perjantai 20. lokakuuta 2017

Rastat ovat kulttuurista appropriaatiota

Nykyään puhutaan paljon kulttuurisesta appropriaatiosta eli kulttuurisesta omimisesta. Siinä on kyse siitä, että on jonkin kansan tai etnisen ryhmän kulttuuriin kuuluva piirre, jota toiseen kansaan tai etniseen ryhmään kuuluvat kopioivat luvatta omaan käyttöönsä.

Otan esimerkiksi rastat. Paitsi jotkut valkoiset, niin varsinkin monet Amerikan neekeriväestöön kuuluvat ihmiset tykkäävät laittaa hiuksensa rastoiksi. Neekerit eivät, eivät edes jamaikalaiseen tai yhdysvaltalaiseen neekeriväestöön kuuluvat, ole kuitenkaan keksineet rastoja ja ottaneet niitä ensimmäisenä käyttöönsä.

Rastoja ovat nimittäin ensimmäisinä käyttäneet jo 1600 eKr. minolaiset. Täten Amerikan neekerit ovat syyllistyneet niiden suhteen kulttuuriseen appropriaatioon, ja kaikki edistykselliset ihmiset siksi halveksivat heitä.

Miksi minä kirjoitin ja julkaisin tämän tekstin? Kai minä olen sen verran liberaali.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti