maanantai 7. lokakuuta 2013

Tarjoilijat ja siivoajat -uni

Näin vähän aikaa sitten seuraavanlaista unta:

Olin siinä jonkinlaisessa kauppakeskuksessa, jonka alakerrassa oli hirvittävän hieno ravintola tms. Ravintolalla tms. oli hirveän hienoja tarjoilijoita, jotka hienosti ohjasivat asiakkaat pöytiinsä ja rupattelivat näille mukavia. Ravintolan tms. tarjoilijat nauttivat pienintä palkkaa kauppakeskuksen työntekijöistä.

Minä sain onneksi töitä yläkerrasta, jossa oli melko laaja kauppahalli. Minun tehtäviini kuului siivoaminen, myös oksennuksentäyteisten vessojen siivoaminen. Palkka oli selvästi korkeampi näissä hommissa. Samalla oli palkattu myös toinen ihminen samoihin hommiin. Unessa minä sitten imuroin hirveän kokoista kauppa-aluetta ja toivoin, etten heti joudu vessoja siivoamaan.

Tuli unen näkemisen jälkeen heti mieleen sellainen, että uni viittaisi sosiaalisiin fobioihini, joiden vuoksi en voinut tehdä "tarjoilijan" työtä. Toiseksi uni lienee viitannut siihen, että eräs maksava asiakkaani oli äskettäin luonani käydessään sanonut minulle, että kyllä minun täytyisi joku saada siivoamaan kämppääni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti