perjantai 9. tammikuuta 2015

Laki uskonrauhan rikkomisesta saattaa olla nyt Suomessa vastatuulessa

Äskeinen islamilaisilla motiiveilla suoritettu ranskalaisen satiirilehden Charlie Hebdon toimitukseen tehty joukkomurhaisku on herättänyt Suomessakin jonkin verran vastavaikutusta.

Jo vanhastaan uskontojen erioikeuksia vastustanut Vapaa-ajattelijoiden liitto ilmoittaa suhtautuvansa nuivasti Suomessa voimassa olevaan lakiin uskonrauhan rikkomisesta, jossa todetaan, että "joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi".

Järjestö huomauttaa, että nykylain ollessa voimassa näyttää siltä, että ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toiminta olisi rikollista Suomessa ja lehden pilapiirtäjiä ja toimittajia vastaan voitaisiin nostaa syytteet.

"Ei saa olla epäselvää, voisiko ranskalainen Charlie Hebdo -lehti toimia Suomessa vai ei. Lehden pilakuvien julkaisu Suomessa on tarpeellinen mielenilmaus sananvapauteen kohdistuvaa väkivaltaa vastaan", liitto toteaa asiallisesti tiedotteessaan.

Suomessa kuuluisimpia uskonnollisesti pyhän pilkkaamisen kieltävän lainsäädännön uhreja ovat olleet Hannu Salama (Wikipedia-linkki) ja Jussi Halla-aho.

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma sanoo, että Suomen kuuluisi kansainvälisissä toimielimissä puuttua ensimmäisten joukossa uskontoperustaisiin ihmisoikeusloukkauksiin.

"Koska Suomen rikoslaissa on yhä voimassa jumalanpilkkakielto, Suomi ei voi nyt uskottavasti puuttua maailmalla tapahtuviin uskontopohjaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Tämä on sääli, koska soisi Suomen välittävän maailman uskontojen uhreista", Karisma toteaa.

Myös monikulturismia pontevasti aikaisemmin tukeneiden Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on ehdottanut Twitterissä pykälän kumoamista, koska sananvapaus on vapaan yhteiskunnan perusta. Niinistön mukaan uskontojakin saa arvostella.

Samoin islaminuskon kannattajien uskonnollisia tunteita aikaisemmin pontevasti suojelleen Kokoomus-puolueen entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on huolissaan eurooppalaisesta sananvapaudesta, mutta ennen kaikkea eurooppalaisten rohkeudesta puolustaa inhimillisiä perusarvoja.

"Oikeus satiiriin on tietenkin tärkeä länsimainen arvo, mutta oikeus normaaliin elämään on inhimillinen perusarvo. Jos me emme uskalla reagoida siihen, että blasfemian (jumalanpilkan) nimissä maailmassa satelee kuolemantuomioita, tilanne on huono", Korhola toteaa.

Alusta alkaen lakia uskonrauhan rikkomisesta vastustaneen Muutos 2011 -puolueen Oula Lintula kertoo blogissaan, että on kirjoitettu kansalaisaloite uskonrauhan rikkomisen poistamiseksi rikoslaista. Nimien keruu aloitteeseen on tarkoitus aloittaa 1.2.

Guardianin päätoimittaja Alan Rusbridger taas on kertonut tviitissään, että Guardian Media Group lahjoittaa 100 000 puntaa eli noin 128 00 euroa satiirilehti Charlie Hebdolle.

"Haluamme auttaa varmistamaan sen, että Charlie Hebdoa ei vaienneta", hän toteaa.

Rusbridgerin mukaan Google taas aikoo lahjoittaa ranskalaislehdelle 300 000 puntaa.

PS Voit halutessasi myös käydä lukemassa Takkirauta-blogista buddhalaisen nimimerkki "Ruukinmatruunan" tekstin islamofobia-käsitteestä. Mahdollisesti kannattaa katsastaa myös itse aikoinaan kirjoittamani blogiteksti Uskonnonvapaus ja loukkaantuminen.

PS 13.1.2015: Voit myös käydä lukemassa Jiri Kerosen Vihreitten Ville Niinistön äkkikääntymystä sananvapauden puolustamiseksi käsittelevän blogimerkinnän "Vihreät ovat tekopyhiä ja vastustavat sananvapautta".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti