torstai 12. kesäkuuta 2014

Onnistuin aiheuttamaan hämminkiä

Tänään osallistuin kokoukseen. Minulla oli päälläni T-paita, jossa näkyy suomalaisia maailmansodan aikaisia hävittäjälentokoneita, joissa näkyy luonnollisesti kylkeen maalattuna Suomen ilmavoimien silloinen tunnus. Minulla on toinenkin vastaavantapainen paita, mutta siinä tunnukset eivät näy kovin selkeästi. Ennen kokouksen alkua eräs sen osallistujista katseli paitaani mietteliään näköisenä. Sen näköisenä, että voin saada ennen pitkää natsin maineen.

Tähän sopii lainata irlantilaista näytelmäkirjailija Brendan Behania: "Hauskinta mitä tiedän, on aiheuttaa häiriötä. Aina minä jotakin keksin!"

Itse kokous meni ihan hyvin, vaikka sen aikana ilma ehti huoneessa huonontua melko pahaksi huolimatta siitä, että tuuletusikkuna oli auki. Pieneen huoneeseen oli ahtautunut melkoinen määrä väkeä.

Sain sitten autokyydin Myyrmäkeen yhdeltä osallistujista. Se oli tervetullutta. Kävin ensin palauttamassa kirjastoon kirjan – Pähkinärinteen kirjasto on näihin aikoihin remontin vuoksi suljettuna – ja lainasin toisen kirjan. Seuraavaksi marssin Myyrmanniin, jossa ostin Alkon myymälästä kolme olutta mökkireissua varten. Ollessani oluthyllyä tarkastamassa eräs henkilökunnan jäsen käyttäytyi erittäin palvelualttiisti.

Olin menossa kassalle, kun viereisestä kirkkaitten juomien hyllystä eräs mieshenkilö nappasi pullon jotain ja ehti ennen minua kassalle. Mies haisi suoraan sanoen sanoinkuvaamattoman pahalle. Kyseessä täytyi olla ikiaikainen alkoholinkäyttö, minkä vuoksi miehen ympärille ja kulkureitille muodostui silmitön hajualue. Käännyin kannoillani ja menin katselemaan joksikin aikaa viskihyllyä.

Kun mies oli ehtinyt jo poistua, minä menin kassalle uudestaan. Siellä haisi vieläkin aika pahalle. Itse asiassa kassahenkilö siinä suihkutteli ilmaan juuri hajunpoistajaa. Maksoin olueni ja sen jälkeen kävelin Postin toimipisteeseen. Siellä ei ollut yhtään jonoa, mikä oli erittäin miellyttävää, ja sain saman tien mukaani erään internetpalveluntarjoajani härpättimen.

Tämän jälkeen lähdin menemään bussipysäkille. 50-bussi oli juuri tulossa, ja oli pakko juosta. Ehdin bussiin. Bussi oli mukavasti melko tyhjä.

Kotiin päästyäni kalisutin mustanpuhuvia hampaitani hetken aikaa. Olin melko tyytyväinen. Olin kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti