maanantai 19. toukokuuta 2014

Demokratia, vaalisalaisuus ja yksilönvapaudet

Keskustelin tuttuni rouva PV:n kanssa politiikasta yhdessä paikassa viime keskiviikkona. Hänen mielestään Viron mallinen sähköinen äänestäminen olisi hyvä saada käyttöön myös Suomessa. Minä väitin vastaan sanomalla, että sellainen vaarantaisi vaalisalaisuuden, joka on demokratian toteutumisessa perusperiaatteita.

Väitellessämme hän sanoi myös, että hänen mielestään Persujen äänestäjiltä pitäisi viedä äänioikeus.

Onneksi rouva PV lähti sitten ennakkoäänestyspaikalle keräyslipasta pitämään.

Vaalisalaisuudessa on kyse siitä, ettei kenenkään ole pakko paljastaa kenellekään sitä, ketä on äänestänyt vaaleissa, ja siitä, ettei kukaan myöskään voi painostaa ketään äänestämään haluamaansa ehdokasta. Jos ihminen äänestäisi vaaleissa omalta tietokoneeltaan käsin, niin olisi suuri vaara siitä, että joku kurkkisi äänestäjän käyttäessä tietokonetta hänen olkansa yli ja painostaisi häntä äänestämään haluamallaan tavalla. Lisäksi rikkana rokassa ovat tietoturvauhat. Sähköistä äänestämistä ei saa mitenkään tehtyä idioottivarmaksi sillä tavalla, että ääni menisi oikeasti aina sille ehdokkaalle, jolle se on tarkoitettu. Eikä sähköistä äänestysjärjestelmää käyttäessä pystytä myöskään todistamaan, että äänet ovat menneet juuri niille henkilöille joita on äänestettykin. Lisäksi sähköistä äänestysjärjestelmää on osaavan tahon myös mahdollista manipuloida.

Rouva PV on useissa vaaleissa äänestänyt Vihreitä. Vaikka Vihreissä on (pienehkö?) yksilönvapaussiipensäkin, niin Vihreät ovat keskimäärin innostuneita siitä, että Suomessa tullaan tulevaisuudessa autoverotuksessa käyttämään hyväkseen ihmisten autolla liikkumisen paikannusta satelliittien avulla. Mutta Vihreät eivät ole eduskunnassa ainoita, jotka kannattavat syyttömien ihmisten valvomista valtion toimesta. Eduskunnassa yksilönvapauksien kannatus on muutenkin melko vähäistä. Itse asiassa ainoa yksilönvapauksia kannattava eduskuntapuolue on yhdellä kansanedustajalla siunattu kansanliikkeenomainen ja kansallisliberaali Muutos 2011.

Auttaisiko poliittisia puolueita ja kansanedustajia ymmärtämään paremmin yksilönvapauksien tarvetta sellainen ajatus, että yksilönvapaudetkin ovat ihmisoikeuksia? Neuvostoliittohan on jo aikaa sitten kadonnut maailmankartalta, ja natsi-Saksa vielä aikaisemmin.

Olin kertonut vähän aikaa sitten siitä, ketä aion äänestää näissä eurovaaleissa. Torstaina kävinkin yhden tuttuni kanssa ennakkoäänestämässä Pähkinärinteen kirjastossa, joka muutoin remontin vuoksi on näihin aikoihin suljettuna. Äänestin Muutoksen ehdokasta Kyuu Eturauttia, jonka äänestysnumero oli ja on edelleenkin 3. Vaalivirkailija hyväksyi henkilöllisyyteni todisteeksi kulahtaneen ja luultavasti uuden lompakkoni vuoksi hieman tummuneen vanhanmallisen ajokorttini vuodelta 1989. Äänestettyämme olin kuin pirteä peipponen. Iloisella mielellä lähdinkin tuttuni kanssa tekemään lenkkiä Lammaslammen ympäri. Oli erinomainen ilmakin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä, että kävit äänestämässä, kansalaisoikeus täytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan, tästä se elämä lähtee!

      Poista