tiistai 23. toukokuuta 2017

Rähmispossu on kuollut

Ensin kuoli toinen lempikoiristani, kummieni koira Minni.

Sitten kuoli Rähmispossu.

Mutta Rähmispossu oli oikeasti ihminen. Hän piti Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalia, jossa hän selvitti suomenkielisille lukijoille, mitä kaikkea muualla Pohjoismaissa on tapahtunut.

Mies (oletan, että hän oli mies) käytti omintakeista tyyliä uutisartikkeleissaan. Hän käytti omia ilmaisujaan asioille, ilmaisuja, jotka hänen lukijansa kyllä kykenivät yleensä hyvin ymmärtämään, sellaisia kuten lapsukainen, keppostelu, aivan yksin tullut, taustainen, yllätysseksi.

Ja täytyypä painottaa, että lisäksi hän myös kirjoitteli täysin asiallisesti.

Mies myöskin kirjoitteli Suomen suurimmalle, parhaimmalle ja asiallisimmalle poliittiselle keskustelupalstalle Hommaforumille (linkin takana oma selityssivuni palstasta). Viimeisimmän viestinsä hän oli sinne näköjään kirjoittanut kuolemaansa edeltävänä päivänä. Kyseessä olevat keskusteluketjut saa tuolta sivulta auki klikkaamalla kunkin viestin otsikkoa.

Rähmispossu kuoli ilmeisesti 20.5.2017 suorilta jaloilta saappaat jalassa kesken työpäivän.

Hommaforumilla on nyt RIP-ketjussa surtu menetystä.

Olen Mullokala seikkailee -linkitys- ja siteerausblogissani useammin kuin muutaman kerran jakanut Rähmiksen tuotoksia kuluneiden vuosien varrella.

Rähmispossu oli mahtava! Jään kaipaamaan hyvän uran tehnyttä kansalaisjournalistia.

Rähmispossun sivusto ei ole enää toiminnassa, eikä sivustolle ilmeisesti ole jatkajaa, mutta vanhat uutisartikkelit löytyvät arkistosta.

Olkoon Jumala kanssasi, Rähmis!

Täältä pääset näkemään erään hepun Hommaforumin ao. ketjussa jakaman söpön kuvan Rähmispossusta ja hevosesta. Kuvaa klikkaamalla sen saa isommaksi.

PS:

Kirjoitin ao. Hommaforumin keskusteluketjuun itsekin pienen merkinnän. Se kuului näin:
Lämmin osanottoni Rähmiksen läheisille ja ystäville.

Tapasin aina välillä jakaa hänen tuotoksiaan Mullokala seikkailee -linkitys- ja siteerausblogissani.

Rähmis oli nykyajan Spartacus. Mutta hän eroaa Spartacuksesta siinä, että hän voi vielä voittaa.
...Viimeisten 300 vuoden aikana monissa ihmisissä inspiraatiota herättänyt Spartacus on historiallinen henkilö. Hän oli tärkein Italiassa 73-71 eKr. riehuneen kolmannen orjasodan roomalaisia vastaan johtajista. Spartacus oli loistava strategi ja organisaattori ja hänellä oli luultavasti myös sydän paikallaan. Kirjoitin hänestä aikoinaan myöskin pitkähkön tekstin nettisivuilleni...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti