keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Uni alastomuudesta julkisella paikalla

Näin unta, että olin Yhdysvalloissa. Koin tarvitsevani hieman raikastumista. Ympärillä oli jonkin verran metsää, ja lähellä kulki autotie. Oli kylmä, mutta jonkin matkan päässä oli lammeke, jonka veden tiesin olevan suhteellisen lämmintä. Päätin käydä kastautumassa siinä.

Rupesin riisumaan vaatteitani. Yhtäkkiä paikalle tuli hevonen ratsastajineen, ja meinasin tulla sotketuksi maahan. Heti seuraavaksi paikalle ajoi poliisiauto. Kysyin poliisihenkilöltä, saisinko kuitenkin käydä vielä kastautumassa lammekkeessa. Hän myöntyi pyyntööni.

Sain kuitenkin 50 dollarin sakot esiintymisestä alastomana julkisella paikalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti