tiistai 7. heinäkuuta 2015

Tuulivoiman epäämättömät hyödyt

Olen luetellut kaikki tuulivoiman hyödyt seuraavassa:

Tuulivoima tarvitsee noin sadan prosentin nimellistehosta säätövoimaa, koska kaiken aikaa ei tuule. Ja säätövoima tulee olemaan todennäköisesti hiilivoimaa, koska tuulivoiman innokkaimmat kannattajat vastustavat ydinvoimaa. Hiilivoiman avulla ympäristöön ja luontoon leviää mukavasti jonkin verran radioaktiivisia isotooppeja hienoista suodatinjärjestelmistä huolimatta.

Tuulivoimalat tarvitsevat myös käsittämättömän paljon maa-alaa alleen.

Lisäksi tuuliturbiinien pyörivät lavat tappavat runsaasti lintuja.

Koska hiilivoima on suurena apuna tuulivoimalle, niin tuulivoiman käyttö täten lisää myös pökköä pesään kasvihuoneilmiölle. Sen avulla taas Maapallon luonto tulee ennen pitkää pääsemään eroon ihmiskunta-nimisestä syövästä. Ennen pitkää todennäköisesti kyllä kaikesta muustakin elämästä. Sitä kutsutaan Venus-ilmiöksi.

Koska tuulivoimaa ei kannata rakentaa juuri minnekään ilman mittavaa julkisen vallan taloudellista tukea, tuulivoiman ei tarvitse myöskään kannattaa itseään!

Kaiken tämän lisäksi tuulivoiman avulla ihmiskunta saa jäljelläolevan olemassaolonsa aikana myös jonkin verran (kallista) energiaa.

6 kommenttia:

  1. Johan siinä on etuja kerrakseen. Vaan en menisi luottamaan tuohon hiilidioksidin aikaansaamaan apuharvennukseen ihmispopulaatiossa. Siitä kun ei ole kukaan saanut aikaan mitään luotettavaa tutkimusta(*

    *) Tietokonesimulaatiot eivät ole tutkimusta. Ne ovat ajatusleikkejä, jotka joskus johtavat itse tutkimuksiin. Ilmaston tapauksessa simulaatioita pidetään tutkimuksina, mikä on vakava virhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa. Mutta kasvihuonekaasujen olemassaolo kuitenkin tiedetään.

      Poista
  2. Anonyymi8/7/15 20:43

    Tuulivoimassa on se hyvä puoli, että energian hinta pysyy edullisena ja Fennovoimaan investointi ei kannata. Viimeksi Fennovoimasta erosi Valio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulivoimasta saatavan energian hinta pysyy edullisena ainoastaan, jos julkinen valta maksaa välirahaa.

      Poista
  3. Tuulivoimayritykset ovat epätoivoisia verovaroin kustannettujen tukiaisten perään; ilman näitä tuulivoima ei olisi kovin kannattavaa liiketoimintaa Tässä esimerkki, millaista peliä Sysmässä pelataan tuulivoimayhtiöiden taholta: http://sysmantuulivoima.blogspot.fi/2015/04/maksetut-mielipiteet-osa-ii.html

    VastaaPoista