lauantai 25. huhtikuuta 2015

Finlayson vastustaa Magneettimedian vastenmielistä propagandaa

Ikävällä tavalla kuuluisa Magneettimedia, jota on oikeutetusti arvosteltu kritiikittömästä juutalaisvastaisuudesta, holokaustin historiallisuuden kieltämisestä ja perättömien terveysväitteiden levittämisestä, on nyt joutunut siinä mielessä vastatuuleen, että tekstiilialan yritys Finlayson on päättänyt lopettaa yhteistyön julkaisun takana olevan tavaratalo Kärkkäisen kanssa. Finlaysonin mukaan päätös on tehty eettisistä ja yhtiön arvoihin liittyvistä syistä.

"Tavaratalo Kärkkäisen omistajat ovat Magneettimedia-julkaisun takana. Tämä julkaisu levittää vastenmielistä ja ahdasmielistä propagandaa. Päätös ei ollut helppo taloudellisesti", toteaa Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila.

Sen verran kuin olen itse aikojen kuluessa selaillut Magneettimediaa, pidän sen sisältöä keskimäärin jossain määrin älyttömänä ja kuvottavana. Minusta Finlayson on tehnyt oikean päätöksen.

Toivoisin kuitenkin, ettei kukaan eikä mikään taho joutuisi Suomessa enää syytetyksi tuomioistuimessa siitä, että on lausunut mielipiteensä julki. Sivistyneessä yhteiskunnassa pitäisi olla laillista myös helvetin typerien mielipiteiden julkituominen. Se ei ole sananvapautta, jos vain "oikeat" mielipiteet sallitaan. Sellainen sananvapaus on samanlaista kuin natsi-Saksan sananvapaus.

Itse pidän muuten holokaustia toteutuneena tosiasiana ja järkyttävänä esimerkkinä ihmisen paskamaisuudesta. Samaa sanoisin myös armenialaisten kansanmurhasta, anteeksi vain, Turkin hallitus. Silti en menisi itse kieltämään lailla edes kummankaan kansanmurhan historiallisuuden kieltämistä. Magneettimedialla on oikeutensa julkaista millaista sanallista sisältöä tahansa, kunhan se ei syyllisty kunnianloukkaukseen, kehota väkivaltaan tai yllytä muuten lain rikkomiseen.

Jos olet tullut tämän kirjoitukseni kautta yllytetyksi, voit käydä lukemassa blogitekstini Mitä mieltä olen kansallissosialismista. Jos se ei riitä, voit käydä lukemassa myös kirjoitukseni Minun liberalismini.

Linkitän tähän vielä Magneettimediassa julkaistun Israelin vastaisen kirjoituksen Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta, ihan vain sananvapauden vuoksi. Olen muuten itse siionisti.

3 kommenttia:

  1. No jos on sananvapaus, niin ln myös kaupankäynnin vapaus. Finlayson myy kamansa kenelle haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin myy, ja se on ihan oikein.

      Poista
    2. Minusta olisi kyllä hauskaa, jos mainostajat boikotoisivat useampaakin lehteä.

      Poista