tiistai 16. joulukuuta 2014

Venäjältä hulluksi tullut ilmasotakone

Venäläinen sotilaskone oli lentänyt viime perjantaina läheltä SAS:n matkustajakonetta turhan lähellä ja törmäyskurssilla siten, että koneen tunnistuslaite transponderi ei ollut ollut päällä, joten matkustajakoneen lentäjän oli ollut hiukan vaikea havaita venäläistä sotilaskonetta ajoissa. Mutta onneksi matkustajakonetta onnistuttiin varoittamaan.

Venäjän ilmavoimat on käyttäytynyt viime aikoina muutenkin hieman huonosti, joten voisi kuvitella, että tuo transponderin käytöstä pois ottaminen on ollut tahallista. Ehdotan, että jos vastaavanlainen käyttäytyminen Venäjän ilmavoimien taholta jatkuu, niin jatkossa ammutaan nämä transponderittomat sotakoneet alas.

Mutta vedän kuitenkin sen verran takaisin, että vielä on toki olemassa sellainenkin mahdollisuus, että koska Venäjä on kehitysmaa, niin sillä ei ole varaa pitää ilmavoimiaan kunnossa, mikä tilanne olisi sitten johtanut toimimattomaan taikka poissaolevaan transponderiin. Mutta siihen ei auta sitten muu kuin se, että Venäjä pitää jatkossa sotakoneensa maassa taikka vaihtoehtoisesti antaa niitten lennellä vain Venäjän yläpuolella ja tarpeeksi kaukana maan rajoista sekä jokaisella pilotilla kartta kädessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti