tiistai 1. huhtikuuta 2014

Firefox-nettiselain, avioliittoinstituutiota kannattavan ihmisen valinta

Yli vuoden etsinnän jälkeen Firefox-nettiselaimen taustalla oleva Mozilla Foundation oli ilmoittanut palkanneensa pitkäaikaisen teknologiajohtajansa Brendan Eichin uudeksi toimitusjohtajakseen. Eichin valinta tehtävään on kuitenkin herättänyt kritiikkiä nk. tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä kannattavien Firefox-käyttäjien ja ohjelmistokehittäjien keskuudessa. Nk. tasa-arvoisessa avioliittolainsäädännössä on kyse siitä, että homoseksuaalipariskunnat voivat solmia "avioliiton". Syynä Eichin hyljeksinnälle on se, että mies oli lahjoittanut tuhat dollaria rahaa Kalifornian homoavioliittokiellon tukemiseen vuonna 2008.

Jotkut ovatkin lakanneet Eichin nimityksen vuoksi käyttämästä Firefox-selainta. Samaten jotkut selaimen kehittäjistä ja niistä jotka ovat kehittäneet selaimessa toimivia sovelluksia, ovat lakanneet työskentelemästä Firefoxin hyväksi.

Kuitenkaan Eich ei ole ollut kieltämässä ketään rakastamasta taikka halimasta. Mielestäni hänen syyttäjänsä ovat tässä hieman ahdasmielisiä, sillä ihmiskunta on aina pärjännyt ja selvinnyt hengissä nimenomaan heteroseksuaalisen avioliiton avulla. Ihmiskunta pärjää hyvin ilman homoseksuaalisuutta mutta se ei voi elää ilman heteroseksuaalisuutta. Meillä on oikeus antaa tukemme sille kulttuurimme käsitykselle, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, muu on silkkaa hapatusta. Elä ja anna elää!

...
PS 5.4.2014: Sain juuri tietää, että Eich on eronnut toimestaan. Väitetään että vapaaehtoisesti.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi6/4/14 22:50

    Kannatan tasa-arvoista avioliittolakia, joten mielestäni boikotti oli aiheellinen ja johti lopputulokseen eli eroamiseen toimesta. Vaikka henkilökohtaisesti en pidä ajatuksesta, että työpaikkan pitämiseksi täytyy muuttaa henkilökohtaisia mielipiteitä tai erota virasta, jos mielipide on laillinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ookei. Meikä tässä joutuu miettimään Firefoxin boikotoimista. Onneksi kotisivueditori Seamonkey ei ole Mozillan oma, vaikka perustuu alkuperäiseen Mozillan ohjelmistopakettiin.

      Poista