keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Maailman uutisia 13.7.2016


U u t i s i a :

Intian rationalistiyhdistystä ja kansainvälistä Rationalist Internationalia edelleen johtava Sanal Edamaruku on asunut Suomessa neljä vuotta paettuaan Mumbaissa kokemaansa vainoa.

Turvapaikkaa hän ei kuitenkaan ole hakenut, koska menettäisi tällöin Intian passin, vaan elättää itsensä kirjailijana, eli ei ole varsinainen maahanmuuttaja, jollaiset ovat monikulturistien sankareita.

Miehen tilanne oli kärjistynyt, kun katolisen kirkkorakennuksen Jeesus-patsaasta oli valunut vettä, mikä tulkittiin itkuksi. Tunnettu skeptikko kutsuttiin tutkimaan tilannetta ja ilmenikin, että kapillaari-ilmiö oli saanut WC-putkien vedet nousemaan patsaan huokosten kautta ylös ja valumaan sitten lattialle.

Edamarukun julkituoma näkemys asiasta herätti suurta vihastusta ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. Intian perustuslaissa on vihapuhepykälä, mistä tuli sitten ongelmia. Sellaisia pykäliä on Suomenkin laissa. Lisäksi miehen riesaksi tulivat vihaiset kiihottuneet kansalaiset.

Sanal Edamaruku on lisäksi Intian ensimmäinen uskonnottomaksi ja kastittomaksi kirjattu lapsi, siis silloin kun hän tuli lapseksi aikoinaan syntymänsä yhteydessä.

...
Kokoomuksen Verkkouutiset puhuu ennen kaikkea Neuvostoliiton mutta myös muiden liittoutuneitten sotilaitten saksalaisiin naisiin ja tyttöihin kohdistamista seksuaalirikoksista. Ja Miriam Gebhardtin aiheeseen liittyvästä teoksesta. Vaikka tässä yhteydessä olisi hyvä muistaa, että urheat Neuvostoliiton sotilaat raiskasivat etenemisvaiheessa muitakin kuin saksalaisia, nimittäin puolalaisia, bulgarialaisia, romanialaisia, jugoslavialaisia, tshekkoslovakialaisia. Ja vieläpä tuhoamisleirivankeja, olivat nämä sitten venäläisiä tai juutalaisia.

Suomessakin urheista neuvostosotilaista oli naisille ja tytöille seksuaalista väkivaltariesaa jatkosodan aikana.

Neuvostoliiton urhea johtaja Josif Stalin piti huolen siitä, että raiskaaminen oli laillista. Raiskaajia ei Neuvostoliiton siviili- eikä sotilasviranomaisten puolesta rangaistu koskaan.

Miriam Gebhardt kertoo kirjassaan, että länsiliittoutuneitten sotilaitten raiskaamisista ei myöskään useinkaan nostettu syytteitä.

...
Verkkouutiset kertoo myös, että Pohjois-Koreassa on käytössä jossain määrin Intian hindulaisuuden kastijärjestelmää muistuttava systeemi, jossa luokitellaan kansalaisten asema. Luokittelu perustuu perheiden hallitusta kohtaan osoittamaan uskollisuuteen historian saatossa ja jossain määrin yhteiskunnalliseen luokka-asemaan.

Kyllä se edistyksellisyys on ihmeellistä!

Jotain samantapaista, mutta käytännössä lievempää on olemassa myöskin Suomessa. Jossa suuri osa yhteiskunnan merkityksellisten luokkien jäsenistä kannattaa teoriaa ja käytäntöä, jossa ihmisen oikeudet riippuvat hänen asemastaan uhrihierarkiassa.

...
Verkkouutisten mukaan Vihreitten Heidi Hautala esittää, että Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri David Cameron järjesti kansanäänestyksen maansa EU-erosta eli Brexitista pelastaakseen oman nahkansa ja että siksi kansanäänestys ei ole aitoa demokratiaa.

Hautala sanoo edistäneensä suoraa demokratiaa 25 vuoden ajan.

Itsekin olen sitä mieltä, että kaikkien sivistysmaitten poliittiseen järjestelmään tulisi kuulua päättäjiä sitovien kansanäänestysten.

Suomen Vihreät oli aikoinaan kovastikin sitovia kansanäänestyksiä ajamassa, mutta sittemmin puolue näyttää tulleen siihen tulokseen, että kansalaiset saattavat myöskin äänestää joskus "väärin" eikä sellaista voi hyväksyä. Mutta kunnioitusta Heidi Hautalalle. Oletan, että hän puhuu totta.

...
Ääliövasemmistolaiset kuulemma järjestivät Saksassa mellakan, jossa heittivät poliisien päälle ilotulitteita, kiviä ja pulloja. Aikamoisia idiootteja, täytyy sanoa.

...
IFO-instituuttia johtanut taloustieteilijä Hans-Werner Sinn arvioi, että Suomen talous voisi kansalliseen valuuttaan palaamalla päästä nopeasti takaisin jaloilleen.

"Suomella olisi mahdollisuus lähteä eurosta suhteellisen tappiottomasti."

. . .
PS Vuorokauden päästä tämän ilmestymisestä tulee luultavasti julkaistumaan Yhdysvaltain neekeriväestön ja poliisin suhteista blogimerkintä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti