tiistai 31. maaliskuuta 2015

Verkkolehti "MV!!??" eli entinen "Mitä Vittua!!??"

"Sivusto on räikeän rasistinen. Siellä puhutaan halventavin termein ihmisistä, levitetään yksityiselämää loukkaavaa tietoa ja puhutaan maahanmuuttajista ihmisryhmänä, jota halvennetaan eri tavoin."

Näin Yhdysvalloissa faktantarkistusta tutkiva toimittaja Johanna Vehkoo kuvailee tuoretta internet-ilmiötä, MV!!??-verkkolehteä, joka vielä vähän aikaa sitten oli nimeltään suorasanaisemmin "Mitä Vittua!!??" (lainausmerkit minun).

Tästä voi vielä klikata päästäkseen lehden sivuille: MV!!??-verkkolehti.

MV!!??-lehti esittää olevansa vaihtoehto valtamedialle. Lehdestä on kuulemma nostettu useita kunnianloukkauskanteita, ja siitä sanotaan, ettei se kovin hyvin aina tarkista esittämiensä väitteiden ja uutisten paikkansapitävyyttä.

Pitkälle samansisältöinen kriittinen ja valittava uutisartikkeli lehdestä on julkaistu niin Aamulehdessä kuin Lapin Kansassa. Aamulehden versio on pitempi, ja molemmat on kirjoittanut Juha Vainio.

Linkitän tähän myös City-lehden artikkelin aiheesta. Ja Yleisradion kovin huolestuneen artikkelin, joka tosin käsittelee myös muuta monen huonoksi journalismiksi katsomaa.

MV!!??-verkkolehti, jatkossa tässä tekstissä tuttavallisemmin MV, näyttää osuneen kultasuoneen, sillä olen omien vähäisten sosiaalisessa mediassa ja sähköpostin parissa hankkimieni kokemusten perusteella muiden ohella itsekin valmis esittämään, että lehteä luetaan ja jaetaan hyvin paljon, vaikka se on vasta perustettu.

Itse olen lukenut lehteä vasta hyvin vähän, ja syytökset sitä kohtaan saattavat joskus olla todenperäisiäkin. Siitä syntynyt kohu perustunee kuitenkin osittain lehden suhteellisen suurelle levikille. Se kun on taas yksi uusi uhka lisää perinteisemmälle medialle.

Valtamedia on kuitenkin aivan itse luonut tarpeen toisenlaiselle journalismille ja "journalismille" yhä uudestaan muodossa tai toisessa esittämällä – lyhyesti sanottuna – kansalaisille, että Suomi, suomalaiset ja suomalainen kulttuuri eivät ole oikeastaan mitään ja että heikosti koulutetut maahanmuuttajat ja maahanmuuttajaperäiset ihmiset ovat etnisiä suomalaisia korkeampaa väkeä varsinkin jos heillä on etnistä suomalaista tummempi iho ja he kannattavat Arabian niemimaalta peräisin olevaa vihaideologiaa, sekä pimittämällä tietoa monikulttuurisuuden aiheuttamista ongelmista. Esitän itse vaatimattomasti, että useimmat Suomen eduskunnassa tällä hetkellä (31.3.2015) edustettuina olevista puolueista ja useimmat valtamediassa töissä olevista toimittajista kannattavat Absurdistania.

Voit myös halutessasi käydä lukemassa Vasarahammer-blogissa julkaistun katsauksen valtamediassa julkaistuihin uutisartikkeleihin MV-lehdestä.

Monikulttuurisen paskan syöttämistä nimitetään Absurdistania kannattamattomissa piireissä mokutukseksi. Asiasta tietämätön voi ottaa selvää käsitteestä esim. käymällä lukemassa Jaskan pauhantaa -blogin tunnisteella "mokutus" merkittyjä blogimerkintöjä tai em. Vasarahammer-blogia hieman laajemminkin lukemalla.

Mutta hei, jos MV-lehti kerran on niin huonosti toimitettu, niin tehkää itse parempi. Tai ruvetkaa lukemaan ja jakamaan sosiaalisessa mediassa hyvin toimitetun verkkouutispalvelun Rähmispossun sikolätin julkaisemia uutisia ja artikkeleita. Tämä on palvelu, joka tarjoaa ennen kaikkea Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin ja monikulttuurisuuteen liittyviä tekstejä. Sikolätti on myös taitoltaan paljon MV:tä kauniimpi...

Ja laitetaan tähän linkki vielä yhden kerran:

Rähmispossun sikolätti -uutisportaali

Lopuksi linkitän alle Sikolätin Mielipide-osastolta löytämäni Linné-yliopiston käytännöllisen filosofian professorin Per Bauhnin kiihkottoman kirjoituksen. Oi, katso:

"Mitkä ovat Ruotsin moraaliset velvollisuudet?"

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kevät koitti, ja ei kun ruumiillista työtä tekemään!

Tuttuni kirjailija Jukka Piipponen haki minut tänään kotoani. Hänen ja kahden muun ihmisen, I:n ja S:n kanssa, piti mennä purkamaan ja poistamaan päiviltä Piipposen suurikokoinen työkalulaatikko tämän entiseltä viljelypalstalta, koska palstan uusi omistaja välttämättä niin halusi. Piipponen oli kuulemma kirjoittanut aikoinaan merkittävän osan kirjastaan "Operaatio Aarteenkaivaja" asuen palstalla. Siihen aikaan työkalulaatikko oli vielä ollut pienimuotoinen vaja. Viime syksynähän vajasta oli tehty maailman isokokoisin työkalulaatikko. Olin ollut silloinkin mukana hommassa.

Ennen palstalle menoa kävimme raahaamassa S:n luota vanhan jääkaapin peräkärryyn. Onneksi talossa oli hissi. Näyttelin itse merkittävää osaa tässä hommassa. I:llä oli jokin vaiva, minkä vuoksi hän ei voinut tehdä mitään kovin raskasta hommaa. Veimme sitten jääkaapin Sortti-asemalle. Ja tämän jälkeen päästiin vihdoin palstalle.

On kevät, ja tuuli piiskasi kaiken aikaa lunta vasten kasvoja (paitsi autossa istuessa). Maa oli valkoinen.

Ensin kammettiin laatikon katto maahan. Se puhdistui samalla sille kerrostuneesta lumesta. Tämän jälkeen neljään pekkaan raahasimme katon peräkärryyn.

Mielenkiintoista on se, että työkalulaatikossa oli asunut joku. Sieltä löytyi iso kassillinen tyhjiä olutpulloja, kaksi keksipakettia ja joku vaatekappale ynnä jotain muutakin sellaista, mikä ei ollut kuulunut Piipposelle. Jouduimme nämä raa'asti poistamaan tiloistaan.

Veimme katon Sortti-asemalle.

Seuraavaksi olivat vuorossa seinänpalaset, jotka olivat melko painavia tai vieläkin painavampia. Homma kävi kunnon päälle, mutta jaksoin ihmeen hyvin.

Viimeinen isompi homma oli perustusharkkotiilien vieminen peräkärryyn. Nekin olivat ihan tarpeeksi painavia. Otin ensimmäiseksi harkokseni yhden pienikokoisemmista harkoista. Koska kannoin sitä käsilläni, tuli alaselkä jonkin verran kipeäksi. Kaksi seuraavaa kantamaani harkkoa olivat keskikokoisia, ja kannoin niistä ensimmäisen oikealla ja toisen vasemmalla olkapäälläni. Piipponen keskittyi isompikokoisimpiin harkkoihin. Harkkoja oli yhteensä yhdeksän, ja minä olin kantanut niistä kolme.

Myös pikkupuuräynää kannettiin, ja se pistettiin auton takaluukkuun.

Työn eri vaiheista otin kirjailija Piipposta varten pari kuvaakin.

Piipponen halusi tarjota työporukalleen pizzat, mutta minä sanoin, että taidan mennä mieluummin suoraan kotiin. S kertoi, että hänelläkin on este. Piipponen vei meidät molemmat sitten koteihimme.

Kotiin päästyäni tarkistin, miten paljon moskaa oikein oli vaatteisiini kertynyt. Sitä löytyi takkini rinnuksilta, olkapäitten kohdalta ja kauluksista. Housujeni molemmat lahkeet olivat moskaisia. Luonnollisesti sormikkaani olivat erittäin moskaisia. Suoritin aluksi joukon puhdistamisoperaatioita. Saatuani homman valmiiksi keitin kupillisen teetä, ja sen kanssa nautin annoksen aikaisemmin päivällä ostamaani pashaa. Mieleeni tuli, etten muista koskaan aikaisemmin maistaneeni pashaa...

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Hassuja uutisia Venäjänmaalta 28.3.2015

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone hyväksyi viime maanantaina Ukrainan aseistamista puoltavan päätöslauselman.

Venäjä toimittaa aseita Meksikolle, jos Yhdysvallat antaa Ukrainalle aseapua, sanoo Venäjän federaatioon kuuluvan Tšetšenian tasavallan parlamentin puhemies Dukuvakha Abdurahmanov. Hänen mukaansa Meksikon aseistamisella pyrittäisiin sytyttämään uudelleen Yhdysvaltain ja Meksikon välisiä aluekiistoja, kertoo Radio vapaa Eurooppa.

1846-48 Yhdysvaltain ja Meksikon välillä käytiin sota, joka oli johtunut siitä, että vuonna 1836 Texasin vallanneet Yhdysvalloista peräisin olleet valkoiset miehet olivat irrottaneet sen Meksikosta, sekä siitä, että vuonna 1845 Texas oli liitetty osaksi Yhdysvaltoja sen pyynnöstä. Sodan tuloksena Yhdysvaltoihin liitettiin 1848 suunnilleen nykyisten Kalifornian, Nevadan, Utahin, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alueet Guadeloupe Hidalgon rauhassa.

"Tulkitsemme Ukrainalle toimitetut aseet toimeksi, johon vastataan samalla mitalla", Abdurahmanov totesi 24. maaliskuuta julkaistussa tiedotteessa parlamentin verkkosivuilla.

Jätän armeliaasti kiinnittämättä huomiota siihen, että Venäjä on kaiken aikaa toimittanut niin aseita kuin kokonaisia asejärjestelmiä Ukrainan laillista hallintoa vastaan taisteleville kapinallisille ja että Venäjä on viimeksi kuluneina kuukausina itsekin sotinut Ukrainaa vastaan Ukrainassa, ja totean vain seuraavaa:

Jos länsimaisen liberalismin ja ihmisoikeuksien vastaisen Venäjän alaisen Tšetšenian islamilaisen tasavallan puhemies on oikeassa tässä, niin aseet menevät oikeaan osoitteeseen. Aseet kuitenkin maksavat rahaa, ja se raha on poissa Venäjän harrastamasta pahanteosta, joten kannatan hanketta lämpimästi. Varmuuden vuoksi mainitsen vielä, että minun mielestäni on hiukkasen vaikea yrittää nykyään sytyttää mitään aluekiistoja Meksikon ja Yhdysvaltain välille, vaikka minusta olisikin oikeudenmukaista, jos historia tuomitsisi Yhdysvaltain sekä Texasin valkoisten laittomat maananastukset. Ja hienoa olisi myös, jos historia tuomitsisi myöskin Venäjän laittomat maananastukset.

Ja sitten toiseen uutiseen:

Latvian kansalaisuudettomia edustavan kansalaisjärjestön Edustusta vailla olevien parlamentti johtaja Aleksander Gaponenko vieraili tällä viikolla Venäjän parlamentissa duumassa. Hän on pyytänyt apua Venäjältä järjestön pyrkimyksille. Tai siis näin Tassin mukaan.

"Tarvitsemme apua taistelussamme oikeuslaitosta vastaan. Voimme pitää mekkalaa, mutta tarvitsemme viranomaisapua", Gaponenko kuulemma sanoi duumassa pidetyssä pyöreän pöydän keskustelussa, jossa käsiteltiin Latvian ja Viron kansalaisuudettomien ongelmia.

Gaponenkon johtama järjestö kuulemma pyrkii muuttamaan kansalaisuudettomien asemaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta.

"Ottaisimme apunne vastaan mielihyvin", Gaponenkon sanotaan todenneen duuman ulkoasiainvaliokunnan johtajalle Aleksei Puškoville.

Latviassa ja Virossa on satojatuhansia muualta Neuvostoliitosta ennen sen romahdusta maahan tulleita sekä heidän jälkeläisiään, joilla ei ole nykyisten kotimaidensa kansalaisuutta. Latviassa heitä on noin 320.000, Virossa taas noin 91.000.

Kansalaisuudettomien poliittiset oikeudet ovat rajatut. Esimerkiksi Latviassa he eivät saa äänestää. He eivät myöskään voi päästä julkiseen virkaan tai työskennellä poliisivoimissa tai palokunnassa.

Ihmisoikeusjärjestöksi sanottu Amnesty International oli ojentanut Viroa asian vuoksi hiljattain julkaisemassaan maaraportissa.

Järjestö kuitenkin taitaa aktiivisesti arvostelussaan unohtaa sen, että kansalaisuutta voi itse kukin kansalaisuudeton hakea Latviassa. Ei siinä sen kummempaa vaikeutta ole. Toki pitää osata jonkin verran sitten lättiä, mutta se ei liene ylitsepääsemätön vaikeus kansalaisuutta haluavalle. Itse veikkaan, että Latvian kansalaisuudettomia ei yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi Latvian kansalaisuus, että he viitsisivät nähdä vähän vaivaa saadakseen sen. Vai olisiko joissakin tapauksissa kysymys yksinkertaisesti yli-ihmisasenteesta: että näitä ei oikeasti kiinnosta lätin opiskelu eikä latvialaisuus eivätkä kunnioita Latviaa asuinmaanaan.

...Tästä tulee nyt valitettavasti kamalan pitkä kirjoitus, mutta minulle tuli mieleen lainata lopuksi Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan johtajan Aleksei Puškovin vuoksi lempikirjailijani Daniil Harmsin Luento-niminen kertomus:

..
Luento

Puškov sanoi:
    - Nainen on rakkauden höyläpenkki, - ja sai heti kuonoonsa.
    - Mistä hyvästä? Puškov kysyi, mutta koska hän ei saanut vastausta kysymykseensä hän jatkoi:
    - Asia on mielestäni näin: naista on lähestyttävä alhaalta päin. Sitä naiset rakastavat vaikka teeskentelevätkin inhoavansa.
    Puškov sai oitis kuonoonsa.
    - Mitä tämä oikein merkitsee, toverit! Minä lopetan sitten puhumisen, Puškov sanoi, mutta odotettuaan neljännesminuutin hän jatkoi:
    - Nainen on rakennettu siten, että hän on pehmeä ja kostea.
    Ja taas läjähti isku Puškovin naamaan. Hän yritti olla kuin ei olisi huomannut mitään ja jatkoi:
    - Jos naista haistelee...
    Mutta nyt Puškov sai naamaansa sellaisen iskun, että piteli poskeansa ja sanoi:
    - Toverit, tällaisissa olosuhteissa on mahdoton luennoida. Jos tämä vielä toistuu, minä lopetan puhumisen.
    Puškov odotteli muutaman sekunnin ja jatkoi:
    - Mihin me jäimmekään? Ai niin! Siis: nainen katselee itseään mielellään. Hän istuutuu peilin eteen aivan alasti...
    Siitä sanasta läjähti taas uusi isku.
    - Alasti, Puškov toisti.
    Pläts! läjähti isku hänen naamaansa.
    - Alasti! kiljaisi Puškov.
    Pläts! läjähti isku hänen naamaansa.
    - Alasti! Alaston nainen! Alaston ämmä! kirkui Puškov.
    Pläts! Pläts! Pläts! satelivat iskut pitkin naamaa.
    - Alaston ämmä kauha kädessä! karjui Puškov.
    Pläts! Pläts! satelivat iskut Puškoviin.
    - Ämmän perse! karjui Puškov yrittäen suojautua iskuilta. - Alaston nunna!
    Mutta nyt Puškov sai niin mahtavan iskun, että menetti tajuntansa ja rojahti lattialle kuin heinäkasa.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

"Kristillinen vaalikone" on avattu, aluksi ehdokkaille!

Kansanedustajaehdokkaille on avattu staattinen vaalikone, jonka kysymyksiin he voivat vastata sähköpostitse vaalikoneen tekijöille 24.3. alkaen. Vaalikoneen tekijät tulevat julkaisemaan raportit vaalipiireittäin ja puolueittain ehdokkaiden vastauksista kuulemma heti huhtikuun alussa.

Vaalikone asustaa suureellisesti osoitteessa www.kristillinenvaalikone.fi, ja se on nimeltäänkin "Kristillinen vaalikone". Vaalikoneen kysymykset ovat sellaisia, että olisi helppo ajatella sen tekijöiden olevan Nuoren maan kreationisteja ja julkisen vallan jonkinasteisen kristillistämisen kannattajia. On jokaisen oma asia vastata kysymykseen, onko sellainen sitten kristillistä. Toisaalta varmaa ja täsmällistä tietoahan minulla ei ole heidän vakaumuksestaan, tai on ainoastaan se, että he luultavasti uskovat jollakin lailla Jeesukseen.

Veljeni Joonas Kärnä on näissä vaaleissa kansanedustajaehdokkaana Uudellamaalla, itse en ole. Siitä huolimatta kerron tässä, miten itse vastaisin "Kristillisen vaalikoneen" kysymyksiin. Painotan tässä, että Joonaksella varmaankin on joissain kohdin erilaiset näkemykset kuin minulla, vaikka ei hänkään kyllä ole minkään lajin kristillinen fundamentalisti.

Vaalikoneen kysymyksiin voi vastata: täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, en osaa sanoa, jokseenkin eri mieltä, täysin eri mieltä. Tarkennan myös vastaustani sanallisesti ainakin lyhyesti kussakin kohdassa.

Ja ne kysymykset ja omat vastaukseni vaalikoneelle olisivat sitten tällaisia:

...

Kysymys 1. Koulujen uskonnonopetus tulisi muuttaa Raamatun mukaiseksi.

Vastaus: täysin eri mieltä. Minusta kouluissa ei tulisi olla erillistä uskonnonopetusta oppiaineena.

K2. Kristinuskon tulee kuulua koulujen normaaliin arkeen mm. virrenveisuuna, hengellisinä lauluina, rukouksina, aamunavauksina ja juhlatilaisuuksina.

Vastaus: täysin eri mieltä. Mielestäni valtion ja uskonnollisten yhdyskuntien tulisi olla toisistaan erotettuja, ja tämän tulisi koskea myös julkisin varoin rahoitettuja kouluja.

K3. Paikallisten kristillisten seurakuntien tulisi saada järjestää joka vuosi jokaisen paikkakunnan koululuokalle erikseen vähintään yksi oppitunti, jossa oppilailla on oikeus kuulla, että vaikka sinusta tuntuisi, ettei kukaan sinua rakasta, niin sinua rakastetaan. Jeesus rakastaa sinua, ja seurakunnista löydät ihmisiä, jotka rakastavat sinua.

Vastaus: jokseenkin eri mieltä. Kannatan koulujen ei-tunnustuksellisuutta.

K4. ­Kristillisten koulujen perustamiseen ja ylläpitoon pitäisi saada nykyistä enemmän ja helpommin rahoitusta verotuloista.

Vastaus: täysin eri mieltä. Minusta yksityisten koulujen ei tulisi saada julkista rahoitusta.

K5. Peruskoulun ja lukion opetus ei saa sisältää kristinuskoa loukkaavaa materiaalia (oppikirjoissa, oppikirjojen ulkopuolisessa kirjallisuudessa, videomateriaalissa, lauluissa eikä missään muussakaan) esim. homoseksuaalisuutta ja lesboutta.

Vastaus: jokseenkin eri mieltä. En kannattaisi tässä suhteessa jyrkkiä rajoituksia. Ja kristityt lienevät eri mieltä keskenäänkin siitä, mikä olisi "kristinuskoa" loukkaavaa. Ja loukkaantuahan voi mistä tahansa. Siitä syystä Jussi Halla-aho sai tuomion sekä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta että uskonrauhan rikkomisesta. Sitä paitsi en myöskään ole sitä mieltä, että koulun opetussuunnitelman tulisi perustua jonkin kirkkokunnan tai kristillisen oppisuunnan määräämään materiaaliin. En kuitenkaan kannata sellaista oppimateriaalia, jonka tarkoitus on loukata kristinuskoa.

K6. Oppimateriaalin kuva- ja videomateriaalin, tekstien jne. tulee edustaa vain siveätä pukeutumista ja käyttäytymistä kunnioittaen kristilliset arvot omaavia oppilaita.

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Enpä näe hirveästi pahaa tuollaisessa vaatimuksessa. Vaikka toisaalta kristilliset arvot ovat jonkin verran vaikeasti määriteltävä asia. Ja ovat nekin oppilaat, joiden arvot eivät ole nimenomaisesti kristillisiä, laulun arvoisia.

K7. Valtion verorahoista tulisi rahoittaa toimielin, mikä toteutettaisiin yhteistyössä kristillisten koulujen kanssa, jotka myös valitsisivat siihen henkilökunnan. Tulevat oppikirjat ja oppimateriaalit tulisi hyväksyttää ennen julkaisua toimielimellä, joka ohjaisi myös tarpeelliset muutokset jo käytössä oleviin materiaaleihin ja kirjoihin, ettei niissä olisi kristinuskoa loukkaavaa sisältöä.

Vastaus: täysin eri mieltä. En hyväksy oppimateriaalien kristillispohjaiseksi esitettyä sensurointia.

K8. Oppilailla ja opiskelijoilla (myös aikuiset) tulee olla kristillisen vakaumuksen perusteella vapaus olla osallistumatta vakaumuksensa vastaiseen opetukseen tms. ilman, että se esim. vaikeuttaa opiskelua tai huonontaa arvosanoja (esim. oikeus olla olematta läsnä seksivalistuksessa, abortissa ja lepopäivänä (sunnuntai tai sapatti) tapahtuvassa opetuksessa tms. opiskeluun vaikuttavassa).

Vastaus: jokseenkin eri mieltä. Ei minkään vakaumuksen perusteella tulisi saada vapautusta. Vaikka tietenkin olisi varmaan ihan kiva, jos pyhäpäivinä ei olisi yleensä opetusta.

K9. Rakastan Jeesusta.

Vastaus: täysin samaa mieltä.

K10. Oppilailla tulee olla oikeus tietää, että Encyclopaedia Britannica vuodelta 1768-1771 opettaa tähtitiede-osiossa, että maailma on luotu noin 6000 vuotta sitten.

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Ei tuota käsitystä pidä keneltäkään pimittää, mutta se ei minusta kuitenkaan ole niitä tärkeimpiä tietoja maailmassa, varsinkin kun meidän tietomme on kehittynyt paljon noista ajoista.

K11. Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman käsitellessä mm. maailmankaikkeuden, aurinkokunnan, maapallon, geologisten muodostelmien, elämän, eliöiden, jääkauden, kielten, kulttuurin, luonnontieteellisen maailmankuvan ja evoluutioteorian syntyä ja/tai kehitystä sekä Raamatun syntyä, tutkimusta ja tulkintaa, oppilailla tulee olla oikeus saada lukea oppikirjoistaan näistä samoista aiheista sensuroimattomia haastatteluja nykypäivän tiedemiehiltä, jotka edelleen uskovat nuoreen maailmaan ja Raamattuun.

Vastaus:  täysin eri mieltä. Oppilailla on toki oikeus kirkkokuntansa tai lahkonsa pyhäkoulussa lukea tuollaisista haastatteluistakin, mutta sellainen ei kuulu julkisin varoin rahoitettuihin kouluihin.

K12. Oppilailla tulee olla oikeus tietää mitä eroa on käytännön kokeellisella ja toistettavalla tieteellä verrattuna historiallisia tapahtumia tutkivaan tieteeseen (esim. evoluutioteorian edellyttämä historia).

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Kunhan ei ruveta esittämään esim. sellaista, että Napoleon Bonaparte ei olisi ollut olemassa, koska hän ei kuulu kokeellisen ja toistettavan tieteen piiriin. Tai sanota samaa evoluutioteoriasta tai poliisin rikostutkimuksista.

K13. Abortit eli syntymättömien ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos.

Vastaus: en osaa sanoa. Minusta aborttikysymyksessä kaikki esitetyt vaihtoehdot ovat melko huonoja. Suhtaudun kuitenkin ääripäihin epäillen, eli sellaiseen, että kuola suusta valuen kannatetaan abortintekemistä ja eritoten kaikkien vammaisten sikiöitten abortointia, tai sellaiseen, että ei hyväksytä aborttia millään perusteella, silloinkaan kun sikiö on de facto elinkelvoton tai on saanut alkunsa raiskauksen kautta.

K14. ­Eutanasia eli ihmisten tappaminen pitää olla lain kieltämä rangaistava rikos.

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Oikeudesta kuolemaan voi tulla helposti velvollisuus kuolla, ja tiedämmehän, millainen jonkin verran viheliäinen olento ihminen osaa olla.

K15. ­Sairaaloissa ja vanhainkodeissa potilailla tulee olla oikeus olla kuulematta ja näkemättä maallista musiikkia ja maallisia ohjelmia.

Vastaus: en osaa sanoa. Periaatteessa kyllä, mutta vain silloin, jos kaikilla on sama oikeus olla kuulematta ja näkemättä mielestään vääränlaista musiikkia ja ohjelmia.

K16. Kristityillä terveydenhuollon henkilökunnan jäsenillä tulee olla vapaa oikeus potilaiden kokonaisvaltaisempaan auttamiseen tarjoamalla potilaille rukousapua ja keskusteluapua uskonasioista.

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Kunhan pidetään huoli siitä, että ei tyrkytetä, ja siitä, että henkilökunnan jäsenet tekevät myös ne työt, joita varten heidät on palkattu.

K17. Vankiloissa olemassaolevien kristillisten osastojen laajentamistarvetta tulisi selvittää ja uusia kristillisiä osastoja tulisi perustaa vankiloihin, joissa ei vielä niitä ole.

Vastaus: täysin eri mieltä. Minun täytyy sanoa, etten erityisemmin kannata "kristillisiä osastoja".

K18. Avioliitto tarkoittaa vain sellaista liittoa, joka on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Tarkoitan sanalla "avioliitto" juuri yhden miehen ja yhden naisen välistä liittoa. Edellyttäen että molemmat ovat heteroseksuaaleja. Toisaalta hyväksyn jonkinlaisen julkisen siunauksen homoseksuaalisten parien liitoillekin, kunhan siihen ei sisälly adoptio-oikeutta.

K19. Lainsäädäntöhanke sukupuolineutraalista avioliittolaista tulee kumota.

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Periaatteessa kannatan.

K20. Lasten adoptio-oikeus kuuluu vain heteroseksuaaleille.

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Ja tarkennan: vain heteroseksuaalisille pariskunnille. Lapsella on oikeus niin isään kuin äitiin ja kääntäen.

K21. Seurakuntien, yhdistysten ja yritysten tulee voida asettaa työntekijöilleen kelpoisuusvaatimukseksi kristillisen vakaumuksen. Kelpoisuusvaatimuksen puute tulee voida olla myös vanhojen työntekijöiden irtisanomisperuste.

Vastaus: en osaa sanoa. Tarkoitan, että kristillisillä seurakunnilla tulisi ehdottomasti olla oikeus odottaa työntekijöiltään kristillistä vakaumusta. Voisin kaatua sille kannalle, että yhdistyksillä voisi myös olla oikeus odottaa tiettyä vakaumusta työntekijöiltään. Yrityksillä ei kuitenkaan sellaista oikeutta mielestäni saisi olla. Se olisi tie helvettiin.

K22. Tulisi olla normaalia eduskunnan päivittäisessä elämässä (esim. täysistunnoissa), että kristityt poliitikot pitäisivät julkisia rukouksia esim. Suomen puolesta

Vastaus: en osaa sanoa. Hienoa olisi, jos se olisi normaalia, mutta huomioon tulisi kuitenkin ottaa toisinajattelevien kansanedustajien tunteet.

K23. Kristillinen toiminta tulee olla peruste rahankeräykselle.

Vastaus: täysin samaa mieltä. Minkä tahansa laillisen tarkoituksen tulisi periaatteessa voida olla peruste rahankeräykselle.

K24. Yle-verosta tulisi antaa osa sellaisille toimijoille, jotka tuottavat pelkästään kristillistä sisältöä television ja sähköisen median keinoin. Tästä hyvänä esimerkkinä TaivasTV7.

Vastaus: jokseenkin eri mieltä. En kannata, mutta kannatan sellaista, että tulisi ankarasti pohtia Yleisradion ydintehtäviä ja toiminnan rajoittamista niihin. Kannatan myös Yleisradion toimintaa koskevan lain rukkaamista siinä kohdassa, jossa puhutaan monikulttuurisuuden edistämisestä.

K25. Uskovien poliitikkojen pitäisi puhua avoimesti julkisuudessa uskostaan Jeesukseen ja sen merkityksestä.

Vastaus: jokseenkin samaa mieltä. Pitäisi ainakin voida puhua. Silti tulisi pitää mielessä, ettei oma poliittinen vakaumus ole välttämättä Jumalan poliittinen vakaumus.

...
PS Itse olen muuten sitten kristitty, jos joku jäi miettimään, ja vaikka ei olisi jäänytkään miettimään.

II PS 4.4.2015: Ja kyllähän monet ehdokkaat olivatkin sitten vastanneet "Kristilliselle vaalikoneelle". Vastaukset löytyvät täältä.

III PS 4.4.2015: Julkaisin blogissani myös vastaukseni saatanalliselle vaalikoneelle.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Sanovat, että hallituksen tulisi huomioida sananvapauden ja demokratian tukeminen veroratkaisuissaan

Media-alan työnantajia edustava Viestinnän Keskusliitto sekä työntekijöitä edustavat Suomen Journalistiliitto, Ammattiliitto Pro ja TEAM kuulemma vaativat, että uusi hallitus huomioi sananvapauden ja demokratian tukemisen veroratkaisuissaan.

Tärkeimpänä sanoma- ja aikakauslehtialan työllisyyteen vaikuttavana poliittisena päätöksenä liitot pitävät arvonlisäveron säilyttämistä alimmassa mahdollisessa verokannassa.

Liitot siirtäisivät samaan kantaan myös irtonumeroiden myynnin ja muistuttavat, että Suomi voisi halutessaan laskea arvonlisäveron viiteen prosenttiin.

Kuitenkin mieleen tulee, että sananvapautta ja demokratiaa ei näiden valittajien ole tarkoituskaan tukea, vaan pelkästään omaa työllisyyttään. Nimittäin puheissa eivät maininneet ollenkaan, että kenellä tahansa riippumatta siitä, onko vai eikö hän ole "oikeassa oleva" tai "väärässä oleva" taikka miellyttävä tai epämiellyttävä ihminen tulisi olla tulevaisuudessa oikeus ilmaista julkisesti mielipiteensä ilman julkisen vallan puuttumista asiaan ja että eduskunnan tulisi kumota tämän kanssa ristiriidassa oleva lainsäädäntö, eli pykälät kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja ainakin osittain pykälät uskonrauhan rikkomisesta.

Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut: "Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestönosaa."

Nämä valittajat kuten valtamedia itsekin eivät näytä pitävän valtamedian ja kansanedustajien enemmistön nihkeää suhtautumista sananvapauden toteutumiseen protestoimisen arvoisena. Että sellaista "sananvapauden ja demokratian" tukemista.

Avioliitto yleisroomalaiseen tapaan

Minusta olisi hienoa, jos avioliitto voitaisiin solmia keskinäisellä epämuodollisella sopimuksella. Niin muuten tehtiin muinaisessa Roomassa. Juridiikan kannalta tämä merkitsisi sitä, että Suomen lain tarkoittamat "avioliitto" ja "avoliitto" yhdistettäisiin.

Avioliitto voitaisiin edelleen solmia uskonnollisten yhdyskuntien palvontapaikoissa tai maistraatissa, mutta olisi jossain määrin avioparin itsensä asia, milloin sen rekisteröi tai ilmoittaa siitä julkiselle vallalle. Kuitenkin, jos asialla olisi merkitystä avioparin julkiselta vallalta saamien tukien nauttimisen kannalta, niin silloin asiasta olisi pakko ilmoittaa.

Jos pariskunta eläisi yhdessä pitempään eikä hiiskuisi avioliiton solmimisesta kenellekään, niin yhdessä asuminen vuoden ajan katsottaisiin kuitenkin kaikissa tapauksissa avioliitoksi, jos todistajia yhdessäasumiselle olisi.

Moniavioisuuden sallimista mallini ei sisältäisi.

Tämänkaltaisia ajatuksia minulla on ollut 1990-luvulta alkaen.

Jatkaisin kuitenkin vielä malliani ottamalla esiin Jaskan pauhantaa -blogin pitäjän mm. blogimerkinnässään Parisuhteen menneisyys, turbulenssi ja tulevaisuus esittämän mielestäni arvokkaan ajatuksen avioliiton tekemisestä kaksivaiheiseksi. Oi, katso:
Avioliitosta tulisi tehdä kaksivaiheinen (hauska analogia autokouluun!). Avioliitto solmittaisiin edelleen normaaliin tapaan, mutta sen juridinen merkitys jaettaisiin kahteen vaiheeseen sen mukaan, onko avioparilla yhteisiä lapsia vai ei.

Ykkösvaihe olisi eräänlainen "kevytavioliitto", jossa esimerkiksi puolisoiden keskinäinen perintöoikeus olisi nykyistä vähäisempi. Avioeroprosessi olisi samanlainen kuin nykyään tai helpompi. Puolisoiden omaisuus olisi erillinen, avio-oikeutta toisen omaisuuteen ei olisi.

Vasta ensimmäisen yhteisen lapsen synnyttyä siirryttäisiin kakkosvaiheeseen (toki suoraan tähän, mikäli avioliittoa solmittaessa yhteisiä lapsia olisi jo). Siinä avio-oikeus toisen omaisuuteen olisi nykyisenlainen, ellei avioehtoa olisi. Avioeroprosessi olisi nykyistä vaativampi, esimerkiksi avioliittoneuvonnassa käynti olisi pakollinen ennen kuin prosessi käynnistyisi virallisesti tai jotain muuta vastaavaa.

Verotuksellisesti alaikäisten lasten vanhemmille suotaisiin mahdollisuus tulojen tasajakoon. Tämä mm. vähentäisi sosiaalitukien tarvetta, kannustaisi lasten hankintaan nuorempana, helpottaisi koulutettujen vanhempien taloustilannetta eli kannustaisi samalla kouluttautumaan ja sitouttaisi puolisoja yhteen.
Jätin lainauksesta pois kohdan, joka on ristiriidassa ennen lainausta esittämäni kanssa.

Sanoisin lopuksi, että homoseksuaalipariskunnille tulisi mielestäni sallia em. ykkösvaiheen avioliitto.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Mikä on uskontoni (melkoisen lyhyt teksti)

Olen uskonnoltani kristitty skeptikko. Herra, auta minua olemaan skeptikko.

Sama Jumala on luonut niin uskon kuin järjen.

Valitettavasti Jeesus ei hirveän paljon estä häneen uskovissa tyhmyyttä.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Antinatsismi on uusi versio antisemitismistä

Sosiaalipolitiikan emeritusprofessori J.P. Roos on huolissaan muslimimivastaisuudesta. Hänen mielestään anti-islamismi muistuttaa jo antisemitismiä, eli juutalaisvastaisuutta.

Roos esitti näkemyksensä maanantaina järjestetyssä sananvapautta ja satiiria käsittelevässä paneelikeskustelussa. Hänen mukaansa on suuri virhe ajatella, että väkivaltaisuus johtuisi suoraan yhdestä uskonnosta, islamista.

"Olen esittänyt aiemminkin, että anti-islamismi on uusi versio antisemitismistä. Tämä on yksi tämänhetkisistä vaaroista. Antisemitismi on aika pieni ilmiö verrattuna anti-islamistisiin tuntemuksiin", Roos sanoo.

Hänen mukaansa anti-islamilaisia näkemyksiä on myös politiikassa.

"Front National [ranskalainen Putin-mielinen kolmatta linjaa edustava puolue] ja suomalainen Perussuomalaiset ovat molemmat hyvin selvästi asemoituneet muslimeja vastaan."

Paneelikeskustelussa Roos myönsi, että Charlie Hebdon toimitusta vastaan tehty hyökkäys oli yllätys.

"Luulen, että moni ihminen ajatteli, että tämä 'muslimiongelma' oli Saksassa eikä Ranskassa, ja että Ranska oli onnistunut aika hyvin integroimaan maahanmuuttajansa. Tämä tuli sokkina, vaikka uhkauksia oli ollut", Roos toteaa.

Roos kuitenkin aktiivisesti unohtaa sen, että islam syntyi väkivaltaisena uskontona. Sen perustajan profeetta Muhammadin eläessä profeetan seuraajat eli muslimit sotivat ja harjoittivat etnisiä puhdistuksia Arabian niemimaalla. Profeetta Muhammad myöskin piti itse naispuolisia seksiorjia ja hyväksyi, että hänen miespuoliset seuraajansakin saivat pitää. Ja lopulta muslimit lähtivät miekalla valloittamaan maailmaa islamille. Muslimien valloittamille alueille perustettiin järjestys, jossa ei-muslimit alistettiin muslimien sorron alle ali-ihmisiksi, mikä tarkoitti myös raskaan henkiveron maksamista, josta muslimit oli vapautettu. Ja joissakin tapauksissa eli hindujen, buddhalaisten ja luonnonuskontoja kannattavien suhteen muslimeilla oli uskontonsa mukaan vielä enemmän oikeuksia tehdä mitä halusivat näille, tarkoitan ryöstää, murhata, orjuuttaa ja raiskata.

Jos verrataan vaikka kristinuskoon, niin Jeesus Kristus ei opettanut väkivaltaisia oppeja. Eikä myöskään alkukirkon suurin teologi apostoli Paavali. Jeesus itse myös opetti, että häntä ei saa puolustaa väkivallalla. Profeetta Muhammad oli vähän toisenlainen henkilö. Ḿinun mielestäni hän oli kuin Tshingis-kaanin ja Adolf Hitlerin yhdistelmä.

Toki kristinusko sai 300-luvulla Rooman valtakunnassa valtionkirkon aseman, mutta kristinuskossa ei ole mitään erityisesti sellaista, joka pakottaisi Jeesukseen uskovia alistamaan ketään uskonnon perusteella.

Ja mitä tulee antisemitismiin, niin muslimit ovat Euroopassa suurin uhka juutalaisten hengelle ja terveydelle.

Islam ei ole pelkästään uskonto, vaan pitäisin profeetta Muhammadiin perustuvaa islamia myös kansallissosialismiin verrattavissa olevana poliittisyhteiskunnallisena vihaideologiana. Minusta molempien tulisi olla kiellettyjä sivistysmaissa.

Islam olisi mielestäni paljon parempi uskonto, jos sen kannattajat kannattaisivat profeetta Muhammadin tuomitsemista hänen raiskaamisistaan, ja siitä, että hänen opetustensa ja esimerkkinsä takia muslimit lähtivät valloittamaan maailmaa miekalla islamille. Minulle nämä kaksi riittäisivät siihen, että voisin pitää islamia tavallisena uskontona muiden joukossa.

Venäjä, Venäjä, Venäjä huseeraa muiden maiden kimpussa

Venäjä ja Georgiasta Venäjän irtautumaan auttanut Etelä-Ossetia solmivat äskettäin integraatiosopimuksen, joka käytännössä poistaa niiden välisen rajan.

Etelä-Ossetian johtajien julkinen tavoite on liittyä osaksi Venäjää, ja integraatiosopimus on nähty ensimmäisenä askeleena kohti tätä tavoitetta. Venäjä solmi samankaltaisen sopimuksen – joka tosin nimettiin liittolais- ja strategisen kumppanuuden sopimukseksi – Abhasian kanssa tammikuussa 2015.

"Ensinnäkin jopa 90 prosentilla Etelä-Ossetian noin 30.000–40.000 asukkaasta on itse asiassa Venäjän kansalaisuus. Venäjä aloitti järjestelmällisen passien myöntämisen jo pian Putinin tultua presidentiksi 2000-luvun alussa. Passeja myöntämällä Venäjä loi osseeteista 'maanmiehiä', joita se voisi sitten väittää puolustavansa aseellisesti", Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Sinikukka Saari kirjoittaa.

Toiseksi Venäjä on käytännössä ainoa Etelä-Ossetian "valtion" tulonlähde. Arviolta jopa 90 prosenttia Etelä-Ossetian budjetista tulee suoraan Venäjältä. Valuuttanakin on rupla.

Kolmanneksi Venäjällä on Etelä-Ossetian alueella sotilastukikohta ja noin 3.500 sotilasta. Etelä-Ossetian ja muun Georgian välinen raja on lähes tyystin suljettu ja sitä vartioi 1.500 venäläistä rajavartijaa.

Lisäksi Etelä-Ossetian tosiasialliseen hallitukseen kuuluu aina venäläisiä ministereitä.

Sinikukka Saaren mukaan suurin integraatiosopimuksen mukanaan tuoma muutos koskee Etelä-Ossetian ja Venäjän välistä rajaa, joka on virallisesti edelleen Georgian ja Venäjän raja. Käytännössä sopimus poistaa tämän rajan merkityksen: rajamuodollisuudet ja tullit poistuvat, ja Venäjä ja Etelä-Ossetia muodostavat "yhtenäisalueen".

"Tämä muotoilu on kätevä tapa kiertää se ongelma, että Etelä-Ossetia ei voi virallisesti liittyä Euraasian talousunioniin, sillä unionin muut jäsenet – Kazakstan, Valko-Venäjä ja Armenia – eivät ole tunnustaneet Etelä-Ossetian itsenäisyyttä", Sinikukka Saari kertoo.

Venäjä on sopimuksessa lupautunut myöntämään passit niille Etelä-Ossetian asukkaille, joilla sellaista ei vielä ole sekä ulottamaan sosiaali- ja terveysvakuutuspalvelunsa kaikille Venäjän passin haltijoille.

Venäjä takaa lisäksi Etelä-Ossetian viranomaisille palkkatason, joka vastaa Pohjois-Kaukasian federaatiopiirin alueella asuvien Venäjän kansalaisten keskipalkkaa, ja nostaa vastaavasti eläkkeet alueen keskitasolle. Lisäksi sopimus velvoittaa Etelä-Ossetian kaikki koulut seuraamaan venäläistä opetussuunnitelmaa.

"Voi siis kysyä: kun kaikki Etelä-Ossetian asukkaat ovat Venäjän kansalaisia ja nauttivat Venäjän valtion tarjoamista etuuksista, kun kaikki raha tulee Venäjältä, kun Etelä-Ossetian ja Venäjän välillä ei käytännössä ole rajaa ja kun venäläiset rajavartijat vartioivat Etelä-Ossetian ja Georgian välistä rajaa, eikö Etelä-Ossetia ole käytännössä osa Venäjää?" Sinikukka Saari summaa.

Krimin niemimaa ei täten ole enää ainoa entisen Neuvostoliiton Venäjän ulkopuolinen alue, jonka Venäjä on ottanut pysyvästi haltuunsa, vaikka Etelä-Ossetian suhteen Venäjä on toiminut hitaasti ja hipi hiljaa.

Itse kysyn kuitenkin, että eikö olisi ollut hienompaa, jos Venäjä olisi suonut Pohjois-Ossetialle itsenäisyyden ja se ja Etelä-Ossetia olisivat voineet liittyä yhteen itsenäiseksi valtioksi? Nyt Venäjä on vain kaapannut Georgialta siihen kuuluneen maakunnan.

Ja sitten muihin asioihin.

Yhdysvaltojen kongressin edustajainhuoneen tuore Ukrainan aseistamista puoltava päätöslauselma on kirvoittanut tiukkoja vastauksia Venäjältä.

"Jos Yhdysvallat alkaa oikeasti toimittaa tappavia aseita Ukrainaan, on meidän ryhdyttävä tukemaan kapinallisia avoimesti aseistamalla heitä. Myös presidentin oikeus lähettää joukkoja Ukrainan alueelle on palautettava", Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen parlamenttiedustaja Mihail Jemeljanov totesi Radio Vapaan Euroopan mukaan.

Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen Frants Klintsevitsh oli puolestaan sitä mieltä, että amerikkalainen aseapu tuhoaisi Minskin toisella tulitaukosopimuksella saavutetun hauraan tulitauon "sekunnissa".

Washingtonin politiikkaa seuraavan nettisivuston The Hillin mukaan edustajainhuone hyväksyi aseapua vaativan päätöslauselman ylivoimaisesti äänin 348–48.

Sinänsä huvittavaa, että Venäjän parlamentin jäsenet vaativat tuollaisia, kun Venäjän armeija on jo pitkään taistellut Ukrainan armeijaa vastaan Ukrainan alueella.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Joonas Kärnä eduskuntaan (Uudeltamaalta)! [vuonna 2015]

Veljeni Joonas Kärnä on kuluvan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Muutos 2011 -puolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

Olen tuntenut hänet jo pitkään. Hän on kykenevä ja täysipäinen yksilö.

Joissakin politiikan yksityiskohdissa olen eri mieltä hänen kanssaan, mutta suuret linjat ratkaisevat.

Toissa kesänä muistan Joonaksen käyneen kesämökillä läpi Suomen valtion budjetin etsiessään siitä sosiaalisesti paremmin hyväksyttävissä olevia leikkauskohteita.

Joonaksen eduskuntavaaliteesit ovat:
  • Maahanmuuttopolitiikan oltava taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää
  • Työn tekemisen oltava aina kannattavaa
  • Valtion on suojeltava kansalaisiaan
  • Valtion talous saatava tasapainoon
  • Verotusta yksinkertaistettava ja inhimillistettävä
  • Yrittämisen esteitä poistettava

Hänen vaalisivuiltaan pääsee lukemaan näistä tarkemmin kohdasta Teesit (linkkien takaa löytyvät teesien pitemmät selitykset).

Alun perin olin ollut aikeissa äänestää istuvaa kansanedustajaa James Hirvisaarta, mutta Joonaksen ryhdyttyä ehdokkaaksi ajattelin, että kun Joonaksen tunnen Jamesiä paremmin, niin taidankin äänestää häntä.

Muutos 2011 on kansanliikkeenomainen kansallisliberaali puolue, joka ajaa suomalaisten etua, suoran demokratian käyttöönottoa täydentämään edustuksellista demokratiaa ja normaalia sananvapautta diktaattorienkin suosiman "vastuullisen sananvapauden" sijaan. Muutos myöskin vastustaa puoluekuria.

Joonaksen ehdokasnumero on 243, ja häntä voi äänestää ainoastaan Uudellamaalla.

Joonaksen vaalisivustoon pääset tästä. Hänen blogiinsa pääset tästä.

Muutos 2011 -puolueen sivuille pääset tästä.

...
PS 11.4.2015: Lisäsin Muutosta käsittelevään kappaleeseen linkin suoraa demokratiaa käsittelevään blogimerkintääni.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

You're innocent when you dream: Smoke

Katselin yhden porukan kanssa tässä eräänä päivänä elokuvan Smoke (suomeksi "savu"). Niin, ja tosiaan kyseessä ei ole elokuva nimeltä Holy Smoke, vaan ihan toinen, uskokaa tai älkää.

Elokuvan tarinan keskiössä on tupakkakauppa sekä sen pitäjä. Tarina on maanläheinen ja pienimuotoinen. Elokuva sijoittuu New Yorkin Brooklyniin.

Takavuosina olin katsonut elokuvan useaan kertaan. Ja nyt pitkän ajan jälkeen kun katsoin sen uudestaan, se iski minuun edelleen. Minun mielestäni kyseessä on yksinkertaisesti yksi parhaista elokuvista, joita olen nähnyt.

Elokuvassa on myös näyttelijöinä suuria nimiä. Näyttelijöinä ovat mm. Harvey Keitel, William Hurt, Harold Perrineau Jr., Forest Whitaker, Stockard Channing ja Ashley Judd.

Elokuva on ilmestynyt vuonna 1995. Sen on ohjannut Wayne Wang ja käsikirjoittanut kirjailijana tunnettu Paul Auster.

Smoke'ille on tehty myös jatko-osa, mutta muistaakseni se ei ollut ollenkaan sopiva katsottava ihmiselle.

Useita päiviä elokuvan katsomisen jälkeen päässäni on soinut Tom Waitsin kappale Innocent When You Dream. Enkä kerro, mihin kappale elokuvassa liittyy.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Venäjälle avataan ensimmäinen Stalin-hirviön museo

Venäjälle kuulemma avataan maan ensimmäinen Stalin-museo. Sen paikaksi on ajateltu Tverin oblastissa sijaitsevaa Khoroshevon kylää, jossa Neuvostoliiton silloinen diktaattori ja päähirviö Josif Stalin vieraili elokuussa 1943 tutustuessaan taistelutantereisiin.

Venäjän sotahistoriallinen seura, Venäjän kommunistinen puolue ja Rzhevin alueen paikallishallinto aikovat avata museon siihen pieneen puutaloon, jossa Stalin tuolloin yöpyi.

Tarkoituksena on järjestää täysimittainen näyttely, joka on omistettu Stalinille, selviää Tverin oblastin kommunistisen puolueen tiedotteesta.

Radio vapaan Euroopan mukaan Stalinin terrorista, vanki- ja tuhoamisleireistä, yhteistyöstä kansallissosialistisen Saksan diktaattorin Adolf Hitlerin kanssa ja siihen liittyvästä Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirjasta, jossa maat jakoivat itäisen Euroopan, mukaan lukien Suomi, omiin etupiireihinsä, ja muista vastaavista asioista museossa ei tulla puhumaan, koska totuus on niin kovin kipeä ja vaikea asia tällaisten superlutkien epäkristillisille palvojille.

Tämä sen jälkeen kun eri tiedotusvälineiden mukaan Ukrainan Krimin Venäjään liittämisen vuosipäivänä 18. päivänä Punaisen torin kupeessa oli huudettu: "Olé olé olé! Krim on meidän, annapas seuraavaksi Puola ja Suomi". Mistä muuten minulle tulee mieleen ajatus, että Venäjällä on sama oikeus Suomeen ja Puolaan kuin kansallissosialistisella Saksalla oli Neuvostoliittoon ja nyky-Kiinalla on nyky-Venäjään.

torstai 19. maaliskuuta 2015

On Minna Canthin päivä

Jean Sibelius kaljuuntui aikaa myöten ja alkoi näyttää kiljuskiniltä.

Mutta nyt on kirjailija Minna Canthin (1844-1897) päivä. Tiedän toki, että naisen sukunimi lausutaan "kant", mutta minusta on ollut hauskaa miettiä, millä tavalla se voitaisiin lausua.

Minna Canth tunnetaan "edistyksellisenä", mutta nykypäivään tuotuna hän olisi äärikonservatiivi ja konservatiivisista konservatiivisin, eli lähinnä Perussuomalainen, ellei vielä pahempi eli Muutos 2011:n kannattaja. Niin se maailma muuttuu. Ja vieläkin on olemassa Minna Canthin päivä, ajatella!

Pienempänä luin Arvid Järnefeltin romaanin "Vanhempieni romaani", jossa kerrottiin myös Minna Canthista.

Naltreksoni, Claudia Christian ja Babylon 5

Katselin tuossa Ylen julkaiseman tv-dokumentin. Siinä kerrotaan naltreksoni-nimisestä suomalaisperäisestä alkoholismin hoitoon tarkoitetusta lääkkeestä.

Hieman oli outoa katsoa sitä, sillä päässäni soi koko ajan rakastamani scifisarjan "Babylon 5":n tunnusmusiikki. Tämä johtui siitä, että ohjelman juonsi ko. sarjassa Babylon 5 -avaruusaseman varapäällikköä Susan Ivanovaa esittänyt yhdysvaltalainen näyttelijätär Claudia Christian. Nainen oli myös tuottanut ohjelman (ja nettitietojen mukaan ilmeisesti oli myös kerännyt suuren osan rahoituksesta dokumentin tekoa varten).

Olin haltioissani.

Ohjelmassa mainittu lääke naltreksoni kuulemma vaikuttaa alkoholismin hoidossa aivojen toimintaan vähentämällä juomisen palkitsevuutta. Sen vaikutuksen oli huomannut 1990-luvun alussa Suomessa Alkon laboratoriossa työskennellyt tutkija, dosentti David Sinclair. Naltreksonin käyttöä hoidossa nimitetäänkin Sinclairin menetelmäksi.

Menetelmässä lääkettä nautitaan kerran päivässä tai tuntia ennen alkoholin nauttimista.

Claudia Christian on itse alkoholisti. Dokumentin mukaan kansalaisten käsitys ja Anonyymien Alkoholistien sanoma siitä, että "kerran alkoholisti, aina alkoholisti", ei välttämättä ole koko totuus. Kuten ei sekään, että raittius on ratkaisu alkoholismiin. Raittius kun tapaa lisätä alkoholistin juomisen himoa.

Ohjelma vaikutti jonkin verran hurmoshenkisesti tehdyltä. Mutta ilmeisesti naltreksoni auttaa montaa ihmistä, vaikka se, että lääkityksen käyttöön voi liittyä myös alkoholin käyttö, voi tuntua omituiselta.

Ohjelman voi vielä jonkin aikaa nähdä Ylen Areenasta. Linkki ohjelmaan on tässä: Prisma: Lääke alkoholismiin?.

Dokumentin alkuperäinen englanninkielinen nimi on One Little Pill, ja se saattaa löytyä verkosta katsottavaksi sen jälkeen, kun Ylen Areenasta aika on sen jättänyt. Ohjelma on vuosimallia 2014, ja sen on ohjannut Adam Schomer.

En olisi minä, ellen tässä yhteydessä kertoisi myös "Babylon 5":stä. Kyseessä oli sarja 1990-luvulta, jonka viisivuotisen jatkuvan juonen suuret linjat oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoa oli kuvattu. Sarjan kerronnan keskiössä on supermassiivisen kokoinen avaruusasema Babylon 5, joka oli perustettu sen jälkeen, kun erään ikävän syvällä avaruudessa tapahtuneen väärinkäsityksestä johtuneen välikohtauksen jälkeinen lajien välisen sota oli melkein johtanut ihmiskunnan tuhoon. Sarjassa ei ole mustavalkoisia hyvä-paha -asetelmia. Sarjaa voisin kuvata myös sanoilla "varsin eeppinen".

Susan Ivanova on sitä paitsi aina oikeassa.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kalastelee maahanmuuttokriittisyyden sameissa vesissä

Kokoomuksen paha kansanedustaja Pia Kauma kehottaa hallitusta selvittämään keinoja, joilla Islamilaisen valtion (entinen Isis) taistelijoiden matkustamista voitaisiin jatkossa rajoittaa nykyistä tehokkaammin. Hän tuo esiin. keinoina passin tai kansalaisuuden menetyksen.

Tämä on kuitenkin vastoin monikulttuurisuutta, jonka syvintä ydintä on islam. Pia Kauma kalastelee nyt maahanmuuttokriittisyyden sameimmissa vesissä.

Annan hyvän esimerkin pahasta, joka on maahanmuuttokriittisyys. Se on tämän linkin takana.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Venäjä on huolissaan Naton sotaharjoituksista Euroopan koillisosissa

"Venäjä on syvästi huolissaan Naton lisääntyvistä harjoituksista lähellä rajaamme. On erityisen yllättävää, että tämä tapahtuu Koillis-Euroopassa, joka on vakaimpia alueita ei vain Euroopassa, vaan ehkä koko maailmassa", sanoo Venäjän varaulkoministeri Aleksei Meshkov.

Varaulkoministeri Meshkov kuitenkin sopivasti unohtaa puheessaan sen, että Naton harjoitukset sen naapurimaissa ovat paljon paremmin yhteensopivia vakauden kanssa kuin Venäjän hyökkäys niihin.

Kannatanko evoluutiota

Biologisessa evoluutiossa on kysymys alleelisuhteiden muutoksista eliöiden perimäaineksessa ajan funktiona. Eri syistä eliöiden perimä muuttuu sukupolvelta toiselle, ja eliöiden elinympäristö oikeastaan sitten määrää, mitkä muutoksista jatkavat olemassaoloaan. Elinympäristöt myöskin usein tapaavat muuttua, ja tämä on tärkeä moottori evoluutiolle.

Tunnettu on englanninkielinen sananparsi "survival of the fittest", joka oikeastaan tarkoittaa sopivimpien eloonjäämistä, eikä vahvimpien. Evoluution näkökulmasta eliö on sitä sopivampi, mitä paremmin se saa tuotettua lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä (sellaisia jotka myös kykenevät tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä).

Ja vastatakseni sitten otsikon kysymykseen. Kyllä, minä kannatan evoluutiota. Koska elämä Maapallolla olisi päättynyt jo yli neljä miljardia vuotta sitten, mikäli evoluutioksi nimeämäämme luonnonilmiötä ei olisi ollut olemassa. Itse pidän elämästä noin periaatteessa.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Uusnatsit maahanmuuttajina

Ajatelkaa tilannetta, jossa natsit muuttavat Suomeen suurin joukoin. Osa lähettää edeltä lapsensa, ja saapuvat itse perässä perheenyhdistämisen myötä.

Jotkut näistä syyllistyvät vakaviin rikoksiin. Joku epäilee julkisuudessa tämän johtuneen natsismin perustajan Führerin ajatuksista. Hyväntahtoiset liberaalit kukkahattutädit sanovat sitten, että ylivoimainen enemmistö tai 99 prosenttia natseista on maltillisia natseja, ihan tavallisia kunnon ihmisiä, joita ei saa leimata pienen vähemmistön vuoksi. Ja natsien vastaanottaminen maahan jatkuu.

Hyvin lyhyt uni ankkuriaikuisista

Perjantaiaamuna herätyksen tapahduttua minä juuri ennen ensimmäistä kännykkäni torkkuherätystä näin hyvin lyhyen, mutta merkitsevän unen ilman minkäänlaisia humoristisia elementtejä. Uni käsitteli kysymystä, eikö köyhästä maasta Suomeen lähetetyn ankkurilapsen sijaan kannattaisi perheen joko lähettää toinen vanhemmista ensin tai vaihtoehtoisesti tulla koko perhe yhdessä.

...Jos joku kantasuomalainen pariskunta olisi aikeissa lähettää lapsensa yksin vieraaseen maahan ja julkinen valta sen huomaisi ajoissa, niin lapsi otettaisiin huostaan. Miksi sellaisella pariskunnalla, joka on lähettänyt lapsensa yksin Suomeen, vieraaseen maahan, pitäisi olla oikeus seurata myöhemmin lastaan ja nauttia "perheenyhdistämisestä"?

Uni oli hyvin lyhyt, ja nyt kun ovat vaalitkin edessä, niin sitä voi pitää pienenä poliittisluontoisena unena.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

"Muslimit" Suomen talvi- ja jatkosodassa: kymmenen tataaria kaatui

Kokoomuksen Verkkouutiset kertoo kymmenen tataarin kaatuneen Talvisodassa. Uutinen oli otsikoitu muodossa "Muslimit Suomen talvi- ja jatkosodassa: kymmenen tataaria kaatui".

Uutisartikkeli kertoo Suomen tataarien edustavan maltillista islamin tulkintaa ja olevan sopeutuneita saumattomasti Suomeen ja vaalivan omaa kulttuuriaan.

Se mitä Kokoomuksen lehti kertoo tataareista, lienee varsin totta, mutta uutisartikkelin otsikko herättää tietty ihmetystä. Miten ihmeessä voidaan tietää, että kaikki Suomen tataarit olisivat muslimeita!? Eikö yhtä hyvin voisi sanoa, että suomalaiset ovat kristittyjä ja melkein kaikki Talvisodan kaatuneet Suomen puolella olisivat kristittyjä. Vai olisiko totuus siinä, että niin kantasuomalaisissa kuin Suomen tataareissa on joukossa myös uskonnottomia?

En myöskään usko Suomen tataareitten hirveästi hinkuvan siihen aikaan, jossa islamin 600-luvulla jKr. perustaneen profeetta Muhammadin opetusten perusteella tataarit olivat vuosisatojen ajan vuosisatoja sitten metsästäneet niitä ihmisiä, jotka eivät olleet muslimeita, laajoilta alueilta orjiksi.

Venäjän valtion tv kertoi, miten Putinin tapaaminen oli sujunut – vaikka tapaaminen on tulossa vasta maanantaina

Venäjän valtiollinen Rossija-tv uutisoi perjantaina presidentti Vladimir Putinin tavanneen Kirgisian presidentin Almazbek Atambajevin.

Kremliä siteeranneen uutisen mukaan Putinin ja Atambajevin tapaamisessa keskusteltiin sijoitusyhteistyöstä, energia-alasta ja humanitaarisista asioista, sekä mahdollisuudesta, että Kirgisia liittyisi Euroopan Unioniin. Tv-uutiseen oli liitetty kaksi vanhaa kuvaa presidentistä.

Todellisuudessa Putinin ja Atambajevin tapaamisen on kuitenkin määrä tapahtua vasta maanantaina.

Rossija-tv ilmoitti myöhemmin, että kyseessä oli virhe.

Itse sanoisin, että virhe oli siinä, että uutisia kirjoitetaan etukäteen valmiiksi, mutta joissakin diktatuurivaltioissa tuollainen on tavallista.

Venäläisten pitäisi oppia ymmärtämään, että "Vuonna 1984" ei ole tarkoitettu utopiana luettavaksi, vaan kyseessä on dystopia.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Facebook naamassain; mukana myös pari muuta

Noin puolitoista viikkoa sitten liityin osaksi Facebookia eli tuttavallisemmin Naamakirjaa. Nyt mainostajat saavat minusta kaiken sen tiedon, mitä tarvitsevat. Samalla liityin myös sen kilpailijaan Google Plus -palveluun ja näiden molempien kilpailijaan Diasporaan. Jälkimmäinen on näistä ainoa, joka on selvästi tervehenkinen, ja lisäksi syvähenkinenkin.

Ensimmäiset noin 18 tuntia näissä palveluissa oli minulle kuin taivasta. Olin todella tohkeissani. Sen jälkeen on alkanut iskeä stressiä päälle.

Facebook on niin kovin täynnä kaikenlaista hilavitkutinta. Ja pitäisi koko ajan olla "tykkäämässä" jostain. Itse päätin jo alussa olla harjoittamatta "tykkäämistä". Olen kuitenkin ihmisten tilapäivityksiä kommentoinut aina silloin tällöin.

Facebookin käyttö tuntuu jotenkin tukevan lyhytjänteisyyttä ja sellaista, mikä ainakaan minun mielestäni ei ole viileää (anteeksi anglismi).

Olin tämän pääblogini ohella pitänyt ulkonäöllisesti erityislaatuista Mullokala seikkailee -nimistä blogintapaista, jossa julkaisin linkkejä jollakin lailla arvostamiini blogimerkintöihin ja uutisartikkeleihin tms. Myöhemmin olin myöskin ruvennut julkaisemaan siinä siteerauksia kaiken maailman tahoilta. Nyt sosiaalisen median yhteisöpalveluihin ryhdyttyäni olin samalla päättänyt jättää Mullokalan kuivettumaan itsekseen. Mutta niissä muihin kuin omiin tuotoksiin osoittavien linkkien julkaiseminen on kiusannut minua. En voi tehdä sitä paljoakaan joutumatta suunniltani. Johtuu varmaan siitä, että ne sotkevat kaunista julkaisulinjaa, eli tavaraa tulisi tuutin täydeltä liian paljon.

Tohtori Vihaksi tietyissä piireissä kutsuttu mies oli aikoinaan päättänyt suosiolla jättää Facebook-tilinsä pelkäksi tiedotuskanavaksi. Se olisi varmaan järkevintä minullekin. Mutta mistä kummasta minä voisin tiedottaa?

Osan stressistä on tietenkin aiheuttanut se, että käytän periaatteessa kolmea yhteisöpalvelua yhtäaikaisesti.

Google+ on minun käytössäni ainakin paljon Facebookia hiljaisempi. Tietääkseni se ei olekaan saavuttanut läheskään samansuuruista käyttäjien suosiota kuin vanhempi kilpailijansa. Onneksi Google ei tyrkytäkään sitä enää joka paikassa.

Minulla on ollut tapana harjoittaa lukijakommentointia mm. blogeissa. Suurin hyöty minulle tällä hetkellä noiden kahden käytöstä lienee se, että kykenen kommentoimaan niiden tunnuksilla melkein missä tahansa sellaisessa blogissa tms. palvelussa, joka vaatii rekisteröityneenä olemisen. Toiseksi suurin hyötyni lienee omien blogitekstieni näkyvyyden tukeminen.

Kolmannesta sosiaalisen median yhteisöpalvelusta, jonka käyttäjä olen, nimittäin Diasporasta, ei ole minulle käytännöllistä hyötyä juuri ollenkaan. Siitä saan kuitenkin sen henkisen hyödyn, että tiedän olevani osa jotain raikasta ja oikeaa. Diasporassa minulla on tällä hetkellä (13.3.2015) tasan yksi yhteisöpalvelukaveri. Toivottavasti mukaan kasautuu lisää porukkaa ennen pitkää.

Yritän ottaa rennosti näiden kanssa. Aika näyttää, millainen minun suhteeni niihin on tulevaisuudessa.

Olin muuten ennen näihin ryhtymistäni kirjoittanut tekstin otsikolla Todella tyhmä ajatus verkkoyhteisöpalveluista, joka osittain kuvaa tätä tilannetta missä olen nyt.

Puhetta islamista pe 13.3.2015: islam on sionistien salajuoni

Hollannin oikeusministeriön alaisessa kyberturvallisuuskeskuksessa projektipäällikkönä työskentelevä Yasmina Haifi oli kirjoittanut viime elokuussa twiitissään, että islam on "sionistien ennakkoon tekemä juoni" sen hyväksi, että "islamin halutaan näyttävän pahalta".

Tähän aiheeseen liittyen hieman lisää:

Suomen somalialainen, suvaitsevaisen Suomen Keskustan kansanedustajaehdokas Abdirahim Hussein tuomitsee Helsingin Tapanilassa maanantaina tapahtuneen kantasuomalaistytön raiskauksen, josta poliisi epäilee 4-5:ttä nimien perusteella somalitaustaista nuorta.

Annan "Husuna" julkisuudessa tunnetun Husseinin itse puhua:

"Pienen tytön isänä en osaa kuvitella, mitä tuon tytön elämä tällä hetkellä on, enkä osaa kuvitella, millaista surua tämä hänelle aiheuttaa. En myös tiedä, kuinka olisin voinut reagoida, jos kyse olisi tyttärelleni tehdystä väkivallasta, tai mitä olisin tehnyt niille, jotka tämän aiheuttivat. Haluan uskoa, että oikeus tulee tapahtumaan ja jokainen on vastuussa omasta teostaan."

"Suomen somalialaisena en koe vastuuta pyytää anteeksi tekoa, joka ei liity minuun eikä somaleihin. Me emme ole vastuussa jokaisesta somalialaisesta, joka rikkoo lakia. Kuten ei kantaväestö ole vastuussa eilen pedofiliasta tuomitusta suomalaisesta."

"Raiskaus on kauhea rikos ja aina väärin. Meiltä (somalialaisilta, mamuilta, muslimeilta) ei vaan voi joka kerta pyytää irtisanoutumista ja anteeksipyyntöä näiden yksilöiden teoista."

"Teille, jotka aiotte syyttää koko yhteisöä ja etsitte syitä toisia vihata sanon: jäitä hattuun."

Islamin 600-luvulla jKr. perustanut profeetta Muhammed piti sopivana itse käyttää (naispuolisia) seksiorjia ja antoi saman oikeuden (miespuolisille) seuraajilleenkin. Suomen somalialaisia ei tietenkään voi syyttää tämän joukkoraiskauksen sympatisoimisesta, sillä Suomen somalit ovat melkein kaikki joko maltillisia muslimeita tai uskonnottomia, ja nämä ehdottomasti tuomitsevat profeetta Muhammadiin takautuvan elämäntavan.

Uni Mousasta, Israelista ja Yhdysvalloista

Olen nuoresta pitäen sijoittanut poliittiset fantasiani niitä "testatakseni" kuvitteelliseen maahan, jolle olen antanut nimeksi Mousa. Olen kirjoittanut tästä ennenkin.

Viime yönä näin taas Mousaan liittyvän unen. Unessa oli kyse siitä, että Mousa liittyisi jostain syystä Israelin kanssa yhteen liittovaltioksi. Ja sitten luultavasti uusi liittovaltio liittyisi tavalla tai toisella osaksi Yhdysvaltoja. Unessa joku israelilainen kertoi minulle innostuneesti, että israelilaiset kokevat itsensä kovasti amerikkalaisiksi. Muistin unessa, että englanti on jo valmiiksi yksi Israelin virallisista kielistä, ja mietin, amerikkalaistuisivatko Mousa ja Israel kielellisesti kovasti osana Yhdysvaltoja.

Sijoitan tämän unen osastoon "oudot unet", enkä kauheasti toivo uusintoja.

PS Lopuksi liitän tähän linkin Jouko Pihon profetiasivulle ja toisen linkin Niilo Paasivirran maailmanloppusivulle. Olen muuten kirjoittanut Niilo Paasivirrasta kerran blogiini, jos et nimittäin tiedä, kuka hän on. Jouko Pihon taas tuntevat melkein kaikki, tai ainakin kaikki merkittävät ihmiset.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Onko paha Hommaforum parempi kuin Suomi24?

Suomi24 ei poista valheita eikä vihapuhetta sivuiltaan. Ennen kuin Suomen suurin keskustelufoorumi muuttaa tapojaan, nettikiusaaminen ei Suomesta lopu, kirjoittaa Sanna Ukkola, Ylen aamu-tv:n juontaja, Ylen blogissaan.

