maanantai 10. heinäkuuta 2017

Perustuslakituomioistuin Suomeen?

Viime aikoina on ollut puhetta siitä, että mahdollisesti Suomeen tarvittaisiin perustuslakituomioistuin poliittisesti motivoidun eduskunnan perustuslakivaliokunnan tilalle tulkitsemaan lakien perustuslainmukaisuutta. Mm. valtiotieteen tohtori, historiantutkija Jukka Tarkka on kirjoitellut asiasta. Tarkka sanoi mm.:
Mikään toimielin ei voi olla sekä politiikan tekijä että politiikan laillisuusvalvoja. Siksi tarvitaan peruslakituomioistuin
Kyllä kannattaisin itsekin perustuslakituomioistuimen perustamista. Perustuslakivaliokunnan toimiminen tavallaan perustuslakituomioistuimen hommassa on huono juttu. Koska periaatteessa perustuslain kanssa selvästi ristiriidassakin olevan lain valiokunnan enemmistö kykenee poliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä selittämään perustuslain kanssa sopusoinnussa olevaksi, tai sellainen vaara ainakin on periaatteessa olemassa. Ja toisaalta selittämään inhoamansa lait perustuslain kanssa ristiriidassa oleviksi.

Vaikka perustuslakituomioistuimen tuomareillakin oma maailmankatsomus vaikuttaa perustuslain tulkintaan, niin silti on selvää, että heillä kuitenkin vaikuttavat enemmän kuin poliitikoilla juristiset motiivit ja vähemmän päivänpoliittiset motiivit.

2 kommenttia:

  1. Kyllähän massamme olisi käyttöä ja tarvetta perustuslakituomioistuimelle. Suurimmaksi ongelmaksi taitaisi muodostua, mistä löytää siihen tehtäviensä tasalla oleva henkilökunta.

    Maamme valtiosääntöoikeuden spesialistien asennemaailma kun on hieman arveluttava: kun arabi-invaasion myötä alettiin peräänkuuluttaa niitä todellisia kansainvälisiä sopimuksia (eikä poliittisen eliittimme itse keksimiä, joita he eivät sattuneesta syystä ole koska n tarkemmin eritelleet), media löysi kolmekin valtiosääntöoikeuden asiantuntijaa selittämään, miten Dublineistä ja sensellaisista ei tarvitsekaan välittää.

    Ei olisi välttämättä mieltäylentävä ajatus heistä ja kaltaisistaan istumassa perustuslakituomioistuimessa. Eikä kyseisen tuomioistuimen olemassaolo ole sinänsä vielä tae oikeuden ja kohtuuden toteutumisesta: onhan tällainen instanssi sellaisissakin valtioissa kuin Kazakstan, Kongon demokraattinen tasavalta (jonka nimikin kertoo kaiken oleellisen) ja Valko-Venäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lienet varsin oikeassa. Taisin kirjoittaa tuon silkasta akateemisesta mielenkiinnosta, vaikka en olekaan akateeminen. Tuttu vihjaisi, että voisi olla hyvä aihe. Hän on insinööri koulutukseltaan.

      Poista