sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vuokralaisia kehotetaan ilmiantamaan homoseksuaalit naapurinsa, sanoo ruotsalainen uutinen

Itsehän en kannata mitään homoseksuaalien avioliittoja. Tästä syystä virallinen mielipide on sitä mieltä, että minä olen jonkinlainen homofoobikko. Omasta mielestäni olen lisäksi myös äärikonservatiivi. Venäjällä saattaa kuitenkin olla tapahtunut erittäin kummia.

Ruotsin televisio nimittäin esittää, että eräässä nimeltämainitsemattomassa venäläiskaupungissa olisi erään vuokratalon asukkaita kehoitettu ilmiantamaan homoseksuaaliset naapurinsa, koska "voit helposti joutua homoseksuaalisen propagandan kohteeksi ja se on ensimmäinen askel omalle homoseksuaalisuudellesi".

Vuokratalon asukkaille on uutisen mukaan "hallinnon" nimissä jaettu postilokeroihin lappu, jossa kehotus annetaan. Ilmiantaminen pyydetään osoittamaan poliisille. Asukkaita kehotetaan tarkkaavaisuuteen, koska "homoseksuaali voi näyttää aivan samanlaiselta kuin sinä, mutta voi pyrkiä osoittamaan homoseksuaalisuuden etuja ja yrittää seksuaaliseen suhteeseen sinun tai perheenjäsentesi kanssa".

Jos tämä uutinen pitää paikkansa, niin minusta on menty itänaapurissa jo hieman liian pitkälle. Mitähän Venäjän poliisin pitäisi sitten näille ilmiannetuille homoseksuaaleille tehdä? Minusta on hieman outoa, jos tällaiset ihmiset tosissaan kuvittelevat, että ihminen voi vaihtaa seksuaalista suuntautumistaan kuin paitaa. Ja tuossa näyttäisi olevan hieman sellaistakin sävyä, että suhtaudutaan homoseksuaaleihin kuin pedofiileihin jopa.

Jos uutinen on totta, niin toivottavasti tuollaista on tapahtunut vain yhdessä vuokratalossa Venäjällä. Ja näin sain kuin sainkin kaksi pistettä lopuksi edistyksellisiltä.

...Venäjä muuten ei edes ole kaikkein homofobisimpia maita maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti