maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ranskalaisten feministien kannattaa nyt äänestää Marine Le Penia, koska tämä on nainen

Ranskan Herran vuoden 2017 presidentinvaalien ensimmäinen kierros käyttiin eilen sunnuntaina. Olisin voinut julkaista tämän jo sunnuntaiaamuna, mutta ranskalaiset luultavasti harvemmin lukevat blogiani, joten katsoin, ettei asialla ole niin hirveästi oikeasti väliä.

Ensimmäisen kierroksen voittajiksi selviytyivät joidenkin keskustalaiseksi mieltämä Emmanuel Macron ja hienojen hyvien ihmisten oikeistopopulistiseksi ellei peräti äärioikeistolaiseksi nimittämä Marine Le Pen. Jälkimmäinen voittajista on sukupuoleltaan nainen. Hän on myös heittänyt edustamastaan Kansallinen rintama -puolueestaan (ranskaksi Front National) oikeasti jonkin verran rasistisen isänsä Jean-Marie Le Penin ulos.

Näiden kahden välillä pidetään vaalien toinen kierros 7. toukokuuta.

Siteeraan seuraavaksi filosofi Jukka Hankamäkeä:
Erikoista onkin valtamedian kampanjointi Le Peniä vastaan. Hänen politiikkansa ei ole populistista mutta kylläkin kansanvaltaista, järkevää ja periaatteellisia suunnanmuutoksia artikuloivaa. Ihmeellistä on myös feministien osoittama vastustus; nythän olisi mahdollisuus valita Ranskaan kaikkien aikojen ensimmäinen naispresidentti!
Koska filosofi Hankamäki on seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali, niin hänellä on sen verran nykyisin monille ihmisille tärkeässä uhrihierarkiajärjestelmässä tarvittavia uhristatuspisteitä, että kehotan ranskalaisia kuuntelemaan häntä. Ikävä vain, ettei hän ole muslimi eikä tummaihoinen. Sitten hän olisi kaiken voittava jokeri.

Viime vuoden marraskuussa pidettyjen Yhdysvaltain presidentinvaalien alla maan entinen ulkoministeri Madeleine Albright oli todennut, että naisten pitäisi äänestää Demokraattisen puolueen ehdokasta Hillary Clintonia vain sen takia, että tämä on nainen. "Helvetissä on erityinen paikka varattuna naisille, jotka eivät auta toisiaan", Albright oli vakuutellut.

Joten feministinaiset (ja -miehet) Ranskassa. Äänestäkää Marine Le Peniä presidentinvaalien toisella kierroksella! Lisäksi painakaamme myös päämme rukoukseen tämän voiton puolesta. Mutta äänestäminen on vielä tärkeämpää.

5 kommenttia:

  1. Tämä viesti ei kyllä mene hyvin perille ranskalaisille feministeille, ennenkuin se käännetään ranskaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Se on paha. Mutta toivottavasti Suomen kansalaisten rukoukset auttavat.

      Poista
    2. Varmuuden vuoksi julkaisin asiaa koskien vielä merkinnän novialin kielellä, sillä en ranskaa tarpeeksi osaa:

      Tu vota por Marine Le Pen es votindi a fransi feministes

      Poista
  2. Naisten ja miesten poliittinen käytösero näyttäisi valitettavasti olevan siinä, että monet miehet äänestävät sukupuolen takia naisen sijasta miestä, mutta aina kuitenkin samaan suuntaan ajattelevaa kuin vaihtoehtoinen nainenkin.

    Halosen valinta osoitti, että helsinkiläinen patavanhoillinen hienostorouva saattoi äänestää vasemmistososialistinaista kun kerran oli mahdollisuus, vaikka itse olikin tämän kanssa käytännöllisesti katsoen kaikista poliittisista kysymyksistä eri linjoilla, eikä olisi missään nimessä voinut äänestää Halosen poliittisen agendan omaavaa miestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juups, voi olla näin.

      Itse äänestin kerran Halosta, koska vanhempani niin halusivat. Itselläni ei ollut niissä vaaleissa lukkoonlyötyä kantaa silloin kyllä.

      Poista