tiistai 24. kesäkuuta 2014

Intian suurin vähemmistö on myös syrjityin

maailma.net:n uutisartikkelissa Intian suurin vähemmistö on myös syrjityin kerrotaan Intian suuresta nykyongelmasta, joka on oikeastaan myös vanha ongelma. Valtaa Intiassa aikoinaan pitäneet britit olivat kieltäneet leskienpolttamisen. Vuonna 1947 itsenäistyneessä Intiassa on alusta asti ollut perinteikäs kastilaitos periaatteessa kiellettyä. Silti vanhat tavat ovat maassa tiukassa, ja ennen kaikkea kastittomiin mutta myös alakastisiin kohdistuu nykyäänkin voimakasta syrjintää ja he joutuvat usein myös väkivallan uhreiksi.

Artikkelissa kerrotaan myös, että "alikehityksellä" on Intiassa naisen kasvot, ja että maan vähäväkisimpien ja syrjityimpien kansalaisten parissa naiset muodostavat selvän enemmistön. Ja lapsityöläisistäkin tytöt ovat sorretuimpia.

Intiassa tapahtuu tuoreille vaimoille runsaasti myötäjäismurhia. Tässä on kyse siitä, että morsiamen vanhemmat joutuvat maksamaan sulhasen perheelle runsaat myötäjäislahjat, ja jos rahasummaa ei pystytä maksamaan, sulhasen suku katsoo oikeutetuksi tappaa morsiamen.

Tyttösikiöitten abortit ovat Intiassa runsaampia kuin poikasikiöitten. Valitettavasti vain asialle ei voida tehdä mitään, sillä sikiöt ovat vain sikiöitä, ja aborttioikeus on pyhä.

Intiassa myöskin syytetään raiskattuja naisia ja tyttöjä raiskatuksi tulostaan sen sijaan, että syytettäisiin raiskaajia. Tässä suhteessa meininki on vähän samantapainen kuin islamilaisen kulttuurin piirissä.

Ja poliisikin on keskimäärin hyvin asenteellinen maassa. Lisäksi Intian asevoimat tapaa kohdistaa naissukupuolen edustajiin mittavasti väkivaltaa.

Artikkelissa mainitaan myös äärihindut, jotka ovat ihan oikeasti "ääri"-, eivätkä mitään kilttejä perussuomalaisia.

Eikö hindulaisuus olekaan niin kovin suvaitsevainen oppi?

2 kommenttia:

  1. En tiedä hindulaisuudesta, mutta eikö ole suvaitsevaista antaa heidän tehdä mitä huvittavat? Voihan olla, että hindulaisuus ei tällaisia käytäntotapoja kannata, mutta niitä kuitenkin laajalti hindujen keskuudessa suvaitaan, eihän tällaista muuten tapahtuisi.

    E.P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta "maassa maan tavalla" on hyvä ohje, mutta kuitenkin katson, että ihmisoikeuksillakin tulisi olla jotain merkitystä näissä arvioinneissa.

      Poista