sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

"Robotit voisivat syyllistyä suuriinkin sotarikoksiin ilman seuraamuksia"

Samaan aikaan, kun autot muuttuvat entistä automaattisemmiksi, ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö sotakoneet tekisi samoin. Ja usein kehitys on ollut nopeinta juuri sotateknologian saralla.

Jos itsenäisesti toimiva robotti päättää tappaa, se selviää teostaan ilman tuomiota. Myös keksijät, käyttäjät, ohjelmoijat ja valmistajat ovat syytteistä vapaita. Tämän hetkiset lait eivät mahda teolle mitään.

Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön ja Harvard Law School -oppilaitoksen yhteisraportti Mind the Gap: The Lack of Accountability for Killer Robots vaatii kansainvälistä kieltoa tappajaroboteille ennen kuin niitä on edes olemassa.

YK:n on määrä käsitellä tappavia, autonomisia asejärjestelmiä kokouksessaan alkaen jo pian, 13. huhtikuuta. YK:lle esitetty kielto kattaisi täysin autonomisten aseiden kehittämisen, tuotannon ja käytön.

Tilanteesta on esitetty huolestuneita arvioita ennenkin. Vuonna 2013 YK:n erikoisraportoija varoitti itsenäisten aseiden mahdollistavan loputtomasti jatkuvan aseellisen konfliktin, joka estää sodanjälkeisen jälleenrakennuksen. Hän korosti, että aika oli loppumassa uhkakuvan poistamiseksi.

Sotarobottien puolustukseksi on esitetty, että ne eivät syyllistyisi tahallisiin julmuuksiin esimerkiksi tiettyjä väestöryhmiä vastaan. Vaikka tietenkin ne voisivat syyllistyä tahattomiin julmuuksiin. Ja ne voitaisiin periaatteessa ohjelmoida syyllistymään myös tahallisiin julmuuksiin.

Itse olisin myös kallistumassa sille kannalle, että ihmisillä itsellään pitää olla vastuu tappamisesta. Jos joku itsenäisesti tappavia robotteja käyttäisi sodassa tai konfliktissa, niin minusta sellaisen maan päättäjistä ne, jotka ovat tuollaisen mahdollistaneet, tulisi asettaa syytteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti