sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Trump välttelee joidenkinlaisten ihmisten nimittämistä Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen

Ylen sivuilla julkaistui uutisartikkeli Trump valkaisee Yhdysvaltain tuomioistumia: uusista tuomareista valtaosa valkoisia miehiä. Otsikossa mainittu Trump on alle kahden kuukauden kuluttua vuoden Yhdysvaltain presidenttinä toiminut Donald Trump.

Yhdysvalloissa Korkein oikeus on maan korkein tuomioistuin. Se myös viimekädessä tulkitsee maan perustuslakia.

Uutisartikkelissa sanotaan:
Presidentti Donald Trumpin tuomarinimitykset uhkaavat muuttaa kehityksen, jossa Yhdysvaltain tuomarikuntaan on pyritty nimittämään enemmän naisia, tummaihoisia ja latinoja.
Siinä sanotaan myös, että Trumppi pyrkii täyttämään virat "konservatiivisilla" tuomareilla.

Mitä jälkimmäiseen tulee, niin Yhdysvaltain presidentti saa toki täyttää virkoja perustuslain suomissa rajoissa. Aina presidentin vaihtuessa maassa vaihtuu tuhansia virkamiehiä. Nämä ovat presidentin virkaan asettamia. Joten ei ole mitään mieltä kyseenalaistaa presidentin oikeutta tähän, koska maan perustuslaissa nyt kerran on asiasta säädetty näin. Trumpin edeltäjä Barack Obama oli myös toiminut samoin. Siitä kaikilla on toki myös sama oikeus kitistä kuin näistä Trumpin nimityksistä.

Mitä taas tulee näihin muihin ihmisten määritteisiin kuten nainen, tummaihoinen ja latino, niin Yhdysvaltain presidentillä on oikeus nimittää ao. virkoihin vaikka vihreänaamaisia ihmisiä, joilla on kolme X-kromosomia ja kahdeksan lonkeroa.

Ja sitä paitsi, miksi pitäisi naisia aikaisempaa enemmän nimittää virkoihin? Kun kerran edistyksellisen katsannon mukaan sukupuolia on kymmeniä kahden sijaan. Olen oikeasti nähnyt internetissä sellaisen edistyksellisen kuvan, jossa on selostettu kaikki kymmenet sukupuolet. Ja tiedän, että edistyksellisissä piireissä ko. näkemystä arvostetaan. Paitsi ehkä Pohjois-Koreassa.

Entäs sitten ihon tummuusaste. Toki uutisessa ei puhuta mitään roduista. Ja sehän on oikein, sillä edistyksellisen katsannon mukaan mitään rotuja ei ole olemassakaan. Mutta tarkasteleeko presidentti Trump jotain värikarttaa tosiaan virkamiehiä virkoihin valitessaan? No, ainakaan se ei ole rotusortoa. Ja toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Tosin Etelä-Intiasta Yhdysvaltoihin muuttaneiden ihmisten kulttuuri- ja etujärjestö Immigrative People of Dravida Nations saattaa olla asiasta pahoillaan. Etelä-Intian dravidakansoihin kuuluvilla on keskimäärin tummempi iho kuin muilla intialaisilla. Käsittääkseni Pohjois-Intiassakin kuitenkin asuu pikkaisen dravidakieliä puhuvia. Heillä saattaa olla jonkin verran vaaleampi iho ja mahdollisuudet näin päästä presidentti Trumpin hallintoon. Siis jos ovat tarpeeksi aikaisessa vaiheessa onnistuneet muuttamaan Yhdysvaltoihin ja sitten saamaan maan kansalaisuuden. Ja jos Trump tosiaan käyttää värikarttaa valintoja itselleen perustellessaan.

Mutta miksi Yhdysvaltain hallintoon pitäisi päästä latinoiden? Ainoa heitä yhdistävä tekijä on espanja, joka on typerä kieli, koska se ei ollenkaan suvaitse sananalkuisia konsonanttikasaumia. Se suvaitsee niitä jopa vähemmän kuin suomen kieli! Kielessä sellaiset on vältetty pistämällä sanan alkuun E-kirjain. Ja sitä paitsi satoja vuosia sitten espanjalaiset kohtelivat Amerikan alkuperäisasukkaita intiaaneja tooodella huonosti.

Ja kun rotuja ei ole olemassa ja sukupuolia on kymmenittäin, ja ainoat todella järkevät perusteet virkamiesten valitsemiselle virkoihin ovat näiden pätevyys ja kannattama ideologia, niin eivätkö nämä perusteet ole kuitenkin tärkein peruste Trumpillakin? Lisänä voi sitten olla tämä värikartta. Kuten oli ollut presidentti Obamallakin.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi9/2/18 23:56

    Tuomareiden, kuten virkamiesten nimityksissä tulisi noudattaa periaatetta, jossa huomioidaan hakijan kyvykkyys ja samanvertaisten hakijoiden kesken mahdollinen etnisyys, jotta väestön tasapuolinen edustus tulisi huomioida.

    Pidän Trumpia patavanhoillisena valkoisen ylivallan kannattajana, toivottavasti on vallassa vain yhden kauden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole syytä pitää häntä valkoisen ylivallan kannattajana. Sivistymätön öykkäri hän kyllä on. Ja taitavaa pelaamaan vaalikampanjaa. Presidenttinä heikompi tapaus.

      Yhdysvalloissa ei minusta ole juuri muita selkeästi erottuvia etnisyyksiä kuin valtaväestö, intiaanit ja eskimot. Minusta Yhdysvaltain senaattiin tulisi saada valita vain alkuperäisväestön edustajia. Se olisi minusta oikein ja lisäksi hauskaa.

      Poista