perjantai 30. joulukuuta 2016

Tulisiko uusnatsismi kieltää?

Täällä, täällä ja täällä käsitellään Ylen sivuilla kysymystä uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen kieltämisestä.

Suomen vastarintaliike on osa Ruotsista johdettua Pohjoismaista vastarintaliikettä, jonka kiinteäksi osaksi liikkeen suomalainen osa on itsensä viime aikoina brändännyt. Liike kannattaa pohjoismaisen (uus)natsivaltion perustamista, demokratian ja oikeusvaltion lakkauttamista, juutalaisten ja mustalaisten kaasuttamista ja toisinajattelun kieltämistä. Tietääkseni. Jälkimmäinen kohta on toki suomalaisten hyvienkin ihmisten intresseissä. Ja Israelin vastaisuus.

Poliisihallitus oli tiedottanut jokin aika sitten, että se nostaa kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi. Se on arvioinut asiaa syyskuusta lähtien. Kanteen käsittely alkaa todennäköisesti ylihuomenna alkavan vuoden 2017 alkupuolella.

Itsehän olen juuri esittänyt, että sosioekonomisten tekijöiden parantaminen uusnatsien elämässä ja uusnatseihin kohdistuvan vihapuheen kieltäminen heikentäisivät näiden halua radikalisoitua. Mutta poliisihallitus on tästä asiasta ilmeisesti eri mieltä.

Alle olen koonnut kaikki ko. uutisartikkeleiden mukaan olennaiset perusteet liikkeen kieltämiselle:

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on siis esittänyt seuraavia perusteluita:
  • vähintäänkin yhdistyksen sateenvarjon alla tehdyt väkivaltarikokset ovat yksi elementti sen tueksi, että järjestön toiminta on lainvastaista
  • Sitten jos tutkii heidän ohjelmajulistuksiaan tai asiakirjoja, joita on saatavilla, niin pyritään kuitenkin lainvastaiseen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen
  • Jos joku yhdistys toimii meidän arviomme mukaan lainvastaisesti ja sen toimintaan ei puututa, niin mikä yhteiskunnallinen signaali se on
  • Väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa
Vastarintaliikkeen Suomen osastohan ei ole rekisteröitynyt yhdistykseksi. Mutta järjestön kieltäminen rajoittaisi kuitenkin sen jäsenten mahdollisuutta järjestää mielenosoituksia ja muuta toimintaa järjestön tunnusten alla. Toisin kuin ao. uutisartikkelissa väitetään, niin nettisivujen pyörittämistä se ei estäisi, sillä sivut on helppo perustaa johonkin yhdysvaltalaiseen palveluun. Ja sivujen ylläpitäjä voi näyttäytyä anonyymina suomalaisiin viranomaisiin päin, ja luultavasti Yhdysvaltain viranomaiset eivät korvaansa lotkauta Suomen poliisin järjestön nettisivujen ylläpitäjää koskeville tietopyynnöille.

Pohjimmiltani olen suvaitsematon ihminen, joka ei halua suvaita suvaitsemattomia. Siksi poliisiylijohtaja Kolehmaisen perustelu "väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa" kolahtaa minuun täysillä. Joten periaatteessa näytän omasta puolestani vihreää valoa kieltohankkeelle, vaikka julkinen valta ei korvaansa lotkauta minun mielipiteelleni asiassa, koska olen paha ihminen.

torstai 29. joulukuuta 2016

Vapaa tahto on suuresti yliarvostettua

Varoituksen sana. Tämä blogimerkintä saattaa olla joidenkin mielestä masentava tai ainakin pirun outo, joten lukija, jatkat omalla vastuulla...

Monet uskovaiset sanovat, että kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus maailmassa ovat hinta siitä, että meille on annettu vapaa tahto. Itse en kuitenkaan arvosta vapaata tahtoa rotan perseen vertaa.

Jos sen hinta on tuo, nimittäin! Mielestäni ihmisten tulisi mieluummin olla robotteja ilman vapaata tahtoa. Ja kaikkien eläinten, kasvien, sienien, alkueläinten ja mikrobien. Tai tarkemmin ajateltuna minulle sopisi maailma, jonka eläimistö koostuisi keinotekoisesta elämästä, joka ei samassa määrin kärsisi kuin biologinen elämä. Kyseessä olisi paratiisi. Muut elämänmuodot saisivat toki olla edelleen olemassa, mutta heti kun havaittaisiin tajunnan muodostumista jossain niistä, siitä tulisi päästä eroon sen oman edun nimissä!! Toisaalta voisi olla vaikea päästä kokonaan eroon muusta elämästä. Jos ja kun planeettamme sijaitsee aurinkokunnassamme elämän vyöhykkeellä, siellä syntyy luultavasti väistämättä yksisoluista elämää ennemmin tai myöhemmin, vaikka sen biologinen elämä olisi välillä tuhoutunut.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Uusnatseille lisää diskorahaa, niin maailma pelastuu?

Tuolla Saksanmaalla oli joulutorilla tapahtunut jokin aika sitten islamilainen joululahja Saksan kristikunnalle ja uskonnottomille. Eräs muslimi oli murhannut rekalla ajaen monta ihmistä.

Usein sanotaan, että islamilaiset terroriteot johtuvat sosioekonomisista tekijöistä. Terroriteon tekijä on joko köyhä, tai sitten länsimaiset rakenteet sortavat häntä.

Hyvät ihmiset sanovat, että uusnatsit ovat paljon muslimeita vaarallisempia ihmisiä. Mutta eikö sikäli kannattaisi painottaa sosioekonomisten tekijöiden merkitystä erityisesti heidän kohdallaan? Eli yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät kuntoon uusnatsien osalta ja heikäläisille lisää diskorahaa? Johan siitä uusnatsit piristyisivät ja heistä tulisi kunnon ihmisiä! Voitaisiin lisäksi maksaa heille erityistä päihderahaa, ettei heidän tarvitsi turvautua niin kovin paljoa kiljuun.

Ja kun nykyään rasismilla tarkoitetaan muutakin kuin ihmisen ihmisarvon kyseenalaistamista tämän rodun, etnisen alkuperän tai ihonvärin perusteella. Nimittäin nykyään myöskin kulttuurin arvosteleminen on rasismia. Pitäisi näin ollen lopettaa uusnatsien kulttuurin arvosteleminen, ettei heille tule paha mieli ja sen vuoksi sorrosta johtuva tarve esim. räjäyttää jotakin.

...Itse en ole sen enempää muslimi kuin uusnatsikaan. Mutta minulle tuli mieleen juuri sellainen asia, että kaikkein eniten juuri minä tarvitsisin sosioekonomisten tekijöiden sekä rakenteiden kuntoon laittamista sekä diskorahaa. Itse olen heteroseksuaali, vaikka sitä pidetään nykyään jo vähän vajaana meininkinä, mutta kuulun erääseen toiseen, halveksittuun vähemmistöön. Luulen, että sosioeko- ja muut asiani olisivat enimmäkseen kunnossa sitten, kun minulle maksettaisiin tarpeeksi yllä olevasta uusnatsien aseman parantamista koskevasta ideastani.

Power to the people!

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

On joulu Herran vuonna 2016

Täytyy myöntää, että minä pidän Jeesuksesta. Ja uskon, että vaikka hän ei olisi ollutkaan Kristus, häntä voisi pitää merkittävänä historian henkilönä. Omissa aivoissani tällaisen arvonimen Jeesus Nasaretilaiselle tuo jo pelkästään se, että hän keksi etiikkaan ja moraaliin liittyvän maksiimin "mikä ihmiselle on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista".

Pidän Jeesuksesta myös siksi, että kun häntä tultiin yöllä vangitsemaan, hän kielsi itsensä puolustamisen asein.

Kolmanneksi pidän hänestä siksi, että hän halusi aidosti tulkita Mooseksen lakia siten, että se ei kävisi liian suureksi taakaksi juutalaiselle kansalle.

Ja nyt taitaa muuten olla minulla ensimmäinen sellainen joulu, jolloin olen de facto uskonnoton. Tarkoitan, että kristinuskolla on minulle tätä nykyä kulttuurisen lisäksi enää pragmaattinen ja instrumentaalinen arvo.

Mutta, kuten sanottu, pidän Jeesuksesta. Sääli, että ei tiedetä, minä vuonna täsmälleen hän syntyi. Sääli on myös, että se kurja, joka kehitti kristillisen ajanlaskun, jätti siitä pois vuoden nolla. Noh, siihen aikaan eli 500-luvun alkupuolella Euroopassa käytössä ollut roomalainen numerojärjestelmä ei tuntenut nollaa. Intialaiset numerot saapuivat maanosaamme vasta vuosisatoja myöhemmin ja ne yleistyivät vasta 1400-luvulla jKr. Mutta munkki Dionysius Exiguus olisi voinut halutessaan keksiä uuden numerojärjestelmän.

Sääli on myös se, että Uuden testamentin Jeesuksen syntymään liittyvät tarinat saattavat kaikki olla fiktiivisiä.

Sattuneista syistä julkaisen tämän vasta joulupäivänä. Kerron myöhemmin, miten jouluni oli mennyt.

Hyvää kristillistä tai sellaista, millainen kullekin sopii, joulua kaikille lukijoilleni!

torstai 22. joulukuuta 2016

Uni presidentti Obamasta ja hänen suuresta paljastuksestaan

Tiistaita edeltävänä yönä näin seuraavanlaista unta:

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aikoi tehdä piakkoin merkittävän paljastuksen. Eräs hallinnon korkea virkamies sanoi unessa: "Se paskiainen aikoo todella tehdä sen." Obama oli varmistanut paljastuksensa saamisen julki jakamalla sen etukäteen vertaisverkossa. Minä olin siten saanut sen koneelleni.

Ennen kuin presidentti meni tekemään merkittävän paljastuksensa puhujanpönttöön, hänen avustajiensa joukko tunsi hyvin suurta kunnioitusta esimiestään kohtaan asian vuoksi. Varsinkin, kun paljastus saattaisi johtaa myös presidentin itsensä erottamiseen.

Aivoni taisivat tietää unta nähdessäni, että Obama luovuttaa vuoron tasan kuukauden kuluttua 20. tammikuuta seuraajalleen Donald Trumpille. Mutta outoa unessa oli se kysymys, että onko erotetuksi tuleminen sittenkään kovin paha juttu istuvalle presidentille vain viikkoja ennen hänen virkakautensa päättymistä. Ehkä uni sijoittuikin johonkin aikaisempaan historian vaiheeseen.

Minulle presidentti Obama ei ole sankari. Hyviä puolia hänessä mielestäni ovat kuitenkin olleet se, että hän on yrittänyt lopettaa Yhdysvaltain Kuuban maaperällä sijaitsevaa vankileiriä Guantanamo Baytä, ja se, että hän yritti saada aikaan terveydenhuoltouudistuksen, nimeltään Obamacare, joka maan kongressin vaillinaisen tuen vuoksi muodostui lopulta kompromissien kompromissiksi, joka ei lopulta tyydytä kovin montaa. Huonoa puolena Obamassa näen mm. sen, että hän on erittäin aktiivisesti ollut tapattamassa ilmaiskuilla hallintonsa vihollisia Yhdysvaltain ulkopuolella.

Suomen poliittiselle kentälle sijoitettuna Obama olisi kokoomuslainen. Ja minähän en Kokoomusta äänestä.

Jäämme edelleen odottamaan sitä, että Yhdysvaltain presidentiksi tulisi joskus valituksi neekeri tai jopa intiaani. Kuten presidentti Obama on mulatti, niin on melko todennäköistä, että seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana presidentiksi tulee valituksi mestitsi, koska maan väestöstä merkittävä osa on jo latinalaisamerikkalaisperäisiä. Yhdysvaltain alkuperäisasukkaan valituksi tuleminen sen sijaan on tänä aikana hyvin epätodennäköistä, luulisin.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Positiivisen ihmiskuvan silkka järjettömyys

Liberalismiin on alusta alkaen kuulunut positiivinen ihmiskuva. Sen mukaan ihminen on rationaalinen järjen ohjaama olento.

Marxilaisuuteen on myös kuulunut ajatus, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Aatteen mukaan ihmisen pahuus johtuu vain taloudellisista ja yhteiskunnallisista rakenteista, ja pahuus loppuu sitten, kun on päästy ihanneyhteiskuntaan.

Niin liberalismi kuin marxilaisuus olivat syntyneet. Sivistyneistön piirissä usko järkeen ja ihmiseen oli suuri.

Sitten syttyi ensimmäinen maailmansota. Sodan myllyt jauhoivat ihmisiä. Lukemattomat sotilaat kuolivat yhä uusissa älyttömissä rintamahyökkäyksissä kohti vihollisen maahan kaivettuja asemia, joista heitä kohti paahdettiin konekivääreillä ja tykistöllä. Tykistökeskitykset toisen osapuolen asemiin aiheuttivat myös runsaasti uhreja.

Ensimmäinen maailmansota päättyi Versaillesin rauhaan. Mutta sodan jälkeenkin oli vielä paljon ihmisiä, joilla oli positiivinen ihmiskuva.

Sitten tuli Adolf Hitler kansallissosialistisine puolueineen valtaan Saksassa. He perustivat totalitaristisen, rasistisen, kiihkonationalistisen diktatuurin. He keskitysleirittivät ihmisiä ja aloittivat "vääränlaisten" ihmisten lakiin perustuvat syrjinnän. Toisen maailmansodan puhjettua kansallissosialistit suorittivat juutalaisten kansanmurhan.

Toinen maailmansota ja kansallissosialistien valta Saksassa ja sen suorat seuraukset hävittivät paljon aikaisemmasta länsimaalaisten ylimielisyydestä. Mutta niidenkin jälkeen oli vielä paljon ihmisiä, joilla oli positiivinen ihmiskuva.

Osaltaan Marxin ajatuksiin perustuva marxistileninistinen totalitaristinen diktatuuri ja suurvalta Neuvostoliitto lakkautui vuonna 1991, kun sen suurin osavaltio Venäjä erosi siitä. Noin kaksi vuotta tätä ennen Itä-Euroopan ns. kansandemokratiat olivat vapautuneet Neuvostoliiton ja marxismileninismin pakkopaidasta.

Marxistileninistinen talous- ja yhteiskuntamalli ei ollut tehnyt ihmisestä hyvää.

Mutta Euroopassa tapahtuneen marxismileninismin romahtamisen jälkeenkin on ollut vielä paljon ihmisiä, joilla on positiivinen ihmiskuva.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Aseellinen yhteenotto edessä -uni

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin joidenkin ihmisten kanssa jossakin hivenen maaseudummalla. Saimme tietää, että paikalle olisi jonkin ajan kuluttua tulossa joukko aseistettuja kutsumattomia vieraita. Rupesimme valmistautumaan. Kävin noutamassa eräästä paikasta itselleni puoliautomaattisen pistoolin ja tulivoimaisemman aseen, joka oli ehkä rynnäkkökivääri. Sääli, että uni taisi loppua ennen kuin yhteenotto alkoi.

Se että näin tällaista unta saattaa liittyä siihen, että yksi yö takaperin olin katsonut yhden vanhan kaverini kanssa väkivaltaelokuvan Killer Elite.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kirja-arvostelu: John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa

Kun rautaesirippu oli laskeutumassa Itä-Euroopan yllä, yhdysvaltalainen kirjailija John Steinbeck kuvaajansa, alun perin unkarilaisen, myöskin kuuluisan Robert Capan kanssa, matkusti Neuvostoliittoon tekemään reportaasia tavallisista neuvostoliittolaisista. Vuosi oli 1947. Reportaasikirjan nimeksi tuli Matkalla Neuvostoliitossa.

Reissu kesti noin kahden kuukauden ajan. Steinbeck oli ilmeisesti saanut viisumin hommansa suorittamista varten siksi, että Neuvostoliitossa häntä pidettiin jonkinlaisena työväen ystävänä. Capa oli vähällä joutua jäämään pois, sillä neuvostoliittolainen osapuoli oli vakaasti sitä mieltä, että heillä on itsellään hyviä valokuvaajia. Mutta Steinbeck piti päänsä, ja lopulta Capan tulo mukaan hyväksyttiin.

Moskovaan mentiin Helsingin kautta. Neuvostoliittolaisen matkustajalentokoneen viivästyksen vuoksi Steinbeck ja Capa joutuivat yöpymään hotellissa Helsingissä. Steinbeck sai kaupungista murheellisen ja ilottoman vaikutelman, jonka hän pisti vasta loppuneen sodan syyksi.

Neuvostoliitossa heidän isäntänään toimi VOKS, joka oli ulkomaisia kulttuurisuhteita hoitava organisaatio. Heillä oli koko matkan ajan joku katsomassa heidän peräänsä ja hoitamassa käytännön asioita, ja jälkimmäinen toimi oli todella tarpeellinen.

Kaverukset kävivät Moskovassa, Ukrainassa, Stalingradissa ja Georgiassa.

Steinbeck puhuu melkein koko kirjan ajan toisen heidän päällystakikseen määrätyn henkilön, Tshmarskin, gremlinistä. Nykyään "gremlin" tarkoittaa kauhukomediaelokuvan "riiviöitä" tai Marvel-kustantamon sarjakuvissa esiintyvää superroistoa. Tuohon aikaan sana merkitsi englanninkielisessä maailmassa jonkinlaista ihmisille onnettomuuksia aiheuttavaa aavetta.

Steinbeck kuvaa itsensä ja toverinsa matkaa ja kokemuksiaan Neuvostoliitossa ja maan ihmisiä mutkattomasti ja letkeällä tavalla. Uskon hänen kuvauksensa olevan rehellinen, vaikka hän ei pahemmin kirjassaan arvostelekaan maan järjestelmää.

Kirjasta löytyi myös sellainen minusta mielenkiintoinen yksityiskohta, että Steinbeck kertoo tavallisten neuvostoliittolaisten kunnioittaneen kauhean paljon toisen maailmansodan lopulla kuollutta Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisten suhteitten suojeluspyhimystä, Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Rooseveltia.

Täytyy sanoa, että olen harvoin lukenut mitään kirjaa, jota on ollut yhtä mukava ja samalla helppo lukea, vaikka kyseessä on matkakertomus diktatuurisuurvallan tavallisista kansalaisista. Luin kirjan muuten mahdollisimman nopeasti, mutta loppupuolella rupesin hidastelemaan, koska tiesin kirjan loppuvan ennen pitkää.

Kirja ilmestyi matkaa seuraavana vuonna, vuonna 1948. Robert Capan osan kirjan kuvittamisessa julkisuus lyttäsi perusteellisesti. Hänen valokuviaan haukuttiin latteiksi. Capasta tuli silti yhä kuuluisampi.

Kirjan loppupuolella on lyhyt Capan kirjoittama huumoripitoinen kuvaus matkakumppanistaan.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Miehittämättömät asejärjestelmät ovat pelkurin aseita

Yle oli julkaissut yli puoli vuotta sitten artikkelin aseistetuista lennokeista ja suhteellisen äskettäin täysin itsenäisesti toimivista asejärjestelmistä tai sotaroboteista.

Itse pidän aseistettuja lennokkeja epähienoina, koska ne käytännössä vievät sotilaalta mahdollisuuden haavoittua tai kaatua. Samasta syystä halveksin pitkälle kantavia ohjuksia. Ne ovat kaikki pelkurin aseita.

Ilmatorjuntaohjukset hyväksyn jo pelkästään sen vuoksi, että ilman niitä on vaikeaa saada tuhottua ilmassa korkealla ja/tai suurella nopeudella lentävää asejärjestelmää tai tiedustelulentokonetta.

Miehittämättömät tiedustelulennokit hyväksyn, jos niissä ei ole aseistusta.

Sotarobotit ja täysin itsenäisesti toimivat asejärjestelmät tosin ovat tällä hetkellä pelkkä mahdollisuus, johon toivottavasti ei koskaan mennä. Niiden valmistajat ja käyttäjät tulisi toimittaa elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Mutta jos niistä tulee joskus todellisuutta, toivon niiden kääntyvän luojiaan vastaan, jos syyllisiä ei saada telkien taakse.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Huuhaa-palkinnon sai Herran vuonna 2016 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän kansanopisto

Skepsis on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kriittistä ajattelua sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta. Yhdistys on myöntänyt vuodesta 1989 alkaen vuosittain Huuhaa-palkinnon taholle, joka on kunnostautunut pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa.

Toissa päivänä Skepsis myönsi palkinnon Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän kansanopistolle selvästi pseudotieteellisten kurssien sisällyttämisestä ohjelmistoonsa.

Yhdistys lausuu palkinnon perusteluissaan, että koulutuksen on perustuttava tieteellisesti pätevään tietoon, eikä sen tasoa tulisi madaltaa näennäistieteellisillä ja ihmisten todellisuudentajua hämärtävillä opeilla.

Skepsis toteaa kansanopiston kurssitarjonnasta löytyvän muun muassa reiki-diplomihoitajaksi kouluttautumista, Horstmann-tekniikan peruskurssi, homeopaattista ensiapua sekä kiinalaisen lääketieteen perusteita.

Tämänvuotisen palkinnon myöntämistä koskevan yhdistyksen koko tekstin pääset lukemaan täältä. Kaikkien vuosien Huuhaa-palkinnoista pääset lukemaan täältä.

Olen itse arvostanut jo pitkään Skepsiksen täysipäistä työtä selväpäisen ajattelun puolesta ja pseudotieteellistä ajattelua ja kaikkea huuhaan tarjontaa vastaan. Avoin mieli on hyvä asia, mutta sen ei pidä olla niin avoin, että aivot putoavat.

Vastapainoksi Huuhaa-palkinnolle vuonna 1995 oli perustettu myöskin vuosittain jaettava Sokrates-palkinto, joka voidaan antaa tunnustuksena Skepsiksen toimenkuvaan kuuluvien asioiden ja sokraattisen rationaalisen ajattelun edistämisestä."Sokraattinen" viittaa tässä kreikkalaiseen filosofiin Sokrateehen, jonka ajatteluun kuului tieteellisen oloinen ihmettely.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Jari Tervo yllätti minut itsenäisyyspäivänä iloisesti

Eräs tuttu nainen oli vierailulla luonani itsenäisyyspäivänä. Suostuin katsomaan hänen kanssaan televisiosta itsenäisyyspäivän paraatia. Se oli ihan kiva. Suostuin myös katsomaan pitkänomaista kättelytilaisuutta, kun presidenttipari Niinistö-Haukio kätteli Linnaan tulijoita. Vieraani lähti kesken kättelytilaisuuden, ja siinä vaiheessa olimme katsoneet sitä jo melko pitkään. Saatoin nyt lopettaa omalta osaltani katsomisen, mikä oli minulle jonkinlainen helpotus.

Mutta tärkeää on se, mitä tapahtui ennen Linnan kättelytilaisuutta Suomen televisiossa. Studioon oli kutsuttu kirjailija Jari Tervo, joka tunnetaan siitä, että hän on tavannut haukkua kantasuomalaisia, ja siitä, että eräässä tv-ohjelmassa hän heitti halveksivasti olkansa yli Raamatun, mutta ei ole tietääkseni vielä tähän päivään mennessä saanut kerättyä sen vertaa selkärankaa, että olisi saanut heitettyä olkansa yli Koraania.

Kun Tervo ilmestyi televisioon, minun teki mieleni vaihtaa kanavaa, mutta vieraani vuoksi en sitä tehnyt. Siinä määrin kuin kuuntelin miestä, kävi minulle kuitenkin ilmi, että Tervo puhuikin melko lailla tolkullisia. Lisäksi hänellä oli harmaat hiukset. En tiedä, miten ne vaikuttivat asiaan.

Tervo lausui mm., että itsenäisyydessä on kyse siitä, että me suomalaiset voimme riidellä keskenämme itsenäisyyttä pienemmistä asioista. Minusta tämä oli hyvin sanottu. Hän puhui myös Suomen vastarintaliikkeestä, uusnatsistisesta poppoosta, joka on näköjään uudelleenbrändännyt jossain vaiheessa itsensä osaksi osaksi pohjoismaista uusnatsistista Vastarintaliikettä, jonka osa se kyllä oli ollut aikaisemminkin. No, Tervo käsitteli sitä, että miksi Vastarintaliike on nimeltään Vastarintaliike. Hän vastasi kysymykseen sanomalla, että se on nimetty niin, koska se vastustaa meitä, millä hän viittasi tavallisiin kansalaisiin.

tiistai 6. joulukuuta 2016

99. itsenäistymisen jälkeinen itsenäisyyspäivä

"Vain 99!" sanoo Simo Vaatehuoneelta. Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä.

Suomi itsenäistyi 99 vuotta sitten. Suomen hallitus oli päättänyt pyytää itsenäisyyttä sillä hetkellä Venäjää hallinneelta kansankomissaarien neuvostolta. Tämä oli lähettänyt jäsenensä Josif Džugašvilin, josta ruvettiin myöhemmin käyttämään nimitystä Stalin, ilmoittamaan suomalaisille, että Neuvosto-Venäjä hyväksyy Suomen itsenäistymisen, minkä herra D teki koruttomalla tavalla, kuulemma.

Neuvosto-Venäjä heitti aikaa myöten työläisten ja sotilaiden neuvostot helvettiin, muuttui Neuvostoliitoksi, ja Stalinista tuli verinen diktaattori oltuaan sitä ennen vain hallitsevan luokan, ei kun puolueen pääsihteeri, jolla oli sormet joka asiassa.

Lisäksi sisäministeri Paula Risikko (kok.) on hyvin järkyttynyt Imatralla äskettäin tapahtuneesta ampumistapauksesta, jossa kuoli kolme ihmistä, kun eräs kusipää oli ruvennut ammuskelemaan ravintolasta lähteviä ihmisiä luvattomasti hallussaan olevalla kiväärillä. Ministeri oli sanonut Ylen uutisen mukaan asiasta seuraavanlaisia:

"Meillä on paljon vihapuhetta, netissä varsinkin tälläkin hetkellä pahoinpidellään ihmisiä. Ne on tuomittavia asioita. Jotenkin tuntuu, että virtuaalimaailmassa voi tehdä mitä vaan ja niin ei todellaan ole. Vihapuheesta on usein pieni askel väkivallantekoon."

"Syrjäytyneellä ihmisellä on mahdollisuus tehdä erittäin vakaviakin tekoja. Se on nyt nähty maailman sivu. Se on vuosien varrella pahentunut ja sitä on vaikeaa taklata. Mutta yrittää pitää."

Toisin sanoen murhia ehkäistäisiin parhaiten sillä, että annettaisiin ihmisille tarpeeksi diskorahaa. Tämä ei tosin selitä sitä, että miksi viime sodissamme traumatisoituneet suomalaiset sotilaat ja siviilit eivät lähteneet sodan jälkeen murhaamaan Isis-terroristijärjestön puolesta.

Ja miksi minulle annetaan niin kovin vähän diskorahaa?...

Muuten olen sitä mieltä, että jos arvostamme itsenäisyyttämme, niin meidän tulisi olla uskomatta siihen, että jotkut kehityskulut ovat väistämättömiä ja että meidän on vain mukauduttava niihin. Toki se on vain karkea yksinkertaistus, mutta ei ole muuta kohtaloa kuin se, minkä valmistamme itsellemme.

PS Tulin kirjoittaneeksi eräällä harvinaisella kielellä toisaalle rinnakkaismerkinnän tälle. Oi, katso: Expresione de fideleso a men lande.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Trump ja majesteettirikoslainsäädäntö

Thaimaassa on ollut erittäin tiukka lainsäädäntö koskien kuningashuoneen loukkaamista. Yle Uutisten analyysissa ehdotetaan sellaista, että Thaimaan uunituoreesti uusi kuningas, kaksi päivää sitten virkaan nimitetty Maha Vajiralongkorn voisi ensi töikseen armahtaa majesteettirikoksista tuomitut ja että tästä hyötyisi koko Thaimaa.

Täytyy sanoa, että kerrankin minä olen samaa mieltä Ylen analyysin kanssa. Mutta tietenkin asiaa tulisi viedä vielä pitemmälle. Thaimaan tulisi lopettaa tällainen lainsäädäntö kokonaan. Ei siitä syntyisi muuta kuin kusipäisiä kakaroita, jos Thaimaan uusi kuningas armahtaisi majesteettirikoksista tuomitut, mutta sellaiseen syyllistyneitä kohtaan nostettaisiin jatkossakin syytteitä.

Ylen uutissivuilla myöskin kerrotaan, että vastavalittu uusi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on juuri lausunut sellaista, että Yhdysvaltain lipun polttamisen tulisi olla rangaistavaa ja että rangaistus voisi olla jopa kansalaisuuden menetys. Onneksi maan kuuluisa perustuslaki suojaa sananvapautta tällaisen rajoituksen määräämiseltä. Yhdysvalloissa on paljon mätää, mutta sen sananvapautta suojaava lainsäädäntö on maan perustuslain suojaama, perustuslain, jossa yhtäkään pykälää ei voida muuttaa, vaan johon voi tehdä ainoastaan lisäyksiä. Tulevaisuudessa presidentti Trump voi toki saada nimitettyä ehkä jopa useita uusia tuomareita perustuslain soveltamisesta määräävään korkeimpaan oikeuteen, mutta enpä usko, että elin rupeaisi ainakaan lähivuosien aikana sortamaan sananvapautta.

Trump astuu virkaansa 20. tammikuuta vuonna 2017 klo 12.00 Washington DC:n aikaa. Toivotan hänelle viisautta valtavan vastuullisen virkansa hoitamiseen.

Niin, minä olen tosiaan sitä mieltä, että maan lipun polttamisen tulee olla lainsäädännön suojaamaa. Ja vaikka minä kunnioitan syvästi Suomen lippua, niin minusta sen polttaminen tulee saattaa lailliseksi. Se olisi sananvapautta, ja sananvapaus on liberaalia. Liberalismi on vapausaate. Liberalismia vastustavat vapauden viholliset. Se on näin.

Yhdysvalloissa maan toista pääpuoluetta Demokraatteja nimitetään "liberaaliksi", mutta eivät kaikki sen jäsenet suinkaan kannata liberalismia. Termillä on Yhdysvalloissa tarkoitettu 1930-luvulta alkaen edistyksellisyyttä, mikä johtuu presidentti Franklin Delano Rooseveltista, joka onnistui leimaamaan oman edistyksellisyytensä liberalismiksi.

Yhdysvaltain Demokraattinen puolue lähinnä vastaa Suomen Kokoomusta. Se on sillä lailla edistyksellinen. Lisäksi wanhoina hywinä aikoina puolue oli kannattanut orjuutta ja myöhemmin pelkkää rotuerottelua. Mutta ei tästä nyt sen enempää.

Suomen lainsäädännössä on muitakin vapausaatetta vastaan kamppailevia kohtia. Ne taitavat kaikki rajata sananvapautta.

Kirjailija Hannu Salama tuomittiin 50 vuotta sitten sananvapauden käyttämisestä. Mutta Jussi Halla-ahon samaten sananvapauden käytöstä johtuvasta tuomiosta on vain neljä vuotta. Ja äskettäin Perussuomalaisten aktiivia Sebastian Tynkkystä vastaan on nostettu syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Saman syytteen sai niskoilleen myös hänen puoluetoverinsa Terhi Kiemunki. Ja hänet on käräjäoikeudessa jo ehditty tuomita syylliseksi. Suomen lain pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan koskee myös sellaisia asioita, joissa ei ole siitä kysymys. Ja kun Hallis, Tynkkynen ja Kiemunki eivät ole syyllistyneet kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, niin näissä syytteissä on mukana leimakirveen heiluttamisen maailmanennätyksen yrittäminen oikein lakiteitse. Hallis muuten tuli tuomituksi myöskin uskonrauhan rikkomisesta.

Mielestäni pykälä kiihottamisesta kansanryhmää tulisi käsitellä eduskunnassa uudelleen ja rajata sen käyttöalue ainoastaan kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Ja myöskin rajata sen käyttöalueen ulkopuolelle uskonnolliset yhdyskunnat. Ne eivät ole kansanryhmiä. Tai no juutalaiset ja jesidit ovat, mutta se johtuu siitä, että ne ovat uskonnollisten lisäksi myöskin etnisiä ryhmiä.

Laki uskonrauhan rikkomisesta taas ei mielestäni kuulu juuri ollenkaan nykyaikaiseen moderniin yhteiskuntaan. Minusta ihmisten tulee vain sietää heidän pyhinä kokemiinsa asioihin kohdistettu arvostelu ja myös avoin pilkka. Avoin yhteiskunta on vastakohta heimokantaisten tabujen perusteella toimivalle yhteiskunnalle. Eikä julkisen vallan tehtävä varsinkaan ole taipua asioista herkimmin nenäänsä ottavien ihmisten tahtoon. Opetelkaa ihmiset olemaan itkemättä siitä, että toiset ihmiset ovat teidän mielestänne väärää mieltä...