perjantai 11. elokuuta 2017

Presidentti Trump on amatööri

Alun perin halusin antaa Yhdysvaltain vastavalitulle presidentille Donald Trumpille mahdollisuuden. Ajattelin, että aika näyttää, onko hänestä niin isoihin saappaisiin ja sen, että mikä hänen poliittinen linjansa tulee todellisuudessa olemaan.

Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen selvittyä olin lievästi ilkkunut asiaa maailmanluokan katastrofina pitäneille (täällä ja täällä).

Myöskin olen itse välillä arvostellut häntä. Eniten minua on miehessä rieponut se, että hän on ilmaissut tukensa kiduttamiselle. Toinen asia, mikä minua riepoo mutta mistä en ole aikaisemmin tainnut pahemmin missään puhua, on se, että presidentti haluaa korvata edeltäjänsä presidentti Obaman aikaansaaman nk. Obamacare-terveydenhoitojärjestelmän ilmiselvästi huonommalla.

Obamacarehan on näin pohjoismaalaisesta näkökulmasta katsottuna ollut kovin kallis, mutta kun ottaa huomion terveydenhuoltojärjestelmän aikaisemman toimivuuden Yhdysvalloissa, niin se oli suuri edistysaskel. Käytännössä se on merkinnyt sitä, että alaluokkaisillakin ihmisillä on ollut nyt mahdollisuus saada vaivansa hoidetuksi jossain määrin kukkarolle järkevään hintaan.

Presidentti ei ole myöskään julkaissut verotietojaan aikaisempien Yhdysvaltain presidenttien tapaan. Tämä saa ehkä kysymään, että onko niissä jotain salattavaa.

Lisäksi hän ei mielestäni ole pannut tarpeeksi kampoihin Venäjän diktaattorille Vladimir Putinille.

Mies ei myöskään ole mitenkään tunnettu kovin tiedemyönteisenä ihmisenä.

Kun olen yli puoli vuotta nyt seurannut presidentti Trumpin viranhoitoa, niin voin lausua jo alustavan tuomioni miehestä muutenkin.

Hän on ensinnäkin onneksi tullut vastaan NATO-maita, jotka ovat pelänneet Yhdysvaltain sitoutumista yhteiseen puolustukseen. Nyt pelot ovat asian osalta melko lailla hälvenneet. Tämä on minusta hyvä asia. Trump on mielestäni ollut kyllä oikeassa siinä, kun hän on vaatinut puolustusliiton jäsenmaita pitämään huolta puolustuksestaan. Eihän Yhdysvaltain pidä maksaa ylisuurta osaa NATO:n kuluista.

Ja toiseksi mielestäni asia on niin, että presidentti Trump ja Republikaaninen puolue eivät tule osaamaan eivätkä haluamaan mitään todella järkevää korvaamaan Obamacarea. Toivoisin, että Yhdysvaltain pääpuolueet löisivät asiassa hynttyynsä yhteen ja kehittäisivät yhdessä korvaavan järjestelmän, jos se jollain täytyy korvata.

Ja kolmanneksi minulle on alkanut tulla selväksi, että presidentti on amatööri. Siis hän on minusta poliitikkona sellainen. Mies tuli politiikkaan puoluejärjestelmän ulkopuolelta, minkä vuoksi osaltaan Washingtonin eliitteihin kyllästyneet ihmiset äänestivät häntä. Mutta minusta näyttää siltä, että mies ei ollut ennen vaalikampanjaa eikä sen aikanakaan ottanut selvää, että mistä politiikanteossa ja Yhdysvaltain presidentin hommissa on kysymys ja miten kaikki tällä elämänalueella toimii.

Donald Trumpia voi verrata John F. Kennedyyn. Tämä nousi aallonharjalle kansalaisoikeusliikkeen mukana, mutta ei osannut toimia yhteistyössä itsetietoisen kongressin kanssa. Kennedyn tultua murhatuksi vuonna 1963 presidentiksi nousi hänen varapresidenttinsä Lyndon B. Johnson. Tämän virkakausien aikana Vietnamin sota eskaloitui, mutta mies sai aikaan paljon hyvääkin. Hän sai ajettua läpi neekeriväestön ihmisoikeudet, koska hän tunsi poliittisen pelin läpikotaisin ja osasi hoitaa asiat kongressin kanssa yhteistyössä.

Presidentti Trump ei ole presidentti Johnsonin kaltainen presidentti. Mielestäni hän on poliitikkona täysi amatööri. Hän ei ole tainnut edes presidentinvirkaan astumisensa tammikuun 20. päivän jälkeen ottaa selvää, että mitä hommaan kuuluu ja miten asiat pitäisi hoitaa, jotta jotain saisi aikaan.

Pelkään pahoin, että hän ei osaa kehittyä eteenpäin politiikan amatööristä.

2 kommenttia:

  1. Niinhän Trumpista uutisoitiin, että ensimmäistä kertaa Valkoisessa Talossa visiteeratessaan hän yllättyi kuullessaan koko sen henkilökunnan lähtevän Obaman myötä, ja hänen olisi rekrytoitava sinne omansa alusta alkaen.

    Edelleen jo vaalikampanjan aikana oli huomiota herättänyt, ettei Trumpilla ollut minkäänlaisia henkilöstöluetteloita mahdollisen valintansa jälkeisistä nimityksistä.

    Tämä oli ollut silmiinpistävää, koska tähän asti jopa varapresidenttiehdokkailla on ollut kymmenien liuskojen mittaiset luettelot ministereistä ja virkamiehistä, jotka he hallintoonsa nimittäisivät, varmaan White Housen nurmikonleikkaajaa myöten.

    Tämä puhuu aika lailla sen puolesta, ettei Trump hetkeäkään uskonut tulevansa valituksi. Hän lähti presidenttikisaan saadakseen medianäkyvyyttä - ja yllätti koko maailman ohella eniten oman itsensä.

    Toisaalta Trumpin todellisesta henkilöstä ja hänen politiikastaan on täysin mahdotonta saada objektiivista kuvaa seuraamalla suomalaisia tai useimpia USA:laisiakaan tiedotusvälineitä. Niiden Trumpia koskeva uutisointi kun on lähinnä kilpailua, kuka osaa vittuilla maailman voimakkaimman suurvallan johtajalle kaikkein röyhkeimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kun Trumpia pilkkaa, niin mies ei vastaa tappavalla voimalla. Sikäli hän on suhteellisen sivistynyt yksilö.

      Poista