maanantai 18. marraskuuta 2013

Olutpainajaisuni

Näin perjantaina ja lauantain välisenä yönä painajaisunta. Siinä olin muutaman tutun kanssa - joihin kuuluivat myös veljeni - mennyt johonkin maaseudummalla sijaitsevaan kapakkaan. Yksi tutuistani tilasi tiskiltä jonkinlaista tummaa, väkevää, kahviaromista pintahiivaolutta. Minä siinä pähkäilin, että mitä itse ottaisin. Päätin lopulta ottaa samaa kuin mitä tämä tuttuni. Baarimikotar laski tuoppiin haluamani oluen ja sitten iski pöytään kauhean laskun: tuoppini maksaisi useita satoja euroja. Hetken ajan mietin, että löytyykö minulta lompakostani tuollaista summaa. Sitten minusta alkoi tuntua, että hinta on vähän kohtuuton. Baarimikotar selitti minulle, että pähkäilyni oli kasvattanut laskuani, sillä se lasketaan hänen työaikaansa. Kieltäydyin maksamasta hintaa. Baarimikotar selitti minulle, että tästä tulee sitten poliisiasia. Minä tajusin tässä vaiheessa, että tämä on unta ja ilmoitin baarimikottarelle, että uskon tämän kaiken olevan unta ja rupean odottamaan, milloin se päättyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti