keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kävin Jussi Halla-ahoa kuuntelemassa

Menin tänä iltana veljieni kanssa Helsingin Malminkartanoon, jossa kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) oli alustamassa PS-foorumia. Tilaisuuteen saivat tulla muutkin kuin persut. Lähdimme autoistamme ulos Malminkartanossa, ja ensin ihmettelimme, että missä se hiton paikka on, minne pitäisi mennä. Eräs toinenkin henkilö saapui paikalle ihmettelemään. Pian siihen ilmestyi myös henkilö, joka johdatti meidät oikeaan paikkaan. Kuulimme joidenkin natsien huutelevan saksaksi kovaan ääneen. Ilmassa oli poliittisen väkivallan uhkaa.

Otimme paikassa, jossa tilaisuus järjestettiin, ensin Persu-pahvimukeihin kahvia. Veljeni ottivat myös pullaa, mutta minä tyydyin pelkkään kahviin. Sitten etsimme itsellemme paikat luentotilan takaosasta.

Puoli seitsemän maissa tilaisuus sitten alkoi. Jussi Halla-aho aloitti luentonsa. Hänen aiheenaan oli Helsinki ja maahanmuutto. Olin pannut merkille, että osallistujaväki oli melko miesvoittoista. Yhdelläkään ihmisellä en kuitenkaan nähnyt natsihakaristiä otsaan tatuoituna. Paikan ainoa hakaristi saattoi olla kännykkäni näytön taustakuvana.

Halla-aho oli puheessaan kiihkoilematon ja asiallinen. Minä nautin kahviani hirveän hitaasti.

Hallis lopetti puheensa hieman ennen kuin puoli tuntia oli kulunut. Sen jälkeen oli yleisökysymysten aika. Melko pian sitten vanhempi pikkuveljistäni lähti kotiinsa. Minä jäin nuoremman pikkuveljeni kanssa vielä kuuntelemaan kysymyksiä ja Halliksen vastauksia niihin. Hallis vastaili järkevästi. Joidenkin yleisökysyjien asiat olivat välillä hieman korkealentoisia.

Yleisökysymykset-osio päättyi vähän yli puoli tuntia kestettyään. Julistettiin kahden minuutin tauko. Minä ja nuorempi pikkuveljeni päätimme lähteä, sillä tilaisuutta jatkettaisiin muissa merkeissä ja Hallis on aina Hallis.

Ennen kuin menin palauttamaan pahvimukini ja lusikkani, kävin lyhyesti moikkaamassa entistä pomoani, jonka paikallaolosta olin tehnyt havainnon luentoa kuunnellessani. Hän muisti minut, vaikka työssäoloajoistani hänen lafkassaan oli lähemmäs 15 vuotta.

PS 19.10.2013: Kyllä minua nyt hävettää se, etten ollut ottanut muistiinpanovälineitä mukaan Halliksen luennolle. Olisin saanut tästä blogimerkinnästäni huomattavan paljon täydemmän. Enkä ollut löytänyt mitään dokumenttia interwebistä, jossa olisi edes vähän enemmän selostettu luennon sisältöjä, johon olisin tässä voinut linkittää. Tämä blogimerkintäni jäi nyt vähän rangaksi.

5 kommenttia:

  1. Loistavaa, Tomppa!
    SamiR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko rakentavaa keskustelua ? Tilaisuus, jossa Halla-aholla olisi vastaväittelijä mamu-puolelta voisi olla varmaankin sähköinen tilaisuus. Vaikkapa Hasard.

      Poista
    2. Keskustelu ei ollut niin rakentavaa kuin olisi voinut olla, mutta oli sitäkin.

      Kaarina Hazard ei ole mamu. Joku kiinalaisista sukulaisistani olisi toki voinut olla paikalla.

      Sen lafkan perustahenkilö, jossa tilaisuus pidettiin, esitti kyllä sopivan kriittisen kysymyksen, ja Hallis sai kyllä vastattua siihen ihan hyvin.

      Poista
  2. Minulta on kyselty, että milloin vaihdan Muutos 2011 -puolueen persuihin. Kerron tässäkin, että en ehkä koskaan. Perussuomalaiset kun ei edelleenkään puolueena kannata laajaa sananvapautta ja suoraa demokratiaa. Sama pätee tietenkin kyllä, yksin Muutosta lukuunottamatta, muihinkin eduskuntapuolueisiin.

    VastaaPoista