maanantai 16. syyskuuta 2013

Kenties hieman lapsekas rakkaudentunnustukseni Kanadalle

Tämä on sellainen blogimerkintä, jonka kirjoittaminen ja julkaiseminen ei varsinaisesti sopisi minun ikäiselleni miehelle.

Vuosia sitten seurasin aktiivisesti fiktiivistä tv-sarjaa "Chicagon ratsupoliisi" (engl. alkup. "Due South"), jonka pääosassa oli Benton Fraser -niminen Kanadan ratsupoliisin konstaapeli.

Kanadan ratsupoliisista ihan aluksi jotain. Se on englanninkieliseltä nimeltään Royal Canadian Mounted Police, jonka lyhenne on RCMP. RCMP toimii Kanadassa liittovaltion poliisiviranomaisena ja lisäksi myös useimpien provinssien ja territorioitten poliisiviranomaisena. Punatakkinen RCMP:n jäsen on tunnettu Kanadan symboli, vaikka sitä univormua lierihattuineen RCMP:n jäsenet eivät ole vuosikymmeniin enää käyttäneet muuten kuin seremoniallisissa tarkoituksissa.

Kanadan ratsupoliisi kuulemma välttää perinteen mukaan kovia otteita. Niiden sijaan se yrittää sovitella ja neuvotella, minkä vuoksi pääsykokeissa ja koulutuksessa otetaan huomioon kommunikointitaidot. RCMP:n jäseneksi hakevan ei tarvitse osata toista kotimaista.

Ja sitten takaisin sarjaan. Konstaapeli Fraser oli ajanut takaa isänsä murhaajia etelänaapurin puolelle - hänen isänsä oli ollut myös ratsupoliisi - ja tietyistä syistä johtuen oli joutunut sitten jäämään Kanadan Chicagon suurlähetystön yhteyshenkilöksi yhdysvaltalaisiin viranomaisiin päin.

Fraser oli ihme mies. Hän mm. kykeni todisteita maistamalla saamaan paljon asioista selville, ja hän oli myös varsin sivistynyt henkilö sen ansiosta, että hänet kasvattaneet isovanhemmat olivat olleet kirjastovirkailijoita; hän oli lukenut paljon. Hänellä oli myös kumppaninaan susi, joka oli saanut nimensä Kanadan entisen pääministerin Diefenbakerin mukaan. Diefenbaker oli myös loistava poliisi"koira", joka osasi lukea kaikenlaisia karttoja. Konstaapeli Fraserille ei tuottanut myöskään vaikeuksia rikollisten jahtaaminen talojen kattojen kautta. Hän ystävystyi Chicagon poliisin etsivän Ray Vecchion kanssa, jonka apuna hän tuli sitten ratkaisseeksi rikoksia ja muitakin ongelmia. Sarjassa myös painotetaan kanadalaisten kohteliaisuutta ja melko yleistä harmittomuutta.

"Chicagon ratsupoliisia" voisi mielestäni parhaiten kuvailla komedialliseksi draamasarjaksi.

Ei muuta siitä aiheesta sitten kuin se, että sarja sai minut tajuamaan, että Kanada on hyvä maa. Ja tästä syystä minä olen tämän kirjoittanut.

Kanadaa usein verrataan sen suureen eteläiseen naapuriin Yhdysvaltoihin. Jotkut ovat sitä mieltä, että Kanada on sellainen kuin Yhdysvaltojenkin tulisi jossain määrin olla.

Niin Kanada kuin Yhdysvallatkin ovat syntyneet alun perin eurooppalaisten maananastuksesta Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkailta. Tässä on suuri yhteinen verenruskea synnin tahra molempien maiden kilvessä. Jos ei sitä oteta huomioon, niin Kanada näyttäisi olevan suurin piirtein mainio maa.

Intiaaneilla ja eskimoilla oli hieman toimimaton ulkomaalaispolitiikka.

Vertailen seuraavassa hieman Yhdysvaltoja ja Kanadaa toisiinsa:

Yhdysvalloissa ja Kanadassa kansalaiset omistavat suuren määrän aseita. Yhdysvalloissa niistä koituu enemmän ongelmia ja Kanadassa vähemmän. Tämä johtuu paitsi Kanadan tasaisemmasta tulonjaosta, niin myös siitä, että kanadalaiseen kulttuuriin ei kuulu etelänaapurista tuttu väkivallan palvonta.

Kanadalle ei myöskään ole läheskään niin leimallista paikallisen neekeripopulaation suhteellinen köyhyys, vaikka Kanadassa on neekereitä paljon enemmän kuin yleensä kuvitellaan.

Ja kuten jo mainitsin, niin Kanadassa on Yhdysvaltoja tasaisempi tulonjako.

Kanada ei myöskään ole harrastanut pahemmin imperialistisia hyökkäyksiä muuhun maailmaan.

Ja sitten muihin kysymyksiin.

Kanada tuottaa valtavia määriä vaahterasiirappia, jota se myy ennen kaikkea etelänaapuriinsa. Itse en kuitenkaan kauheasti pidä vaahterasiirapista. Olin nimittäin kerran ostanut sitä saadakseni tietää, että miltä se maistuu. En kuitenkaan keksinyt sille sitten mitään isompaa käyttöä, ja annoin jäljellä olevan osan aineesta yhdelle tutulleni.

Suomalaiset tietävät, että Kanadan ja Suomen ilmasto muistuttavat toisiaan. Vaikkakin Kanadassa on pohjoisessa ja vuoristoissa alueita, jotka karuilla olosuhteillaan hakkaavat Suomen Lapin 5-0.

Kanada on periaatteessa monikulttuurinen maa. Tämä on kuitenkin ollut siinä mielessä rajoitettua viime aikoihin asti, että Kanadaan on muuttanut alueen ulkopuolelta ennen kaikkea eurooppalaista valkoista väkeä, jonka uskonnollinen tausta on ollut kristinuskossa (ja joissakin tapauksissa juutalaisuudessa). Tämä väestön ylivoimaisen pääosan kulttuuri ei ole sisältänyt kovin jyrkästi keskenään ristiriidassa olevia arvomaailmoja ja maailmankuvia. Siksi Kanada on vieläkin kasassa. Kanadassa on myöskin maahanmuuttopolitiikka ollut senkaltaista, että maahan on pyritty päästämään ennen kaikkea sellaista väkeä, jonka on katsottu hyödyttävän Kanadaa taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti. Eli Kanadaan on päässyt, jos on pystynyt elättämään itsensä ilman sosiaalitukia ja elämään ihmisiksi. Tämä on osa vastausta siihen kysymykseen, jonka eräs tuttuni on minulle esittänyt, että kun minä vastustan monikulttuurisuutta, niin miksi minä silti pidän Kanadasta.

Ja seuraavaksi hieman kevyempää musiikkiin liittyvää tavaraa.

"Chicagon ratsupoliisin" päähenkilön konstaapeli Fraserin esittäjä Paul Gross oli esittänyt eräässä sarjan jaksossa balladia "Ride Forever". Tykästyin siihen melko kovasti vaikka en olekaan hevosihmisiä.

Kun täytin 40 vuotta, niin kahden muun juhlan jälkeen lähdin veljieni ja parin kaverini kanssa mökille juhlistamaan tapahtumaa lisää. Nuorempi pikkuveljeni Joonas oli opetellut esittämään kappaleen "Ride Forever" kitaran kanssa. Ja hän esittikin illemmalla. Oli jo hämärää. Olin todella liikuttunut, vaikka Joonas käyttikin esitykseen käheää countryheavy-ääntään. Laulun loputtua minä menin mökin terassilta pihalle ja suutelin ruohoa lipputangon edessä. Mainittakoon vielä, että sinä kesänä me pidimme lipputangossa Kanadan lippua. Terassille jääneet olivat luulleet, että olin mennyt virtsaamaan, mutta kerroin heille sitten, että mitä olin tehnyt.

Välihuomautuksena sanoisin, että itselläni ei itse asiassa olisi mitään sitä vastaan, että Suomi liittyisi osaksi Kanadaa. Liittymisneuvotteluissa tulisi toki pitää kiinni siitä periaatteesta, että Suomi olisi sitten kansakunta kansakunnan sisällä ja sillä olisi liittovaltiossa laajennettu itsehallinto. Olisin valmis sietämään myös kuningattaren (taikka tulevaisuudessa kuninkaan) maan päänä, vaikka tähän asti olen ollut melko paljon tasavallan kannalla.

En ole siltikään käynyt ikinä elämäni aikana Kanadassa, enkä luultavasti tule ikinä käymäänkään. Paitsi että passini on vanhentunut, niin minä olen sellainen ihminen, joka ei ikinä matkusta minnekään. Tai matkustan korkeintaan mökille. Sinne on autolla, jos ei matkan varrella pysähdy kertaakaan, hyvissä olosuhteissa ja kohtuullisen lujaa ajaen noin tunnin ajomatka. Valitettavasti teleportaatiota (Wikipedia-artikkeli) ei ole vielä keksitty. Mutta jos minun olisi pakko jonnekin Kanadassa matkustaa, niin ehkä tekisin matkan Vancouveriin, koska siellä on kuvattu useita näkemiäni Kanadaan sijoittuvia tv-sarjoja. Elämäni on ollut intertekstuaalista. Kanadaan päästyäni minä luonnollisestikin suutelisin Kanadan maaperää.

"Ride Forever" -kappaleen aidossa ympäristössä eli "Chicagon ratsupoliisin" jaksossa All The Queen's Horses pääset näkemään ja kuulemaan, osittain, tätä linkkiä klikkaamalla. Youtube-palvelussa.

Ja saman kappaleen pääset kuulemaan kokonaisuudessaan Paul Grossin konserttitaltionnista tätä linkkiä klikkaamalla. Samoin Youtube'issa.

Toivottavasti pysyvät siellä vielä jonkin aikaa.

Kappaleen sanat, jotka olen omakätisesti tarkistanut ääninauhalta, ovat tässä:


Ride Forever

Well, I was born up north of Great Slave, 1898
And I rode near all my life on a ranch near Devil's Gate
And I've seen this world about me bend and flip and change
Hey, it feels like rain -- that's a thunder cloud
I've been called a coward, but I've seen two World Wars
'N' I lost my son, Virgil, my Korean reward
And my Lucy died last summer -- you ask me if I cry?
Hell, I'll show you tears, they're all over this ground
They're falling from these blue Alberta skies

We're gonna ride forever
You can't keep horsemen in a cage
Should the angels call well it's only then
When I pull in the reins.

And they tell me I'm an old man, they tell me I am blind
They took my driver's license, this house ain't far behind
I say jump back all you big suits, you've got something wrong
'Cause I ain't gone, I ain't gone
I am still breathing, I still have my pride
I have my memories, your life, it never dies
Like the wind that blows in thunder
Like the stallion on the fly, I got it all
And I'm standing tall underneath these blue Alberta skies

We're gonna ride forever
You can't keep horsemen in a cage
Should the angels call well it's only then
When I pull in the reins.

So I say to all you old men, don't let yourselves get broke
If you think the world's gone crazy
And it's scratching at your throat
It's time to dust off that old saddle, get it on a horse
Kick up your spurs, we're gonna run like stink
We're gonna tear across these blue Alberta skies

3X:

We're gonna ride forever
You can't keep horsemen in a cage
Should the angels call well it's only then
When I pull in the reins.

...
PS 31.5.2015: Löysinpä Kanadaa käsittelevän blogin Kovien arvojen Kanada. Työhön Kanadaan haluavien kannattaa lukea blogin merkintä Töihin Kanadaan, mutta millaisiin olosuhteisiin. Kanada on maa, joka pyrkii siirtolaisista valitsemaan kermat päältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti