lauantai 21. marraskuuta 2015

Rauhanuskonnon kannattajien kulttuurin kritisoimisen kieltäjät ovat kaksinaismoralisteja

Suvaitsevaiset ihmiset pitävät muslimien kulttuurin kritisoimista rasismina, mutta yleensä nämä ihmiset itse ovat valmiita kritisoimaan varsin rankastikin Perussuomalaisten tai yleensä maahanmuuttokriittisten ihmisten kulttuuria. Kaksinaismoralismia, sanon!

Post Scriptum:

Journalistisesta tasostaan vähemmän tunnetussa MV!!??-lehdessä oli näköjään jokin aika sitten julkaistunut artikkeli, jossa kerrotaan siitä, että etologi (eläinten käyttäytymisen tutkija), tieteen tulosten kansanomaistaja ja kristinuskon ja luojajumala-uskontojen vastustaja ja kritisoija Richard Dawkins on kritisoinut länsimaisten yhteiskuntien asennetta radikaalia islamia kohtaan. Mies kritisoi samalla myöskin yliopistolaitosta sananvapauden nujertamisesta. Radikaalilla islamilla tarkoitetaan 600-luvulla syntynyttä vihaideologiaa ja uskontoa nimeltä islam sen siinä alkuperäisessä muodossa, joka ei ota huomioon juuri yhtään ihmisoikeuksia. Toisaalta vielä tähän päivään mennessä ei ole syntynyt mitään selvästi liberaalimpaakaan islamin muotoa. MV!!??-lehti oli näköjään varastanut artikkelin jostain, luultavasti 'Uber uutisista', josta ei löydy ko. uutispalvelun sivuilta mitään tietoa ja jota MV!!?-lehti itse mainostaa linkillä sivustonsa ylälaidassa. Ehkä nämä kaksi ovatkin yhteistyökumppaneita.

Jotkut jossain mielessä kristillismieliset uskovaiset ovat tavanneet nimittää Dawkinsia militantiksi ateistiksi, vaikka tämä on konkistadoreihin, profeetta Muhammadiin ja marxistileninisteihin verrattuna kuin pyhäkoulupoika. Itse asiassa vertaus on sitä paitsi jonkin verran huono, sillä Dawkinsin ei tiedetä toimittaneen kenellekään myöskään tappouhkauksia, mihin pyhäkoulupoikien tiedetään joskus syyllistyneen. Hän on maltillinen ihminen vaikkakin kova kritisoimaan inhoamiaan asioita. Ja kritisoimisen vapaus olisi hyvä säilyttää, vaikka nyt sitä yritetään nujertaa länsimaissa. Minä ja Dawkins voisimme olla vaikka samassa poliittisessa puolueessa, siis jos minä asuisin Englannissa tai jos hän asuisi Suomessa. Tervetuloa käymään, Richard Dawkins.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti