaisuus liittyivät natsien ideologiaan. Oi, katso:

Arjalainen pakanuus ja Hitlerin ylipapitar

...
PS 3.1.2016: Kun kerran olin tekaissut tähän blogiini myöskin tällaisen linkitysmerkinnän, niin täytyy mainita, että voit niin halutessasi käydä myös lukemassa oman blogimerkintäni Natsit olivat eläintensuojelun tehokkaita edelläkävijöitä.

torstai 9. toukokuuta 2013

Toivon Suomeen kerjäläispistettä!

Mielestäni Suomeen pitäisi sinne tänne perustaa erityisiä kerjäläispisteitä. Neljän seinän sisällä ihmiset saisivat kerjätä. Kerjäläispisteisiin olisivat tervetulleita myös ne ihmiset, jotka haluaisivat antaa kerjäläisille rahaa. Kerjäläispisteitten ulkopuolella kerjääminen olisi kiellettyä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Bonobojen sukupuolitautitilanne

Bonobot ovat Kongo-joen eteläpuolella elävä ihmisapinalaji. Niiden löytämisen jälkeen niitä kutsuttiin jonkin aikaa kääpiösimpansseiksi, kun ei heti osattu erottaa niitä simpansseista.

Bonobot ovat kevytrakenteisempia kuin simpanssit. Ne myös kulkevat enemmän pystyssä. Simpanssit hoitavat seksuaaliongelmansa vallankäytön avulla ja myös väkivaltaan turvautumalla. Bonobot taas hoitavat valtaongelmat seksin avulla. Ne harjoittavat seksiä usein ja kaikin kuviteltavissa olevin tavoin, mukaanlukien homoseksi. Penismiekkailu on myös bonobouroksille peruskauraa.

Olin muuten laittanut 24. huhtikuuta Tiede-lehden asiantuntijoille vastattavaksi seuraavan kysymyksen: "Bonobot harjoittavat seksiä kaikin tavoin. Haluaisinkin kysyä, että kärsivätkö bonobot usein sukupuolitaudeista." Tähän päivään mennessä kysymykseeni ei ole vastattu.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Sosialidemokratia ja hulluin islam

Kyuu Eturautti julkaisi blogissaan vastineen pahan kansanedustaja Jussi Halla-ahon blogimerkinnälle sosialidemokratiasta ja islamista. Vaikka Hallis ei hyväksy homoseksuaalien hirttämistä lyhtypylväisiin, niin silti Kyuu nimitti tämän suhtautumista homoseksuaaleihin äärimmäiseksi.

Hallis oli omassa kirjoituksessaan selvitellyt sosialidemokraattien suhtautumista äärimmäiseen islamiin. Ruotsissa oli kiihkomuslimi Omar Mustafa äärimmäisine mielipiteineen päässyt Sosialidemokraattisen puolueen hallitukseen. Mustafa oli lausunut juutalais- ja homovastaisia kommentteja ja kutsunut johtamansa Ruotsin islamilaisen liiton (Islamiska förbundet) vieraaksi kaiken maailman fanaatikkoja. Ruotsissa syntyi kohu miehen mielipiteitten paljastuttua, ja tämä painostettiin eroamaan Sosialidemokraattien hallituksesta. Ilmeisesti ei puolueesta kuitenkaan.

Suomessa on sattunut hieman vastaavanlainen tapaus. Abdul Mannan -niminen mies johtaa Pohjois-Suomen islamilaisyhteisöä. Hän oli myös päässyt Oulun kaupungin varavaltuutetuksi Sosialidemokraattien listoilta. Mannan oli lausunut vakaana mielipiteenään seuraavanlaista:

"... Islam ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Miehille ja naisille on annettu eri velvollisuudet. Naisen velvollisuuksiin kuuluu olla äiti, kotiäiti, hänen pitää hoitaa lapset ja oma perhe."

Kyse on tässä Suomen tapauksessa kuitenkin vain varavaltuutetusta eikä puoluehallituksen jäsenestä. Mutta kuten Hallis kirjoittaa, niin millainen riemu repeäisikään, jos perussuomalainen varavaltuutettu sanoisi jotain vastaavaa. Suomen sosialidemokraattinen puolue näyttäisi kuitenkin olevan sitä mieltä, että tämä Abdul Mannanin näkemys ei ole sinänsä vastoin Sosialidemokraattisen puolueen kantaa.

Seuraavassa ao. Kyuun blogimerkintä:

Pukki kaalimaan vartijana vaiko viimeinen puolustuslinja?

Ja seuraavassa ao. Jussi Halla-ahon blogimerkintä:

Sosialidemokratiasta ja islamismista

Vähän myöhemmin Kyuu Eturautti näytti lempeät kerubinkasvonsa julkaisemalla seuraavan blogimerkinnän:

Seksuaalivähemmistöt ja kultainen keskitie

Lopuksi vielä kaiken maailman vihapuheeseen ja "vihapuheeseen" liittyen, Muutos 2011 -puolueen oma pitkätukka Jiri Keronen julkaisi blogissaan merkinnän vihapuheen hallinnan vaikeudesta. Hän mainitsee pitkässä kirjoituksessaan myös yhden varsin liberaalin ratkaisun siihen:

Vihapuhetta ei voi hallita, mutta se loppuu vapaudella

maanantai 6. toukokuuta 2013

Vagina- ym. monologit

Muistaakseni Sirpa Pietikäinen oli jokunen vuosi sitten ollut aikeissa pitää EU-parlamentissa vaginamonologin. En nyt muista, että miten siinä oikeasti kävi, että pitikö. Vaikka hän ei olisi sellaista pitänyt, niin on muita naisia, jotka ovat pitäneet. Mutta minusta olisi sukupuolten välisen tasa-arvonkin toteutumisen kannalta järkevää, että miehet saisivat pitää julkisissa tilaisuuksissa penismonologeja. Kyseessä olisi välttämätön voimaantuminen ja kulttuurin esiintuonti.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Minua kutsutaan testosteroniksi

En ole hirveän atleettinen. Käyn ravintola Salilla, mutta en punttisalilla. En syö hormoneita. En pane kaiken maailma naisia aamuin illoin. Enkä myöskään harrasta naisten lyömistä. Olen sisimmässäni pasifisti ja kunnioitan suuresti ihmiselämää. Kuitenkin minua nimitetään testosteroniksi. En kerro, miksi niin tehdään.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Venäjä ja Suomi: musta kylki kummallakin

Maailma.net julkaisi uutisartikkelin Venäjän ihmisoikeuksien tilasta ja tulevaisuudesta otsikolla: Näkökulma: Sumuinen tulevaisuus Venäjällä.

Kirjoituksessa esitetään, että Putinin vallassaoloaikana ihmisoikeuksien tila on Venäjällä entisestään huonontunut. Erityisesti mainitaan kansalaisjärjestöjen ahdistelu, homopropagandan kieltävä laki, Pussy Riot -performanssiryhmän jäsenten vankeustuomio, mielenosoitusoikeuden rajoittaminen ja internetin vapautta rajoittavat lait. Myös sananvapausongelmista muistutetaan: "Tilannetta pahentaa sananvapauden puute. Vaikka kritiikki Putinia kohtaan on voimistunut, valtamediasta saatava tieto on yksipuolista ja ihmisiltä puuttuu tietoa ihmisoikeuksista."

Silti olisi Suomella omassa pesässäänkin putsattavaa. Nykyaikaiseen länsimaiseen oikeusvaltioon ei pitäisi kuulua pykälän uskonnollisten tunteiden loukkaamisen kieltämisestä. Ja kiihottamisen kansanryhmää vastaan kieltäminen on myöskin melko huono juttu, jos sitä koskeva lainsäädäntö on kovin tulkinnanvarainen. Sanan- ja uskonnonvapaus ovat ennen kaikkea väärinajattelijan vapauksia.

...
4.5.2013 PS: Kylläpä tämä kirjoitus tuntuu jälkikäteen tylsältä ja mitäänsanomattomalta.

torstai 2. toukokuuta 2013

Halliksen kanssa, lyhyt juttu

Olisi kiva, jos tehtäisiin tv-ohjelma, jossa kansanedustaja Jussi Halla-ahon kanssa olisivat kiihkeät Vihreät naiset. Hallis voisi kyllä kieltäytyä tällaisesta, sillä hän on naimisissa onnellisesti.