lauantai 21. maaliskuuta 2015

You're innocent when you dream: Smoke

Katselin yhden porukan kanssa tässä eräänä päivänä elokuvan Smoke (suomeksi "savu"). Niin, ja tosiaan kyseessä ei ole elokuva nimeltä Holy Smoke, vaan ihan toinen, uskokaa tai älkää.

Elokuvan tarinan keskiössä on tupakkakauppa sekä sen pitäjä. Tarina on maanläheinen ja pienimuotoinen. Elokuva sijoittuu New Yorkin Brooklyniin.

Takavuosina olin katsonut elokuvan useaan kertaan. Ja nyt pitkän ajan jälkeen kun katsoin sen uudestaan, se iski minuun edelleen. Minun mielestäni kyseessä on yksinkertaisesti yksi parhaista elokuvista, joita olen nähnyt.

Elokuvassa on myös näyttelijöinä suuria nimiä. Näyttelijöinä ovat mm. Harvey Keitel, William Hurt, Harold Perrineau Jr., Forest Whitaker, Stockard Channing ja Ashley Judd.

Elokuva on ilmestynyt vuonna 1995. Sen on ohjannut Wayne Wang ja käsikirjoittanut kirjailijana tunnettu Paul Auster.

Smoke'ille on tehty myös jatko-osa, mutta muistaakseni se ei ollut ollenkaan sopiva katsottava ihmiselle.

Useita päiviä elokuvan katsomisen jälkeen päässäni on soinut Tom Waitsin kappale Innocent When You Dream. Enkä kerro, mihin kappale elokuvassa liittyy.

2 kommenttia:

  1. Voisit muuten mainita mistä tuon leffan löytää. Tässä tapauksessa: Netflix Suomi. Mutta jatkon kannalta please.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä tiedä, mistä sen löytää. Olin aika monta vuotta sitten ostanut DVD:n jostain, mistä lie.

      En itse käytä Netflixiä. Päivitin nyt kuitenkin tietoni siitä. Saisin sen näköjään toimimaan nykyään työpöytä-Linuxissanikin.

      Poista