tiistai 21. tammikuuta 2014

Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Israelissa

Itse en kannata sen enempää homoseksuaalien oikeutta avioliittoon kuin oikeutta adoptioonkaan. Kannatan heteronormatiivista yhteiskuntaa. Silti kannatan homoseksuaalien jonkinlaista ihmisarvoista kohtelua.

Perjantaina 10.1. natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Israelissa Tel Avivissa. Tilaisuuteen osallistui Saksan lähettiläs. Natsi-Saksan salainen poliisi Gestapo pidätti aikoinaan arviolta 100.000 miestä homoudesta epäiltyinä ja lähetti tuhansia keskitysleireille.

Kaupungin homoyhteisön jäseniä kerääntyi tilaisuuteen katsomaan kivimonumenttia, jonka taiteellisena innoituksena on ollut vaaleanpunainen kolmio – keskitysleirien homojen vankitunnus.

"Euroopan juutalaisten hävittämisen lisäksi natsit syyllistyivät moniin hirveyksiin, pyrkiessään tuhoamaan kaikki erilaisina pidetyt", sanoi puheessaan Tel Avivin pormestari Ron Huldai.

"Tämä monumentti muistuttaa meitä kaikkia, miten tärkeää meidän on kunnioittaa jokaista ihmistä."

Israel on maailmanmitassa erittäin avomielinen maa suhtautumisessaan homoseksuaalien oikeuksiin. Homoseksuaalien oikeuksilla tarkoitan sitä, että Israelissa ihminen saa olla avoimesti homoseksuaali ja olla seksuaalisuhteessa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa ilman että julkisen vallan taholta asetetaan mitään pakotteita asian suhteen. Tämä huolimatta Jerusalemin osittain kiihkojuutalaisesta väestöstä.

Minusta olisi hienoa, jos islamilaiset maat suhtautuisivat homoseksuaaleihin samalla tavalla kuin Israel.

Lisäksi Jussi Halla-ahokin on siionisti.

2 kommenttia:

  1. Käsitinkö oikein, että sinulta heruu ymmärtämystä ja sympatiaa seksuaalisesti poikkeavia kohtaan, entäs sitten jos henkilö onkin tummaihoinen, eikä jalorotuinen arjalainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitit oikein. Ja jos henkilö on tummaihoinen, niin se ei haittaa. Minulla on sitä paitsi kolme tumma- tai tummahkoihoista sukulaistakin.

      Poista