Lainaan kirjoitusta lyhyesti: "Tein runsas viikko sitten haastattelun Aamu-tv:hen poliitikkojen kohtaamasta vihapuheesta. Kahlasin haastattelua taustoittaessani läpi Suomi24-foorumia. Järkytyin totaalisesti: Suomen suurin keskustelupalsta on täynnä herjauksia, uhkauksia ja kunnianloukkauksia. Palstalta löi kasvoille valtaisa vihan ja pahan olon aalto. Miten tällainen voi edes olla laillista Suomessa? Miten on mahdollista, että Suomi24:n ylläpitäjä Aller ei joudu vastuuseen vihakirjoittelusta, jolle se tarjoaa massiivisen alustan?"

Itse veikkaisin, että toimittaja Sanna Ukkola saattaa olla arviossaan oikeassa. Itse en kuitenkaan kovin usein käy Suomi24:n keskusteluita katselemassa. En kuitenkaan usko, että ne olisivat nykyään niin hyviä, että Suomi24:n kansan syvissä riveissä kulkeva lempinimi "Suomi24" olisi aikaisempaa selvästi heikommin ajankohtainen.

Voit halutessasi lukea Sanna Ukkolan koko tekstin täältä: Suomi24 – vihaa kellon ympäri.

Suosittelisin Sanna Ukkolalle ja muillekin siirtymään Suoli24:n sumuisista hämäristä pahalle Hommaforum-keskustelupalstalle, joka on joidenkin ihmisten moraalisäteilynhehkuisista leimakirveistä huolimatta huomattavasti mainettaan parempi keskustelupalsta, jossa toimitaan sääntöjen mukaan.

Täältä pääset lukemaan oman esittelyni pahasta Hommaforumista.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kansanedustaja Kari Rajamäki käytti järkeään ja kaatoi eduskunnassa hallituksen yksimielisen esityksen paperittomien terveydenhoidon järjestämisestä

SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki kaatoi maanantaisessa eduskunnan salikäsittelyssä hallituksen yksimielisen esityksen paperittomien eli laittomasti maassamme oleskelevien ihmisten terveydenhoidon järjestämisestä.

Rajamäki pyysi esityksen pöydälle eduskunnan toiseksi viimeiseen työpäivänään ja loi näin aikatauluesteen esityksen lopulliselle hyväksymiselle tällä vaalikaudella.

Tämä on herättänyt suurta vihastusta ja sitä on poliittisen eliittimme piirissä laajalti pidetty huonona siirtona.

Rajamäki oli aiemmin ilmoittanut, ettei lähde ehdolle kevään eduskuntavaaleissa.

Sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo ryhmän olevan yhä hallituksen esityksen takana.

"Valitettavaa, että se kaatui tällaiseen menettelyyn", Backman sanoo. Backman myös myöntää hallituspuolueiden nukahtaneen.

Rajamäelle ei koidu omantuntonsa mukaisesta toiminnasta seurauksia. Backman kuitenkin toteaa, että hallituspuolueet salipäivystävät viimeisissä istunnoissa, jottei vastaavaa pääse tapahtumaan muiden esitysten kohdalla. En itse kyllä tiedä, miten vastaavien yllätysten estäminen tapahtuisi.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto on vaatinut SDP:ltä selitystä kansanedustaja Rajamäen toiminnasta. "Toiminta rikkoo ennenkuulumattomalla tavalla eduskunnan pelisääntöjä. Demareiden Rajamäki on hallituspuolueen kansanedustaja, lakiesitys oli demariministerin valmistelema ja julkisuudessa voimakkaasti puolustama ja lisäksi hallitukselta yksimielinen esitys. Hallituksen esitys ehdittiin jo nuijia läpi sosiaali- ja terveysvaliokunnan istunnossa viime viikolla. Niinikään perustuslakivaliokunta oli puoltanut esityksen hyväksymistä. Valiokuntakäsittelyssä yksikään demari tai kukaan muu hallituspuolueen edustaja ei äänestänyt esitystä vastaan", Alanko-Kahiluoto sanoi tiedotteessaan.

Hän totesi, että eduskunnassa voi yleensä luottaa siihen, että hallituspuolueen jäsenet eivät kaada hallituksen omia esityksiä salikäsittelyssä.

"On pöyristyttävää ja demokratian vastaista, että hallituspuolueen edustaja kävelee näin sekä oman ministerinsä ja eduskuntaryhmänsä yli että koko eduskunnan luottamuksen yli", Alanko-Kahiluoto meuhkasi.

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin taas oli tviitannut Rajamäen käytöksen olleen törkeä ja puolueen linjan vastainen.

Veikkaan myös, että Aleksander Stubbin Kokoomus-puolueessakin on oltu asiasta vihaisia.

Uskoisin, että kaikkein helpoin kansanedustajan kuin kansanedustajan on muistaa omatuntonsa silloin, kun on jättämässä eduskuntaa.

Kansanedustaja Rajamäki on sanonut toimineensa täysin tietoisesti asiassa.

Kari Rajamäki toteaa itse esityksestä:

"En ole 32 vuoden aikana nähnyt näin huonosti valmisteltua esitystä. Tarjous oli hyvin avokätinen ja olisi läpimennessään tarjonnut yhdet Euroopan laajimmista paperittomien terveyspalveluista. Tämähän olisi avannut ilmaisen suomalaisen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kaikille laittomasti maassa oleville", Rajamäki perustelee esityksen torppaamista.

"Asia on hyvin vakava. Samaan aikaan meillä esitetään Suomessa sosiaali- ja terveydenhuoltoon miljardin euron leikkausta. Tuossa vieressä Pietarissa on miljoona paperitonta ja 50 000 HIV-potilasta", mies toteaa.

"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset." Suomen perustuslaissa näin edelleenkin sanotaan. Voinemme tältä pohjalta todeta, että Rajamäen "tempaus" ei ollut ainakaan demokratian vastainen. Suostun kyllä siihen, että pöyristyttävää se voi joidenkin mielestä olla.

Jos tämä paperittomien eli laittomien siirtolaisten laajennettu terveydenhuolto kuitenkin toteutuu jossain vaiheessa, niin voinemme olettaa terveydenhuollon kustannusten nousevan pilviin, missä ne eivät tällä hetkellä vielä ole.

Oikeasti taikaseinää ei ole olemassa.

Tekeekö muuten useimmissa nykyisissä eduskuntapuolueissa toimiminen ihmisen hulluksi?

...
PS 11.3.2015: Kyuu Eturautti oli juuri samaa aihetta sivuten kirjoittanut blogiinsa merkinnän otsikolla Suomeen tarvitaan paperillisten terveydenhoito.

Jos aito venäläinen perseenpärisytin ei toimi...

Joitakin päiviä sitten katselin Ylen Areenalta dokumentin, jossa käsiteltiin ihmisen loisia. Heisimato esiteltiin hyvin tarkkaan. Mokoma joutuu tai pääsee vatsaan kystan sisällä. Kysta sulaa, ja siitä vapautunut heisimato luikertelee tai ainakin jotenkin matkaa vatsalaukusta suolistoon, jossa se kiinnittyy suolen seinämään. Siellä se viettää sitten heisimatomaista elämää, ja suolessa kulkevasta ruokasulasta imeytyy ravinto sen elimistöön olion ihon kautta.

Se kasvaa, ja lopulta sen jaokkeet irtoavat toisistaan, ja nämä hyppivät, pomppivat ja räpistelevät ihmisen peräsuolessa, josta ne sitten pääsevät peräaukon kautta ulos.

Minulle tuli sen elämästä peräsuolessa mieleen aito venäläinen perseenpärisytin. Aito venäläinen perseenpärisytin ei oikeasti pärisytä persettä, vaikka sen pitäisi. Olen sitä mieltä, että jos joku oikeasti tarvitsisi toimivaa aitoa venäläistä perseenpärisytintä, niin heisimato voisi aikuisen oikeasti korvata sen (siis naudan heisimato, ei sian)!

PS Moninaisia vuosia sitten sain lyhyen koulutuksen, jossa olin, kautta itselleni CD-levyllisen venäläisperäisiä työkaluohjelmistoja moneen tarpeeseen. Koska CD:n sisältö oli lähinnä venäläisperäistä ja koska se pärisytti persettä yhtä hyvin kuin aito venäläinen perseenpärissytin, annoin sille nimeksi venäläinen perseenpärisytin. CD:stä oli minulle hyötyä IT-alan toimissani usean vuoden ajan.

II PS Olin kirjoittanut kerran aikaisemmin nykyiseen Pohjois-Korean diktaattoriin Kim Jong-uniin liittyen myös aidosta venäläisestä perseenpärisyttimestä.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Rukouksen voima

Olen hyvin iloinen siitä, ettei yhtye, josta käytettiin lyhennettä B5, ole viime vuoden jälkeen ollut aktiivinen.

Rakastamassani scifisarjassa, jonka lyhenne kuuluu samoin, sanottiin näin:

"I began to wonder... What if that future happened because I listened to your warning and didn't go to Z'ha'dum? What if... what if I could prevent the fall of Centauri Prime and end the Shadow War by going there?"

Jotain samantapaista on minun päässäni tapahtunut. Jos kysytään, uskonko rukouksen voimaan, niin voin vastata, että en. Minusta Jumala vaikuttuu ihmisten rukouksista melko lailla vain rotan perseen verran (anteeksi anglismi, mutta "rat's ass" kuulostaa minulta tässä niin oikealta).

PS Aiheeseen jotenkin liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa myös lähes puoli vuotta vanhan tekstini "Tapahtuuko ihmeitä?".

Nigerian Boko Haram mahdollisesti Islamilaisen valtion alaiseksi

Nigerialainen maassa ja sen lähialueilla terroria harjoittanut ja edelleen harjoittava islamilainen järjestö Boko Haram on vahvistamattomien tietojen mukaan  julkaissut Twitterissä ääniviestin, jolla se vannoo uskollisuutta Irakissa ja Syyriassa kauhua herättäneelle ja edelleen herättävälle Islamilainen valtio -paskiaisjärjestölle (entinen Isis).

Jos tieto pitäisi paikkansa, niin nämä kaksi järjestöä olisivat todella ansainneet toisensa. Molemmat ajavat maailman malliksi 600-luvulla islaminuskon perustaneen profeetta Muhammadin opetuksien ja miehen asettaman elämäntavan mukaista järjestystä.

...
PS: Ja pitihän se vahvistamaton tieto näköjään paikkansa. Oi, katso Ylen uutinen: Isis myöntyväinen Boko Haramin lähentymisaikeille.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kiinassa on pidätetty naisasia-aktivisteja useassa kaupungissa

Kiinassa on pidätetty ainakin kymmenen naisten oikeuksia ajavaa aktivistia, jotka olivat viikonlopun aikana kampanjoineet naisiin kohdistunutta seksuaalista häirintää vastaan.

Pidätetyt ovat naisten oikeuksien lisäksi kampanjoineet aiemmin muun muassa HIV:iä ja hepatiittia sairastavien, sekä vammaisten tasa-arvoisen kohtelun puolesta. Joidenkin pidätettyjen naisten kotona on suoritettu etsintöjä.

Naisaktivistien oli tarkoitus käynnistää maanlaajuinen kampanja naisiin kohdistunutta seksuaalista häirintää vastaan.

"Olemme aina ajatelleet, että tämä maa kannattaa naisten tasa-arvoa. Lakimiehenä voin sanoa, että tämä ylittää ymmärryksen ja on järkyttänyt meitä", kommentoi erään pidätetyn naisen lakimies Wang.

Ainakin osa naisista on jo päästetty vapaaksi.

Kiina on diktatuurimaa, mutta voisi silti minäkin ihmetellä hieman tapahtunutta. Toisaalta pidätykset olisivat loogisia, jos monet silmäätekevät puoluepamput olisivat Kiinassa itse syyllistyneet naisten seksuaaliseen häirintään.

Minua itseäni pidätykset ärsyttävät siksikin, kun olen tavallaan tavannut pitää Kiinaa kuin toisena kotimaanani.

Toisaalta on Suomessakin ihmisiä tuomittu pelkästään mielipiteensä julkituomisesta. Tosin ei vieläkään aivan yhtä suuressa määrin kuin Kiinassa...

lauantai 7. maaliskuuta 2015

"Ne vie meiltä kaikilta työt!"

Tasan klo 15 veljeni tuli hakemaan minua kerholta, jossa olin ollut vapaaehtoishommissa. Hän vei minut mukanaan Espoossa pidettäviin syntymäpäiväjuhliin.

Jossain vaiheessa juhlatilaisuutta käytiin ruokapöytään. Siinä jonkin aikaa syötyämme ja istuttuamme kiinalainen nainen päivitteli sitä, kuinka jotkut ulkomaalaissyntyiset ihmiset pitävät Suomessa täysin normaalina sitä, että he vuodesta toiseen nauttivat vain sosiaaliavustuksia eivätkä yritä hankkia itselleen työtä. Toinen kiinalainen nainen säesti ensimmäistä. Muitakin ihmisiä puuttui puheeseen. Joku mainitsi, että on väärin muita ulkomaalaissyntyisiä maassa-asujia kohtaan se, että toiset aina vain lorvivat eivätkä tee mitään leipänsä eteen.

Uni erikoistehtävästä Venäjällä

Näin toissayönä seuraavanlaista unta:

Olin muutaman muun valitun ryhmän jäsenen kanssa suorittamassa tehtävää ulkomaisessa kaupungissa. Meillä oli mukanamme nainen, josta piti pitää huolta. Vihollinen oli meitä jäljittäessään päässyt jo suhteellisen lähelle. Päätimme sitten livahtaa erään talon ritilällä suljetusta luukusta sisään. Pidin huolen siitä, että tuo nainen pääsi turvallisesti sisälle ja rupesin sulkemaan aukkoa samalla, kun jo vihollisen epeli yritti päästä aukosta peräämme. Muut menivät jo takanani, ja minä tajusin joutuvani viivyttämään vihollista. Tajusin myös, että tämä voi olla nyt minun taruni loppu, mutta ajattelin sitten kuitenkin, että hommat pitää hoitaa kunnialla. Ammuin aseellani vihulaisia kohti. Porukkani kiipesi tai kapusi ihmeellistä tornia myöten ylöspäin. Pääsin itse omasta mielestäni sopivaan paikkaan, ja tähysin tornista alaspäin ase valmiina. "Selviämmekö me tästä?" kysyin. Eräs ryhmämme jäsen vastasi: "Vaikealta näyttää, sillä tuolla näyttää olevan koko Venäjän armeija."

Mm. naismurhat jakamassa Turkkia

Yle oli julkaissut uutisen siitä, kuinka nuoren naisopiskelijan raaka surma on nostanut Turkissa laajasti esiin naisten kokeman ahdistelun ja väkivallan.

Uutisartikkelissa todetaan, että Turkissa on meneillään kaksi selvästi erillistä kehityskulkua: toisaalta mainitaan Oikeus- ja kehityspuolue AKP levittämässä omaa asennettaan, jonka mukaan naisten tulee pukeutua ja elää islaminuskon mukaisesti, tai saavat kokea seuraukset, ja toisaalta tuodaan esiin se, että Turkki on modernisoitunut ja vaurastunut ja yhä useammat koulutetut naiset vaativat näkyvämmin oikeuksiaan.

Itse summaan tämän asian siten, että siinä on kyse yksinkertaisesti siitä, että toiset turkkilaiset ovat vähemmän islamilaisia ja toiset taas enemmän islamilaisia. Kummat ovat sitten kumpia, sitä voi itse kukin tykönään miettiä. Ja kumpaan ryhmään yleensä kuuluvat naisten ahdistelun ja surmaamisen ymmärtäjät.

Misfits – yleinen osamme elämässä (uskomattoman lyhyt teksti)

We are all Misfits.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen ruotsin valinnaisuudesta, ja vain kaksi puoluetta vastusti hylkäystä

Eduskunnan täysistunto äänesti tänään ruotsin kielen valinnaiseksi oppiaineeksi halunneesta kansalaisaloitteesta.

Äänestyksessä vastakkain olivat sivistysvaliokunnan ehdotus aloitteen hylkäämisestä ja Muutos 2011 -puolueen James Hirvisaaren lausumaehdotus.

Hylkäysehdotus hyväksyttiin äänin 134-48. 16 kansanedustajaa oli poissa ja yksi äänesti tyhjää.

Muutoksen tällä hetkellä ainoan kansanedustajan Hirvisaaren lisäksi koko Perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänesti hylkäämistä vastaan.

Hollannin pääministeri jihadisteille: Kuolkaa ennemmin kuin tulette takaisin

Hollannin pääministeri Mark Rutte totesi RTL-kanavan vaaliväittelyssä, että Hollannista lähteneiden jihadistien (islaminuskoisten islamilaista pyhää sotaa kannattavien) olisi parempi kuolla matkakohteessaan kuin palata takaisin asuinmaahansa, mikäli heidän lähtöään konfliktialueille ei voida estää.

"Mitä nämä Syyriaan ja Irakiin lähtevät ihmiset tekevät? He menevät sinne tekemään kaikkein karmeimpia mahdollisia iskuja, oppimaan pommien rakentamista ja sitä, kuinka viedään paljon henkiä", Rutte perusteli NL Timesin mukaan.

Itse olen täysin samaa mieltä Hollannin pääministerin kanssa.

Ongelma kysymyksen takana juontaa minusta perimmiltään siihen, että Hollannin moskeijoissa on ylipäätään opetettu islaminuskon perustaneen profeetta Muhammadin olevan ikuinen oikean elämäntavan esikuva ja oikean opin erehtymätön opettaja ja vartija.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Leningradin alueen kuvernööri ajaa fasismia

Näin aluksi sanoisin, että Leningradin alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenko on idiootti. Hän nimittäin sanoi puheessaan etnisten suhteiden neuvoston kokouksessa, että suomensukuiset inkeriläiset ja inkeroiset ovat uhka Venäjän yhtenäisyydelle.

Leningradin alue ja Leningradin kaupunki, joka Pietari oli ollut ennen perinteistä nimeään, on saanut nimensä erään hullun koiran mukaan, joka oli ollut sitä mieltä, että tarkoitus pyhittää keinot. Oli siis kannattanut nk. jesuiittamoraalia.

Mies myös mainitsi nettikampanjan autonomisen tasavallan perustamiseksi alueelle ja kehotti kiinnittämään huomiota alueella toimiviin "ääriorganisaatioihin", mikä on kyllä ollut tuttua suomalaisissakin poliittisissa piireissä.

"Meillä on pieniä ryhmiä kansalaisia, jotka ovat Leningradin oblastin asukkaita, mutta pyrkivät vaikuttamaan asukkaiden mieliin, näkemyksiin ja toimiin", hän totesi. Mies ikinä ei ole itse pyrkinyt vaikuttamaan asukkaiden mieliin, näkemyksiin ja toimiin. Siksi hän onkin hyvä ihminen.

"Meidän on puhuttava tästä, ettei vuoden 2004 tilanne toistu, jolloin ensimmäisen fasismin ja sovinismin kehitykset ilmestyivät Ukrainaan", kuvernööri sanoi viitaten Ukrainan tosiasialliseen itsenäisyyteen fasistisesta Venäjästä.

Uni alastomuudesta julkisella paikalla

Näin unta, että olin Yhdysvalloissa. Koin tarvitsevani hieman raikastumista. Ympärillä oli jonkin verran metsää, ja lähellä kulki autotie. Oli kylmä, mutta jonkin matkan päässä oli lammeke, jonka veden tiesin olevan suhteellisen lämmintä. Päätin käydä kastautumassa siinä.

Rupesin riisumaan vaatteitani. Yhtäkkiä paikalle tuli hevonen ratsastajineen, ja meinasin tulla sotketuksi maahan. Heti seuraavaksi paikalle ajoi poliisiauto. Kysyin poliisihenkilöltä, saisinko kuitenkin käydä vielä kastautumassa lammekkeessa. Hän myöntyi pyyntööni.

Sain kuitenkin 50 dollarin sakot esiintymisestä alastomana julkisella paikalla.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Olen kääntynyt kannattamaan interlinguaa; enkä ole!

Olen tavannut nimittää itseäni hulluksi kielimieheksi. Jotkut tuttuni ovat kyllä paheksuneet sitä, että nimittelen itseäni hulluksi edes tällaisella yhdistelmäilmaisulla.

Mutta sitten asiaan. Kieliseikkailuissani olin päässyt siihen pisteeseen asti, että olin kääntynyt takaisin kannattamaan interlinguaa kansainväliseksi apukieleksi.

Ja mikä melkein parasta, niin olin päättänyt kääntää tämän linkin takana olevan suhteellisen pitkän interlinguan kieliopin interlinguasta/englannin kielestä suomen kielelle. Mutta kieliopista tulikin sitten toisenlainen.

Ja tässä oli myöskin maininta, että menen kertaamaan venäjää, mutta sillä seikalla ei ole enää myöhemmin ollut merkitystä.

...
PS 3.8.2016:

Olen muokannut tätä merkintää aikojen saatossa.

Lisäksi täytyy lopuksi mainita, että interlinguainnostukseni ei kestänyt kauaa, vaan aloin kannattamaan kansainväliseksi apukieleksi novialia. Tissit.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

1980-luvulla elämäni pysähtyi

Olen tavannut jo vuosien ajan käyttää Spotifytä musiikin soittamiseen. Tämä todistaa sen, etten ole rasisti. Kuitenkin jokunen päivä sitten vasta rupesin toden teolla käyttämään Spotifyn radio-toimintoa. Tein sen havainnon, että Spotifyn radion soittamasta 1980-luvun musiikista tunsin käytännössä jokaisen kappaleen. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa 50-, 60- ja 70-lukujen eikä 90- ja 00-lukujen musiikista.

Ennestään olin tiennyt, että automakuni on jumittunut 1980-luvulle.

Minun elämäni pysähtyi 1980-luvulla.

Lainaan pastori Dietrich Bonhoefferia: "Me kannamme mennyttä onnellisuutta itsessämme, ei okana vaan kallisarvoisena lahjana."

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Amnesty International, Viron vapaus ja ei-kansalaiset

Amnesty International valittaa tuoreessa maaraportissaan, että Virossa on kymmeniätuhansia kansalaisuudettomia ihmisiä, joilla on rajatut poliittiset oikeudet.

Nämä ihmiset ovat niitä ihmisiä tai heidän jälkeläisiään, jotka muuttivat tai jotka siirrettiin Viron alueelle sen ollessa totalitaristisen diktatuurivaltio Neuvostoliiton pakotettu osa.

Viro itsenäistyi Neuvostoliitosta 1991. Alun perin maa oli itsenäistynyt Venäjästä tai tarkemmin sanoen sen seuraajasta Neuvosto-Venäjästä vuonna 1918. Viro oli kuitenkin vuosikymmeniksi menettänyt itsenäisyytensä toisen maailmansodan aikana, kun Neuvosto-Venäjän seuraajavaltio Neuvostoliitto liitti sen itseensä ensin vuonna 1940 ja uudestaan vuonna 1944. Maan pakkoliitos Neuvostoliittoon perustui Neuvostoliiton ja natsi-Saksan vuonna 1939 solmimaan sopimukseen.

Mitä tähän Amnesty Internationalin valitukseen tulee, niin nämä Neuvostoliiton kansalaiset, jotka olivat siirtyneet Viroon, ovat olleet itse pirun tyhmiä, kun eivät ole opetelleet maan kieltä. Viron kielen oppiminen myöskin auttaa kummasti itsenäistyneen maan kansalaisuuden saamisessa. Jos taas nämä maahanmuuttajat eivät halua opiskella viron kieltä ja ovat kuitenkin tyytymättömiä asemaansa Virossa, niin se on sitten voi voi. He voivat aina muuttaa sieltä pois Venäjälle.