torstai 12. kesäkuuta 2014

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei mahdollisesti kannata miesten huomioimista yhteiskunnallisessa päätöksenteossa

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) haluaa sukupuolten tasa-arvon edistämisen osaksi yritysten yhteiskuntavastuuta.

"Miesten ylivoimainen edustus yritysten ylimmässä johdossa on selkeä osoitus tasa-arvon puutteesta yritysmaailmassa. Tarvitaan konkreettisia toimia, jotta naisten ja miesten tasapuolinen edustus yritysten johdossa saavutetaan", sanoi tasa-arvoasioista vastaava peruspalveluministeri Susanna Huovinen Johtamisen huippua -seminaarissa Helsingissä tiistaina.

Hänen mielestään sukupuolten tasa-arvon edistämiseen liittyvät konkreettiset toimet on sisällytettävä yhä vahvemmin yritysten strategioihin, kuten yritysvastuustrategiaan ja tasa-arvosuunnitelmaan.

"Sukupuolten tasapuolinen huomioiminen on keskeinen osa yritysten yhteiskuntavastuuta. Henkilöstön moninaisuus niin sukupuolten, erilaisten vähemmistöjen kuin kansallisuuksienkin osalta nähdään entistä useammin yritysten voimavarana ja menestystekijänä. Aktiivisella monimuotoisuuspolitiikalla on myönteinen vaikutus muun muassa yrityksen julkisuuskuvaan, innovatiivisuuteen ja tehokkuuteen", Huovinen sanoi.

Nyt vain odottamaan sitä, että peruspalveluministeri Huovinen sanoo jonain päivänä myös, että yliopistoihin tarvittaisiin samaten mieskiintiöt, koska yliopisto-opiskelijoissa naissukupuolella on selvä yliedustus.

10 kommenttia:

  1. Tää Susanna Huovisen esiintulo on kyllä niiiiin kulunutta, että ei edes pitäisi vaivautua kommentoimaan, mutta koska odotan energiatodistusohjelman käynnistymistä, käytän väliajan tähän. :)

    Jos kerta kaikki moninaisuus ja monimuotoisuus on niin autuaaksi ja innovatiiviseksi tekevää, luulisi, että yritykset olisivat täynnä naisia, miehiä, aasialaisia, afrikkalaisia, humanoideja yms. Yrityksen tehtävä on kuitenkin tuottaa voittoa. Epäilen vahvasti, ettei osakkeenomistajia paljoa kiinnosta mitä sieltä yritykselle tulosta tekevän olennon haaroista löytyy. Tai minkälainen pigmentti iholla on.

    Jokainen näistä "tasa-arvon" kannattajista voisi ensimmäiseksi leikata kaljun ja käydä armeijan. Sitten voidaan jatkaa keskustelua.

    VastaaPoista
  2. Ilman tasa-arvon ajamista aikanaan. naisilla ei olisi edes äänioikeutta, joten kannatan kiintiöitä naisjohtajille, koska näin naiset pääsevät helpommin etenemään johtaville paikoille. Yritysmaailmassa on laaja hyvä-veli-verkosto, joka ajaa miesten asiaa ja monesti jää pätevämpi nainen valitsematta, vaikka ei ole armeijaa käynytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset voivat itse perustaa yrityksiä halutessaan.

      Niin, ja naisilla on lasilattia. Nimittäin pahasti syrjäytyneistä ihmisistä melkein jokainen on miespuolinen. Tässä varmaan tarvittaisiin sitten lisää jonkinlaista kiintiöajattelua tämän oikaisemiseksi, vai mitä?

      Poista
    2. Terveysongelmat eivät ole verrattavissa naisten kiintiöihin, Lisäksi syrjäytyneissä on myös naisia, joten se tilanne tasaantuu koko ajan.

      Poista
    3. Miesten syrjäytymisessä on kysymys tasa-arvo-ongelmasta niin kauan kuin naisissa ei ole yhtä paljon syrjäytyneitä.

      Poista
    4. syrjäytyminen johtuu yleensä terveysongelmista, joista pahin on alkoholismi, eikä ole mikään tasa-arvoasia, vaan terveysongelma.

      Poista
    5. Siihen auttaa parhaiten se, että alkoholia ei myytäisi lainkaan kyseisestä ongelmista kärsiville ihmisille, mikä sitten taas on liberaaleja näkemyksiäsi vastaan.

      Poista
    6. No mistä se alkoholismi sitten johtuu?

      Poista
  3. Itse olen ylpeä alkoholisti, mutta pidän kyllä taukoja ryyppyjen välissä. Se johtuu siitä, että humalassa kaikki näyttää paremmalta. Työpaikallani on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä, mutta miesten määrää on viimeisen 5-10 vuoden aikana pyritty lisäämään, koska jopa naisetkin huomaavat sen vähentävän juoruilun määrää työpaikalla. Myös tuon teon laatu on viimeisen 5-10 vuoden aikana parantunut, mutten voi 100% sanoa, korreloiko tuo miesten määrän lisääntymiseen.

    Terv.,

    E.P

    E.P.

    VastaaPoista