sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Filosofiaa kaapin päältä, versio 2

  1. Jos Jumalaa ei olisi, olisi vain moraalisia arvoja
  2. Mutta jos Jumala on, hän on silloin moraalin vartija ja tuottaja
  3. Mutta siinä tapauksessa että Jumala kannattaa väärää moraalia, niin silloin ei kannata ottaa ohjeita häneltä
  4. Ja kohdasta kolme voidaan hypätä tilanteeseen, joka toimii kuin tilanne olisi kuten kohdassa yksi
  5. Siihen aikaan olin todella viisas ja ymmärsin kaiken

lauantai 30. tammikuuta 2016

Olisiko "kansallissosialismi" hyvä nimitys ei-hitleriläiselle kansalliselle sosialismille?

Tuli tässä mieleen sellainen hassu ajatus, että jos joku kannattaisi kansallista sosialismia, mutta sellaista, joka eroaisi hyvin paljon Adolf Hitlerin lanseeraamasta kansallissosialismista, niin olisiko järkeä sellaisen aatteen nimittämisessä kansallissosialismiksi. Aate siis esimerkiksi kannattaisi demokratiaa ja oikeusvaltiota sekä vastustaisi poliittista väkivaltaa ja rotuoppeja, ja lisäksi ei kannattaisi aivan niin paljoa luonnonsuojelua kuin Hitler. Luulisi, että siinä tulisi eteen aikamoisia erottamisongelmia, koska nimi olisi sama. Vaikka se toki epädramatisoisi tehokkaasti alkuperäisen kansallissosialismin.

Eikö olisi parempi yksinkertaisesti nimittää tällaista aatetta kansallissosialidemokratiaksi?

perjantai 29. tammikuuta 2016

Palasin takaisin Facebookin ja Google Plussan käyttäjäksi, sen lisäksi, että Diasporaa olin käyttänyt kaiken aikaa

Rupesin käyttämään alle vuosi sitten niin Facebookia kuin Google Plussaa. Samoihin aikoihin rupesin myöskin käyttämään näiden avoimen lähdekoodin kilpailijaa Diasporaa, jossa käyttäjä omistaa siihen laittamansa (oman) datan ja multimedian.

Aktivoituminen tällä tavalla tapahtui sopivasti ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, joissa kannattamani suorademokraattinen ja kansallisliberaali puolue Muutos 2011 ei taaskaan menestynyt, ja menetti myöskin ainoan kansanedustajansa James Hirvisaaren, joka oli alun perin tullut valituksi eduskuntaan Perussuomalaisten listoilta. Nämä olivat erottaneet hänet puolueestaan kesken kauden, koska pyhä lehmä. Näyttää siltä, että Hirvisaaren äänestäjät eivät arvostaneet kovin paljoa sananvapautta ja suoraa demokratiaa.

Oli tullut rankaksi käyttää samanaikaisesti kolmea sosiaalisen median yhteisöpalvelua, varsinkin jos halusi olla kaikissa aktiivinen. Eduskuntavaalien jälkeen ei kestänyt kauankaan, kun sosiaalinen medittaminen kävi niin rankaksi, että alensin niin Facebookin kuin Google Plussan pikaviestinpalvelualustaksi.

Käytin siitä eteenpäin pelkästään Diasporaa, joka on niin kovin selkeä ja raikas.

Pekan porstua -blogia pitävä sosiaalisen median kollegani sai esimerkkinsä vuoksi minut palaamaan kaupallisiin vaihtoehtoihin, kun ilmoitti blogimerkinnässään aloittavansa Facebookissa. En viitsinyt antaa Facebookille sitä iloa, että jättäisin Google Plussan vähälle käytölle, joten palasin siihenkin.

Elämä menee tämän vuoksi nyt vähän hankalammaksi, mutta anti mennä.

Ei pidä vain palaa loppuun sosiaalisen median ympyröissä ja kiemuroissa.

Ilmoitan täten, että jos siltä tuntuu tulevaisuudessakin, niin en jatkossa "tykkää" kenenkään päivityksistä tai kommenteista näissä kolmessa palvelussa, koska sellainen "sosiaalisuus" on minulle niin kovin  vierasta. Jokainen muu saa tietysti toimia sosiaalisen median ympyröissä ja sokkeloissa miten itse tahtoo.

Tulen myöskin kommentoimaan ihmisten päivityksiä ja sanomisia vain, jos sillä hetkellä siltä tuntuu, että pitää.

Ja tässä olisi sitten lopuksi linkit näihin "seiniini":

Diaspora-seinäni

Google Plus -seinäni

Facebook-seinäni

torstai 28. tammikuuta 2016

Synkkä uutiskatsaus 28.1.2016


U u t i s i a :

Yle tietää sanoa, että joku Sanna Ukkola kysyy blogissaan, että määritteleekö MV!!??-lehti nykyään Suomessa sen, mitä ihminen saa tai ei saa sanoa. Minä vastaan, että ei, vaan Suomen, suomalaisuuden ja suomalaisten vastaiset poliitikot, virkamiehet ja toimittajat määräävät nykyään Suomessa sen, mitä ihminen saa tai ei saa sanoa.

...
Tekniikka & talous -lehden jotenkin alaisessa jutussa osataan sanoa, että Lumia-kehitys uhkaa loppua Suomessa. Minusta tämä on vain myönteinen uutinen, koska Suomessa on parempi käyttää Linuxia kuin kommunistista Windowsia, edes mobiililaitteissa.

...
Yle tietää kertoa, että Italian kulttuuriministeri Dario Franceschini tyrmistyi siitä, että roomalaismuseon alastonpatsaat päätettiin peittää Iranin presidentin Hassan Rouhanin vierailun ajaksi. Rouhan kertoi, ettei hänen maansa taholta ollut alastonpatsaiden peittämistä vaadittu. Alastonpatsaiden peittäminen nousi otsikoihin Italiassa ja useatkin poliitikot ovat syyttäneet hallitusta myöntymisestä kulttuuriseen alistumiseen.

...
Yle tietää vielä kertoa, että kiinalaistaiteilija Ai Weiwei, jota minä muuten olen periaatteessa arvostanut, sulki näyttelynsä ja poistatti teoksensa toisesta näyttelystä Tanskassa vastalauseena maan tiukentuneelle maahanmuuttopolitiikalle. Yle ei kerro, onko Ai koskaan tehnyt samaa kotimaassaan Kiinan kansantasavallassa samoista syistä. Kiinan maahanmuuttopolitiikka on huomattavasti tiukempaa kuin Tanskan vielä näiden tiukennusten jälkeenkin.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kylmä kalkkuna teestä?

Olen tavannut nimittää itseäni kahvinistiksi. Mutta taidan olla pikemminkin teenisti.

Olin päättänyt lopettaa teen nauttimisen kotona ja korvata juoman rooibosilla. Rooibos on Etelä-Afrikassa kasvava hernekasveihin kuuluva pensas, jonka lehdistä valmistetaan teenkaltaista juomaa, joka ei kuitenkaan sisällä kofeiinia tai muitakaan piristäviä aineita.

Rooibos on sikäli kiva juoma, että toisin kuin teestä, siitä ei saa kitkerää hauduttamalla sitä liikaa. Lisäksi pitempi hauduttaminen tuo paremmin esiin juoman pähkinäisen aromin.

Olen tavannut nauttia teetä varsin usein yötä myöden. Nimittäin tapaan mennä nukkumaan vasta ennen kello kolmea.

Lempiteelaatujani ovat olleet Twiningsin vaniljatee, Keisarin morsian ja Russian Earl Grey. Näiden ohella olen aina välillä nauttinut muitakin laatuja, mm. vihreää teetä.

Päähäni juontui lopulta ajatus, että teen nauttimisen raju vähentäminen voisi parantaa unen saamista. Mutta koska minun on vaikea pitää näppejäni erossa lempiteelaaduistani, jos niitä on kotona jäljellä, minä päätin siksi lopettaa teen juomisen kokonaan.

Lahjoitin pois suuren osan teelaaduistani. Osa on vielä lahjoittamatta, ja sen teen myöhemmin.

Viime perjantaina kurkustani meni alas viimeinen pussillinen lempiteitäni.

Sunnuntaista alkaen oloni oli ollut melko paska. Kun sama olo jatkui vielä tiistaina, rupesin miettimään, että johtuuko tämä teen puutteesta. Vaikka kollegani oli lauantaina tuonut kämpilleni nautittavaksi suhteellisen ison määrän suhteellisen laadukkaita ja kalliita oluita, niin päättelin, ettei olo voinut enää tiistaina johtua alkoholista.

Sinä päivänä olin illemmalla käymässä veljeni ja hänen perheensä luona. Veli tarjosi minulle aitoa haudutettua kiinalaista jasmiiniteetä. Se on muutenkin minusta oikein hyvää, ja tällä kertaa sillä oli todella mieltä ylentävä jälkivaikutus.

Päättelin, että siinä saattaa olla perää, että ikävä olo johtuikin teen puutteesta.

Tee sisältää kofeiinia (josta voidaan käyttää teen yhteydessä nimitystä teiini), ja lisäksi teaniinia ja meteaniinia, jotka ovat miedosti rauhoittavia aineita jotka kuulemma torjuvat stressiä ja ahdistusta. (Kitkeryyttä aiheuttavat tanniinit jätän käsittelemättä, vaikka niissä on kaikkea tärkeää.)

Pelkkä kofeiinin puute on voinut aiheuttaa minulle vieroitusoireita. Vieroitusoireiden ilmetessä vähemmän oli sitten elimistössä myös noita kahta helpottavaa ainetta, joten stressikierre oli valmis. Tiistaina päivällä, kun en ollut vielä lähtenyt sukuloimaan, tunsinkin jonkin aikaa ylimääräistä elämänpainetta.

Voisi vielä mainita, että teen nauttiminen on ollut minulle tärkeä tapa, joten siksikin lopettaminen tekee vaikeaa.

Lakkaan nyt spekuloimasta, mutta toivon, että todennäköiset vieroitusoireet lakkaavat viikon sisällä. Sitten olen puhdas poika.

...
PS 5.1.2016: Ja miten sitten kävi.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Keitä ovat maahanmuuton vastustajat

Kun nyt on ollut puhetta maahanmuutosta ja sen vastustajista, niin olen vakavasti tutkinut asiaa, ja tullut seuraavanlaiseen johtopäätökseen:

Maahanmuuton vastustajat ovat lähes yksinomaan vasemmistolaisia eli edistyksellisiä, ja näistä useimmat lienevät Pohjois-Korean järjestelmän ihailijoita.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Elämän makua havaittu

Jotenkin elämä on alkanut taas maistua. Tuntuu, että elän nyt enemmän sydämelläni.

Silti vanha kunnon järki vartioi jossain taustalla, eli kaapissa johon olen sen pistänyt, edelleen varmistamassa, etten ole ikinä niin avomielinen, että aivot putoavat päästä (esimerkkiviite 1, esimerkkiviite 2). Se nimittäin tarpeen vaatiessa osaa raottaa kaapin ovea. Ja sieltä se on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kuten Jussi Halla-aho, suursiiseli, tohtori Viha, Pimeyden ruhtinas, itse Paholaisen sikiö, josta hänen oppilaansa käyttävät nimitystä Mestari, tulee tekemään synkästä Eiran kellarilaboratoriostaan.

Uskonasioita koskevat merkintäni ovat varmaan usein joistakin lukijoista tuntuneet samalta kuin venäläinen kirjailija Leo Tolstoi, joka kollegansa Daniil Harmsin mukaan tulee näyttämään yöastiaansa ja sanoo: "Katsokaa, mitä minä olen saanut aikaan!"

En silti sanoudu niistä irti, koska ne ovat elävä merkki elämästä.

Kveekareista pidän osittain varmaan siksi, että heidän kulttinsa on riisuttu mahdollisimman yksinkertaiseksi. Ja minusta tuntuukin, etten oikein osaa suhtautua sellaisiin kirkkokuntiin, joihin sisältyy kirkollisia elementtejä.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Ovatko maahanmuuttokriittisyyden vastustajat tosiaankin idiootteja? (melko lyhyt teksti)

Jotkut esittävät, että maahanmuuttokriittiset ihmiset edustaisivat jotenkin jotain ääripäätä. Mutta itse sanoisin, että jos jotkut ovat tosiaan sitä mieltä, että jokin politiikan osa-alue ei saa olla keskustelun ja kritisoinnin alainen, niin he ovat löysäpäitä...

perjantai 22. tammikuuta 2016

Perussuomalaiset tekevät toisin kuin natsit!!!!!

Perussuomalaisten kansanedustajat Kari Kulmala ja Pentti Oinonen eivät pidä maa- ja metsätalousministeriön esittämää susien metsästyskiintiötä riittävänä, kertoo puolueen äänenkannattaja Suomen uutiset. He haluaisivat susia tapettavan enemmän. Tämä on tautologiaa, mutta silti.

He siis tekevät toisin kuin natsit! Jos haluat lisää tietoa aiheesta, voit lukea blogimerkintäni Natsit olivat eläintensuojelun tehokkaita edelläkävijöitä.

torstai 21. tammikuuta 2016

Ihmisoikeusprofessoriksi kutsutun Scheininin aatteet

Kansainvälisen oikeuden professori, ihmisoikeusprofessoriksikin joidenkin tituleeraama Martin Scheinin haluaa testata kansanedustajien rasistiset asenteet. Scheinin kirjoitti (jossain) Perustuslakiblogissa, että nyt olisi korkea aika kehittää Suomen oloihin sopiva tieteellisesti perusteltu rasististen asenteiden kyselylomake ja lähettää se kaikille kansanedustajille.

Scheinin tölvii ulkoministeri Soinia: "Jos Soini olisi valinnut puolensa ja haluaisi sellaisen julkisuuskuvan, ettei rasismiepäilylle jää sijaa, hän kehuisi vähemmän kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittua Jussi Halla-ahoa ja ei toistelisi uskollisuuttaan lontoolaiselle huligaanijalkapalloseura Millwallille".

En tiedä, mikä hitto on "huligaanijalkapalloseura Millwall", mutta "ihmisoikeusprosessorin" luulisi tietävän, että Jussi Halla-aho ei ole kiihottanut kansanryhmää vastaan, vaikka hänet siitä tuomittiin. Hallis tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Siihen hän kyllä oli syyllinen, ainakin jollakin lailla. Mutta kumpikaan pykälä ei kuulu nykyaikaan ja modernin yhteiskunnan lainsäädäntöön. Ne rajoittavat sananvapautta, ja sananvapaus on perusta kaikille oikeuksille ja yksilönvapauksille.

Kaikki varmasti muistavat kirjailija Hannu Salaman tapauksen. Vuonna 1965 kirjailijaa vastaan nostettiin syyte jumalanpilkasta hänen romaaninsa Juhannustanssit vuoksi. Wikipedia kertoo tapauksesta:
Syytteen nostaminen sai julkisuudessa – varsinkin kulttuuripiireissä – myrskyisän vastaanoton. Kirjailija Pentti Saarikoski esitti vastalauseensa eroamalla kirkosta. Mika Waltari ja Väinö Linna ilmoittivat, etteivät pitäneet Juhannustanssien kohua herättäneitä kohtia jumalanpilkkana, ja pääministeri Johannes Virolainen kertoi mielipiteenään, että "yhteiskunnalla pitäisi olla toisia keinoja tässä asiassa kuin rikoslaki".
Jotenkin tuntuu siltä, että 1960-luvulla kulttuuriväki oli edistyksellisempää kuin nykyisin.

Voit myös halutessasi lukea aiheeseen liittyvän vanhan blogimerkintäni Uskonnonvapaus ja loukkaantuminen.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pimeitä uutisia 20.1.2016


U u t i s i a :

Kokoomuksen Verkkouutiset tietää kertoa, että valemaahanmuuttajia varten avataan tällä viikolla terveysklinikka Tampereen keskustassa. Klinikalla tulee työskentelemään rikollismielisiä lääkäreitä ja hoitajia.

...
Yle tietää kertoa, että vastoin uskontonsa opetuksia kristittyjä muslimiterroristeilta Keniassa suojelleisiin islamilaistaustaisiin ihmisiin kuulunut opettaja, 34-vuotias Salah Farah, on kuollut hyökkäyksessä saamiinsa vammoihin. Tämä on kurjaa. Suren. Hyökkäyksessä muslimiterroristit olivat halunneet erotella bussin matkustajista islamilaistaustaiset matkustajat ja kristityt tappaakseen jälkimmäiset, mutta oikeasti ihmiskasvoisten islamilaistaustaisten ihmisten sankarillisen aktiivisuuden vuoksi murhahanke estyi.

Farahilta jäi viisi lasta.

...
Islamilainen sotilaallinen järjestö ja valtiontapainen kyhäelmä Islamilainen valtio (entiseltä nimeltään Isis) pitää 3500 orjaa, jotka ovat lähinnä naisia ja lapsia, tietää Yle kertoa.

Islam kieltää pitämästä muslimeita orjina, mutta sallii sen kannalta vääräuskoisten orjuuttamisen, joten IV:n väki orjuuttaa laajalti ei-muslimeita, joista varsin monet ovat jesideja. Jesidit ovat Jumalaan uskova uskonsuunta, jonka syntyyn on vaikuttanut ennen kaikkea vanha perinteinen uskonto zarathustralaisuus.

Yle kertoo uutisessaan IV:n raakuuksista, ja myös sen, että naisia (ja tyttöjä?) on annettu muslimimiehille seksiorjiksi palkinnoksi tietokilpailusta.

....
Yle tietää kertoa, että Oscar-ehdokkaiden "täysvalkoinen" näyttelijälista turhauttaa elokuva-alan "mustia".

Mutta mitä ovat "mustat"? Keitä he ovat? Mitä ovat "valkoiset"? Minä olen luullut, että rotuja ei ole olemassakaan! Me olemme kaikki pohjimmiltamme samanlaisia vittumaisuuden astetta lukuunottamatta, vaikka ulkonäöllisiltä piirteiltämme ja sairauksilta suojaavilta ja aiheuttavilta geeneiltämme eroammekin toisistamme.

...Joten mitä tämä vitun höpinä oikein on?!!!

...
Yle tietää kertoa myöskin, että Yhdistyneen kuningaskunnan (YKK) sisäisestä turvallisuudesta vastaava tiedustelupalvelu MI5 on paras työpaikka seksuaalivähemmistöille.

En itse asiassa yhtään ihmettele. MI5:n henkilökunta koostuu ennen kaikkea nörteistä, joita kiinnostaa ennen kaikkea se, että kaikki saadaan toimimaan.

Islamilainen valtio (entiseltä nimeltään Isis) vihaa MI5:ttä.

Itse olen rakastanut Foylen sota -nimistä fiktiivistä tv-sarjaa, jonka pääosassa on vanhempi poliisimies Christopher Foyle. Sarjan tapahtumat sijoittuvat alkuaikoina viime maailmansodan aikaan. Kun sarja eteni pitemmälle, niin sota oli ohi, ja Foyle palkattiin MI5:een.

Toinen fiktiivinen televisiohahmo James Bond taas on kuulunut MI6:een, joka on YKK:n ulkoisesta turvallisuudesta vastaava tiedustelupalvelu. Bond jättää aina tehtävänsä lopulta, ja sitten hänen samanniminen poikansa jatkaa tehtävää. Tissit.

...
Yle tietää kertoa myöskin, että Ruotsissa on pizzeriassa paljastunut eläinrääkkäysepäily. Lampailta on siellä ilmeisesti viilletty kurkku auki islamilaisella halal-menetelmällä, joka tehdään siis tainnuttamatta eläintä ensin. "Halal" merkitsee arabian kielessä sallittua, ja ruoka on islaminuskossa sallittua silloin, kun se on uskonnollisen määrittelyn mukaan "halal". Eli kun eläimenlihasta on kyse, niin islamilaisen kulttuurin piirissä teurastetaan aina eläin julmalla tavalla.

On olemassa myös läntiseen kulttuuripiiriin kuuluvia maita, jotka sallivat halal-teurastuksen. Muistelisin, että ainakin Uusi-Seelanti on sellainen, koska se haluaa myydä muslimeille lihaa.

Itse olen sitä mieltä yksinkertaisesti, että julmien teurastuskäytäntöjen ei pitäisi kuulua sivistyneeseen maailmaan ollenkaan. Joten kannatan paitsi halal-teurastuksen, niin myös vastaavan juutalaisen kosher-teurastuksen kieltämistä lailla. Muut "pyhät" ruokatapansa muslimit ja juutalaiset saavat minun puolestani pitää.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon piispat ovat nyt lausuneet vakaumuksen rintaäänellä, että luterilaisten seurakuntien tiloja on annettava islamin käyttöön

Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon piispat ovat nyt yhdessä aukaisseet suunsa ja lausuneet vakaumuksen rintaäänellä, että luterilaisten seurakuntien tiloja on annettava muslimien käyttöön. Siis islamin mukaiseen uskonnolliseen käyttöön.

Kovin suvaitsevaista, täytyy sanoa. Yhtä suvaitsevaista kuin jos antaisi tiloja uusnatsien käyttöön.

Mutta mihin Suomen virallisen evankelisluterilainen kirkko on unohtanut Suomen kristilliset vähemmistökirkot, esim. helluntailaiset, Vapaakirkon, Metodistikirkon, baptistit? Eikö olisi järkevää antaa ennemminkin näille tiloja käyttöön?

Ja eikö piispojen olisi ollut kaikkein järkevintä, kun kerran suunsa nyt yhdessä aukaisivat, todeta, että olisi suvaitsevaista, jos Saudi-Arabiassa sallittaisiin muutkin uskonnot kuin islam. Ja todeta, että olisi hienoa, jos Mekassa olisi kristillinen kirkko, juutalainen synagoga ja buddhalainen temppeli. Ja todeta, että olisi hienoa, jos islamilaisessa maailmassa ei enää kiellettäisi kuoleman uhalla islamin jättämistä.

Minusta näyttää jotenkin siltä, että Suomen virallisen evankelisluterilainen kirkon piispat uskovat enää ainoastaan suvaitsevaisuuteen, ja antautumiseen suvaitsemattomille (paitsi ehkä uusnatseille).

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Filosofiaa kaapin päältä, versio 1

  1. Jos Jumalaa ei olisi, olisi vain moraalisia arvoja
  2. Mutta jos Jumala on, hän on silloin moraalin vartija ja tuottaja
  3. Mutta siinä tapauksessa että Jumala kannattaa väärää moraalia, niin silloin ei kannata ottaa ohjeita häneltä
  4. Ja kohdasta kolme voidaan hypätä tilanteeseen, joka toimii kuin tilanne olisi kuten kohdassa yksi
  5. Minä olen ollut hyvin viisas vanhus

lauantai 16. tammikuuta 2016

Oma "kahden minuutin vihani"

George Orwellin romaani 'Vuonna 1984' tulevaisuuden totalitaristisesta dystopiasta (engl. Nineteen Eighty-Four) julkaistui vuonna 1949. Romaanin johtopäätös näyttäisi olevan se, että totalitaristinen hallinto kykenee murskaamaan vahvimmankin sielun.

Romaanissa mainitaan nk. kahden minuutin viha, joka on jokapäiväinen ajanhetki, jolloin hallitsevan puolueen jäsenten täytyy katsoa puolueen vihollisia kuvaava elokuva ja ilmaista samalla vihaa heitä kohtaan.

Viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana olen tavannut käyttää Linuxini työpöydällä vaihtuvaa taustakuvaa. Kuvat ovat peräisin Spartacus-nimisestä tv-sarjasta. Minulla on näitä kuvia koneellani noin kolmetuhatta. Olin valinnut sopivimmat niistä vaihtuviksi taustakuviksi.

Sarjan nimihenkilö Spartacus on historiallinen henkilö, ja minä arvostan häntä sen verran kovasti, että olen kirjoittanut hänestä jopa artikkelintapaisen. Se on sen verran pitkä, etten kokenut sen julkaisemisen tässä blogissani olevan käytännöllistä, joten julkaisin sen nettisivuillani. Eräs tuttu poliittinen aktivisti oli sähköpostissaan lausunut minulle: "Mistähän Suomelle löytyisi Spartacus, joka johtaisi meidät suomalaiset, omassa maassamme kohta orjan asemassa olevat, kapinaan harvainvaltaamme vastaan?"

Vähän aikaa sitten olin muuttanut taustakuvahommelin hieman toisenlaiseksi. En enää toistaiseksi käytä vaihtuvia taustakuvia, vaan yhtä ainoaa, jossa kuvassa on propreetori ja legaatti Gaius Claudius Glaber, jonka Rooman senaatti lähetti miliisijoukon kanssa ensimmäisenä Spartacuksen orjakapinallisia vastaan. Kuvassa Glaberilla on oikea käsi pystyssä ja hän puhuu kansalle. Hänen oikealla puolellaan seisoo pää painuneena ja ryhti kumarassa naispuolinen Spartacuksen kannattaja, jota on rankasti pahoinpidelty, ja oletan, että raiskattukin.

Kuva on koko näytön kokoinen, mutta puolet siitä koostuu läpinäkyvistä kuvapisteistä. Itse esittävä osa on sijoitettu kuvaan siten, että se on hieman irrallaan sen oikeasta kulmasta.

Vaikka en kannata totalitarismia, niin jos pelko tietokoneeni näytön terveyden menetystä kohtaan ei hillitsisi minua, niin minä heittelisin tavaroilla kuvassa näkyvää Glaberia, vaikka hän on ollut kuolleena jo melkein 2100 vuoden ajan. Mutta orjuus on perkeleellinen asia, ja Glaber – tai hänen näyttelijänsä sarjassa – saa symbolisoida minulle kaikkea pahaa maailmassa. Nih.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Turvapaikanhakijoihin liittyvää poliittista höpinää 15.1.2016

höpinää 1:

Kokoomuksen Verkkouutiset tietää kertoa, että turvapaikanhakijat tekisivät mielellään töitä elantonsa eteen. Tai niin se ainakin väittää Ylen uutiseen nojautuen. Verkkouutiset samoin kuin Yle kuitenkin tässä unohtavat sen, että mitä paremmin turvapaikanhakijat kotoutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan, niin sitä vähemmän heissä on suvaitsemista ja sitä vähemmän heistä on suvaitsevaisten ihmisten lemmikeiksi. Täytyy tässä myös muistaa sekin, että Ylen toimintaa koskevan lain mukaan Ylen tulee tukea monikulttuurisuutta. Tuhma, tuhma.

höpinää 2:

Kokoomuksen Verkkouutiset tietää myöskin kertoa, että sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo olevansa erittäin huolestunut miesjoukkojen tekemästä naisten seksuaalisesta häirinnästä. Siis sanoo. Asia nyt on kuitenkin niin, että kun nämä ihmiset saavat jossain vaiheessa Suomen kansalaisuuden, niin he silloin tulevat äänestämään niitä puolueita, jotka suhtautuvat kaikkein löperöimmin naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään. Ja Kokoomuskin saa silloin osansa!

torstai 14. tammikuuta 2016

Avoin kirje sisäministeriön kansliapäällikölle Päivi Nergille turhautumisesta

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg selittää turvapaikanhakijoihin liittyviä levottomuuksia ja häiriköintiä turhautumisella.

"Pääsyy näyttäisi olevan se, että he ovat tulleet tänne ja Suomi ei olekaan sellainen paratiisi kuin he ovat kuvitelleet."

Nergin mukaan eri puolilta Eurooppaa kuuluu samanlaista viestiä.

Turvapaikkajärjestelmän ei muuten ole tarkoituskaan tarjota mitään paratiisia. Jos ulkomaalainen haluaa kultaa vuolla, niin voi hakea työlupaa sen sijaan että hakisi turvapaikkaa. Suomesta on mahdollista ulkomaalaisen saada töitä, jos osaa suomen kieltä ja jos omaa jonkin Suomen työelämässä tarpeellisen ammattitaidon. Joissain harvoissa tapauksissa kielitaidoksi riittää myös pelkkä englannin kielen taito. Ulkomaalainen voi myös perustaa yrityksen.

Itse haluaisin kuitenkin kysyä sisäministeriön kansliapäälliköltä Päivi Nergiltä, että jos minä turhaudun, niin onko minulla ja turvapaikanhakijoilla täsmälleen samat oikeudet hillua, vai onko turvapaikanhakijoilla oikeus tähän suurempi kuin minulla tai muilla kantasuomalaisilla.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Eräät skeptikot hörhöilevät

Sana "skepsis" tarkoittaa epäilystä. Antiikin aikana oli olemassa skeptismin muoto, joka suhtautui varsin epäileväisesti ihmisten kykyyn saavuttaa tietoa. Uudella ajalla taas on lyönyt läpi sellainen versio skeptismistä, joka pitää tiedon saamista mahdollisena, mutta on kriittinen sen suhteen, mitä voi pitää tietona ja mitä ei. Uuden ajan skeptismi on sopusoinnussa empiirisen tieteen kanssa.

Suomen Skepsis-yhdistys pitää tehtävänään ennen kaikkea näennäistieteen kyseenalaistamisen.

Olen vuosien ajan jo tavannut säännöllisesti lukea yhdistyksen keskustelupalstaa. Siinä on muun ohella se hauska puoli, että lukemattomat ihmiset ovat palstalle kirjoitellessaan tavanneet ajatella, että he keskustelevat siellä "skeptikoiden" kanssa, vaikka sille voi kirjoittaa kuka tahansa ja vaikka mikään kommentti siellä ei sinänsä edusta Skepsis-yhdistyksen virallista kantaa.

Nettituttuni Tuomo "Squirrel" Hämäläinen käsittelee bloginsa merkinnässä Skeptismi ja hölmöily skeptikoiden liikkeen joidenkin jäsenten suhdetta tosiasioihin. Blogisti esittää, että hän on havainnut monen skeptikkona itseään pitävän sotkevan eettiset väittämät tosiasiatietoon. Tiukasti ottaen hän tosin puhuu poliittisista mielipiteistä, mutta niissäkin on kyse etiikasta. Tietoa ei tosin siitä ole siitä, kuinka moni näistä on Suomen Skepsis-yhdistyksen jäsen.

On sekin tosiaan, kun jotkut eivät osaa erottaa eettisiä väittämiä tieteestä. Tai pseudotieteestä.

Rakkaus ja raiskaaminen ovat samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Ja niin raiskaamisen kuin abortin vastustaminen perustuvat tunteisiin. Eettisten kysymysten pohtiminen pohjaa ihmisen itsetietoisuuteen, so. kykyyn ajatuksellisesti erottaa itsensä maailmasta jossa elää, ja toisaalta tunteisiin.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Näin edistyksellisen unen

Näin jokin aika sitten edistyksellisen unen. Se oli seuraavanlainen:

Oli noin vuosi 1861. Olin Yhdysvalloissa. Maan sisällissotahan oli alkanut juuri tänä vuonna.

Olin jossain pikkukaupungissa, jonka ympärillä oli metsiä. Lyöttäydyin muutamaksi hetkeksi kulkemaan erään herrasmiehen matkaan, joka oli jalan kulkemassa paikasta A paikkaan B, ehkä junalle tai postivaunuille. Sanoin tälle herrasmiehelle, että minusta neekereille eivät kuulu mitkään erityiset oikeudet, vaan samat ihmisoikeudet kuin kaikille muillekin ihmisille.

Jossain vaiheessa jouduin kaksintaisteluun toisen miehen kanssa, joka oletettavasti oli orjuuden kannattaja. Ammuin kuudestilaukeavan revolverini tyhjäksi tähän mieheen, mutta mies ei kuitenkaan kuollut tai edes rojahtanut maahan vaan pysyi pystyssä. Yksi luodeistani oli osunut miestä päähän, mutta ilmeisesti jotenkin kimmonnut pois otsaluusta. Loput viisi luotia olin saanut sijoitettua miehen vatsan seudulle. Kaikki luodit eivät olleet osuneet mieheen kärki edellä, vaan osa oli ehtinyt lyhyellä matkallaan kääntyä hieman, ja se teki luodinrei'istä ei niin kovin pyöreitä.

Mies rupesi lataamaan haulikkoaan – haulikolta se näytti vaikka en ollut edes haavoittunut haulisuihkuista – ja minä tartuin sitten siihen ja otin sen häneltä pois.

Noista luodinrei'istä sen verran, että on kovin outoa, että niiden perusteella revolverini olisi sylkenyt todellakin luoteja eikä kuulia, mutta luotien kaatuminen ilmalennon aikana viittaisi siihen, ettei revolverini piipussa olisi ollut rihlausta, joka saa luodit nopeaan pyörimisliikkeeseen pituusakselinsa ympäri, joka liike siis pitää luodin suorassa ilmalentonsa ajan.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Lisää pahaa mustaa Varustelekasta

Kävin tänään kahden tutun kanssa Varustelekassa ostoksilla. Varusteleka on armeijatyyppisiä ja retkeilyasusteita ja -varusteita myyvä liike.

Koska musta Boonie-lierihattuni on ilmeisesti auringon vaikutuksesta päässyt vuosien varrella päällipuolelta haalistumaan, ostin uuden samanlaisen. Jatkossa käytän talvisin (toistaiseksi) haalistumatonta, ja kesäisin haalistunutta, koska kesällä lähes kaiken vaatetukseni ei tarvitse olla minusta mustaa.

Ostin myöskin mustan repun. Olin aikaisemmin vuosien ajan käyttänyt minulle sopivankokoista vihreähköä reppua, joka oli ilmeisen hyvälaatuinen. Joku oli kuitenkin ennen joulua onnistunut tökkäämään siihen kunnon reiän ilmeisesti kuumalla silitysraudalla. Otin sitten käyttöön varareppuni, joka on väritykseltään tummansininen. Se osoittautui kuitenkin jonkin verran liian pieneksi jokaviikkoiseen käyttöön. Niinpä, kun yksi hyvä kaverini halusi nyt lähteä kanssani käymään Varustelekassa, niin oli sisäinen pakko ostaa sieltä uusi reppukin. Niin, ja on kiva, että se on musta.

Ostin vielä kolme rasiallista kopiota toisen maailmansodan aikaisesta kofeiinilla terästetystä saksalaisesta sotilassuklaasta. Maailmansodan jälkeinen maitosuklaaversio taas oli lopussa. Tarjoan näitä vierailleni, joita käy luonani ennen kaikkea lauantaisin, ja joskus napsin niitä itsekin. Suklaat sijaitsevat litteähköissä pyöreissä peltirasioissa, jotka ovat minusta kivoja.

Ja oli pakko ostaa myöskin yksi Rekolan Tervahauta -portteri ja yksi Bryggeri stout. Edellistä en ole ennen maistanut.

PS [eli tässä tapauksessa vähemmän tärkeätä höpötystä]:
Perjantaina olin saanut Varustelekalta asiakassähköpostin, jossa kerrottiin, että nyt heillä loppuu kantasiakkuusleimajärjestelmä. En ole enää kantasika!

Posti sisälsi linkin Varustelekan sivuille, jossa perustellaan muutosta sillä, että alennusta käyttävien ja käyttämättömien ostokäyttäytyminen ei heillä juurikaan eroa toisistaan.

Uudistus on kannaltani myönteinen juttu. Minua ei ole hirveästi napannut mikään kanta-asiakkuusjärjestelmä missään eikä milloinkaan.

Minusta tuli aikoinaan kantasika, koska halusin rekisteröityä asiakkaaksi, jotta olisi helpompaa tilata netitse sieltä tavaroita, ettei tarvitse joka kerta kirjoittaa lomakkeeseen samoja tietoja. Kantasiakkuus tuli siinä sivussa. Rekisteröityneet asiakkaat Varusteleka oli laskenut kantasioiksi.

Mutta on tämä silti erään aikakauden loppu, koska Varusteleka on minun elämässäni tärkeä asia. Ja sama latinaksi: finis aetatis est.

...Jatkan Varustelekassa asiointia yhä uudemmin voimin vakaasti voittoomme uskoen ja luottaen.

Ihmisoikeusprofessori testaisi kansanedustajien rasismiasenteet

Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin haluaa testata kansanedustajien rasistiset asenteet. Scheinin kirjoittaa Perustuslakiblogissa, että nyt olisi korkea aika kehittää Suomen oloihin sopiva tieteellisesti perusteltu rasististen asenteiden kyselylomake ja lähettää se kaikille kansanedustajille.

Scheinin sanoo: "Koska ennen kaikkea kulttuurin arvosteleminen on rasismia, niin pitäisi kartoittaa kansanedustajien asenteet kansallissosialismia kohtaan. Turhan moni nykyään leimaa kansallissosialistit rähinöijiksi ja rotuvihan kannattajiksi. Tavalliset natsit ovat kuitenkin rauhanomaisia ihmisiä. Ei yhden tai kahden mädän omenan perusteella voi kokonaista kansanryhmää sentään leimata."

"Olisi kertakaikkisen upeaa, jos kyselyn lopputulokseksi saataisiin, ettei Suomen eduskunnassa ole rasisteja", Scheinin jatkaa.

"Oikeasti kansallissosialismi on rauhan uskonto!" Scheinin hihkaisee vielä haastattelun lopuksi.

viite 1

viite 2

viite 3

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

lauantai 9. tammikuuta 2016

Globalisaation kiro

Juttelin tuossa puhelimessa vanhan tutun kanssa. Välillä keskustelumme koski sitä, kuinka globalisaatio sekoittaa erilaiset kulttuurit harmaaksi mössöksi.

Tuttuni osaa minua paremmin italian kieltä, ja hän oli yhteen aikaan toiminut apuopettajanani, kun olen opettanut italian alkeita.

Hän kertoi, että kun hän oli äskettäin käynyt Italiassa, niin jos paikalliset siellä osaavat englantia, niin he rupeavat ulkomaalaiselle puhumaan englanniksi, vaikka tämä osaisikin italiaa.

Tuttuni totesi, että arkkitehtuuri on sellainen asia, joka kestää paremmin globalisaation painetta. Itse toin keskustelussamme esiin italialaisen kahvilakulttuurin, joka on pitänyt pintansa. Starbucks-kahvilaketju ei Italiassa pärjää.

Katsoisin, että pärjäisimme Suomessa parhaiten ilman sellaista globalisaatiota, joka vie Suomesta työpaikat ulkomaalaisiin hikipajoihin, joissa ei huolehdita sen enempää työsuojelusta kuin elämiseen riittävän palkan maksamisesta työntekijöille. Samaa sanoisin sellaisesta globalisaatiosta, joka pistää sulkemaan tehtaat Suomessa ja aikaansaa saastuttavampaa teollisuutta ulkomaille.

Itse pidän melkein ainoana selkeästi hyvänä puolena globalisaatiossa sananvapauden, uskonnonvapauden, demokratian, oikeusvaltion ja työntekijöiden oikeuksien globalisaatiota, mutta ne ovat sellainen globalisaation puoli, että ne eivät aina ja kaikkialla ole voittamassa.

Rasismi ja ajatteleminen (hyvin lyhyt ajatelma)

Yhtä järkevää kuin sanoa kaikkia maahanmuuttokriittisiä ihmisiä rasisteiksi on sanoa, että vain maahanmuuttokriitikot ovat ajattelevia ihmisiä.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Pohjois-Korea raiskaa paitsi kansalaisiaan, niin myös Linuxia

Vapaa ohjelmisto on tietokoneohjelmisto, jota kuka tahansa saa käyttää, kopioida, muokata ja jakaa edelleen vapaasti. Koska englannin kielen sana "free" merkitsee kahta eri asiaa, vapaata ja ilmaista, niin siksi on otettu rinnalle käyttöön ilmaisu avoin lähdekoodi. Englannin kielessä voi halutessaan käyttää myöskin ilmaisua "libre" korvaamaan sanaa "free" puhuttaessa vapaista ohjelmistoista.

Käyttöjärjestelmä, jolla tätä kirjoitan, on avointa lähdekoodia. Se on nimeltään GNU/Linux, ja varsin monet käyttävät siitä normaalipuheessaan tuttavallisempaa muotoa Linux.

"GNU" käyttöjärjestelmän nimessä viittaa GNU-projektiin, jonka yhdysvaltalainen autisti Richard Stallman perusti ja jota hän on luotsannut. GNU-projektin tarkoitus on ollut kehittää vapaa versio Unix-käyttöjärjestelmästä. GNU:n tuottama koodi oli alun perin mahdollistanut Linus Torvadsille käyttöjärjestelmänsä perustan kehittämisen.

Marxistileninistinen verinen ja hirveän edistyksellinen diktatuuri Pohjois-Korea on nyt lanseerannut oman käyttöjärjestelmänsä Red Star OS:n. Se perustuu itse asiassa Fedora Linuxiin.

Nyt sitä luulisi voitavan hihkua, että kerrankin Pohjois-Korea tekee jotain oikein. Mutta ei, Kim Jong-un ja kumppanit ovat raiskanneet koko Linuxin perusidean vapaista ohjelmistoista. Red Star OS nimittäin tekee parhaansa loukatakseen käyttäjän yksityisyyttä ja oikeuksia.

Pohjois-Korean johto haluaa hyödyntää internetiä, mutta ei päästää kansalaisia nauttimaan siitä – ilman tiukkaa valvontaa.

Ja Red Star OS vie homman vielä astetta pidemmälle. Kaikenlainen järjestelmän peukalointi on tehty miltei mahdottomaksi. Jos teknisesti orientoitunut käyttäjä yrittää muutella esimerkiksi käyttöjärjestelmän palomuurin asetuksia, saa hän vastaansa virheilmoituksen. Toinen vaihtoehto on, että Red Star OS käynnistää tietokoneen uudelleen.

Käyttöjärjestelmä sisältää myös tiedostonuuskijan, joka asettaa vesileiman käyttäjän jokaiseen tiedostoon. Leiman avulla tiedostot ovat jäljitettävissä ja yhdistettävissä yksittäiseen käyttäjään. Kyseessä ei ole käyttäjän kannalta läpinäkyvä toimenpide, sillä se tehdään huomaamatta taustalla ja se koskee myös tiedostoja, joita käyttäjä ei ole avannut.

Sanon, että tämä on väärin! Tämä on niin ehdottomasti väärin kuin vain olla voi!!

Tuollaista Linuxin väärinkäyttöä vastaan pitäisi olla olemassa jokin laki! Tosin Pohjois-Korean asukkaat eivät voi vedota myöskään avoimien ohjelmistojen lisenssiehtoihin ohi Pohjois-Korean hallinnon, koska tämä estää sen. GNU General Public Licence -lisenssi, jonka alla Linux-käyttöjärjestelmän ydin eli kerneli julkaistaan, vaatii sen, että ohjelmiston lähdekoodi tulee jakaa viimeistään pyydettäessä. Ja luulenpa, että aika moni Red Star OS:n muodostavista isommista osista on julkaistu jonkin vapaan ohjelmiston lisenssin alla. Hallinnon kätyrit ovat joka tapauksessa pistäneet joukkoon myös epävapaata koodia, mihin sillä sinänsä on oikeus, mutta veikkaan, ettei Pohjois-Korean hallinto suostu jakamaan kansalaisilleen Red Star OS:n lähdekoodia niiltäkään osin kuin se on vapaata.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Pirate Bay -perustaja piruilee musiikkiteollisuudelle

Pirate Bayn perustajiin kuuluva Peter Sunde kuulemma piruilee kekseliäällä tavalla musiikkiteollisuudelle. Pirate Bay on eri maiden viranomaisten vainoama palvelu, joka yhdistää tai on yhdistänyt BitTorrent-tekniikan avulla kuluttajia musiikkikappaleisiin tai muihin tiedostoihin internetin avulla.

BitTorrent-tekniikkaa voi käyttää niin laillisiin kuin laittomiin asioihin. Itse olen ladannut sen avulla elämäni aikana huomattavan paljon laillista tavaraa, nimittäin Linuxin levitysversioitten asennuslevykuvia ja sovelluksia.

Mikrobitti siis tietää kertoa, että Peter Sunde on rakentanut uuden Kopimashin-nimisen minitietokoneen, joka aiheuttaa laskennallisesti joka päivä 10 miljoonan dollarin tappion musiikkiteollisuudelle. Laite tekee joka päivä Gnarls Barkleyn vuoden 2006 hittikappaleesta ”Crazy” kahdeksan miljoonaa kopiota.

Sunden tempaus on kritiikkiä tavalle, jolla musiikkiteollisuus laskee tulonmenetyksiään. Hänen mukaansa pelkkä kappaleen digitaalisten kopioiden tekeminen ei voi aiheuttaa tappioita.

Levy-yhtiöiden logiikan mukaan laitteen pitäisi siis lopulta ajaa koko ala konkurssiin.

Tilanne ei ole kuitenkaan täysin vertailukelpoinen normaaliin piratismiin verrattuna. Vaikka Kopimashin tekee oikeita digitaalisia kopioita, niin se ei tallenna musiikkikappaleita pysyvästi mihinkään. Laite ei myöskään jaa niitä eteenpäin. Mutta kuten Mikrobitin uutisen eräs lukija sanoo kommentissaan, niin ei tuo musiikkiteollisuuden tapa laskea tulonmenetyksiäänkään hirveän oikea ole.

Peter Sunden mukaan piraateille jaetut miljoonien sakot ovat vain tapa pelotella ihmisiä. Hän viittaa myös asiantuntijoihin, jotka ovat arvioineet laittomasti jaetun materiaalin joissakin tapauksissa jopa lisäävän myyntiä.

Itse sanoisin, että varmasti musiikin laiton jakaminen joskus lisääkin, mutta joissakin tapauksissa se taas haittaa myyntiä. Tästäkin on dataa olemassa.

Molemmat veljeni ovat jonkin sortin muusikoita. He saattaisivat pahastua, jos kertoisin heille kääntyneeni äänestämään Piraattipuoluetta. Mitä siis en ole tehnyt. Mutta eivät levy-yhtiöt silti useinkaan ole aivan täysipäisiä.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Konservatismissa on kysymys ennen kaikkea henkisestä vapaudesta

Konservatismi on poliittinen aate, joka ottaa todesta ihmisluonnon eläimelliset piirteet ja joka arvostaa uskontoa ja traditiota. Konservatismi myöskin pitää yhteiskuntaa pikemminkin orgaanisena kokonaisuutena kuin koneena, joka voidaan suunnitella. Politiikassa konservatismin kannattaja pyrkii selvittämään etukäteen poliittisten päätösten tarkoittamattomat sivuvaikutukset.

Konservatismin mukainen politiikka on yhteiskuntaa puolustava.

Itselleni konservatismi merkitsee ennen kaikkea henkistä vapautta.

Mitä taas tulee konservatismin suhteeseen ihmisoikeusajatteluun, niin se ei ole ollut pelkästään myönteinen. Toisaalta konservatismia on historiallisesti ollut olemassa varsin montaa lajia. Esim. keisarillisessa Saksassa konservatiivit olivat niitä, jotka perustivat varhaisen hyvinvointivaltion.

Jos minä jotain haluaisin liittää mukaan konservatismin aatteeseen, niin ne olisivat vapauskäsitykset.

Mielestäni tällaiseen konservatismiin tulisi kuulua demokratian ohella sananvapauden, uskonnonvapauden ja julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien eron ja ihmisten oikeuden yksityisyyteen kannattaminen sekä uskonnollisen sorron vastustaminen. Tällaista konservatismin lajia voitaisiin kutsua vapaudenhenkiseksi konservatismiksi.

Nykyään varsin monet poliittiseen eliittiin kuuluvista kannattavat ajatusta historiallisista vääjäämättömyyksistä, vaikka he eivät välttämättä olekaan marksilaisia. On historian oikku, että on tullut yhä enemmän konservatiivien asiaksi puolustaa ajatusta, että politiikalla on kuin onkin merkitystä ja että sen avulla voi muuttaa historian kulkua sekä jälleenrakentaa sellaista mitä ei olisi pitänyt purkaa alun perinkään...

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Epävirallisia uutisia 3.1.2016


U u t i s i a :

Kokoomuksen Verkkouutiset tietää kertoa, että "Norja kiristää koko turvapaikkajärjestelmänsä". Aika hassusti sanottu. Mutta Tanska on jo aikaisemmin kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaansa, ja siispä nyt Norja ryhtyy tekemään samaa. Ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa niiden, jotka saapuvat Norjaan ja haluavat asua siellä, on osoitettava suurta halua kotoutua norjalaiseen yhteiskuntaan. Asiaa oli aikaisemmin käsitellyt vielä kiitettävämmin Rähmispossu Sikolätti-uutisportaalissaan. Oi, katso:

Norja lähtee kisaamaan Tanskan kanssa kiristyksistä

...
Kokoomuksen Verkkouutiset tietää myöskin kertoa, että Puolan hallituksen esityksen mukaan Puolan yleisradioyhtiö siirtyy hallituksen kontrolliin. Puolan kansalliskonservatiivisen Laki & oikeus -puolueen johtaman hallituksen tarkoituksena on luoda uusi kansallinen media, joka edistää "kansallisia intressejä" ja on hallituksen valvonnassa.

Meillä Suomessa on vähän samantapainen järjestelmä. Meillä vaan lain mukaan Yleisradion tulee toiminnassaan tukea monikulttuurisuutta.

...
Kokoomuksen Verkkouutiset tietää myöskin kertoa, että Venäjän ulkoministeriö syyttää Yhdysvaltoja haluasta lisätä jännitteitä Euroopassa ja heikentää sen vakautta.

Venäjä kuitenkin makaa niin kuin petaa. Venäjä on itse varastanut Krimin niemimaan Ukrainalta ja liittänyt sen alueisiinsa, ja viime ajat se on sotinut Itä-Ukrainassa Ukrainaa vastaan tukemiensa kapinallisten kanssa.

On Venäjän omaa syytä, että sitä pelätään ja että sen naapurimaat hakevat Yhdysvalloilta ja Natolta turvaa. Muistamme myöskin aikaisemman hyökkäyksen Georgiaan, minkä seurauksena Georgia menetti alueitaan.

Ei puolustusliitto Nato eikä Yhdysvallat ole hyökkäämässä Venäjälle. Mutta Yhdysvaltojen ja Naton tuki Venäjän uhkaamille maille estää tehokkaasti Venäjän rosvontöitä. Siitä Venäjän johto on nyt huolissaan.

...
Kokoomuksen Verkkouutiset tietää myöskin kertoa, että valtio käyttää tänä vuonna 842 miljoonaa euroa turvapaikanhakijoihin – avustuksiin liki 100 miljoonaa. Aikaisempi sisäministeri Astrid Thors oli aikoinaan laukonut ilmeisesti vakavissaan sellaista, että maahanmuuton Suomelle aiheuttamia kustannuksia ei voida selvittää, koska sellainen maksaa liikaa. Nykyhallitus on kuitenkin osannut laskeskella ainakin jotain. Tosin hallituksenkaan laskelmissa ei ole mitenkään huomioitu – ainakaan Verkkouutisten uutisen mukaan – lisääntyneen väkivallan seurauksia ja kansalaisten turvallisuudentunteen heikkenemistä.

...
Kokoomuksen Verkkouutiset tietää myöskin kertoa, että menestynyt maahanmuuttajayrittäjä Pham Van Hoc Vietnamista on lausunut Hyysärille. että jos ei sitoudu kotoutumiseen, ei pitäisi saada penniäkään. Tämä on tietenkin vastoin monikulttuurisuutta, Suomen virallista ideologiaa.

Pham Van Hoc, 45, joka tunnetaan tuttavallisemmin nimellä Hau, on todellakin sellainen maahanmuuttaja, jollaisia maamme tarvitsisi.

...Kannattaa lukea tuo uutinen...

...
Kokoomuksen Verkkouutiset tietää vielä lisäksi kertoa, että Britannian entisten muslimien neuvosto julkisti Pariisin terrori-iskujen jälkeen videon, jossa useat entiset muslimit olivat kirjoittaneet kantamalleen paperilapulle syyn luopumisestaan. Video on osa sosiaalisessa mediassa suuria seuraajamääriä saanutta #ExMuslimBecause -kampanjaa. Sillä kehotetaan islamilaisen maailman toisinajattelijoita ympäri maailmaa astumaan esiin. Verkkouutiset jakaa tässä uutisessaan sen.

Islam on Arabian niemimaalla 600-luvulla jKr. syntynyt uskovaistensa elämää tarkoin säätelevä uskonto ja vihaideologia, joka kannattaa pyhää sotaa uskontoa kannattamattomia vastaan.

Listaan tähän kaikki videossa esitetyt syyt islamista luopumiselle:
  • Kaikki muslimit tulevat olemaan #exmuslimeja.
  • En petä itseäni.
  • Olen nainen!
  • pekoni
  • En ole kuin vanhempani, uskon logiikkaan.
  • Sain tarpeekseni järjen korvaamisesta pyhillä kirjoituksilla.
  • En ole tappaja.
  • Ilman sotia, sensuuria, teloituksia, imperialismia, sortoa, teokratioita ei ole islamia.
  • Olen elänyt islamilaisen hallinnon alaisuudessa Iranissa.
  • Koska löysin todellisen vapauden! Rauhaa!
  • En halunnut olla muslimi.
  • Minä ajattelen.  :)
  • Ei 72 neitsyttä minulle  :(   [näin oli sanonut siis nainen]
  • Valitsen elää niin kuin haluan ilman että uskonto tuomitsisi minua
  • Koraanin vuoksi
Voi tulla joillekin monikulturismin kannattajille kyynel silmään videosta kyllä.

Entisillä muslimeilla on Suomessa myös blogi.

...
PS En ole itse Kokoomuksen kannattaja.

Mitä rukous on ennen kaikkea

Mika Waltarin loistavan puolihistoriallisen romaanin Sinuhe egyptiläinen nimihenkilö Sinuhe on ammatiltaan lääkäri. Kirjassa kerrotaan, että jos joskus lääkärillä ei ollut mitään mikä olisi voinut auttaa potilasta, hän antoi tälle "lääkettä, joka ei vahingoita". Se sisälsi mm. viiniä.

Minusta rukous on vähän samaan tapaan "lääkettä, joka ei vahingoita".

lauantai 2. tammikuuta 2016

Puolentoista käden miekka yöllä

Jokin aika sitten olin mennyt yöllä punkkaan nukkuakseni. Ajatuksiani häiritsi kuitenkin pitkään sängyn vieressä seisova musta siirrettävä vaatekaappi. Se oli kiusannut minua ennenkin. Kaappi ja osa sen lähiympäristöstä muodostivat unenpöpperöisessä mielessäni minuun päin katsovan miehen, joka piti vasemmassa kädessään sivulle ojennettua keskiaikaista puolentoista käden miekkaa. Olin aivan varma, että kyseessä oli tämäntyyppinen miekka. Samalla olin varma siitä, että pimeä huone ja unisuus tekivät aivoilleni tepposia, mutta pelko ei sillä väistynyt. Välillä "mies" näytti jopa olevan entistä lähempänä.

Nettituttuni Tuomo "Squirrel" Hämäläinen harrastaa historiallista miekkailua, ja käsittelee harrastukseensa liittyviä asioita aina välillä blogissaan. Ja kun tuossa puoliunihoureessa olin varma "miehen" pitämän miekan tyypistä, niin voidaan sanoa, että ainakin jotain minä olen Hämäläisen blogista oppinut!

Taisi mennä sinä yönä pari tuntia siinä, kun löhösin punkassa peloissani. Lopulta kyllästyin siihen ja päätin pitää silmäni kaiken aikaa kiinni vilkuilematta sivullepäin ja ruveta nukkumaan.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Millainen joulun tulisi minun mielestäni olla

Aina valitetaan siitä, että koulujen joulujuhlissa on kristillisiä elementtejä. Ja toiset valittavat taas siitä, että niistä on riisuttu kristilliset elementit.

Itse sanon puoli- tai kolmasosakveekarimaisena kristittynä, että kannatan julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien eroa. Minusta sellainen suojelee niin uskovaista kuin uskonnotonta ja koko yhteiskuntaa.

Niinpä minusta julkisen tuen varasssa olevien koulujen tulisi kaikessa toiminnassaan olla uskonnollisesti tunnustuksettomia. Toki täytyisi tässä sitten vaatia sellaistakin, että jos jokin asia koulun maallisemmassa joulujuhlassa ärsyttää ketä tahansa, niin se tulisi siitä poistaa. Parasta olisi varmaankin se, että kouluissa yksinkertaisesti todettaisiin, että "nyt on joulu ja hyvää joulua tai vaihtoehtoisesti vuoden kautta".

Kuka tahansa saa tietenkin omalla ajallaan käydä kirkossa tai muissa uskonnollisissa tilaisuuksissa, tai maallisissa taikka jopa uskonnonvastaisissa.

Jokainen saa luonnollisesti kotonaan ja sukunsa kanssa viettää sellaisen joulun kuin haluaa, kristillisen tai vähemmän kristillisen.

Jos se olisi minusta kiinni, niin ihmisten, tai ainakin kristittyjen ihmisten, ja Jussi Halla-ahon perheen, kotijoulut olisivat Suomessa seuraavanlaiset:

Lahjoja annettaisiin ehdottomasti vain lapsille, ainoana poikkeuksena 50, 60, 70, 80, 90, 100, 110 ja 120 vuotta joulua edeltävän 12 kuukauden aikana tai viimeistään saman vuoden jouluaattona täyttäneet, ja kiinalaisten patriarkat.

Lähinnä siis lapsille annettaisiin lahjoja, ja tulisi päättää, mikä olisi viimeisin ikä, jolloin lahjoja voisi saada. Mutta lapsille annettaisiin kuitenkin vain hyvin vähän lahjoja jouluaattona. Heille sanottaisiin, että loput haetaan sitten alennusmyynneistä.

Malliini kuuluisi myös se, että Joulupukki pantaisiin viralta. Jatkossa lapsille selitettäisiin, että kun aikoinaan eli tällainen Myrnan piispa Nikolaos (n. 270 – n. 342), jota on pyhäksikin sanottu, ja tämä oli autellut paljon ihmisiä mittavan omaisuutensa avulla. (Olen käynyt miehen mukaan nimetyssä kaupungissa. Se sijaitsee Kreetalla. Myrna taas sijaitsi nykyisen Turkin alueella, ja siihen aikaan alueella puhuttiin ennen kaikkea kreikkaa.) Ja osittain hänen hyvien töidensä esimerkin vuoksi mekin jaamme jouluisin lahjoja, ja pistämme Hommaforum-keskustelupalstan pottiin Pelastusarmeijan Joulupataan rahaa.

Lisäksi mainittaisiin Itämaan viisaat tietäjät yhtenä perinteen velvoittajana, ja joulun varsinaisena keskushenkilönä Jeesus, jonka syntymän muistoksi joulua ennen kaikkea vietetään.

En ole kuitenkaan tässä vaatimassa diktaattorin valtuuksia asian suhteen.

Uudenvuoden lupaukseni vuodelle 2016

Täten lupaan, etten tänä vuonna tule kertaakaan vetämään perseitä olalle. Nimittäin kun sellaista olen tehnyt vähintään kerran vuodessa viimeksi kuluneitten vuosien aikana(kin), eikä se ole kiva.

Lisäksi haluaisin toivottaa lukijoilleni mitä parhainta uutta vuotta 2016, vaikka pahalta näyttääkin. Mutta ei pidä repiä kiveksiään. Toivo on kaikki, mitä meillä on.