perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hieman ja pienoisesti monikulttuurisuudesta

Ylen kanavalta tuli ohjelma otsikolla "Ulkolinja: Euroopan nuoret ja Isisin lumo". Ohjelmakuvaus kuuluu näin:

"Miksi tavalliset eurooppalaiset nuoret liittyvät radikaaleihin islamisteihin? Monen nuoren läheiset tajuavat tilanteen vasta, kun nuoret ovat jo lähteneet taistelijoiksi Syyriaan, eikä silloin ole enää mitään tehtävissä."

En viitsinyt katsoa ohjelmaa. En luultavasti tule katsomaan sitä Ylen Areenaltakaan, koska Yleisradion toimintaa säätelevän lain mukaan laitoksen tulee edistää monikulttuurisuutta. Pyrin katselemaan Yleltä vain sellaisia ohjelmia, joilla ei ole tuota nimenomaista tarkoitusta.

Ohjelmakuvausta kommentoisin sanomalla, että Islamilaisen valtion (entinen Isis) taistelijoiksi tai muiksi kätyreiksi lähtevät eivät ole eurooppalaisia vaan muslimeita. Mielipiteeni on, että länsimaisen kulttuurin, jonka kivijalkoja ovat antiikin kreikkalais-roomalainen kulttuuri, kristinusko ja Valistus, kanssa enemmän ristiriidassa olevaa uskontoa kuin islam on vaikea keksiä. Buddhalaisuus taas on hyvä esimerkki uskonnosta, joka on ainakin jotenkin sopusoinnussa länsimaisen kulttuurin ja kulttuuripiirin kanssa.

Muuten esittäisin väitteen, että Islamilaiseen valtioon liittyvillä tärkein motiivi on islam. Nimittäin eivät siihen liity kristityt, buddhalaiset, hindut, taolaiset, kungfutselaiset, ateistit, agnostikot, deistit, luonnonuskontojen kannattajat, lestadiolaiset, Jehovan todistajat eivätkä mormonit.

Monikulttuuri-ideologiassa islam on hyvin tärkeässä asemassa.

Lainaan lopuksi nimimerkki "Ruukinmatruunan" Takkirauta-blogin merkintään Päivän sarkasmi lukijakommentin laittanutta nimimerkki "Strix Senexiä":
Reaalimonikulttuurisuuden suhde ideologian mukaiseen monikulttuurisuuteen on sama kuin reaalisosialismin suhde ideologian mukaiseen sosialismiin.

1 kommentti:

  1. Anonyymi3/4/15 13:51

    Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus usein sekoitetaan toisiinsa ja haitallista sosiaalista maahanmuuttoa kasvatetaan sen kasvattamisen ilosta, mikä aiheuttaa taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia kun Suomi ”kansainvälistyy”. On se kumma kun virheiden teossakin pitää ottaa mallia Ruotsista.

    VastaaPoista