maanantai 18. syyskuuta 2017

Äärijärjestöistä

Islam on vaikea uskonto ja poliittinen oppijärjestelmä. Islamilaiseen yhteisöön kuuluvat usein sanovat haluavansa, että me normaalit ihmiset suhtautuisimme heihin ihan tavallisina ihmisinä.

Tämä on kuitenkin vaikea vaatimus. Koska islamin perustaja profeetta Muhammad oli aikoinaan määrittänyt naisen alempiarvoisemmaksi kuin miehen. Ja ei-muslimit alempiarvoisemmiksi kuin muslimit. Ja määritti islamista luopumisen ja itsensä ja islamin arvostelemisen kuolemantuomion arvoiseksi teoksi. Ja koska hän määräsi seuraajansa valloittamaan maailman miekalla islamille. Ja koska islamin piirissä profeetta Muhammad katsotaan nykyäänkin oikean opin erehtymättömäksi vartijaksi ja oikean elämäntavan täydelliseksi esikuvaksi.

Jotta islamilaiseen yhteisöön kuuluvat ihmiset voisi ottaa tosissaan normaaleina ihmisinä, heidän olisi hyvä sanoutua irti islamin perustajasta. Se puhdistaisi ilmaa.

Ja jotta joku ei nyt pääse sanomaan, että minä demonisoin kaikki muslimit, niin en suinkaan. Sanon, että toki islamilaiseen yhteisöön kuuluvista useat ihmiset saattavat olla kunnollisia kivoja ihmisiä, mutta ei se tarkoita, ettei heidän järjestelmänsä olisi mätä. Voidaan tässä yhteydessä viitata vaikka natseihin. Olihan juutalaisten pelastaja Oskar Schindlerkin natsi, mutta hänen ihmismäisyytensä ei tarkoita sitä, etteikö natsien järjestelmä olisi ollut mätä. Ja olisi sitä edelleenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti