sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tokaisu sitä koskien, että kristillisillä seurakunnilla menee sittenkin vähän paremmin Suomessa

Näin kristillisen pyhäpäivän sunnuntain ratoksi ihmettelen Ylen sivuilla julkaistunutta uutisartikkelia Jo kolmasosa seurakunnista on lakkautettu 2000-luvulla – Tuuloksessa loppu häämöttää: "Tuntuu, että katto lähtee talosta". Olen sitä mieltä, että jos kaikki kristilliset seurakunnat laskettaisiin mukaan, niin uutisen otsikko ei pitäisi läheskään niin hyvin paikkaansa.

4 kommenttia:

  1. Ottaen huomioon evankelis-luterilaisen kirkkomme aseman verotusoikeuden omaavana valtionkirkkona sekä sen tiettävästi jokseenkin mittavat maaomaisuudet, ehkei tässä Ylen artikkelissa ilmaistu taloudellisen ahdingon hätähuuto liene sittenkään kaikkein vakavimmin otettavien luettelon kärkipäässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan näin. Itse ajattelin kuitenkin sitä, että kun otetaan kaikki eri Suomessa toimivat kristilliset kirkot mukaan, niin seurakunnilla ei keskimäärin sitten ole kauheasti taloudellisia ongelmia. Eli esim. helluntailaisten, vapaakirkollisten, baptistien, metodistien, anglikaanien ja katolisten seurakunnat tulee myös ottaa huomioon laskelmissa.

      Nimittäin olin tehnyt ko. uutisartikkelia lukiessani havainnon, että kertaakaan siinä ei mainittu Suomen virallista evankelisluterilaista kirkkoa.

      Poista
  2. Toiset pitää Raamattua ohjekirjana, toiset satukirjana, ehkäpä jälkimmäisen uskomuksen kannattajat ovat lisääntyneet. Lisäksi kirkosta erotaan kirkollisveron maksun välttämiseksi melko yleisesti, mikä vähentää kirkon tuloja, vaikka organisaatio on edelleen sama kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Itse en ymmärrä kirkollisveroa ollenkaan.

      Poista