torstai 8. tammikuuta 2015

Profeetta Muhammad vihastui suuresti ranskalaisen satiirilehden toimittajiin

Islamin perustanut profeetta Muhammad on hyvin, hyvin vihainen. Siksi hän määräsi ammattimaisen iskujoukkonsa iskemään ranskalaisen satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen. Lehti on tunnettu mm. siitä, että se on uskaltanut julkaista profeetta Muhammadia käsitteleviä pilakuvia. Murhaajat tappoivat ainakin 12 ihmistä ampumalla.

Useiden mustiin huppuihin pukeutuneiden miesten kuultiin huutavan "profeetta on kostanut". Kuultiin myös huuto "Allahu akbar", joka on suomeksi "Jumala on suuri".

Iskua oli ilmeisesti suunniteltu pitkään.

Ranskan muslimiyhteisö muodollisesti tuomitsee iskun, mutta ei tuomitse uskontonsa profeettaa, jonka opetuksista iskut johtuivat. Islam on koko historiansa ajan ollut pyhässä sodassa toisinajattelijoita vastaan. Sillä on veriset rajat.

Suomalaiset lehtitalot eivät ole vaarassa muslimien taholta. Ne nimittäin ovat valmiita ymmärtämään islamia hyvin pitkälle. Kuvaava on myös tämä Ylen uutinen, jossa ei kertaakaan mainita murhaiskun tekijöiden islamilaisia motiiveja.

Intialaissyntyisen brittiläisen kirjailijan Salman Rushdien mielestä uskonnon kunnioittamisesta on tullut sanonta, jolla tarkoitetaan uskonnon pelkoa. Rushdielle oli Iranin shiiamuslimien (12-shiialaisuus on Iranin virallinen uskonto) uskonnollinen johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini vuonna 1989 määrännyt murhatuomion, koska Rushdie oli syyllistynyt jumalanpilkkaan kirjassaan Saatanalliset säkeet.

"Uskonnot, kuten muutkin ajatukset, ansaitsevat arvostelua, satiiria, ja kyllä, pelotonta epäkunnioitusta", Rushdie kommentoi.  

"Satiiri on aina ollut vapauden puolella, tyranniaa, epärehellisyyttä ja typeryyttä vastaan, hän kommentoi lisäksi.

PS Voit halutessasi käydä lukemassa aiheeseen jotenkin liittyvät blogitekstini Uskonnonvapaus ja loukkaantuminen, Sananvapaudesta ja Uskonnonvapaus.

II PS Liitän tähän lopuksi vielä linkin Takkirauta-blogia pitävän buddhalaisen nimimerkki "Ruukinmatruunan" blogimerkintään Islamofobia on mahdotonta koska he tekevät sen itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti