torstai 20. elokuuta 2015

Montezuman saleista Tripolin rannikolle

Muistini ei pätkinyt. Sain otettua kaiken tarpeellisen mukaani viime viikonlopun mökkireissulle. Kykyni toimia älykkäästi oli myös sikäli lisääntynyt, että sijoitin hammasharjan, hammastahnan, apteekin lääkerasian ja deodorantin biojätepussiin. Jolla-kännykkäni latauspiuhan sijoitin reppuni keskitaskuun. Näin tavarat olisi helpompi löytää, kun ne eivät ole hujan hajan siellä täällä repun kätköissä. Otin myöskin ehkä ensimmäistä kertaa elämäni aikana mökillemme mukaani pyyhkeen.

Reissussa oli mukana veljeni S perheineen. Perheeseen kuuluvat kiinalaiset vaimo ja ja tytärpuoli sekä hyvin pieni tytär, josta olen käyttänyt blogissani nimitystä vaaveli.

Mökillä oli ihan hauskaa ja leppoisaa. Olin ottanut mukaan kahdeksan olutta, joista noin neljä oli tarkoitettu ensimmäiselle illalle ja loput noin neljä toiselle päivälle. Yksi nauttimistani oluista oli nimeltään Tuomion hamsteri. Ei kyllä suomeksi, mutta kuitenkin.

Vaavelin kanssa leikin pallonpotkimista ja juoksukilpailuja. Vaaveli heitti tälläkin kertaa kiviä järveen, ja teki myöskin hiekasta jotain.

Vaavelin kommunikointikyky on lisääntynyt. Kohta me tulemme ymmärtämään toisiamme jo oikein hyvin.

Ruoka oli mökillä erinomaista. Veljeni S on loistava ruoanlaittaja.

Veljeni vaimo kävi paljon marjoja keräämässä metsässä ja veljenikin oli välillä hänen kanssaan samaa hommaa toimittamassa. Jonkin verran myöskin keräsivät sieniä.

Ensimmäisenä iltana tehtiin nuotio kuoppaan turvalliseen paikkaan. Jouduin asian takia sahaamaan veljieni vähän aikaisemmin kaataman puun oksia polttotarpeiksi. Puu oli kasvanut aivan järven vieressä. Kun olin edellisen kerran ollut mökillä, olin veljeni pyynnöstä sahannut muutaman alimman oksan puusta pois. Se oli nyt osoittautunut turhaksi työksi. Mutta ehkäpä sahaustyöni vuoksi suurikokoinen puu oli kaatamisensa jälkeen ollut helpompi raahata vedestä pois, kun oli muutama iso oksa poissa jarruttamasta. Puuta ei ollut voinut kaataa maalle päin, koska oli ollut pelko sattuvista oheisvahingoista.

Veljeni vaimo kuulemma osaa saada syttymään minkälaisen puun tahansa.

Ensimmäisenä iltana, kun ilta oli jo hämärtymässä ja aurinko punainen, näin myöskin taianomaisen näyn: kaislikon reunassa uiskenteli kaksi puolikokoista joutsenta. Ne olivat varmaankin samasta perheestä, joka oli aikaisemmin tänä kesänä paskonut mökin nurmikon täyteen isokokoisia pökäleitä. Sen koommin eivät ole ilmeisesti käyneet, kun olin veljeni kanssa rakentanut väliaikaisratkaisun rantaan, eli kevyen joutsenesteen. Uskoivat kerrasta. Mietin, että missä mahtoivat olla kolme muuta pesueen yksilöä, ja ovatko edes elossa enää.

Itse olen kauhean poliittinen ihminen. Jos haluat tietää, miten Suomen kansallislintu ja puoluepolitiikka liittyvät toisiinsa, käy katsastamassa tämä...

Seuraavana iltana veljeni hälytti minut ja tytärpuolensa katsomaan järven yllä öttiäisiä metsästävää lepakkoa. Valitettavasti emme ehtineet nähdä sitä. Se oli ilmeisesti pelästynyt. Olen kyllä nähnyt lepakoita mökillä joskus aikaisemmin.

Lauantaina veljeni vaimo viehättävästi sanoi minulle, että minun vatsani on oluen tuotosta. Sanoin hänelle siihen, että asia on päinvastoin, että koska vatsani on iso, se vetää paljon olutta. Hänestä se oli hauskasti sanottu.

Lauantaina jouduin myöskin kirveen avulla tekemään sytykkeitä haloista.

Niin, kahtena iltana käytiin saunassa. Ensimmäisenä sauna saatiin lämpimäksi sen verran myöhään, että yleensä saunasta hyvin paljon pitävä vaaveli pyrki melko aikaisin sieltä pois. Häntä väsytti melko paljon siinä vaiheessa. Mutta itse tulin saunoneeksi eniten koko porukasta. En kyllä tälläkään kertaa uinut tai edes kastautunut järvessä. Olen kyllä aikamoinen nuudeli.

Vaaveli sen sijaan harrasti paljon vedessä olemista, isänsä, äitinsä tai sisarensa seurassa.

Nukuin kohtuullisen hyvin tällä kertaa. Nimittäin sain nukkua aitassa, ja se oli yksin minun. Ei tullut fysikaalista laatua olevia eikä henkisiä häiriöitä, jotka olisivat häirinneet unensaamista. Ensimmäisenä yönä tosin oli aluksi vaikeaa, koska en millään aluksi suostunut tajuamaan, että ehkä kannattaisi vetää päälleni jotain "vahvempaa" kuin pelkkä lakana.

Toisena yönä näin sellaista unta, että olin Yhdysvaltain merijalkaväessä koulutettavana. Unessa päätin lopulta, että homma on liian kovaa minulle, ja päätin luovuttaa ja erota merijalkaväestä. Uni ei ottanut huomioon sitä, että Yhdysvaltain merijalkaväestä ei sopimuksen tehnyt yksilö noin vain pääse pois. Mutta, merkillepantavaa on se, että puhuin unessa kaiken aikaa englantia.

Näin sinä yönä enemmänkin sotaisia unia. Yhdessä niistä olin jossain kaupungissa jonkin maan armeijan sotilaana, ja minä ja muut sotilaat kuljimme tien toisella puolella rakennusten vieressä peläten vihollistulta, joka saattaisi räiskähtää mistä vain. Itse tarkkailin rynnäkkökiväärini tähtäimen kautta tien toisella puolella olevien talojen ikkunoita ja parvekkeilla olevia ihmisiä tunnistaakseni ampujat ajoissa ja voidakseni saada heidät pois pelistä ennen kuin he saavat minut tai jonkin sotilastoverini pois pelistä.

Seuraavana päivänä istuin puisen mökkipöydän ääressä mökin pihalla. Muistin edellisenä yönä näkemäni unen ja lauloin ääneen Yhdysvaltain merijalkaväen hymnin kaksi ensimmäistä riviä – enempää en muistanut:
From the halls of Montezuma
to the shores of Tripoli
Yhdysvaltain merijalkaväki muuten kukisti 1800-luvun alussa Pohjois-Afrikan merirosvovaltiot. Siitä tapauksesta on tullut laulun sanoihin tuo maininta Tripolin rannikosta tai rannoista.

Niin, ja merijalkaväen mies ei koskaan luovu aseestaan. Näin on sanonut Leroy Jethro Gibbs tai joku.

Arvelin, että uneni takia ainakin jonkin aikaa kokisin samaistumista Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaisiin. Nimittäin kun jokin aika sitten olin nähnyt unta, jossa olin poliisi, ja seuraavana iltana oli televisiosta tullut kahden poliisisarjan jaksot, niin tunsin sarjojen poliisihenkilöitä kohtaan vahvaa kollegiaalisuutta.

Eräs tuttu nainen oli tällä viikolla kertonut minulle nähneensä painajaista, jossa Venäjä oli hyökännyt Suomeen. Sanoin hänelle sitten, että onneksi minä olin nähnyt unta, jossa minä olin ollut Yhdysvaltain merijalkaväessä.

Varusteleka muuten myy Puolan avaruusmerijalkaväen kangasmerkkiä.

Mutta palaanpa mökillä käymiseeni. Veljeni vaimo valmisti hirveitä määriä hilloa siellä. Sain yhden purkillisen sitä mukaan itselleni.

Nautin mökillä kahdeksasta oluestani vain viisi, joista kaksi ensimmäisenä iltana ja kolme seuraavana päivänä. Olin alun perin ajatellut säästäväni kolme juomatta jäänyttä viikon päähän lauantain omaehtoiselle illalle, mutta vetäisin ne naamaani kotiin pääsyäni seuraavana iltana.

Seuraa kirjoitukseni luultavasti lapsellisin tekstinpätkä. Kotiin tultuani kävin isolla asialla. Se oli tärkeää, koska olin tehnyt sitä vähemmässä määrin mökillä ollessani. Tavaraa tuli kuitenkin yllättävän vähän. Mutta se ei ole tärkeää. Vaan se, että toimituksesta tuli mieleeni alankomaalainen muusikko Bono. Nimittäin eräässä katsomassani ohjelmassa teemana oli ollut se, että kuka on tuottanut maailman isoimman jöötin. Ja lopputulemana oli sitten se, että Bono ei ole tuottanut maailman isointa jööttiä, vaan hän on itse maailman isoin paska.

Biojätepussini oli muuten siinä kunnossa, että se oli valmista tavaraa biojätteeseen.

Bonolle on opetettu symbolikirjoitusta, mutta yksikään eläin ei tietääkseni ole kyennyt oppimaan aakkosia ja kommunikoimaan niiden avulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti