sunnuntai 2. elokuuta 2015

Uusnatsit olivat kuulemma jotenkin riehuneet Jyväskylässä

Näköjään Suomen vastarintaliike -niminen uusnatsistinen poppoo oli järjestänyt lauantaina Jyväskylässä mielenosoitusmarssin. Mielenilmaus oli alkanut rauhallisesti, mutta kaupungin keskustaan päästyä alkoi rähinä. Poliisi oli kertonut tiedotteessaan:
Mielenilmauksen osallistujat alkoivat pahoinpidellä sivullisia ja aggressiivisesti estää poliisin toimintaa paikalla. Samassa yhteydessä mielenosoittajat aiheuttivat häiriötä Sokoksen tavaratalossa. Tilanne saatiin nopeasti poliisin haltuun ja rauhoittumaan. Poliisi otti keskustasta kiinni noin 30 henkilöä. Tapahtumien tutkinta on vasta alussa. Rikosnimikkeinä kiinniotettujen osalta tutkitaan muun muassa väkivaltaista mellakkaa ja pahoinpitelyitä.
Asiasta mahdollisesti tiedetään enemmän sunnuntaina päivällä tai vähän myöhemmin.

Uusi Suomi tietää kertoa, että Suomen vastarintaliikkeen on tarkoitus "tuoda Suomeen autoritäärinen johtaja". Mitähän se tarkoittaa?

Mielenilmauksesta sanoisin, että onneksi uusnatsit ovat Suomessa vielä tällä hetkellä hyvin pieni poppoo, ja toivottavasti ei kauheasti kasva.

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen sanoo: "Nyt on selvästi kerrottava, että joidenkin ihmisryhmien leimaaminen vihollisiksi ei ole oikea ratkaisu. Väkivaltainen käyttäytyminen ja lainvalvonnan ottaminen omiin käsiin ovat omiaan lietsomaan pelkoa ja epävarmuutta. Se ei kuulu suomalaiseen elämänmenoon."

Itsekin toivon samaa, ja toivon myös, ettei jatkossa demokratiaa ja oikeusvaltiota kannattavia maltillisia maahanmuuttokriittisiä enää leimattaisi natseiksi, rasisteiksi tai Breivikin kannattajiksi.

Paananen voi kuulostaa rikkinäiseltä levyltä, mutta tämän uusnatsien mielenilmauksen kohdalla mies on jossain määrin oikealla tiellä. Pysähtynyt kellokin on oikeassa kerran vuorokaudessa. Natsit ehtivät tehdä 12 vuotta kestäneen valtakautensa aikana aika paljon pahaa.

"Viime viikon rauhalliset mielenilmaukset suvaitsevan Suomen puolesta kertovat, että kansalaiset ovat huolissaan vihapuheen vaikutuksista. Nyt on kaikkien poliitikkojen syytä olla mukana tässä rintamassa ja sanoa ääneen, että väkivalta ei ole ratkaisu, Paananen myös sanoo.

Kyllä. Mutta kunpa sellaista, mikä ei ole vihapuhetta, ei enää leimattaisi vihapuheeksi. Paananen voisi itse halutessaan vaikuttaa tähänkin asiaan.

Kun valtamedia ja muut hyvät ihmiset, nykyajan fariseukset, leimaavat jatkuvasti demokratiaa ja oikeusvaltiota kannattavia maltillisia ja rauhanomaisia  maahanmuuttokriittisiä ihmisiä natseiksi, rasisteiksi tai Breivikin kannattajiksi, niin huolimatta siitä mitä ylempänä olin sanonut, minusta uusnatsistiselle liikkeelle olisi kuitenkin yhteiskunnallinen tilaus. Nimittäin sinä mielessä, että jos natsismi olisi vaikuttava poliittinen voima Suomessa, niin nk. suvaitsevaiset ihmiset voisivat mennä rähinöimään niiden kanssa eikä tarvitsisi kiusata kunnon ihmisiä.

Toinen vaihtoehto olisi, että natseja ei enää olisi, mutta sitten pitäisi kyllä saada pois koko vihervasemmistolainen saasta natsien mukana. En siis tarkoita, että vasemmistolaiset ja vihreät olisivat läheskään kaikki saastaa, vaan tarkoitan pelkästään näiden saastaosaa. Jos vihervasemmistolainen saasta ei häipyisi natsien mukana, edelliset jatkaisivat kunnon ihmisten vainoamista. Ja mainitsen vielä, että vihervasemmistolaiseen saastaan kuuluva ihminen voi olla oikeistolainenkin, minun määritelmäni mukaan.

Sinänsä kannatan niin natsismin, marxismileninismin, islamin, skientologian kuin nk. saksalaisen kristinuskonkin kieltämistä.

Lainaan lopuksi veteraanipoliitikko Erkki Tuomiojaa (SDP): "...vaatimus, jonka mukaan maassa on elettävä maan tavoin, ei kestä, vaan oikea vaatimus on, että kaikkialla maailmassa on elettävä ihmisiksi." Minusta tämä on oikein sanottu, ja luulen Suomessa maahanmuuttokriittisten valtavirran pitävän tätä itsestään selvänä. Kanta-asukkien tulee elää ihmisiksi, ja näiden ohella Suomeen muualta muuttaneiden ihmistenkin on elettävä ihmisiksi, tai saavat lähteä. Sellainen muuten myöskin parantaa Suomeen jääneiden maahanmuuttajien asemaa, koska jos huonot maahanmuuttajat ovat poissa, niin hyviin maahanmuuttajiin on vaikeampi yleistää huonoista maahanmuuttajista saatuja huonoja kokemuksia, joita ovat esim. varkaudet, raiskaukset ja muut pahoinpitelyt. Huonosti käyttäytyviä kanta-asukkeja taas ei saa karkotettua minnekään. Ja jos minä muuttaisin johonkin maahan, sanotaan vaikka natsistiseen tai islamilaiseen maahan, niin elisin sitten mieluummin ihmisiksi kuin mukautuisin kirjaimellisesti tulkittuun "maassa maan tavalla" -mantraan. Mutta kuten sanoin, niin Suomessa yleensä ilmaisu tulkitaan siten, että se ottaa huomioon valistuksen ja länsimaisen juutalaiskristillisen kulttuurin parhaat perinteet. Voit halutessasi käydä lukemassa eräästä toisesta blogista siitä, että Erkki Tuomioja on tuominnut kulttuurirelativismin. Sieltä olin tuon lainauksen löytänyt. Hyvä Tuomioja!

Voit myös halutessasi käydä lukemassa meitä kaikkia niin pahasti järkyttävältä (ei-natsistiselta) Hommaforum-keskustelupalstalta ketjun, jossa keskustellaan tästä uusnatsien tempauksesta. Lainaan nimimerkki elven archeria ao. ketjusta:
Natsit pilaavat maahanmuuttokriitikkojen maineen ja siten mahdollistavat holtittoman maahanmuuton jatkumisen. Holtittoman maahanmuuton kannattajilla on vain yksi ase: leimata maahanmuuttokriitikot ja pelotella, että meidän linjamme johtaa aivan kamalaan Suomeen. Kamalaan, kuten natsit.

Natsit, jos olette isänmaanystäviä, niin lopetatte toimintanne. Jos rakastatte itseänne ja touhukerhoanne Suomen kansan sijaan, niin sitten valitettavasti varmaankin jatkatte. Minä kuitenkin pyydän, että lopettaisitte. Antakaa järjen ja ihmisoikeuksien voittaa sekä luopukaa vihastanne. Alkakaa toimia sen eteen, että jokaisella Suomessa olisi mahdollisimman hyvä olla. Kohdistakaa energianne totalitaaristen ihmisiä tuhoavien aatteiden leviämisen vastustamiseen, älkääkä olko vain yksi versio niistä. Tässä on ihan riittämiin työsarkaa, kuten Euroopan "kehitys" viime vuosilta osoittaa.

Rakentakaa, älkääkä tuhotko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti