maanantai 29. helmikuuta 2016

Kristinuskon ja Anonyymien Alkoholistien liikkeen yhteys

Olen miettinyt vakavasti sellaista asiaa, että kristinusko ei välttämättä olisi ainoa autuaaksi tekevä uskonto. Jos voitaisiin osoittaa, että jossain toisessa uskonnossa tai aatteessa olisi samantapainen henkinen temppu kuin Kristuksen sovitustyöhön turvautuminen ja suhteen Jumalaan perustaminen yksin siihen ja joka myöskin vielä toimisi samalla tavalla yhtä hyvin kuin kristinuskossa, niin ajatus kristinuskon ainutlaatuisuudesta kärsisi haaksirikon.

Mutta sellainen aatehan jo on olemassa. Nimittäin Anonyymien Alkoholistien aate. AA:n jäsenistöstä kun varsin suuri osa uskoo löytäneensä ratkaisun juomaongelmalleen, ei tahdonvoimaa käyttäen ja kovasti vain yrittämällä, vaan itseämme suuremman voiman avulla, kerta kaikkiaan luopumalla omista keinoistaan.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Kun päätin ruveta pyytämään anteeksi eläimiltä

Kävin jokin aika sitten pistäytymässä veljeni ja hänen perheensä luona. Kun saavuin paikalle, niin keittiössä jossain astiassa sojotti aimo joukko kananjalkoja varpaineen. Näky oli minun kannaltani vähemmän esteettinen.

Minulle tarjottiin paikan päällä maistiaiseksi kiinalaista leipää, joka oli kuin isokoinen lettu ja maistuikin siltä. Myöhemmin, kun ruvettiin aterioitsemaan yhdessä pöydän ääressä, niin nautittiin samantapaista leipää, mutta tuoreempaa versiota, jonka taikina oli saatu kiinalaisesta juhlasta ylijääneenä. Tässä versiossa oli sisällä jotain vihreätä, olikohan purjoa. Leivän kanssa nautittavaksi tarjottiin kananlihasiivuja ja paprikasiivuja.

Kun siinä pöydän ääressä nautin sen antimia, niin mieleeni tuli sellainen, että tästä lähtien pyydän anteeksi eläimiltä, kun syön heitä.

Perheen emäntä sanoi minulle, että hän voi antaa minulle tätä leipää mukaani lähtiessäni. Hän sanoi, että voin laittaa leivän väliin vaikka kanaa, kurkkua ja ketsuppia.

Kun olin jo lähtenyt pois pöydästä ja istuin olohuoneen sohvalla, niin toinen perheen kiinalaisista rupesi syömään varpailla varustettuja kananjalkoja. Sanoin hänelle: "Lempiruokaani!"

Perheen emäntä unohti antaa minulle leipää mukaani, kun lähdin menemään kotiini. Mutta olisin kuitenkin laittanut leivän sisään ainoastaan kuorettomia nakkeja tulisen ketsupin kanssa, en mitään parempaa tai terveellisempää.

Mutta tästä alkaen olen pyrkinyt aina pyytämään anteeksi niiltä eläimiltä, joiden lihaa syön. Vaikka varmaankaan ne eivät osaa antaa ajatukselleni arvoa, mutta silti. Tämä on ihmisen mieleen liittyvä asia. Kunnioittavathan ihmiset vainajien tuhkauurniakin, vaikka ei vainaja siitä mitään hyödy.

En ole vielä kauhean hyvin onnistunut hankkeessani. On jotenkin luontevaa vain iskeä ruoan kimppuun kuin sika limppuun.

Katson, että en nykyisellään kykenisi kokonaan lopettamaan eläinten syömistä. Anteeksipyytäminen heiltä on korvike sille, että lopettaisin. Vielä vähemmän kykenisin ryhtymään vegaaniksi eli lopettamaan kaiken eläinperäisen ravinnon nauttimisen. Jälkimmäinen olisi melko vaikeaakin, sillä ihminen on biologisesti sekasyöjä, joka tarvitsee ainakin jonkin verran eläinperäistä ravintoa. Ja vegaanit joutuvat sitä paitsi syömään B12-vitamiininsa purkista, kun kasvisperäinen ravinto ei sitä sisällä. Ilman B12:ta tulee ennen pitkä aivovaurioita. Minusta jatkuvalla syötöllä lisäravinnepurkista ruokaileminen on hassua liioittelua.

Kannatan periaatteessa tuotantoeläinten hyvää kohtelua. Jos siihen päästään globaalisti, niin liha ja lihatuotteet kallistuvat, ehkä runsaastikin. Mutta toisaalta nythän paraikaa ollaan kehittämässä aitoa keinolihaa. Kaksi ja puoli vuotta sitten olin kirjoittanut aiheesta blogiinikin. Se on minun toivoni.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Ruusunpunaisin silmälasein

Liberaali Tuukka Kuru oli jokin aika sitten kertonut blogissaan, miten maahanmuuttoseminaarissa oli harjoitettu fiktion kertomista. Ja kyllä juu, aihetta oltiin tarkasteltu ruusunpunaisten linssien läpi.

Mutta tästä juontuikin mieleeni sellainen, että kansallissosialistisen Saksan johtajalla Adolf Hitlerillä oli myös eräänlainen linssivääristymä todellisuuden suhteen. Nimittäin hän kuvitteli, että kun hänellä on erittäin voimakas tahto, niin riittää, että hän valuttaa sen jokaiseen armeijoidensa sotilaaseen. Hän aktiivisesti unohti sen, että sodassa tarvitaan paitsi miesvoimaa, niin myös sen kouluttamista ja varustamista sekä hyvää, toimivaa kalustoa. Ja sitä paitsi vastustajallakin on oma tahtonsa.

Ja tällä en todellakaan halua vihjatakaan mitään siihen suuntaan, että maahanmuuttokritiikittömät kannattaisivät Hitleriä. Vihjaan ainoastaan sellaista, että ne maahanmuuttokritiikittömät, jotka demonisoivat ja dehumanisoivat vastustajiaan, ovat Hitlerin kannattajia. Ainakin hengessä.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Miksi olla (uus)marxilainen, jos ei ole pakko?

Kun itäisen Euroopan maat saivat karistettua kansandemokratiuden ikeen harteiltaan vuonna 1989, niin meillä vauraissa länsimaissa monet aprikoivat, että ne varmaankin nyt siirtyvät kannattamaan sosialidemokratiaa. Mutta ne ihmiset ajattelivat, että he eivät halua mitään sellaista, mikä muistuttaa liikaa marxismilenininismistä.

Voidaan keskustella siitä, että jos yksi aate on paha, niin onko sen vastakohta sitten hyvä. Kun Etelä-Afrikan rotusortohallinto kaatui, niin maan kansalaisten rodullinen valtaenemmistö äänesti African National Congress -puoluetta (joka tunnetaan tuttavallisemmin nimellä ANC), joka oli mainostanut kannattavansa jonkinlaista sosialismia. Eli vähän samalla tavalla ajatus kävi sielläkin, että kaukana aidan toisella puolella on ruoho viheriämpi.

Mutta nämä entiset itäisemmän Euroopan maat olivat myöskin entisen komennon aikana saaneet rokotuksen kaiken maailman poliittista unelmahöttöilyä vastaan. Ja nyt sitten meillä entisessä lännessä monet aidosti ihmettelevät, että miksi noiden maiden kansalaisten mielestä heidän maansa eivät kuulu kaikille.

Virolaisten sosialidemokratiankin vieroksunnalle antoi selityksen takavuosina eräs virolainen, joka oli todennut: "Miksi olla marxilainen, jos ei ole pakko?"

lauantai 20. helmikuuta 2016

Uni, jossa olin yhdysvaltalainen kenraali

Näin useita päiviä sitten sellaista hieman Red Alert -maista unta, jossa olin yhdysvaltalaisia joukkoja komentava kenraali. Meidän piti perustaa hyvin puolustautumiseen kykenevä tukikohta. Päätin siirtää tukikohdan uuteen paikkaan ja muutenkin muuttaa alun perin ajateltua konseptia.

En tiedä, mitä öttiäisiä vastaan meidän oli määrä puolustautua, mutta unessa oli vakava tunnelma.

En ole koskaan aikaisemmin unissani ollut kenraalin arvoinen upseeri. Uni jätti minuun lähtemättömän jäljen.

Joskus tuon unen jälkeen näin sellaista unta, että olin osa jotain siviiliporukkaa, jonka piti matkustaa jollakin kulkuneuvolla jonnekin. Porukkaamme kuitenkin soluttautui ihmismuotoinen kasvi, mutta hän/se paljasti itsensä, kun rupesi jonottaessamme pääsyä ao. kulkuneuvoon puremaan minua. Ymmärrän kyllä, että jos pitää pärjätä yhteyttämisellä ja juurien kautta saatavilla aineksilla, niin voi tulla nälkä, jos pitää paitsi seistä, myös liikkua.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Elohopea tekee homoseksuaaliksi

Lueskelin tuossa Napoleonin kompleksit -blogin muutaman vuoden takaista merkintää Elohopeamyrkytys!.

Siinä kerrotaan BBC:n meille välittämästä tiedeuutisesta, että tiedemiehet ja mahdollisesti -naisetkin olivat keksineet hyvän tutkimuksen aiheen: että mitä iibislinnuille tapahtuu, kun niille syötetään metyylielohopeaa. Tutkimuksen tulos oli sellainen, että koirasiibikset alkoivat käyttäytyä homoseksuaalisella tavalla.

Ja kyseinen blogikirjoittaja totesi, että tämä tulos voi saada "konservatiiveja" kiinnittämään enemmän huomiota ympäristönsuojeluun.

Mutta en ole huomannut, että elohopean homoseksuaalistavasta vaikutuksesta olisi ollut juttua kristillisissä lehdissä. Ehkä islamilaisista lehdistä löytyisi, mutta minä en lue niitä.

Niin, tuossa artikkelissa sanotaan, että elohopea vaikuttaa iibiksillä hormonien tuottamiseen. Siinä kerrotaan myös, että vetisessä hapettomassa haudassaan elelevät bakteerit muuttavat löytämänsä elohopean metyylielohopeaksi, joka on elohopean myrkyllisin, niin iibiksille kuin ihmisille vaarallinen muoto.

Ja tässä voi vielä mainita, että rokotteissa käytetty elohopea ei suinkaan ole tuota metyylielohopeaa. Niiden sisältämä elohopea on ollut sellaista lajia, että se ei varastoidu elimistöön, vaan menee nopsasti läpi, eli se ei periaatteessa voi aiheuttaa homoseksuaalisuutta edes iibislinnuille.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kyllä minä tällaisesta hämmentyisin

Kun useat feministit ovat näköjään huutaneet, että he eivät tarvitse länsimaista tai suomalaista miestä puolustamaan heitä, niin mitä jos kävisi seuraavalla tavalla:

Kuljen kaupungilla. Näen, että lähistöllä joukko pyhän sodan sotureita ahdistelee länsimaista/suomalaista naista tai tyttöä. Oletetaan nyt, että minulla olisi pari hyvää kaveria mukana, etten joutuisi yksin aivan kokonaan telotuksi. Me menisimme naiselle tai tytölle apuun. Tämä kuitenkin huutaisi, että hän ei tarvitse meidän apuamme.

Kyllä minä kovasti hämmentyisin.

Vastustan raiskauskulttuureja.

Asiaan liittyen Sarastus-verkkolehdessä julkaistui Ann Sterzingerin suomennettu kirjoitus, jossa todetaan, että Kölnin (ja Stuttgartin, ja Hampurin...) tapahtumien jälkeen ketään turvapaikanhakijoiden toimeenpanemaa raiskauskaustia kieltävää ei enää pidä ottaa vakavasti. Kirjoittaja sanoo, että näissä tapahtumissa on kysymys sodankäynnistä. Oi, katso:

Kuoliko feminismi Kölnissä?

maanantai 15. helmikuuta 2016

Nämä turvapaikanhakijat tekevät vastoin monikulturismia

Yle kertoo, että turvapaikanhakijat järjestävät tänään maanantaina klo 14.30 alkaen mielenilmauksen Lieksassa. Arviolta noin 80–90 Märäjälahden vastaanottokeskuksen asukasta haluaa osoittaa kiitollisuuttaan Suomelle ja Lieksalle. Samalla he haluavat tuomita kaikki negatiiviset teot, kuten muun muassa naisten ja tyttöjen ahdistelut. He irtisanoutuvat näistä teoista ja tuomitsevat ne ankarasti.

"Tämä on ihan meidän asiakkaiden oma idea. Mielenilmausta on puuhannut Irakissa radiotoiminnassa mukana ollut henkilö. Hän on vastaanottokeskuksessa puhunut asiasta tovereilleen", vastaanottokeskuksessa ohjaajana toimiva Esko Tervo kertoo.

Hyvä, mutta ohjaaja Tervo ja nämä turvapaikanhakijat eivät ole ottaneet huomioon asiassa sitä, että tuollainen on vastoin Suomen valtionuskontoa monikulturismia.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

lauantai 13. helmikuuta 2016

Jonkin verran kehnompia unia

Näin äskettäin sellaista unta, että minun piti mikrofonin kanssa laulaa kappaleita esiintyen yleisölle. Mutta hengitystekniikkani oli vääränlainen, ja siksi onnistui huonosti. Tosin mikrofonin käyttö sujui luontevasti. Voisin mainita tässä yhteydessä sen, että Wanhoina hyvinä aikoina koulussa olin ollut musiikkiluokalla.

Näin myös sellaista unta, että jollekin planeetalle aurinkokunnassamme tehtiin jokin todella eeppinen juttu, joka vähän epäonnistui, ja planeetta sitten hajosi leviten avaruuteen. Unessa minä pelkäsin, että planeetan kappaleita alkaa ennen pitkää osua Maahan. Ei välttämättä sellainen uni, josta tulee levännyt olo.

...Yleensä kaiken maailman avaruusunet ovat minulla pahinta laatua.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Jumala ei luonutkaan naista miehen kylkiluusta!

Nyt on löytynyt tieteellinen sensaatio. Nimittäin Tiede-nimisen tieteen popularisoijana tunnetun lehden mukaan Jumala on tehnyt naisen miehen penisluusta. Tämä tietenkin selittää sen, miksi urospuolisella ihmisellä ei ole penisluuta, toisin kuin melkein kaikilla muilla nisäkkäillä on asian laita.

Selitän lisää. Kristillisen Raamatun ensimmäinen osa on kirjoitettu lähinnä heprean kielellä. Myöskin sen sisältämät kaksi luomiskertomusta. Tiede-lehti kertoo, että (Raamatun) heprean kylkiluuta merkitsevä sana voi tarkoittaa myös rakenteellista tukipilaria, ja sellainenhan penisluu on!

Artikkelissa kerrotaan myös mahdollinen selitys sille, miksi ihmisnaaraalla ei ole klitorisluuta. Selitys on se, että synnytyksessä klitorisluu olisi ihmisvauvan ison pään tiellä.

torstai 11. helmikuuta 2016

Yhdysvaltain republikaaniehdokkaitten joukossa on mätiä mätämunia

Miljardööri Donald Trump voitti ylivoimaisesti järjestyksessä toiset Yhdysvaltain republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaiden esivaaleista, jotka pidettiin pienessä Koillis-Yhdysvalloissa sijaitsevassa New Hampshiren osavaltiossa.

Täällä Euroopassa monet pitävät Trumpia äärettömän oikeistolaisena pellenä, jota olisi vaarallista päästää valtaan. Mutta kun ajatellaan, että keskimääräinen eurooppalainen äänestäjä ei ole muutenkaan keskimääräisen yhdysvaltalaisen ylemmän tason poliitikon kanssa paljoakaan samaa mieltä asioista, niin voi tulla mieleen sellainen, että Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ei välttämättä olisi katastrofi. Tai ainakin minulle tällainen ajatus on juontunut mieleen, vaikka itse en olekaan kovin oikeistolainen.

Jos ketään kiinnostaa, niin voisin nimittää itseäni esim. konservatiiviseksi liberaaliksi ja liberaaliksi konservatiiviksi. Ja "liberaali" ja "konservatiivi" täytyy tässä käsittää eurooppalaisesti eikä siten kuin Yhdysvalloissa on nämä käsitteet mielletty 1930-luvulta alkaen, jolloin presidentti Rooseveltin laman uhreja auttavaa New Deal -politiikkaa ruvettiin esittämään "liberaalina", vaikka kyse on jonkinlaisesta edistyksellisyydestä.

Voisin nimittää itseäni myös kansallisliberaaliksi tai kansallissosialidemokraatiksi.

Trumpin henkilö oli tähän asti minussa nostattanut kysymysmerkkejä sen vuoksi, että hän näyttää helposti suuttuvan sellaisille ihmisille, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.

Mutta tulipahan luettua armaan Ylen uutinen muutama päivä takaperin, ja siinä kerrottiin, että Donald Trump, jos hänestä tulisi presidentti, sallisi jälleen vesikidutuksen "ja hemmetin paljon pahempaakin". Vesikidutuksessa, englanniksi waterboarding, kuulusteltavalle aiheutetaan hukkumisen tunne. Siitä on käytetty Yhdysvalloissa nimitystä "tehostettu kuulustelukeino", "enhanced interrogation".

Trump aikoisi sallia siis vielä jotain pahempaa. Minua hieman järkyttää.

Muut ehdokkaat olisivat tyytyneet niihin rajoituksiin, joita kongressi on presidentti George W. Bushin kauden jälkeen kidutukselle asettanut. Ehdokas Ted Cruz sanoi, ettei pitänyt vesikidutusta kidutuksena, mutta vastustaisi silti sen käyttöä.

Trump oli perustellut waterboardingin käyttöä sillä, että Lähi-Idässä katkotaan kristittyjen ja muidenkin päitä, ja keskiajan jälkeen ei ole nähty sellaista, mitä nyt tapahtuu.

Minusta näyttää siltä, että Republikaanien äänestäjät antoivat nyt New Hampshiressä luottamuslauseen Trumpin kiduttamisen puollolle. Tätä voi pitää huolestuttavana, varsinkin jos muualla Yhdysvalloissa sama jatkuu.

Ted Cruz ei pidä waterboardingia kidutuksena. Sallisiko hän siis sen käytön ystäviinsä, perheeseensä ja sukulaisiinsa? Uskoisin, että hän sallisi.

Ehdokas Marco Rubio taas ilmoitti, että Yhdysvaltain Kuubassa sijaitsevaan vankilalaitokseen Guantanamo Bayhyn tulee viedä ihmisiä eikä sulkea paikkaa. Guantanamo Bayssä on pidetty vuosikausia ihmisiä vangittuina nostamatta syytettä heitä vastaan. Guantanamossa on myös kidutettu vankeja.

Aikamoisia jäpiköitä Republikaaneilla monet tärkeät presidentiksi pyrkijät.

Ne ihmiset, jotka kiduttavat toisia ihmisiä, tai sallivat sen, tai määräävät ihmisiä kiduttamaan, ovat torakoita.

En voi juurikaan sietää Yhdysvaltain Republikaanista puoluetta. Mutta en kauheasti varmaan voi ymmärtää maan Demokraattistakaan puoluetta, joka on de facto Suomen Kokoomuksen sisarpuolue (Yhdysvaltain Republikaaninen puolue taas on vain de jure Kokoomuksen sisarpuolue). Yhdysvalloissa on liittovaltion tasolla kaksipuoluejärjestelmä, mitä pidän demokratian niukentamisena. Mutta jos minulla olisi oikeus äänestää maan kuluvan vuoden presidentinvaaleissa, niin minä varmaankin äänestäisin Demokraattiseen puolueeseen vasta viime vuonna liittynyttä yhdysvaltalaisittain suhteellisen vasemmistolaista Bernie Sandersia, joka nimittää itseään demokraattiseksi sosialistiksi. Yhdysvallat on liian oikeistolainen maa minun makuuni, mutta äänestäisin sitä, mitä voi. Demokraattista puoluetta pidän toisaalta hieman liian oikeistolaisena, ja toisaalta liian poliittisesti korrektina. Parasta maassa on minusta sen perustuslain takaama sananvapaus; Suomessahan perustuslaki ei sananvapautta takaa. Toiseksi parasta Yhdysvalloissa on mielestäni sen uskonnonvapaussysteemi, joka on minusta melkein kauneinta ihmiskunnan instituutioitten joukossa.

Yhdysvallat on de facto pysyvästi melko monikulttuurinen maa. Siksi saattaisin äänestää maan vaaleissa muitakin suomalaisittain sosialidemokraateiksi katsottuja, jos sellaisesta ei mielestäni liikaa haittaa olisi.

...Mutta minusta olisi mukavaa, jos Yhdysvaltain presidentti ja kongressi jonain päivänä ilmoittaisivat, että nyt tulevat Saudi-Arabiaan uskonnonvapaus ja naisten oikeudet. Kusipäisiä maita ei minusta tule pitää liittolaisina.

...
PS 5.3.2016: Yle kertoo, että Donald Trump vetää takaisin kidutuspuheitaan. Ihan hienoa! Bonuksena voin nyt kertoa, että on kehitetty aito botti, joka yrittää matkia Trumpin puhetapaa.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

"Avoimen lähdekoodin Windows" ei ole vielä ihan valmis

ReactOS on projekti, jonka tarkoitus on kehittää ikään kuin avoimen lähdekoodin versio Microsoft-yhtiön Windows-käyttöjärjestelmästä. Projektin tekijähenkilöillä siis ei ole hallussaan pätkänkään vertaa Windowsin lähdekoodia, vaan he joutuvat kehittämään suurimman osan käyttöjärjestelmänsä koodista itse, tuskaisasti parahdellen nk. takaisinmallintamalla. Toki ainakin jonkinlainen apu heille on Wine-ei-emulaattorista, jonka tarkoituksena on mahdollistaa Windowsille kirjoitettujen ohjelmien käyttäminen Unixin kaltaisissa käyttöjärjestelmissä, mukaan lukien Linux. Sekin on kehitetty takaisinmallintamalla.

ReactOS on sekä juridisesti että eettisesti täysin laillinen ja projekti.

Sen tekijäporukka varmaankin jakaa omaa tietouttaan Wine'in tekijäporukan kanssa. Jossain määrin nämä kaksi saattavat olla itse asiassa sama asia.

Olen vuosien varrella itse käyttänyt Wine'ia joidenkin Windows-sovellusten käyttämiseen Linuxissani. Kuten Spotifytä siihen aikaan, kun ohjelmistosta ei vielä ollut olemassa Linux-versiota.

Adobe ei muuten ikinä ole tehnyt kuulusta Photoshop-kuvankäsittelyohjelmastaan Linux-versiota, mutta se auttoi Wine-projektia sen verran, että ohjelman Windows-versio saatiin toimimaan Wine'in avulla juohevasti Linuxissa.

ReactOS-projekti perustettiin vuonna 1998. Aluksi olin kovin innostunut asiasta, mutta kun siitä ei ole meinannut valmista tulla sitten millään. "Avoimen lähdekoodin Windows" on vielä nyt Herran vuonna 2016 alfatestausvaiheessa, eli käyttöjärjestelmä ei toimi vielä läheskään joka suhteessa niin hyvin kuin sen pitäisi.

Olen ReactOSia kokeillut melkein joka vuosi sen perustamisesta alkaen, mutta miestä todella syö projektin etenemisen hitaus. Tällä hetkellä ollaan muuten versiossa 0.3.17.

En tiedä, miten paljoa minä itse henkilökohtaisesti tarvitsisin ReactOS:aa. Se voisi olla hauska lisä elämääni, mutta luulen, että minulla itselläni ei juuri koskaan olisi niin suurta tarvetta sille, etten voisi olla ilmankin. Moni muu voisi sellaista kuitenkin kaivata.

Windowsin kaltainen käyttöjärjestelmä avoimella lähdekoodilla toteutettuna olisi tietenkin arvo sinänsä. ReactOS olisi tehnyt Windowsille saman minkä Linus Torvalds ja hänen Linuxinsa tekivät Unix-käyttöjärjestelmälle jo vuonna 1994, jolloin Linux-käyttöjärjestelmän ytimen eli kernelin versio 1.0 julkaistiin.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Pyydän anteeksi Jollalta

Nyt pitää pyytää anteeksi suomalaiselta mobiiliyritykseltä Jollalta. Olin luullut, että sen Linux- ja Meego-pohjaisessa Sailfish 2 -käyttöjärjestelmässä on vika, mutta oikeasti kyse olikin vain siitä, että en ollut hyvin pitkään aikaan putsannut kännykkäni näyttöä. Olen huono tietokoneasiantuntija. Anteeksi, Jolla.

maanantai 8. helmikuuta 2016

Oikean rasismin levinneisyydestä maailmalla

The Washington Post oli hieman alle kolme vuotta sitten eli 15.4.2013 julkaissut artikkelin otsikolla A fascinating map of the world’s most and least racially tolerant countries.

Eli lehden käsittelyn aiheena oli ollut se, että missä maissa esiintyy rasismia ja missä määrin. Artikkeli perustuu jo vuosikymmenien ajan maailmanlaajuisia asenteita ja mielipiteitä mittailleen World Values Survey -tutkimuslaitoksen kyselytutkimukseen. Tutkimusta oli siltä pyytänyt kaksi ruotsalaista taloustieteilijää.

Ja tässä voi vielä mainita sen, että artikkelissa rasismi käsitetään perinteisellä tavalla, eli täyden ihmisarvon kieltämisenä toiselta ihmiseltä tämän rodun tai etnisen alkuperän perusteella. Eli kyse ei ole toisen kulttuurin tai uskonnon arvostelemisesta.

Ikävä kyllä tutkimus ei kata läheskään kaikkia maailman maita. Ennen kaikkea Afrikan mantereen tiedoissa on hyvin paljon puutteita.

Mutta sitten koko tutkimuksen tulokset. Esitän ne seuraavassa lyhyesti asian ilmaisten. Olen tutkiskellut myös sivulla näytettyä maailman kartta -graafia tekstiäni varten, ja sanon myös jotain ihan omasta päästäni. Oi, katso:

Englanninkieliset ja Latinalaisen Amerikan maat ovat keskimäärin vähiten rasistisia. Ainoita poikkeuksia tästä ovat öljyrikas Venezuela, jossa rotu ja varakkuus joskus käyvät käsi kädessä, ja Dominikaaninen tasavalta, jonka rasistisuus voi johtua siitä, että se on ongelmaisen Haitin naapurimaa.

Intia ja Jordania ovat tutkimuksen mukaan kaikkein rasistisimpia maita.

Euroopassa esiintyy laajaa variaatiota kysymyksessä. Ranska on yksi maanosan eniten rasistisista maista. Latvia ja Valko-Venäjä taas ovat suvaitsevaisempia kuin suuri osa maanosan maista. Monessa Balkanin maassa taas ollaan rasistisempia. Venäjä muuten on rasismissa keskitasoa. Euroopan maista kuitenkaan yksikään ei kuulu hyvin rasistisiin maihin.

Tutkimuksen tulosten mukaan Ruotsi ja Norja kuuluvat vähiten rasististen maitten joukkoon. Mielenkiintoista kyllä ruotsalaiset näyttäytyvät selvästi rodullisesti suvaitsevaisempina kuin suomalaiset, vaikka suomalaisetkin sijoittuvat suhteellisen hyvin. Artikkelin kirjoittaja Max Fisher tekee kuitenkin mielenkiintoisen oletuksen, että ruotsalaiset eivät ehkä ole vastanneet kyselyyn yhtä rehellisesti kuin suomalaiset. Itse luulen tietäväni, että Ruotsissa on erinomaisen tärkeää monille kantaväestön edustajille esiintyä hyvänä ihmisenä.

Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka ovat melko rasistisia. Egyptissä ja Saudi-Arabiassa rasistiset asenteet ovat laajalle levinneitä, ja niissä maahanmuutto on tärkeä kysymys. Myöskin Iranissa esiintyy yhtä paljon rasismia.

Paljon idempänä Indonesiassa, Vietnamissa ja Etelä-Koreassa rasistiset asenteet ovat myös yhtä laajalle levinneitä.

Pakistanissa on melko vähän rasistisia asenteita, mikä on jonkin verran yllättävää.

Loppuyhteenvetona voisin lausua, että islamilaiset maat ja Intia näyttäisivät olevan rasistisimpia maita. Islamilaisten maiden joukossa poikkeuksia näyttäisivät olevan paitsi siis Pakistan, niin myös länsiafrikkalainen Burkina Faso, jonka väestöstä niukka enemmistö näyttäisi olevan muslimeita.

Buddhalaisen ja kungfutselaisen perinteen maat ovat muuten suhteellisen rasistisia, mutta suuriväkilukuinen Kiina vaikuttaa niiden joukossa suhteellisen vähärasistiselta. Tosin voi olla, että Kiinassa virallinen hallitsevan kommunistisen puolueen antirasistinen ideologia vaikuttaa siihen, millaisia vastauksia uskalletaan kyselijälle antaa.

Kirjoittaja tuo esiin sen, että jotkut ovat hämmentyneet siitä, miten Yhdysvallat ja Intia sijoittuvat vertailussa.

Artikkelin alussa näkyy maailmankartta, johon on merkitty rasististen asenteitten yleisyys eri maissa. Mitä sinisempi väri, sitä vähemmän maassa esiintyy rasistisia asenteita, ja mitä punaisempi väri, sitä enemmän maassa esiintyy rasistisia asenteita. Harmaat alueet ovat niitä, joista ei ole ollut käytössä dataa. Ikävä kyllä suurimmasta osasta Afrikan maita ei tietoa ole haettu. Kartan saa sitä klikkaamalla suurennettua.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Yleinen ylösnousemus ongelmana

Minun on ollut vaikea ajatella, että uskossa yleiseen, siis muidenkin henkilöiden kuin Jeesuksen, ylösnousemukseen olisi paljoa järkeä. Tärkein syy tälle on ollut siinä, että maailmankaikkeus on superjärjettömän massiivisen kokoinen. Minkä takia kysymys nähdäkseni kuuluu: mikä seuraavista vaihtoehdoista yleisen ylösnousemuksen suhteen olisi totta?

Kun Jeesus tulee takaisin voimassaan, niin
  • koko maailmankaikkeus lakkaa olemasta ja syntyy paratiisi, jossa toimivat erilaiset lait, tai...
  • muu maailmankaikkeus jatkaa olemistaan, mutta ihmiset temmataan jonnekin muualle maailmankaikkeudessa, jossa Jumala säätää hommat toimimaan vähän eri tavalla, tai...
  • muu maailmankaikkeus jatkaa olemistaan samanlaisena laeiltaan kuin ennenkin, mutta Jumala säätää hommat toimimaan Maapallolla vähän eri tavalla, tai...
  • paratiisi on kokonaan henkinen olevaisuus, eli ihmiset yksinkertaisesti liihottelevat kuoltuaan Jumalan luokse, ja Paratiisi on sitten siellä, ja tavanomainen maailmankaikkeus jatkaa olemassaoloaan
Se, että meillä on nykyään tieto maailmankaikkeuden todellisesta rakenteesta ja aikamoisesta koosta, sotii minun mielessäni yleisen ylösnousemuksen ajatusta vastaan.

Kuitenkin, mieleeni on johtunut ajatus, että mitäs jos usko yleiseen ylösnousemukseen onkin kuin piste pienen i:n päällä, ja tekee täten kristinuskon mielekkääksi.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Syvä unelmani (hyvin lyhyt teksti)

Minusta olisi kivaa elää kypsässä sosialismissa. Vaihtoehtoisesti voisin elää vammaisasunnossa.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Teelakko päättyy

Päätin, etten kestä enää. Siis ilman teetä. Teelakko saa loppua tähän.

Kollega on tulossa huomenna lauantaina käymään oluitten kanssa. Soitin hänelle äsken ja pyysin hakemaan minulle samalla lähikaupasta kaksi paketillista mitä tahansa teetä.

Toki minulla on vielä kaapissa jäljellä ennestään jokunen teerasia eri teelaatuja, mutta nämä eivät ole sellaisia, joihin tuntisin erityistä himoa. Hyvässä lykyssä huomenna tuotettavista teelaaduista ainakin toinen on oikein hyvää. Olkoon se minulle yllätys.

Jatkossa tarkoitukseni on kuitenkin pitää jonkinlaista järkeä siinä, mihin aikaan ja miten paljon nautin teetä. Mutta vain tulevaisuus näyttää, miten homma onnistuu.

Sanoin itselleni: "I beg you, not death by pin stamps!" Tämä on siteeraus Graham Greene'in romaanista Monsignor Quixote.

Ei kannata olla liian sinisilmäinen turvapaikanhakijoiden suhteen, Suomen venäläiset varoittavat

Ylen nettiuutisissa julkaistui uutisartikkeli, jonka otsikko kuuluu: Suomen venäläiset varoittavat: Ei kannata olla liian sinisilmäinen turvapaikanhakijoiden suhteen.

Tekstistä näkyy hyvin, mikä on sen kirjoittajien mielipide. Ja kyllähän me tiedämme, että Yleisradio on veronmaksajien rahoilla pyörivä virallisen totuuden ja hyvien ihmisten, vai oliko se hyvien fariseusten, propagandatuutti.

Mutta tekstistä löytyy sentään totuuden jyvä, joka on suorat lainaukset joiltakin venäläisiltä maahanmuuttajilta. Lainaan ne tähän:

– Voiko olla mahdollista, että vain venäläiset ymmärtävät ongelman ytimen? Eikö kukaan muu huomaa, että kohta täällä on turvatonta?

– Ainoa vaihtoehto on laittaa rajat kiinni.

– EU:n johdon yhteistä mielipuolisuutta! Kuinka huonosti valtio voikaan suhtautua kansalaisiinsa ja olla välittämättä kansan mielipiteestä, kun pakottaa huolehtimaan tyhjäntoimittajista.

– Miksi muslimit eivät noudata sääntöjämme, kun he vierailevat tai asuvat kristityissä maissa?

– Suomeen tarvitaan enemmän poliiseja. Kaikkia rikollisia täytyy rangaista ja karkottaa heidät, jos he eivät ole maan kansalaisia. Rangaista tulee kuitenkin vain syyllisiä, ei kaikkia.

Suhteellisen täysipäistä.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Raamattu EI OLE osoittautunut saduksi!!1!!!

Tiede-lehden keskustelupalstalla joku perusti ja aloitti keskusteluketjun otsikolla Raamattu on osoittautunut saduksi ajat sitten.

Minä sanon, että ketjun otsikko on jo älytön! En usko, että yksikään Raamatun lukuisista kirjoittajista on tarkoittanut, että hänen tekstinsä tulisi käsittää satuna. Joku voi nyt tietenkin sanoa, että Raamatussa on paljon sellaista, mikä ei nykytieteen mukaan ole ihan totta, joten siksi sitä voidaan ja tulee nimittää saduksi.

Mutta moni tieteen tuloksistakin on aikojen saatossa osoittautunut epätodeksi. Jopa evoluutioteorian kehittäjistä tärkein eli Charles Darwin, joka kasvatti parran sen vuoksi, että häntä ei tunnistettaisi niin helposti kadulla, esitti epätosia!!

Paras esimerkki tällaisesta on se, että vaikka Darwin piti muuntelua + luonnonvalintaa tärkeimpänä evoluutiota eteenpäin ajavana voimana, niin hän kuitenkin oletti, että osa evoluutiota on myös hankittujen ominaisuuksien periytyminen. Nykytiede toki on löytänyt nk. epigeneettisen periytymisen, jossa on kyse siitä, että ihmisen elämä ja kokemukset saattavat vaikuttaa siten, että proteiinit jopa joitakin sukupolvia eteenpäin vaikuttavat yksilöitten geenien ilmenemiseen, mutta tämä on paljon vähäisemmässä määrin hankittujen ominaisuuksien periytymistä kuin Darwin oli ajatellut.

Quod erat demonstrandum, satanas!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Ottakaa yhteyttä kansanedustajaanne, jotta kannabista saataisiin lievennettyä!

Ylen jutussa puhutaan siitä, että kannabislajikkeita on jalostettu siinä määrin, että ne nykyään voivat tuottaa varsin voimakasta kannabista Wanhojen hyvien aikojen eli 60-, 70- ja 80-luvuilla käytettyyn kannabikseen verrattuna.

Itse voisin periaatteessa olla valmis kannattamaan kannabiksen dekriminalisointia ja jopa täyttä laillistamista.

Jos jompaan kumpaan näistä joskus tulevaisuudessa tullaan ryhtymään, niin julkisen vallan tulisi pitää huolta siitä, että Suomessa nautittava kannabis olisi Wanhoja kunnon mietoja lajikkeita.

Julkisen vallan tulisi myöskin pitää huoli siitä, että käytettävässä kannabiksessa olisi riittävän suuri määrä niitä antipsykoottisia ainesosia tasapainottamaan vaikuttavan aineen THC:n vaikutusta.

Jos kannabista ei tulevaisuudessa dekriminalisoitaisi, niin julkisen vallan tulisi joka tapauksessa määrätä paljon suuremmat seuraukset epäsopivan kannabiksen hallussapidosta ja käyttämisestä.

Ottakaa yhteyttä kansanedustajaanne, jotta kannabista saataisiin lievennettyä!

Poliisi on jatkossa vapaa lukemaan blogiani.

PS (vielä saman vuorokauden sisällä): Kannatan lääkekannabista lämpimästi. Itse en käytä, sitäkään.