torstai 5. joulukuuta 2013

Kirkossakäymiseni ei onnistunut

Kuten taannoisen blogimerkintäni Seurakunnan haikailua lukijakommenteista voi päätellä, niin minä olin tullut lopulta siihen tulokseen, että tulee käydä ainakin pikkaisen nyt kirkossa. Ja tänään oli se päivä. Ennen aikomaani ajankohtaa rientää kirkkobussille onnistuin särkemään toisen hyvistä olutlaseistani. Mitähän kulttuurielämäntuntijakollegani Janne siihen sanoo!

Noh, odottelin bussia jonkin aikaa ja hyppäsin sitten semmoiseen. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi, että kyseessä oli se versio tästä bussilinjasta, jonka päätepysäkki on ihan toisaalla kuin siellä minne olin menossa. Olin katsonut aikataulut väärin.

Kävelin puolen tunnin ajan sitten kotiini hirvittävän voimakkaita jalkojani toisen eteen pistäen. Päästyäni kotiini imuroin lattian soveltuvilta kohdin.

Noh, huomenna on kuitenkin vanhemman pikkuveljeni etukäteissynttärit. Odotettavissa on hirvittävän hyvää elävää musiikkia ja paljon juoppoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti