Uskoni Jumalaan on jossain määrin rajallista, mutta minua tavallaan jossain määrin viehättää ajatus elämästä kuoleman jälkeen. En usko kuolemanjälkeiseen elämään, mutta tavallaan toivon, että se olisi totta. En edes spekuloi itsekseni, miten kuolemanjälkeisen elämän juttu toimii. Että onko Viimeistä tuomiota, onko kuolemanjälkeinen elämä toisessa ulottuvuudessa vai tässä todellisuudessa ja joutuuko/pääseekö ihminen sinne välittömästi kuolemansa jälkeen. Ja onko olemassa taivasta tai helvettiä. Tai, no, ikuisen helvetinpiinan mahdollisuuden kiellän etukäteen, koska elämä Maapallolla on jo sinänsä tarpeeksi raakaa.
Uskossa kuolemanjälkeiseen elämään on kuitenkin yksi vika, siis jos otamme huomioon tieteen luoman kuvan maailmasta ja elämän kehityksestä biologisen evoluution kautta.
Jos ajatellaan, että ihminen on pikku hiljaa kehittynyt jostain ihmisapinaa muistuttavasta oliosta nykynykyihmiseksi. Jossain vaiheessa lajinkehitys olisi sitten edistynyt sillä lailla pitkälle, että Jumala katsoisi ihmisen, tai kyseessä olevan lajin, olevan siinä määrin sielukas, että hän voi suoda näille kuolemanjälkeisen elämän. Mutta jos ajatellaan ensimmäistä ihmis-, tai oliosukupolvea, jolle tämä olisi suotu, niin eivätkö tähän sukupolveen kuuluvat olisi taivaaseen päästyään todella pahoillaan siitä, että heidän vanhempansa ja isovanhempansa eivät ole päässeet samaan paikkaan?
Kaipa tässä(kin) suhteessa armeliain kuolemanjälkeisen elämän versio on buddhalaisilla: syntyä uudelleen ja uudelleen edellistä elämäänsä ja siihen kuuluneita eläviä ja elottomia asioita muistamatta, kunnes lopulta voi päästä osaksi ikuista autuuden tilaa?
VastaaPoistaMinun mielestäni lohdullisin on ollut alkuperäisillä juutalaisilla, jotka uskoivat, että kaikki ihmiset joutuvat kuolemansa jälkeen sheoliin, jossa sitten elelevät varjomaista elämää.
Poista