tiistai 15. syyskuuta 2015

Jos saadaan tietyt takeet, niin Puola saattaa ottaa enemmän turvapaikanhakijoita vastaan kuin mistä oli alun perin ollut puhe

Puolan apulaisulkoministeri Rafal Trzaskowski sanoi jokin aika sitten haastattelussa, että maa saattaa ottaa suunniteltua enemmän turvapaikanhakijoita, jos kolme ehtoa täyttyy. Hän totesi, että Euroopan unionin on turvattava ulkorajansa, taloudelliset siirtolaiset on eroteltava todellisista pakolaisista ja Puolalla on oltava mahdollisuus tarkistaa pakolaiset turvallisuusnäkökulmasta.

Puola oli aiemmin ilmoittanut, että se voi ottaa vastaan 2000 turvapaikanhakijaa. EU taas on kaavaillut sellaista, että Puolaan sijoitettaisiin lähes 12.000 turvapaikanhakijaa jäsenmaiden kiintiöiden perusteella.

Mutta minä sanon teille, että tuossa Puolan apulaisulkoministerin ehdotuksessa kuuluu järjen ääni. Puolalle, kuten muillekin Itä-Euroopan entisille ns. kansandemokratioille tapaa olla ominaista se, että entinen marxistileninistinen pakkovalta on aiheuttanut suomusten putoamista kansalaisten silmiltä ja niin muodoin illuusioiden torjuntaa. Samaa ei voi sanoa "vanhan Euroopan" pää pilvissä liitelevistä hurmospoliitikoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti