perjantai 22. heinäkuuta 2016

Jeesus tapaa Sokrateen

Minulla on 22-vuotiaasta asti ollut taipumus ajatella, että kristinuskon perusasian oivaltaminen on Jumalan työtä ja että ihminen ei voi asiaa tajutakaan ilman Jumalan vaikutusta hänessä.

Kun ihminen on oivaltanut, että Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään ja että usko on Jumalan lahja ja että kun ihminen perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön eikä mihinkään, mikä on hänen omaansa tai ansiotaan, ihminen saa Jumalalta Voiman tämän Pyhän hengen kautta. Olen pitänyt tätä Voimaa todisteena siitä, että kristinusko on totta.

Tähän vuoteen asti. Minulla on ollut vahva taipumus kyseenalaistaa mitkä tahansa opinkappaleet. Noin kaksikymmentä vuotta sitten eräs kristitty hyvä ystäväni nimeltä Pasi ihmetteli tätä. Myöskin on tiede minulle aina ollut tärkeä asia. Ja sitä myöten minulle on myöskin ollut selviö, että maailmankaikkeus on julmetun vanha, että Maapallo sekä elämä sillä ovat enemmän kuin neljä miljardia vuotta vanhoja ja että Jumala on käyttänyt biologista evoluutiota ihmisen luomiseen eikä ihmistä ole luotu erikseen.

Kristuksen sovitustyötä en ole kuitenkaan kyseenalaistanut, koska minulla ei ole ollut siihen syytä.

Mutta tänä vuonna päätin kokeilla, sen ajamana, että monet kristinuskon perinteisistä opinkappaleista näyttivät olevan totuusarvoltaan epävarmoja, että onko Jumalan voima saatavana myöskin ilman Kristuksen sovitustyöhön turvautumista. Kokeeni näytti minusta osoittavan, että jossain määrin ihminen voi saada Jumalan hengen Voiman myöskin yksinkertaisesti avautumalla Jumalan mahdollisuuksille.

Kristinuskon eduksi on silti luettava, että siihen kuuluva Kristuksen sovitustyöhön turvautuminen on ihmisen kannalta luonteva ja erinomaista laatua oleva paketti, jonka kautta Jumalan hengen Voima tulee ihmiseen.

Näin tulin mielessäni lopulta myöskin siihen päätelmään, että Jumalan hengen Voima saattaa perustua myös pelkkään ihmisen mielen toimintaan. Että sen takana ei välttämättä ole todellista Jumalaa, vaan sen takana olisi psykologinen mekanismi. Ja jos näin olisi, niin kristinusko olisi pelkästään uskonto (vaikkakin em. tavalla erikoinen).

Näin ollen Jeesus Nasaretilainen saattaa olla ainoastaan sellainen tärkeä heppu, joka on ensimmäisenä keksinyt tämän psykologisen "tempun". Ja pelkästään yksi juutalaiskansan suurmiehistä 30-luvulla jKr.

Itse haluaisin kuitenkin uskoa, että ylösnousseella Jeesuksella olisi selvä syy-seuraussuhde Jumalan hengen kanssa, mutta tätä asiaa en kykene enää todistelemaan itselleni. Toisaalta kuitenkin lienee syytä todeta, että vaikka Jumalan henki ei tulisikaan Jumalasta vaan ihmisen omasta mielestä, niin sen ilmaantuminen saattaa silti kuulua Jumalan suunnitelmiin. Tämän todistaminen vain on vaikeata.

Lueskelin tuossa syntymäpäivälahjaksi saamaani Graig A. Evansin teologista teosta Jeesus-huijaus paljastuu, jossa kirjoittaja Uuden ja Vanhan testamentin asiantuntijana jakelee iskuja ennen kaikkea liberaaleille, mutta myös konservatiivisille teologisten oppien ja käsitysten esittelijöille ja julistajille. Kirjoittaja on kristitty eli perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, ja minusta hän on varsin täysipainoinen yksilö kirjassaan esittämiensä perustelujen perusteella, sikäli kuin itse ei-asiantuntijana osaan asiasta mitään sanoa.

Kirjansa eskatologiaosiossa Evans käsittelee sitä, mitä Jeesuksen puheissaan usein käyttämä ilmaisu Jumalan valtakunta tarkoittaa. Evansin mukaan termi on järkevintä kääntää asiayhteydessään Jumalan hallintavallaksi eikä se siis sinänsä liity maailmanloppuun. Ja Jumalan hengen Jeesukseen uskovat eli kristityt sitten saivatkin.

Uudessa testamentissa kerrotaan, että kun Jeesus Nasaretilainen oli kerran lausunut oppilailleen, että vaikeampi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan, niin oppilaat olivat sitten ihmetelleet, että voiko sitten kukaan pelastua. Jeesus oli vastannut heille: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista." Rikkaissa on se huono puoli, että he kykenevät perustamaan elämänsä paljon suuremmassa määrin kuin köyhät siihen, mikä on heidän omaansa, varakkuuteensa ja resursseihinsa.

Jumala hallitsee kristityissä henkensä kautta, vaikka Jumala olisi kuvitteellinen, psykologisen mekanismin kautta.

Tämä on minusta parasta kristinuskossa. Toiseksi parasta siinä on mielestäni realistinen ihmiskäsitys. Pahinta minusta siinä taas on se, että edes Jumala ei kykene suojelemaan uskoviaan tyhmyydeltä. Toiseksi pahinta minusta on se, että mainitsemaani psykologista mekanismia lukuun ottamatta Jumala näyttää ottavan kovin vähän osaa kirkkonsa elämään. Ei näytä olevan päteviä todisteita siitä, että Jumala parantaisi sairaita tai vastaisi rukouksiin. Yhtä pahaa minusta siinä on se, että kukaan jeesuslaisuuden perusteoksen Uuden testamentin kirjoittajista ei aikoinaan keksinyt kieltää kristittyjä sotkemasta uskoonsa politiikkaa.

...
PS:

Tälle merkinnälle on jatkoa.

Tämä merkintä on jatkoa edelliselle.

2 kommenttia:

  1. mmh, sellasta se on. ihminen haluaa uskoa johonkin, uskokoot sitten. sitä ei voi estää, ei millään sivistyksellä, aivopesulla tai järkipelillä. Ehkä joku fiksu käytti sitä uskon halua tosiaankin hyödykseen ja loi uskonnon. Mitä se on siitä sitten hyötynyt, en tiedä. Paljon pahaa, paljon hyvää on uskonnot tuoneet, mutta sitä ei saa pois ihmisyydestä koskaan. Paljon rahaakin on joku tienannut uskonnolla. Mutta; "Mutta jos uskontoja ei olisi"-argumentit saavat anaalin vuotamaan verta ja aivot valumaan korvista, ja lattialistan alta pölähtää esiin sadan lilliputin iskuryhmä joka alkaa sahaamaan varpaita irti pienillä sahoillaan. Kissastakaan ei saa pois metsästysviettiä. Jotenki nyt pitäs tulla toimeen sen kanssa että uskontoja on niin kauan kuin ihmisiäkin. Parasta vaikka nirhata koko ihmiskunta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu.

      Mutta uskonnon alkuperäinen muoto lienee animismi, jossa uskotaan, että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia. Tämän uskonnon muodon kannattajat palvovat myös esi-isiään.

      Poista