sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Häät keltaisine aivoineen

Eräässä dokumenttiohjelmassa muistaakseni oli heppu nimeltä Clouseau, joka mainitsi itämaalaisten keltaiset aivot. Ihan kuin aivojen väri seuraisi ihon väriä. Palaan aiheeseen myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Eilen lauantaina oli keskimmäisen veljeni Samin kaverin Oton häät Helsingissä yhdessä kirkossa. Minutkin oli kutsuttu.

Olin ostanut kauluspaidan ja uudet kengät tilaisuuden takia. Suorat housut minulla oli ennestään. Yhdeltä tutultani olin saanut liivit.

Piti mennä bussilla 315, joka lähti klo 11.17 Vanhastakartanosta. Samilaiset lähtivät tulemaan lähempää alkupysäkkiä. Minä hyppäsin mukaan täältä Pähkinärinteestä.

Nuorimman pikkuveljeni Joonaksen tyttöystävineen oli ollut määrä hypätä samaan bussiin, mutta he myöhästyivät ja tulivat sitten taksilla.

Huomasin uusissa kengissäni, että ehkä olisi kannattanut ennen reissuun lähtöä leikata vasemman jalan varpaan kynnet.

Odottaessani bussia näin pahasti hoippuvan nuoren miehen lähestyvän bussipysäkkiä autotien viertä kulkien. Tämä tuli minun luokseni, kumarsi syvään ja kysyi että olenko seuraava bussikuski. Vastasin hänelle että en ole.

Helsingissä vaihdoimme toiseen bussiin, jolla pääsisimme lähemmäksi päämääräämme.

Vihkimistilaisuuden oli määrä alkaa klo 13.00. Saavuimme perille varsin hyvissä ajoin.

Vihkimistilaisuus kesti noin tunnin. Periaatteessa se olisi voitu vetää läpi noin puolessa siitä ajasta, jos pappi olisi jättänyt pois saman asian toistamisen kiinaksi. Nimittäin noin puolet kirkkosalin väestä oli kiinalaisia keltaisine aivoineen, ja suurin piirtein toinen puoli oli kanta-asukkeja eli suomensuomalaisia perunaneniä. Papilla oli vaikeuksia lausua suomen kielen kaksoiskonsonantteja, mutta hän hoiti hommansa minusta kuitenkin varsin hyvin. Tilaisuus oli täyttä asiaa. Kuulin jossain vaiheessa, että hän oli saanut teologisen koulutuksensa Suomessa ja oli ollut aikaisemmin suomenkielisen seurakunnan pappi.

Seuraavaksi mentiin ulos. Otosta ja hänen de facto ja de jure vaimostaan otettiin kovasti kuvia, ja ihmiset tunkivat myös yhteiskuviin. Minulla oli tässä vaiheessa jonkin verran tylsää. Sitä oli aina siihen saakka, kunnes keksin lyöttäytyä Joonaksen porukkaan. Kerroin tutulle pariskunnalle, että minutpa on kastettu kaksi kertaa. Aurinko paistoi.

Tämän jälkeen mentiin seurakuntasaliin. Reitillä sinne pääsin onnittelemaan nuortaparia. Väki kävi istumaan pöytien ääreen. Pienillä sivupöydillä oli tarjolla sipsejä, kiinalaisia luumuja muistuttavia kurtistuneita hedelmiä, vettä, limsaa ja viiniä. Pappi kävi myös meitä moikkaamassa. Pöydässämme istuva tuttu toi minulle lasillisen valkoviiniä. Siinä jonkin aikaa oltuamme ja höpötettyämme alkoi ruokailu. Tarjolla oli nisäkäseläimen lihaa kahdessa eri muodossa, kanaa, perunaa ja riisiä. Minä otin hieman nisäkäseläintä, jonkin verran enemmän kanaa ja riisiä. En viitsinyt ottaa perunaa, koska sitä saa kotonakin, tai saisi jos minä valmistaisin ruokaa kotosalla.

Lautaselleni ottamani pieni määrä nisäkäseläintä oli hieman sitkeää. Kuuloaistin perusteella päättelin kuitenkin, että muilla ei tainnut olla samaa ongelmaa. Olin ottanut vahingossa huonoimmat palat. Kana oli melko mautonta. Se ei ollut kung po. Ehkäpä kanaruoan valmistuksessa oli otettu vähän liiankin paljon huomioon tavallisten perunanenäsuomalaisten makuaisti. Itse olen mausteiden ystävä. Jälkiruoaksi saimme mielenkiintoista jogurttipohjaista mömmöä, joka oli oikeastaan ihan hyvää.

Päättelin, että olemme myöhässä aikataulusta. Niinpä päätin karata paikalta jo ennen kakun saamista. Oli tärkeää ehtiä myös kulttuurielämää viettämään, vaikka tällä kertaa tämä alkaisi myöhässä. Kahden tunnin oluittennauttiminen jouduttiin nyt hoitamaan puolessatoista tunnissa. Kahvin keittämistä ei voinut edes ajatella.

2 kommenttia:

  1. Wau! Hyvät hääbailut! Siistii! Ota mallia Tomppa!
    t. ystäväsi Auli

    VastaaPoista