torstai 26. joulukuuta 2013

Kerhon ylläpitoa ja muuta

Muistan kuinka olin aikoinaan seurakunnassa aktiivisesti käydessäni maininnut siellä joillekin, että laitan ruokaa. Ja jotkut seurakunnan naisista olivat täysin ällikällä lyötyjä: mies joka laittaa ruokaa!

Myöhempinä vuosina olen kotonani laittanut ruokaa tuskin koskaan. Arkisin olen syönyt lämpimän lounaan kerholla ja illemmalla ja viikonloppuisin olen syönyt kotonani milloin mitäkin.

Päätin muuten juuri, että jatkossa syön viikonloppuisin sämpylöitä vain joka toisena viikonloppuna.

Eilen alkuillasta valmistin joulunajan potentiaalisen nälänhädän vuoksi kuitenkin ruoaksi sikanautamakaronimössöä. Nimitän sitä barbaariruoaksi. Se on siitä hyvä ruoka, että se on erittäin helppo valmistaa. Pelkän itseni takia en mielelläni näe paljoa vaivaa ruoan valmistamisessa edes niinä harvoina kertoina vuoden aikana, kun ruokaa laitan. Jostain kumman syystä eilen ei barbaariruoka maistunut kovinkaan hyvin minulle.

Puoli kahdentoista jälkeen tänään riensin kerholle. Viime vuonna olimme pitäneet kerhon auki kolmena joulun päivänä putkeen, mutta koska silloin oli tullut paikalle järkevässä määrin väkeä ainoastaan tapaninpäivänä, niin minä ja ylläpitäjäkollegani olimme päättäneet pitää kerhon auki tällä kertaa ainoastaan tapaninpäivänä.

Kerholle tuli väkeä ja kaikki meni mukavasti. Radiosta kuului kaiken aikaa joulumusiikkia.

Kotiin tultuani nautin päivälliseksi luonnollisesti barbaariruokaa. Nyt se maistui oikein hyvältä. Tosin makaronia olin tainnut tulla laittaneeksi siihen liikaa.

Ja perjantaina onkin sitten taas normaali päivä, kerhollakin.

...Ihmisten heikentynyt kristinuskonlukutaito naurattaa välillä. Tiede-lehden keskustelupalstalla oli joku aloittanut uuden keskusteluketjun sanomalla, että evankeliumin syntykertomuksen paimenet eivät suinkaan olleet paimenia, vaan olivat oikeasti Parthian maageja. Hän oli vähän sekoittanut asioita. Oi, katso:

Itämaan tietäjät eivät olleetkaan paimenia vaan Parthian maageja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti